"Nuoria naisia kaatuu rivistä kuin heinää"
Otsikko kauppalehdessä ja linkki alla. Aiheena nuorten naisten työkyvyttömyyseläkkeiden kova lisääntyminen.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=20…
Kommentit (185)
Tuossa uutisessakin sivuttiin sitä, että eläkeiän nosto ei välttämättä olekaan ratkaisu eläkepommin purkamiseen. Aiempien uutistenkin yhteydessä ihmettelin, miten ihmiset saadaan jaksamaan sinne 65-vuotiaiksi asti, kun nykyinen työelämä on mitä on. Ongelmia ei ole eniten niillä, jotka ovat yli 50-v ja kiinni työelämässä, vaan alle nelikymppisten sukupolvella, jossa on hitonmoiset paineet saada osoitettua olevansa tarpeellinen työelämässä jotta olisi töitä vielä tämänkin pätkän jälkeen.
Pätkätyöt pakottavat ihmisen paahtamaan täysillä koko ajan, antamaan 110% itsestään, mutta eivät anna turvallisuuden tunnetta. Määräaikaiset ja muut "epätyypilliset" työntekijät ovat työpaikoillakin koko ajan vähän sivussa, paljon odotetaan mutta vähän annetaan.
Lisäksi koko ajan puhutaan "tehostamisesta" eli yhä vähemmiltä työntekijöiltä odotetaan aina vain enemmän. Harvalla on enää sellaisia työpäiviä, jolloin on saanut työpäivän aikana hoidettua ne hommat, jotka olisi periaatteessa pitänyt ehtiä. Omalla työpaikallani sellaisia on lähinnä 55+ ikäisillä työntekijöillä, joilla on varaa ja pokkaa kieltäytyä liioista töistä.
Samaan aikaan pitäisi sitten perustaa perhettä, maksaa opintolainaa, vakiinnuttaa elämää. Onhan siinä jo aineksia paineisiin. Ehkä masentuminen on naisellinen reaktio, alkoholiongelma, vaimonhakkaaminen ja itsemurha puolestaan miehinen.
Vain robotti kykenee hoitamaan hommat kotiin.
Ihmiseltä odotetaan paljon.
Ihminen on jalostunut koneeksi. Normaali kansalainen jättäytyisi pois kelkasta ja suuntaisi metsään.
Oravanpyörään löytyy aina uusi orava kun hamsteri on härnätty puhki.
on ongelmia jaksamisen kanssa: harrastetaan työn ohessa ihan tajuttomasti ja silti pitää kämppä olla siivottuna yöllä klo 01 ennen kuin voi levähtää. Tai itketään kellon perässä juoksemisesta, kun kyseessä on tavallinen työssäkäynti, eikä lapsiakaan ole vielä rasitteena. Eli naiset vaativat itseltään hirveästi, kun taas miehet ottavat rennommin. ja sitten kun ylennyksiä ja palkankorotuksia jaetaan, niin ne supliikkimiehet ovat etusijalla.
masentuneisiin ja työelämästä syrjäytyviin naisiin. Ehkä se on jopa harkittua toimintaa. Nuoret naiset ajetaan pätkätöihin koulutustaustasta riippumatta niin, että nämä pikku hiljaa väsyvät ja masentuvat ja jäävät töistä pois sairaslomille ja joku onnekas eläkkeellekin.
Ihan tältä vaikuttaa koska MITÄÄN ei tehdä ihmisten hyvinvoinnin lisäämiseksi. Nuorisotyöttömyyskin lisääntyy vaikka omituisesti samaan aikaan suuria ihmismääriä jää eläkkeelle mutta työpaikkoja ei siltkään avaudu lisää.
Mä en ihan ymmärrä miksi näin ja mistä tämä johtuu ja mikä tällä kaikella on tarkoitus? Eihän voi edes Kokoomus olettaa, että kun se tarpeeksi kurjistaa ihmisten asemaa, se saa halpoja ja innokkaita työntekijöitä halvalla? Työntekijöitä ehkä muttei innokkaita eikä ahkeria ainakaan.
