ei tämä lapsen hoitaminen kotona kyllä mitään lomaa ole!

ajattelevat, että äitiysloma on nimensä mukaan lomaa, mitä se ei todellakaan ole. Tottakai kukin tietää mitä tulossa on ja etteivät kotihommat lopu, mutta kommentit tyyliin ´hyvähän sun on´ ja ´kyllähän sä ehdit´ ovat ärsyttäviä.

Ja mielettömän mahtavaa aikaa ollut! Opiskelut ovat temmanneet minut täysin mukaansa, saan silti viettää lasteni kanssa todella paljon aikaa, kohta taas edessä monen kuukauden kesäloma.



Opiskelu & pienet lapset, loistava yhdistelmä :)

Kaikki mahdollinen on liian raskasta..

Lastentekokin tuntuu olevan liian vastuullista hommaa suurimmalle osalle.



Jokaisen lapsia suunnittelevan kannattaisi OIKEASTI miettiä onko heistä siihen ,ja ovatko he valmiita luopumaan edes jostain itsekkäistä jutuista..



Usein nimittäin huomaa ettei vanhemmuus ole "kasvattanut" aikuisia yhtään ,mikä on minusta hälyyttävää. Ja sen huomaa nuorten ongelmista (huostaanotot jne).



...mutta jatketaan me valittamista täällä...

kyllä se on. Itse hoidan päiväkodissa kahtatoista alle 3v lasta päivät ja illalla odottaa muutama kotona. Ja siltikin hyvin jaksaa.

kolme lasta hoidin kotona, yhteen pötköön olin kotona n. 8 vuotta ja kädet ristissä toivon ettei koskaan enää tarvi kotona lusia!!! Ihan hirviää, aivan kamalaa. Töissä saa tehdä rauhassa töitä, eikä kukaan ole kiljumassa korvan juuressa. Muksujen päiväkotipäivät on sumplittu lyhyiksi ettei nekäään raukkaparat aamusta iltaan ole vierallaa hoidossa.



Nautin nykyisestä tilanteesta, mutta mä olenkin paskaäiti =)

lomaa ole koskaan ollutkaan. Mutta eipä sekään ole aina niin helppoa, kun töiden jälkeen teet samat työt. meillä nyt 3 lasta ja olen äippälomilla -se hyvä puoli että samat pyykki, siivous, tiski, ruuanlaittojobit voi tehdä pitkin päivää. Mies kanssa reissuhommissa.Nyt nautin kun ei tarvi lähteä 6.30 viemään lapsia hoitoon:D Koita jaksaa!

en ole kyllä koskaan tullut töistä kotiin ja laittamaan lapset nukkuun?! Monesti lasten kanssa kauppaan , ruuanlaitto, ulos (meillä ulkoillaan viä illalla), pyykit, tiskit, iltapalat, pesut yms. Ei mun mies aina ole kotona "auttelemassa". Eli samat työt on mulla olen kotona tai töissä. viikonloput yleensä ihan itse 3 lapsen kanssa koska mies töissä ja mummut ja sukulaiset asuu 400-800 km päässä. Mutta mä en silti valita:) Sulla ihan ihme kuvitelmat!

kotona ollessa mulla oli aikaa syödä, käydä vessassa, ja juoda kahvia, mitä ylellisyyksiä mulla ei töissä ole. Puhumattakaan nyt siitä,että oli aikaa omille harrastuksille, joista joutui heti luopumaan kun meni töihin. Mulle on ihan absurdi ajatus, että kotonaolo on jollekin rankempaa kuin töissä käynti. Voihan lapset toki olla vaativia, mutta eivät he helpommiksi muutu töihin mennessäkään.

vuorotellaan lomat (ettei lapset joutuis oleen esim. kesällä kovin paljon päikyssä) eli sitä yhteistä lomaakin on paljon vähemmän kuin kotiäitinä.

se on tosiaan samanlaista kuin kotiäidin arkipäivä. Ei työssäkäyvälläkään koskaan ole mitään muunlaisia lomia. Mitä se loma sitten olisi, jos ei lasten kanssa kotonaoloa? Sitten kai pitäisi olla yksin ilman perhettä, jos jotain muuta haluaisi.

