Aivoverenvuoto ja kooma :o(!

miten tahansa käykin, niin veljesi perhe tarvitsee nyt paljon apua. Ihan arkiset asiatkin tarvitsevat holehtimista. Voitteko ajatella sukulaisten kesken niin, että joku on aina vuorollaan veljesi kotona pyörittämässä arkea, jotta veljesi saa olla sairaalassa niin paljon kuin kokee tarpeelliseksi.



Ja vaikka oma hätä on suuri, niin sitä ei nyt kannata veljelle kaataa. Yritä löytää itsellesi joku muu keskustelukumppani.

Oli koomassa viikon ja heräsi. Joutui opettelemaan kaiken alusta ja lapset olivat isällään (eronnut) vuoden jonka jälkeen taas muuttivat takaisin äidilleen. Ystävästäni ei enää näe mitenkään että olisi ollut mitään, nyt tuosta on jo 6v aikaa siis.



Voimia!

Hakisin kyllä heti ensimmäisenä lapsille perhepäivähoitopaikkaa/paikkaa päiväkodista. Jotain rutiinia, pysyvää arkea...lähipiirin aikuiset ovat kaikki huolissaa ja väsyneitä. Ei ole lapsille hyvä jos kotona on aina vaihtuva henkilö heitä hoitamassa. Itse näkisin, että päivähoitopaikka olisi ehdoton.



Lapset saavat olla päivän iloisten aikuisten kanssa ja keskittyä leikkiin. He saavat tavallaan oman paikan missä voi olla ilman "huolen ja surun ilmapiiriä". Saavat iloa kavereista ja turvaa jaksavista aikuisista.



Sittenkin kun äiti toipuu ja alkaa kuntoutus...on äiti vielä niin heikko ja väsynyt, että tarvitsee rauhaa ja aikaa parantua. Lapsilla on tuolloinkin ehdottomasti paras olla hoidossa päivät.

halua mitenkään lietsoa pahaa, mutta massiivivuoto on aina massiivivuoto. Lähipäivät kertovat suunnan.

T:11

että toisin kuin luulisi, yleensä vanhemmilla ihmisillä on parempi selviytyä aivoverenvuodosta kuin nuoremmilla (riippu tietysti myös fyysisestä kunnosta eikä ainoastaan iästä). Tämä siksi, että taudinkuvaan kuuluu aivojen turpoaminen ja nuorilla ihmisillä aivoilla ei ole kallon sisällä juuri tilaa turvota. Vanhemmilla aivot ovat jo iän myötä hieman "surkastuneet" ja tyhjää tilaa on kallon sisällä enemmän. Näin kuulin vajaat 10 vuotta sitten, kun 7-kymppinen äitini sai aivoverenvuodon. Välillä näytti jo hyvältä, mutta sitten vuoto alkoi uudestaan ja äiti kuoli.

Kiitos teille!!!

Tuntuu tän omankin arjen pyörittäminen (kolme lasta jne) raskaalta joten on ihanaa, että vastailette.



Veljeni perheineen asuu onneksi kyllä lähikaupungissa, välimatkaa noin 45km. Eli pyrimme tottakai olemaan lasten kanssa ja auttamaan veljeäni arjessa.



Vanhempi lapsista on päiväkodissa 2-3pv viikossa ja hyvä niin. Tuo pieni tokikaan ei ole, mutta jotenkin tuntuu, etei veli sitä haluakaan. Veljeni yrittää sopia työnantajan kanssa jonkin sortin vapaasta nyt ensi alkuun ja katsomme sitten miten lasten kanssa tehdään. Onneksi lasten toinen mummula on liki myös ja mummu onkin hoitamassa 10kk ikäistä kotona nyt ja hakee isommankin hoidosta yms. Veli on sairaalassa.



Mutta on tää uskomatonta. On niin monta asiaa mitä ollaan veljen vaimon kanssa yhdessä tehty ja paljon touhuttu ja nyt tuntuu niinkuin satoja asioita olisi jäänyt sanomatta. Toivon vaan, että hän heräisi ja kuntoutuisi.