...että mielenterveysongelmaisia naisia olisi enemmän kuin mielenterveysongelmaisia miehiä? Tämän palstan ruudinkeksijät????" Kyllä on sanottu, vai huvikseenko sinä luulet että nuoria naisia "kaatuu kuin heinää" oi ajatusten Vantaanjoki????
"Suomalaisten yleisin mielenterveyshäiriö ovat neuroosit: paniikkihäiriö, ahdistus, fobiat ja pelkotilat. Joka kymmenes suomalainen kärsii neurooseista. Mielenterveyshäiriöt ovat toisilleen sukua: hoitamaton ahdistus saattaa johtaa masennukseen.
Naiset oireilevat kaksi kertaa enemmän kuin miehet, ja yksineläjät kärsivät mielenterveysongelmista enemmän kuin parisuhteessa elävät.
"Naiset ovat paremmassa kontaktissa vartaloonsa ja mieleensä ja tulevat helpommin hoitoon kuin miehet. Myös hormonaaliset syyt saattavat selittää masennusta", toteaa Lönnqvist. Kuvaavaa on, että kun haimme internetsivujemme kauttaa mielenterveysongelmista kärsiviä ihmisiä, saimme vastauksia pääasiassa naisilta. Vain yksi mies tarjoutui haastateltavaksi, ja hänkin tuli katumapäälle."
(Jouko Lönngvist on Kansanterveyslaitoksen tutkijaprofessori.)
alasajetut lapsiperheiden palvelut ja muun ympäristön ylimitoitetut odotukset ja paineet.
Näistä se vyyhti syntyy.
joutuivat katsomaan kun talot ja sukulaiset pommitettiin ja isät kuolivat rintamalle. Silti he selvisivät.
90-luvun nuoriso traumailee kun tuli lama ja mutsilla ei ollut varaa ostaa merkkifarkkuja.Oli mulla merkkifarkkuja, mutta työpaikkansa menettänyt yksinhuoltajaisäni tappoi itsensä viinalla. Onko siinä eroa, tapahtuuko se sodan vai laman takia?
Tai selvisivät hengissä ne, jotka selvisivät mutta tosi moni sodan käynyt mies alkoholisoitui ja kärsi traumoista ja vanhempien pahoinvointi heijastui tietysti lapsiin ja sitä kautta taas seuraavaan sukupolveen.
Mutta ihmisinä ne mitään sen lujempia olleet. Sodan aikaansaama pahoinvointi vaan näkyy yhteiskunnassa yhä. Alkusyytä vaan ei enää tunnisteta.
Nyt niitetään sitä satoa mikä sota-aikana kylvettiin.
Terveisin sodan käyneen, itsemurhaan päätyneen isoisän ja viinalla itsensä tappaneen isän toisinaan (tätä nykyä) ahdistunut tytär, joka onneksi on saanut apua.
alkoholistivanhemmat tuottamaa turvattomuutta ja jopa väkivaltaa - yhä edelleen tänä päivänä.
Traumatisoivia asioita tapahtuu nykyajassa siinä missä sota-aikoinakin. Pienelle lapselle oman vanhemman tuottama väkivalta ja pelko ovat niitä pahimpia trauman aiheita.
Meillä neljästä lapsesta vain yksi masentui ja hänkin on ADHD-lapsi. Me 3 muuta olemme pärjänneet hyvin, vaikka isämme oli alkoholisti ja meitä on piesty urakalla ja juoksutettu hangessa yöllä pyssyjä pakoon.
alkoholistivanhemmat tuottamaa turvattomuutta ja jopa väkivaltaa - yhä edelleen tänä päivänä.
Traumatisoivia asioita tapahtuu nykyajassa siinä missä sota-aikoinakin. Pienelle lapselle oman vanhemman tuottama väkivalta ja pelko ovat niitä pahimpia trauman aiheita.
