Anoppi on ylpeä laihuudestaan ja vihjaa koko ajan

Sano että hyvä hyvä, laihdutapas taas lisää, ei tarvi ostaa kovin isoa arkkua.

möläyttelee kaikkea idioottimaista niin et muuta ehdikään kun olla loukkaantunut. TIEDÄN että ei tunnu kivalta (oma äitini on vastaava tapaus) mutta yritä antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Niin mäkin yritän vaikka tietty jossain vaiheessa ei vaan pysty enää..

sellaisilla ihmisillä, jotka tulevat pätemään laihuudellaan (AP:n anoppi, se tämän ketjun kirjoittaja, jolla oli 80 lasta ja BMI 0) on 1) hyvin vähän muita syitä päteä, 2) syömis- tai ruumiinkuvan häiriö tai 3) hyvin vähän ymmärrystä siitä, että vaikka hän X, niin muut eivät välttämättä X. Esimerkki ihmisten erilaisuudesta metabolismin suhteen: hyvä ystäväni ja serkkuni olivat samaan aikaan raskaana. Serkkuni on aina liikkunut todella paljon ja vahtinut syömisiään, ystäväni ei juuri harrasta liikuntaa ja syö aika paljon. Kumpi lihoi raskausaikana? Serkkuni. Ystäväni ei yhtään.



Mainitun serkkuni anoppi on juuri samanlainen, huomauttelee siitä, miten siro ja pieni hän on serkkuuni verrattuna. Ja huom. serkkuni on pienikokoinen, mutta ei nyt ehkä ihan kuvailtavissa adjektiivilla siro, koska hänellä on leveähköt hartiat ja olemus on jotenkin pyöreämuotoinen, vaikkei hän oikeasti pyöreä olekaan, vaan hoikka. Anopilla vaan on tarve päteä.



Ja tämä ei ole sitten mikään hyökkäys ketään hoikkaa kohtaan, hoikka olen itsekin, mutta en ole vielä tähän mennessä kokenut mitään tarvetta käydä pätemään sillä kenellekään, jonka ruumiinrakenne ei ole identtinen kanssani. Paino ei ole mulle pakkomielle.

olen normaalipainoinen, BMI 19, kauniit rinnat ja muodokkaan ja kiinteän pepun omaava kaunis nainen. Eikä minun ole tarvinnut kytätä suupalojakaan, kun on terveet elämäntavat ja ruokavalio muuten kohdillaan, ei tarvitse olla hampaat irvessä tai plösä. Siinä välimaastossa on se ihana, kultainen keskitie, jota suosittelen kaikille yli- ja alipainoisille.

ap ymmärrät, että ylipaino on sairaus ja on ihan hyvä, että ympärillä olevat ihmiset asiasta huomauttelevat. Ymmärrän, että sinulla on pieni vauva, mutta ei vauva kiloja aiheuta, ihan itse ihmisen tulee sitä ruokaa mättämällä mättää sisäänsä. Lihavuus kertoo ihmisen luonteen heikkoudesta ja laiskuudesta, luonteenpiirteistä, jotka eivät ole ihailtavia. Ymmärräthän myös, että näytät kamalan huonoa esimerkkiä lapsillesi olemalla lihava. On tutkittu, että ylipainoisilla vanhemmilla ja anorkesiaan sairastuvilla lapsilla on yhteys. Tsemppiä laihikseen!

Ja sä itse olet joku tikkulaiha tissitön lautaperse, joka täällä jakelee "tutkimuksiin" perustuvia neuvojaan ja kyttää joka ikistä suupalaansa? Voi hyvää päivää, ap:han on täysin normaalipainoinen. :DDDD

mielestä ole outoa, että ap ottaa vaatteita vastaan anopiltaan? Onko heillä sama tyyli, eli samat mallit, vaatteet, värit sopii? Ovat avauksen mukaan ilmeisesti aika erimalliset.

Niin se vain on, että mitä enemmän ottaa esim appivanhemmilta (tai omiltaan) vastaan rahaa, tavaraa, apua, sitä enemmän valtaa heille antaa. Se ei merkitse mitään, jos välit ovat hyvät, mutta jos on tuollaiset, niin kannattaisi ehkä ap:n katsoa vähän eteensä suhteissaan anoppiin.