Ei ole yhtään väliä kuinka paljon se meillä läheisillä teettää töitä kunhan hän nyt vaan heräisi! Odottaminen ja vierellä voimattomana oleminen on ihan helvettiä. Omakin arki täytyy pyörittää joten melko vähille ovat yöunet jääneet.



Kiitos myös kuntoutus-näkökulmasta! Teemme kyllä kaiken jos vaan siihen mahis annetaan!



Itse en ole uskovainen mutta veljeni vaimo kuuluu kirkkoon. Jos joku kokee voivansa rukoilla hänen puolestaan, uskoisin hänen arvostavan sitä suuresti!



Ap

Minä ruokoilin veljesi vaimon puolesta. :( voi miten surullista!



Itse olen menettänyt tädin tuolla tavoin, hän meni heti koomaan ja vuoto oli massiivinen. mitään ei voitu tehdä. 12t vuodosta letkut otettiin irti ja täti kuoli puolen tunnin päästä.



Ystäväni tuttu kuoli samoin 35vuotiaana. Mutta hänkin kuoli heti seuraavana päivänä. Voi kun olisi hyvä merkki tämä että veljesi vaimo on jo 2 päivää sinnitellyt? Toivon sydämestäni niin, pienet lapset tarvitsee äitiään ja mies vaimoaan.



Voimia!!

Toivon teille kaikille paljon voimia ja siunausta. Elämässä tapahtuu niin paljon asioita, joita on vaikea käsittää.

Eli on toista vuorokautta nyt sinnitellyt. Voinnissa ei ole ollut pienintäkään muutosta sinä aikana -en tiedä onko se hyvä vai huono juttu.



Tekisi mieli kokoajan soitella sairaalaan ja kysellä kuulumisia mutta pakko vaan odottaa ja toivoa kun veljeni varmaan pimahtaisi jos kokoajan soittelisimme. Hän on luvannut kertoa jos jotain muutosta ilmenee tms.



ap *murheellisena*

mitään uusia kuulumisia?

eli joka sait aivoverenvuodon 33-vuotiaana. Oletteko jossain tutkimuksessa vai miten lapsenne saavat tuon päänkuvauksen? Meillä aivoverenvuoto on ollut äidilläni ja hänen veljellään ja heidän äidillään on kuvauksessa löydetty aneurysmia. Toivoisin, että itse pääsisin tutkimukseen, jotta ei tartte koko ajan pelätä, milloin se osuu omalle kohdalle...



Enoni sai siis aivoverenvuodon ensin, ja oli muistaakseni koomassa jonkin aikaa. Hän on toipunut niin, että kävelee ja toimii normaalisti, mutta ei kestä melua eikä mitään ylim. rasitusta. Töihin hän ei kykene. Sanat ovat välillä hukassa, ennen enemmänkin.



Äitini sai aivoverenvuodon n. 20 vuotta sitten. Hänet leikattiin ja hän toipui täysin kuntoon parissa kuukaudessa. Kaikkia aneurysmia ei kuitenkaan voitu tuolloin leikata, vaan ne jäivät kummittelemaan ja tarkastuskuvauksia tehtiin vuosittain. 9 vuotta sitten lääkäri sanoi, että aneurysma on nyt niin iso, että se on yritettävä leikata, vaikka se olikin tosi pahassa paikassa. Äiti leikattiin ja leikkaus meni hyvin, mutta hän ei herännytkään normaalisti. Viikon päästä alkoi näkyä pieniä merkkejä, varvas liikkui jne. Oli tullut aivoinfarkti, ja toipuminen oli todella hidasta!



Nyt tilanne on se, että olisi parempi, että äiti olisi kuollut tuohon leikkaukseen, vaikka hirveää on näin sanoa. Hän on totaalisen autettava, puhe on epäselvää, ja näkö ja kuulo huono. Pahinta kuitenkin on se, että hänellä on todella pahoja harhoja, näkee ja kuulee murhia päivittäin jne. Kaikki lääkkeet kokeiltu. Aivan karmea tilanne:-( Olisi saattanut toipua paremmin paremmalla kuntoutuksella, mutta näin nyt kävi... Joten kuolemakaan ei ole aina se huonoin vaihtoehto, jos näin käy.