Mulle tulee viestistäsi omat muistot mieleen.



Mulle äiti aina sanoi, että kuka tahansa voi olla kotona ja hoitaa lapsia, koska siinä ei juuri tarvita älyä eikä mitään muutakaan. Oli sitten mulle yllätys, että kyllä siinä tarvitaan yhtä ja toista.



Lapsiluku jäi vain yhteen, koska stressaannuin sen verran. Lapsi oli rinnassa kiinni eikä halunnut pulloa. Häntä piti pitää sylissä suurimman osan päivästä. Ulkona hän ei suostunut nukkumaan viittätoista minuuttia kauempaa. Sisällä saattoi joskus kyllä nukkua jopa puolentoista tunnin päikkärit, jolloin tietysti koko ajan mietin, että jokohan hän herää, koska hän saattoi yhtä hyvin herätä jo puolen tunnin päästä.



Kiinteiden syöttäminen oli kovaa taistelua. Hän ei olisi syödä niitä, vaan puristi suunsa kiinni ja halusi rintaa. Painokäyrä alkoi laskea. Yöheräilyjä oli. Koetimme opettaa häntä nukahtamaan omaan sänkyyn, mutta hän karjui kuin syötävä vaikka puoli tuntia yhteen menoon.



Töihin paluu tuntui lomalta, kun tosiaan sai käydä rauhassa vessassa, syödä ja jutella aikuisten asioista.



Äitiysloma on lomaa työstä, koska vauvan kanssa on opeteltava elämään.

että kun olin äitiyslomalla sen yhden ainokaiseni kanssa, niin en jaksanut enkä ehtinyt juuri kotitöitäkään tehdä. Mies kun tuli kotiin, hän pesi vauvan kakkapyykin ja tiskasi.



Arvaatte varmaan, että lapsiluku jäi yhteen.



Tietysti jälkeenpäin ajatellen voi ihmetellä, että miten sain aikani kulumaan noina päivinä. No, aika paljon luin kirjoja samalla kun pidin lasta sylissä, ja kun hän oppi kävelemään, niin leikimme yhdessä leluilla. Aika paljon ekoina vuosina käytin aikaa siihen, että toimin leikkikaverina.

14 tuntisia ja yöheräilyt päälle. Vai ajattelitteko, että siellä töissä käydään nukkumassa?



Omasta kokemuksesta voin sanoa, että yhden lapsen kanssa kotonaolo on "juhlaa". Pienet nukkuu välillä ja isommat viihtyy jo paremmin hetken itsekseen. Itsellä olen tosin huomannut, että liiallinen "oleilu" (ja lasten kanssa elämä on paljon oleilua, erityisesti yhden) veltostuttaa ja ei monet työssäkäydessä ohimennen sujahtavat askareet alkaa tuntua raskaalta.



Nyt olen äitiyslomalla ja vauva vielä pieni. Isommat on päivät koulussa ja vauva tietysti enimmäkseen sylissä/tissillä. Silti luppoaikaa ihan mahdottomasti.

Meillä kolme pientä kotihoidossa ikää 9kk-5v ja mies viikot muualla töissä. Kyllä tämä silti sujuu kun pistää sujumaan ja jos pysytään terveinä(sitten kun sairastetaan niin on koko huusholli mullin mallin). Itse teen viikon ruokaostokset viikonloppuna kun mies hoitaa lapsia niin ei tarvitse lasten kanssa käydä kaupassa. Harrastusiltoja on molemmilla isommilla yhdet ja niinä iltoina saa vähän rutistaa kun kolmen lapsen kanssa resuaa ees taas mutta ei niitä olla haluttu jättää poiskaan.



Jännä juttu kyllä että ekan lapsen kanssa minäkin olin helisemässä. Oli kyllä hankalin ja huonounisin meidän lapsista tähän mennessä(joo neljättä toivotaan!)mutta silti. Kai siihen ekan kanssa liittyy niin paljon sitä äidiksi kasvamista ja suuri elämänmuutos. Lisäksi kun lapsia on yksi niin ei ole sellaisia rutiineja vielä kehittynyt ja toisaalta ei ole vauvalle "viihdykettä" siinä määrin kun esim. nyt meillä on. Kolmas "pyörii jaloissa" kun isommat leikkii ja unohtaa välillä kytätä että onko äiti samassa huoneessa. Saan jopa astianpesukoneen täyttää rauhassa jos nuorin innostuu seurailemaan isompien juttuja.