21

t. Miniä, joka sai anopilta lahjaksi laminoidun BMI-taulukon

Miten te kestätte tollasia ihmisiä??? Mulle ei tartte sanoa painosta ku kerran (ja se BMI on 30,5) ja isken välit poikki välittömästi!

Kunnioittakaa ja arvostakaa nyt hyvät ihmiset itseänne juuri sellaisina kuin olette :) Elämä muuttuu niin paljon helpommaksi kun oivaltaa että ihan mitä tahansa tekstiä EI TODELLAKAAN tarvitse sietää -ei keneltäkään.

Olemme yhtä pitkiä, mutta hän painaa vähintään 15 kg vähemmän kuin minä. En ole mielstäni lihava, joskaan en hoikkakaan. Hän tuo esille sporttisuuttaan ja hoikkuuttaan. Se ei sinänsä haittaa. Olemme ihan erilaiset luonteet muutenkin.



Se mistä varsinaisesti kärsin on se, että hän saa minut tuntemaan ikivanhaksi, konservatiiviseksi, väsyneeksi, siveyden sipuliksi, niuhoksi, helposti loukkaantuvaksi, tylsäksi ja epäseksikkääksi...olen koettanut miettiä, mistä se johtuu. Lopulta tajusin, miksi hän tekee näin.

Olenhan vienyt hänen ihanan poikansa pois häneltä. Syy on niin yksinkertainen.

kyllä saan kuulla vihjailuja painostani, sillä hänen elämänsä on siinä painon parissa koko ajan.

Olen oppinut olemaan kuulematta kaikki paino-jutut.

Ja BMI 14 ei oo ihan nätti näky.

se, että anoppi on jo poissa työelämästä ja edelleen (meidän tapauksessa) sen samat 29 vuotta vanhempi kuin minä. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä tärkeämpi on todistella, että on vielä vetreä ja hoikka ja pystyvä.

mutta voi kyllä olla, että jos anoppi antais mulle BMI-taulukon, niin saattasin tirvaista.

olet lihonut! No, mitäs sitä kieltelemään. Lihonut olin hiukan. En loukkaantunut, naurahdin vain että joo, olen.

Kuulostaa ihan samalta tilanteelta kuin mulla muutamia vuosia sitten.

Onhan tuo vähän ärsyttävää. Taitaa tuollaisilla ihmisillä olla jotain pientä "vikaa" päässä, niin kuin noilla joillakin tännekin kirjoittelevilla!

Eivät voi kokea itseään tarpeeksi hyväksi, elleivät pääse vittuilemaan toisille ja kokemaan itseään paremmaksi jossakin asiassa. Tuo ainaisen laihuuden, jopa alipainon tavoittelu (myös raskausaikana) kertoo kyllä jostakin sairaalloisesta hallinnan tavoittelusta. Varsinkin, jos ei hyväksytä edes toisen ihmisen normaalipainoa vielä raskauden jälkeen!

Hohhoijaa.

Tsemppiä sulle anoppisi kanssa :)

Oli siis ihan just tuollainen. Tosi urheilullinen, osallistui joogasta ties mihin jumppiin ja juttuihin. Hoikka ja tyylikäskin vielä, piti vain juuri hänelle sopivia vaatteita ja oli aina huoliteltu ja laitettu.

Sitten tuli tosiaan vielä meille "pätemään" tuolla kaikella, olihan se mielettömän rasittavaa. Korosti aina miten ihanaa on olla meidän lapsille mummi ja kuinka aivan varmasti minäkin äitinä jaksaisin olla paljon parempi äiti -jos olisin laihempi, kuin hän.



Sitten hän sairastui rintasyöpään. Ei auttanut urheilullisuus tai terveet elämäntavat, niin se tauti vaan tulee. Ensijärkytys oli tietenkin kova ja sitten alkoi juuri se ihmettely ja taivastelu miten näin laihalle ja terveelliselle ihmiselle VOI tulla syöpä. Se kun pitäisi olla lilhavien, tupakoivien tai viinaa juovien tauti, ei hänen kaltaisten täydellisten ihmisten tauti.