Meillä neljästä lapsesta vain yksi masentui ja hänkin on ADHD-lapsi. Me 3 muuta olemme pärjänneet hyvin, vaikka isämme oli alkoholisti ja meitä on piesty urakalla ja juoksutettu hangessa yöllä pyssyjä pakoon.
tuohon se, että kaikki inhoavat sinua läpi koulun, eikä sulla ole yhtään ystävää, niin voisit sinäkin masentua.
pystyssä. Tiedät varmaan nämä tällaisten perheiden kuviot. Maanantaiaamuna tullaan kouluun nuokkuen kun viikonloppu on valvottu peläten kun raivohullu isä hakkaa ovia ja uhkaa tappaa perheensä. Kehenkään ei voinut tutustua, koska ketään ei voinut tuoda kotiin.
Vaihtoehdot oli joko sortua tai selvitä. Minä päätin selvitä ja tehdä itselleni hyvän elämän. Samoin näkyi sisarukseni tehneen elämälleen. Yksi jäi jalkoihin, mutta olisi tarvinnut muutakin apua.
Meillä neljästä lapsesta vain yksi masentui ja hänkin on ADHD-lapsi. Me 3 muuta olemme pärjänneet hyvin, vaikka isämme oli alkoholisti ja meitä on piesty urakalla ja juoksutettu hangessa yöllä pyssyjä pakoon.
tuohon se, että kaikki inhoavat sinua läpi koulun, eikä sulla ole yhtään ystävää, niin voisit sinäkin masentua.
Ehkä huonostipalkatulle hoiva-alalle ei hakaudu kuin ihmiset, joille toisten hoivaaminen tuntuu tärkeältä ja merkitykselliseltä, ja jotka eivät ole aina ensimmäisessä ajattelemassa MINÄMINÄMINÄ ja MULLEKAIKKIHETI.
Jos kerran Suomessa on kymmeniätuhansia persoonaltaan epäsopivia vekkihametyttöjä, mitä heidän pitäisi tehdä työkseen? Jos kerran se se sairain osa heistä ei saa hakeutua sairaseläkkeellekään vakavan masennuksen ja uupumuksen vuoksi? Nykyisin ei taida olla enää paljoakaan jäljellä ns. suojatyöpaikkoja, missä voisi työskennellä alle 110% lasissa...
Sisään otetaan aivan vääränlaista opiskelija-ainesta.
Mikä ala sitten olisi oikea niille ahkerille, usein koulussa hyvin menestyneille, tunnollisille tytöille, joiden huonona puolena on heikompi stressinsietokyky? Ei millään alalla saisi olla herkempi ja vähemmän jaksava.
Ongelma juontaa juurensa lapsuuteen, mutta monet vanhemmathan ovat oikein tyytyväisiä kiltteihin tyttöihinsä, ei heillä ole mitään käsitystä, että tyttöjen itsetuntoa pitäisi tukea... Opiskelut saattavat sujua vielä aika mallikkaasti mutta romahdus tapahtuu sitten työelämään mentäessä.
kuitenkin olettaa että sota-ajan kokemukset lähinnä vaikuttaisivat vain itse sodan kokeneeseen sukupolveen vaikka vuosikymmeniä senkin jälkeen heidän lapsillaankin oli kurjaa. Sotien jälkeen syntyneet eivät kuitenkaan nähneet painajaisia sodasta, eivätkä eläneet sotaa ja pommituksia mielessään vielä vuosia sodan päätyttyäkin. 90-luvun lamaa ei mitenkään voi verrata sota-ajan kokemuksiin jolloin kaikkiin hankintoihin piti olla kuponki ja joka paikkaan piti jonottaa. Kahvia ei ollut vaan korviketta ja mistään banaaneista kukaan ei ollut kuullutkaan, saatikka nähnyt. Noudata siinä sitten erikoisruokavalioa. Silti oli jotenkin pärjättävä. Sosiaaliturvaa ei juurikaan ollut. Eiköhän silloin kuitenkin ollut elämä rankempaa ja naisilla lapsia 2-3 kertaa niin paljon kuin nyt. Minun isäni perheessä oli 7 lasta ja naapurilla 11.
