"Nuoria naisia kaatuu rivistä kuin heinää"

ja muun kriisin aikaan? Ei voi mitään mutta ärsyttää noi "MINUN mummoni.."-jutut. Mä luulen, että jos meidät hyvinvointiyhteiskunnassa kasvaneet pistettäis elämään sitä sota-aikaa, niin me huomattais että se on voinut olla myös hyvin kamalaa eikä kaikki todellakaan ole siitä selvinneet.

jos äiti ei huolehdi heidän koulunkäynnistään.



Ja niistä 16 lapsesta ne oli kyllä ne isommat tyttäret, jotka sitten käytännössä hoitivat ne pienemmät.

ja muun kriisin aikaan? Ei voi mitään mutta ärsyttää noi "MINUN mummoni.."-jutut. Mä luulen, että jos meidät hyvinvointiyhteiskunnassa kasvaneet pistettäis elämään sitä sota-aikaa, niin me huomattais että se on voinut olla myös hyvin kamalaa eikä kaikki todellakaan ole siitä selvinneet.

ja mikroaaltouunia ja isää vuorotteluvapaalle, että olis aikaa surffailla av.lla.

Naisia kaatuu juuri siksi, että on liikaa aikaa kaivella omaa napaa.

kuinka mielekästä on olla töissä vaikkapa määräaikaisissa pätkissä loputtomiin saamatta mitään vakkareiden etuja, saamatta kunnon lomia, huomaavansa tulevan kohdelluksi eriarvoisesti jne. Kyllä siinä voi alkaa ketuttaa terveempääkin ja tulee mieleen, että "pitäkää tunkkinne".

mutta silloin naisen ei todellakaan oletettu luovan siinä vielä uraakin. Ja kyllä sitä yhteisöllisyyttä paljon enemmän oli, ainakin minun mummujeni kertoman mukaan.

Jos me elettäis sitä aikaa niin me vaadittais kyllä virikehoitoa

ja muun kriisin aikaan? Ei voi mitään mutta ärsyttää noi "MINUN mummoni.."-jutut. Mä luulen, että jos meidät hyvinvointiyhteiskunnassa kasvaneet pistettäis elämään sitä sota-aikaa, niin me huomattais että se on voinut olla myös hyvin kamalaa eikä kaikki todellakaan ole siitä selvinneet.

ja mikroaaltouunia ja isää vuorotteluvapaalle, että olis aikaa surffailla av.lla. Naisia kaatuu juuri siksi, että on liikaa aikaa kaivella omaa napaa.

miksi just nyt 5 vuoden aikana ne naisten työkyvyttömyyseläkkeet on lisääntyneet. Kyllä siihen on syy jossain lähempänä historiassa tai sitten ihan viimeisen 5 vuoden yhteiskunnassa.

ovat tuollaisista sota-ajan suurista perheistä. Lapsilauman vanhimmat. Molemmat on pantu kotitöihin taaperona ja työelämään teininä. Ja meillä on ollut valtava vääntö, etteivät työnnä samaa vastuuta meille eteenpäin. Emme ole suostuneet ostamaan heille taloa, emme majoittamaan ilmaiseksi loputtomiin miehen siskoja, emme työskentelemään lomilla ilmaiseksi anopin yrityksessä jne.



Ja ainakin anopin äiti, jolla oli kahdeksan lasta syrjäseudulla miehen sotien, oli sellainen hapan riivinrauta, ettei mitään rajaa.

Eksistentiaalinan frustraatio ja arvotyhjiö syynä.

viime vuosina ja eläkkeitäkin myönnetty, meinaan että olisi ollut vuosien "suma" näitä henkilöitä jotka ovat romahtaneet mutta näkyvät tilastoissa lyhyellä ajanjaksolla.



Itse olen ollut 15 vuotta työelämässä enkä ole huomannut mitään valtavaa muutosta tuona aikana. Vaatimukset ovat kasvaneet mutta vastaavasti omalla alallani työvälineet ovat kehittyneet. Onko syy jossain muualla kuin töissä?

Valtaosa kestää, aivan yhtä hyvin kuin aiemmatkin sukupolvet tai ehkä paremminkin.



Kyllä vanhempieni ikäluokka, nykyiset n. 70-vuotiaat, ovat olleet pääsääntöisesti helpottuneita, kun pääsivät kiristyneestä työelämästä eläkkeelle. Moni on myöntänyt, että vaatimukset olivat nousseet ihan yli-inhimillisiksi.



Työelämän vaatimukset niin laadun kuin työn tuottavuuden osalta ovat kasvaneet huomattavasti siitä mitä on ollut aiemmin. Ihmiset ovat koulutetumpia kuin koskaan, samoin osaamisvaatimukset, mitä heidän pitää täyttää.

Vaatimukset kaikilla elämän osa-alueilla ovat kasvaneet.

pakko. Yksinkertaistettuna asia oli näin. Ja jos ne vanhemmat lapset sitten hoitaa ne nuoremmat niin eikö sitten ratkaisu lastenhoito-ongelmiin ja siitä johtuvaan stressiin sitten ole että hankitaan lisää lapsia kun ne näköjään hoitaa toisensa. Helppoa. Isovanhemmatkin jouduttiin lopulta hoitamaan lapsien lisäksi. Ei niitä palvelutaloihin lykätty eikä sellaisia edes ollut.

kaikista kasvatusmenetelmistä saa nykyään ls-viranomaiset niskaansa. Ei nykyään voi hoidattaa pienempiä isommilla jne.

ja uupuneet työtaakan alle, vaikka eivät ole saaneet katsoa yökausia telkkaria ja hihitellä tyttökavereiden kans ja maata puoleen päivään. Mitenhän he ovat kestäneet masentumatta ja uupumatta kun työtä on pitänyt tehdä lapsesta asti. Palkkatyöhönkin on joutuneet menemään heti rippikoulusta.

ovat tuollaisista sota-ajan suurista perheistä. Lapsilauman vanhimmat. Molemmat on pantu kotitöihin taaperona ja työelämään teininä. Ja meillä on ollut valtava vääntö, etteivät työnnä samaa vastuuta meille eteenpäin. Emme ole suostuneet ostamaan heille taloa, emme majoittamaan ilmaiseksi loputtomiin miehen siskoja, emme työskentelemään lomilla ilmaiseksi anopin yrityksessä jne.