Olen tietenkin suruissani, onhan hän mieheni äiti. Taistelu jatkuu ja vain luoja tietää mihin se päättyy. Lihavuudesta ei tosin ole puhuttu sen jälkeen.

mua rassaa, kun anoppi vahtii koko ajan kaikkea rasvaa, kaiken pitää olla vähärasvaista tai rasvatonta.. tulee vähän syyllinen olo jo siitä, kun meillä käytetään oivariinia ja kevytmaitoa.. Mutta toisaalta huomasin, että pelkkä sokerin vähentäminen pudotti painoa alkuraskauden aikana 2kg/kk... :)



Miehelleni kelpaan ja se riittää mulle..

kuten joku täällä tuntui väittävän. Ap:lla on ihan hyvää aikaa saada ne 6 kiloa pois, vauvakin on vasta 4kk.

Ja minusta jos aikusen ihmisen BMI on 19, niin on liian laiha. Ikääntyessä ihminen tarvitsee myös rasvaa ympärille, toki liiallinen ylipaino on pahasta.



Ehkä nuo anopin kommentit kannattaa jättää omaan arvoonsa. Taitaa olla anopilla vaan vaikeutta hyväksyä oma vanheneminen. Ja kyllä minäkin hyvännäköiset vaatteet ottaisin vastaan. Omalla anopillani on ainakin sen verran hyvä maku, että vaatteet kelpaa minullekin. Eivät vaan ehkä mahtuisi päälleni, kun anopillani on vaikeuksia lihottaa itseään (terveyssyistä ei saisi yhtään laihtua enää).

on se hinta, jonka niistä vaatteista maksoit, ap. Olette mun nähdäkseni anopin kanssa sujut: hän sai päsmäröidä, sä sait vaatteita. Sun ei siis mun mielestä ole mitään syytä loukkaantua.

Aivan loistava asenne! :D Oikeesti :D Itse asiassa mun mutsi käytti tota samaa mulle (päsmäröi ja toi vaatteita) - ikävä kyllä malli ja väri olivat hänen mieleensä, ei todellakaan minun... Eli sainhan loukkaantua? ;)

Oma anoppini taas antoi mulle taannoin S-koon vaatteita, mutta valitettavasti olen M/L -kokoa... Onhan se kuva kun luullaan hoikemmaksi kuin olen :D Meillä sentään olis sama väri ja mallimaku...

että en ole ainoa, että muillakin on laihuusfanaattisia anoppeja :) Anoppi on ihan jees noin muuten, joten en jaksa alkaa häntä mitenkään tietoisesti loukkaamaankaan eli kai parasta antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.



Mutta silloin kuin tuo tapahtui, otti tosiaan kaaliin, grrr. Hänellä on ihmeellinen taito saada tuntemaan itseni lihavaksi ja epäkelvoksi vaikka en edes ole nyt mikään kauhean pulska näilläkään mitoilla.



No kesä tulee ja kyllä muutaman kilon meinaan pudottaa mutta en anoppini takia, perskeles :) vaan ihan itseni.



ap

Olen itse synnyttänyt vajaa vuosi sitten kuolleen vauvan, joka menehtyi napanuorakomblikaation takia. Voin sanoa kokemuksesta, että laihduttaminen on todella vaikeaa, kun on juuri menettänyt vauvan, suru musertaa ja elämä on pelkkää tuskaa. Yritä siinä sitten laihduttaa!!



Itselleni jäi vain 3-4 kiloa raskauskiloja, mutta kun kuollutta lasta ei voi imettää, tiesin, että helppoa ei tule olemaan. En aloittanut missään vaiheessa laihista, olen syönyt ja liikkunut niin kuin ennenkin. Lähtöpaino ennen raskautta oli 56 kg ja nyt olen lähes entisissä mitoissa. Kilot lähtevät pikkuhiljaa. Ei tässä maailmassa mihinkään kiire ole.



Onneksi sekä minun että mieheni sukulaiset ovat niin sivistyneitä ihmisiä, ettei kukaan maininnut sanallakaan kiloistani.



Ei kannata arvostella toisten ulkonäköä kovin hepposin perustein. Elämä voi todellakin joskus ravistella niin kovasti, ettei jaksa koko aikaa miettiä kuinka kaunis ja laiha pitäisi olla...Koirat haukkuu ja karavaani kulkee...

oma anoppini kertoi toisille vieraille ristiäisissä kuinka olen sen näköinen että olisin vieläkin raskaana... ja vauva oli silloin 6 viikkoa ja itse olin suunnilleen ap:n mitoissa