Nykyajan ihminen ei ole karaistunut ja tottunut koettelemuksiin ja holhousyhteiskunta pitää huolta vaikka ei niin jaksaisikaan tehdä töitä. En lainkaan silti väitä etteivätkö monet olisi oikeasti mieleltään sairaita.
Miehistä 10-15% on alkoholin suurkuluttajia ja naisista 3-5% (tällaiset luvut olen lukenut). Naiset ovat kuitenkin masennuslääkkeiden suurkuluttajia.
Itse olen sitä mieltä että kyllä sitä tarvitaan. Nykyään tosin on paljon helpompi selvitä niistä pakollisista töistä jotka on aina pitänyt tehdä.
Ja kyllä niitä auttavia käsiäkin sitten oli enemmän: Monta sukupolvea asui samassa talossa, sukulaiset asuivat lähellä, naapurustosta löytyi lapsenlikkoja, oman perheen lapsissa oli monenikäisiä.
Vaikka sodan jälkeen oli vaikeutensa, niin ei silti automaattisesti ole nykyään kaikki helpompaa. Nykyäitien pitää selviytyä todella paljosta yksin: Ei ole vanhempaa polvea läheskään kaikilla lähellä, ei ole edes muita sukulaisia, eikä suvun kesken sellaista yhteistyö- ja talkoohenkeä, ei ole lapsenlikkoja naapurustossa, kun ei ole kylällä kuin kolme muuta lasta, eikä ole parista taaperosta vielä häävin paljon auttavaksi kädeksikään äidille.
Mummo oli nainut pikkupiikana miehelle, kenellä ei ollut sukua ympärillä. Sai 16 lasta, joiden kanssa oli evakossa yksin ja pakko oli pärjätä. Köyhiä olivat niin, että ei edes vaatteita ollut lapsille, että olisivat joka päivä voineet kouluun mennä.
Todella positiivinen ja elämänmyönteinen nainen.
Äitini oli juuri yksi niistä, joka ei päässyt kouluun kun ei ollut tarpeeksi kenkiä lapsilla. Aina vuoropäivänä pääsi joku. Oli siis evakkomatkalla joku varastanut heidän vaatearkkunsa.
Äitini meni miniäksi taloon, missä joutui hoitamaan anoppinsa ja appensa. Siinä lehmät ja muut lisäksi. Isäni metsätöissä. Ei ollut sukulaisia auttamassa.
Hänkin elämänmyönteinen 80-vuotias nainen.
Joten se on kuvitelmaa ja harhaa, että ennen olisi ollut suvut auttamassa. Kyllä se miniä sai pomppia anopin pillin mukaan ja passata anoppia ja hoitaa appivanhemmat lisäksi hautaan. Siihen aikaan ei mies edes lasten vaippoja vaihtanut, eikä vienyt roskapusseja.
Ja kyllä niitä auttavia käsiäkin sitten oli enemmän: Monta sukupolvea asui samassa talossa, sukulaiset asuivat lähellä, naapurustosta löytyi lapsenlikkoja, oman perheen lapsissa oli monenikäisiä.
Vaikka sodan jälkeen oli vaikeutensa, niin ei silti automaattisesti ole nykyään kaikki helpompaa. Nykyäitien pitää selviytyä todella paljosta yksin: Ei ole vanhempaa polvea läheskään kaikilla lähellä, ei ole edes muita sukulaisia, eikä suvun kesken sellaista yhteistyö- ja talkoohenkeä, ei ole lapsenlikkoja naapurustossa, kun ei ole kylällä kuin kolme muuta lasta, eikä ole parista taaperosta vielä häävin paljon auttavaksi kädeksikään äidille.
Niin moni väittää, että naiset ennen jaksoivat enemmän. No mä en siitä tiedä kun en itse elänyt ennen vaan nyt.
En usko, että syy on minkään holhousyhteiskunnan koska eihän sellaista oikeasti edes ole. Ainakaan mua ei ole kukaan pyrkinyt holhomaan missään vaiheessa, saati että olisi apua tyrkytetty.
.... että mielenterveysongelmaisia naisia olisi enemmän kuin mielenterveysongelmaisia miehiä? Tämän palstan ruudinkeksijät????