Voimia sinulle ap, ja samoin veljellesi!

Joten kuolemakaan ei ole aina se huonoin vaihtoehto, jos näin käy.

Olen todella "onnellinen" (jos nyt näin voi tässä tilanteessa sanoa), että isäni kuoli silloin 48-vuotiaana eikä jäänyt kärsimään loppuiäkseen. Olisi kamalaa, jos häneltä olisi viety mahdollisuus tehdä kaikkea, mitä hän eläessään rakasti. Ajattelu päälimmäisenä.

t. olikohan se #51

tama ap tarvitsee tukea eika juttuja kaikista hurjimmista kohtaloista mita on kuultu.



Laittakaa viesti jos on jotain lohdullista kuultavaa, ei tarvitse rasittaa toista jolla on muutenkin vaikeaa.

ja kiitos tsemppiviesteistä. Kiitos kun huolehditte, kamalan raskastahan tämä on.



Muutosta veljeni vaimon tilanteessa ei ole tapahtunut ja lääkärit puhuivat veljen sanojen mukaan melko todennäköisesti leikkauksesta. Koska ja miten se toteutetaan ei ole selvillä, kuulemma huomenna selviää lisää. Joku aivopaine on ongelmana ja sitä kai koetetaan helpottaa. Edelleen siis koomassa eikä merkkiäkään heräämisestä.



Toisaalta hoitaja sanoi, että hänen urallaan on pari ketaa käynyt niin, että potilas on herännyt nopesti antamatta kovasti ennusmerkkejä. Joten voihan tässäkin herääminen tulla nopeasti. Itse vaan en jotenkin jaksa uskoa siihen. On vähän luovuttaja-fiilis vaikkei kai saisi. Uskottava olisi mutta kai mä jotenkin koetan jo itseäni pahimpaan valmistaa.



Lapset ovat aikas itkuisia, pienin varsinkin. Häntä vielä imetettiin, veli sanoi, että ainakin pari kertaa päivässä. Se on nyt loppu kuin seinään ja varmaan sekin pientä harmittaa. Äitiä on ikävä lapsilla, veljellä vaimoa ja minulla läheistä -kuten niin monella muullakin. Veljen vaimon sukulaisia on nyt käynyt sairaalassa kauempaakin ja veli sanoi, että on välillä ollut olo kuin jossain kauppahallissa, jossa väkeä ravaa töllistelemässä tiskillä... Mutta hyvä tietenkin, että saavat tukea toisistaan.



Taas on unta mentävä etsimään jotta saisi levättyä. Ahdistus on kova kun jotenkin nuo kyynelhanat tyrehtyivät eikä itketä enää. Ahdistaa ja suututtaa vaan!



Tuestanne kiitollinen ap

Kävitte mielessäni tänään pariin otteeseen vaikkei olla koskaan tavattukaan.

minusta ap kuulostaa aika positiiviselta tuo, että suunnittelevat leikkausta! Kaikki on mahdollista! Älkää vielä luovuttako. Iltarukouksessa jo eilen teitä kaikki muistin.

kovasti tapahtuneeseen tilanteeseen!!



Rukoilin uskovana koko perhekunnan puolesta, ja etenkin tämän äidin puolesta. Meillä on kaikkivaltias Taivaan Isä, joka on luonut meidät. Häneltä kun rukoilemme, ja anomme, Hän voi vastata rukouksiimme!



Jaksuja!!

NImittäin tilanteessa jossa ei enää olisi mitään toivoa, toisin sanoen lääkärit olisivat varmoja että potilas ei tule selviämään, niin aktiivihoitoihin kuten leikkaukseen ei ryhdyttäisi. Toivoa siis on, ainakin vähän.

http://niinakoskelin.wordpress.com/miksi-politiikkaan/sairastuminen/