Ekan kanssa oli yhtä vauvan unien kyttäämistä, nukuttamista ja sitten yöheräilyt väsyttivät totaalisesti. Yritin nukkua päivällä mutta kun vauva ei nukkunut niin sekin stressasi. Kolmannen kansssa mennään isompien aikataulujen ja touhujen mukaan. Nukahtaa vaunuihin puistomatkalla tai vaikka missä jos on tarpeeksi väsynyt. Nukkuu vähän tai paljon, ei stressaa silti enää mua. Eineksiäkin on löytynyt kaupasta tarpeen vaatiessa vaikka pyrinkin tekemään ruuat pääosin itse.



Mun vinkit olis että jotain omaa aikaa olis hyvä saada(no ei mullakaan ole mutta tiedän että se tekis hyvää)ja kannattaa hankkiutua ihmisten ilmoille. Avoimiin kerhoihin, kavereiden kanssa kyläillä jne. Pää siinä hajoaa kun on vaan kotona vauvan kanssa.

olo on lomaa, koska ei tarvitse käyttää aivojaan. Se on henkistä lomaa, kun ei ole stressiä, ei tarvitse pyöritellä työasioita päässä. On hiukkasen eri tason ajattelua, miettiä mitä huomenna syödään tai laittaako taaperolle kurahousut ulos kuin ne asiat, mitä työssäni joudun ajattelemaan.

Lisäksi kotona voi skipata vaikka jonkun työn ja itse päättää jaksaako tehdä vai ei.

Jos oikeen laiskottaa voi vaikka makoilla sohvalla ja laittaa lapselle dvd pyörimään ;-)

Sitä ei oikein työssä voi tehdä.

Eli kyllä se ihan lomaksi menee kun makoilee kotona lapsen kanssa.

Mulla on 3 lasta ja ei se kotona oleminen ollut mitenkään erityisen rattoisaa. Yhtä piti kuskata eskariin, toinen kerhoon, haut, ruoan laitto, pienen päiväunet, läksyt jne. Että ihan samalla tavalla heräsin kotona ollessa aamulla kuin nyt työssä käyvänä. Ruokaa piti laittaa jne. Plus että hermot meni kun tuntui että ei saanut rauhassa olla juuri lainkaan...tai se oli hetkittäistä kun aina jollain lapsista oli asiaa tms kaipas huomiota.



Töissä käyminen ei ole KOSKAAn tuntunut niin raskaalta kuin hoitovapaalla oleminen (ekalla kerralla 3v , toisella kerralla 2v tuli oltua kotona). Kaikille ei vaan riitä ne pienet ympyrät mitkä kotona ollessa on. Lasten takia olin kotona ja se aika oli ihan ok, mutta en kuitenkaan ikävöi erityisesti noita aikoja. Ihanaa kun 2 vanhempaa lasta tosiaan jo koulussa ja nuorinkin 5v :)



T. kolmen äiti, en nyt muista mun nroa

Nyt kun isompi on mummolassa, tuntuu tosiaan lomalta olla vain yhden pienen kanssa kotona. Omaa aikaakin pari tuntia päivässä päiväunien aikaan + ilta! Rauhallista on, helppo laittaa lapsi pyörän kyytiin ja käydä jossain.

Olen jo takaisin töissä. Teen itsenäistä asiantuntijatyötä, joten suunnittelen itse mitä teen ja koska teen. Saan keskittyä juuri siihen, mikä on työn alla. Nyt varsinkin, kun huonekaveri on kesälomalla : ).



Kotonaolossa rankinta oli keskeneräisyys. Aina, kun jonkin homman aloitti, se keskeytyi: taapero löi päänsä, tuli vessahätä, riitaa sisaruksen kanssa, jne. Joskus tein samaa tiskiä koko iltapäivän!



Minulle sopii hyvin työ- ja kotielämän vuorottelu: töissä voin keskittyä siihen, mitä parhaiten osaan, kotona taas rakkaisiin lapsiini.