Ja ainakin anopin äiti, jolla oli kahdeksan lasta syrjäseudulla miehen sotien, oli sellainen hapan riivinrauta, ettei mitään rajaa.

kyllä he uupuivat ja masentuivat. Kiersivät työstä työhön ympäri maata, tyttäret jäivät kasvattamatta, koti oli täysi kaatopaikka, raha-asiat täyttä hepreaa, velkaa ja konkurssia riitti.



Katkeria ja kateita ja pahansuopia keski-ikäisinä, sietämättömiä vanhuksina.

Minun isänäitini esimerkiksi oli etenkin vanhemmiten todella katkera ihminen, ja oli myös mielialalääkityksellä jo keski-iässä. Hän oli juuri tällainen liian varhain vastuuta kantamaan joutunut, ja seuraukset näkyivät kyllä.

Ajattele, että nämä esikoiset ei ole masentuneetja uupuneet työtaakan alle, vaikka eivät ole saaneet katsoa yökausia telkkaria ja hihitellä tyttökavereiden kans ja maata puoleen päivään. Mitenhän he ovat kestäneet masentumatta ja uupumatta kun työtä on pitänyt tehdä lapsesta asti. Palkkatyöhönkin on joutuneet menemään heti rippikoulusta.

ovat tuollaisista sota-ajan suurista perheistä. Lapsilauman vanhimmat. Molemmat on pantu kotitöihin taaperona ja työelämään teininä. Ja meillä on ollut valtava vääntö, etteivät työnnä samaa vastuuta meille eteenpäin. Emme ole suostuneet ostamaan heille taloa, emme majoittamaan ilmaiseksi loputtomiin miehen siskoja, emme työskentelemään lomilla ilmaiseksi anopin yrityksessä jne.

Ja ainakin anopin äiti, jolla oli kahdeksan lasta syrjäseudulla miehen sotien, oli sellainen hapan riivinrauta, ettei mitään rajaa.

Olen päässyt todistamaan työpaikallani, kuinka vanhat ämmät puhuvat pahaa nuoresta, kauniista työntekijästä. Ihan silkkaa kateuttaan.



Jotenkin tuntuu, että varsinkin naisvaltaisilla aloilla pitää olla vähintäänkin tunnevammainen tai kuuro, jotta selviää tervejärkisenä.

"Mitäs jos joku terapeutti päättäisi purkaa sinun egosi? Sitten olisit itse sairas kun sinulla ei olisi enää mitään. Minulle kävi niin. Minut lyötiin terapiassa rikki, enkä enää koskaan kuntoudu. Että nauti vain sinä omasta suuruudestasi, mutta kaikilla ei vain ole mahdollisuuksia siihen. Egoismikin on sairaus."



Minut on myös pistetty palasiksi terapiassa. Ei taida enää ehjää tulla. Voi, kunpa en olisi ollut niin kiltiksi kasvatettu. Kunpa olisin osannut arvostaa itseäni ja lopettanut terapian ajoissa. Terapian vaaroista puhutaan tuskin koskaan. Kun terapiaa voi käyttää eheyttäminen ja kuntouttamiseen, sitä luonnollisesti voi käyttää myös hajoittamiseen ja sairastuttamiseen.

Niistä ei vain puhuttu. Jos joku sinne joutui, oli sellainen häpeä, ettei hänestä enää puhuttu.

joutuivat katsomaan kun talot ja sukulaiset pommitettiin ja isät kuolivat rintamalle. Silti he selvisivät.

90-luvun nuoriso traumailee kun tuli lama ja mutsilla ei ollut varaa ostaa merkkifarkkuja.

Tai selvisivät hengissä ne, jotka selvisivät mutta tosi moni sodan käynyt mies alkoholisoitui ja kärsi traumoista ja vanhempien pahoinvointi heijastui tietysti lapsiin ja sitä kautta taas seuraavaan sukupolveen.

Mutta ihmisinä ne mitään sen lujempia olleet. Sodan aikaansaama pahoinvointi vaan näkyy yhteiskunnassa yhä. Alkusyytä vaan ei enää tunnisteta.

Nyt niitetään sitä satoa mikä sota-aikana kylvettiin.

Terveisin sodan käyneen, itsemurhaan päätyneen isoisän ja viinalla itsensä tappaneen isän toisinaan (tätä nykyä) ahdistunut tytär, joka onneksi on saanut apua.

muistaa että erilaiset mömmöt joita näihin masennuksiin sun muihin syödään ovat kehittyneet huimasti viime vuosina ja nämä nykyään yleisimmät masennuslääkkeet eli SSRI-lääkkeet tulivat markkinoille käytännössä vasta 90-luvun alussa.



Vaikka siis lääkitys on kehittynyt ja sillä on huomattavasti vähemmän sivuvaikutuksia, eivät nuoret naiset pärjää.