akateemiset naiset: oletteko ihastuneet/ haaveiletteko

En ja en.

Ei kiinnosta.. mieluummin ottaisin lääkärin, diplomi-insinöörin tms.. ja otinkin.

joskus toisesta akateemisesta naisesta.

heitä kuuluu myös tuttaviini. Arvostan etenkin kädentaidon ammatteja. Mutta tuskin otan duunaria miehekseni... Tekisimme toisillemme vain karhunpalveluksen.

Miewheni on kätevä akateeminen, joten seassa aimo annos duunariutta :)

Jos haaveilen, haaveilen sellaisista miehistä, joiden kanssa olen tekemisissä, mm. työni puolesta tai harrastusteni puolesta. Minua kiihottaa miehessä älykkyys ja raamikkuus samassa paketissa.

rahan/maineen perään, kun miehen ammatilla on niin suuri väli? Ei kai sillä ole väliä, onko mies duunari vai akateeminen, kunhan on sopiva itselle:) Meidän perheessä (ikää molemmilla alle 30v) minä olen se akateeminen nainen, mutta mieheltä ei kyllä löydy akateemista tutkintoa. Enkä ole koskaan ajatellut sillä olevan väliä. Ihana mies, hyvin huomaavainen eikä lainkaan sellainen itseään täynnä oleva leveilijä (kuten osa "liian" hyvin menestyvistä), käy töissä, on mies paikallaan kodissa eikä tosiaan kyllä kärsi alemmuudesta, kun minulla korkeampi tutkinto.



Tosin en sanoisi miestäni aivan duunariksikaan, mutta minulle silläkään ei olisi väliä, koska on oikea minulle.



t.10v yhdessä olleet

vaan siitä yksinkertaisesta syystä etten ole koskaan elämässäni vielä tavannut fiksusti käyttäytyvää ja lukemaan / kirjoittamaan oppinutta duunaria, en miestä enkä naista.

eli kyllä ja kyllä. onnellisia ollaan vielä yli 20 vuoden jälkeen - lukuisista ääneen lausutuista ja lausumattomista ihmettelyistä huolimatta...

Ei kiinnosta.. mieluummin ottaisin lääkärin, diplomi-insinöörin tms.. ja otinkin.

vaan siitä yksinkertaisesta syystä etten ole koskaan elämässäni vielä tavannut fiksusti käyttäytyvää ja lukemaan / kirjoittamaan oppinutta duunaria, en miestä enkä naista.

ja nykyinen mieheni fysioterapeutti.



Kokemusta myös pitkästä suhteesta toisen di:n kanssa ja teknikon kanssa.



Sanoisinpa, että akateemiset miehet ovat monet aika uusavuttomia cityihmisiä eikä koulutus kerro välttämättä sydämen sivistyksestä. Miehen pitää olla mies - vahva henkisesti ja fyysisesti, tältä osin omalla kohdallani ei-akateemiset ovat täyttäneet nämä raamit paremmin.



On totta, ettei nykyinen mieheni ymmärrä työni sisällöstä samoin kuin edelliseni, mutta toisaalta on ihanaa, että voin kotona unohtaa työasiat, kun yhteiset juttelunaiheet eivät hakeudu työhön.



Minä en juokse miehen palkan perässä, tienaan itse rahani. Ehkäpä humanisti, kasvatustieteilijä tai luonnontieteilijä tarvitsee miestä (di, ekonomi, lääkäri, lakimies) elättääkseen. Ja sitä paitsi, kaikista varakkain kaikista miehistäni oli juurikin ei-akateeminen omilla ansioillaan vaurastunut mies.

"vaan siitä yksinkertaisesta syystä etten ole koskaan elämässäni vielä tavannut fiksusti käyttäytyvää ja lukemaan / kirjoittamaan oppinutta duunaria, en miestä enkä naista."



Sillä eipä nuo akateemisetkaan aina niin fiksuja ole..toisinaan ennemminkin liian tärkeileviä.



Mielestäni siis koulutustaso ei määrää yksiselitteisesti käytöstapoja, taitaa enempi olla kasvatuksen tulos..oli se sitten äiti, mummo tai puoliso;) ja lisäksi kunkin omassa luonteessa. Mielestäni on rikkaus, kun ympärillä on niin akateemisia kuin duunareitakin sekä siltä väliltä!!



Lisäksi arvostan miehessä, kun hän on oikeasti MIES eli osaa nk. miehen töitä. Moni akateeminen menee ihan puihin (kokemusta tuttavien puolisoista), kun pitäisi jotain oikeasti tehdä. Ja vaatii kuule mieheltä melkoista luonteen lujuutta, kun ei tunne itseään ala-arvoiseksi, kun työkaverit huomattelevat et sullahan se on helppoa, kun emäntä... (maininta työpaikasta ja tuloista). Onneksi meillä mies naureskelee aina asiaa minulle hymyssä suin:)



t. se ei-akateemisen puolison omaava akateeminen

ei ehkäpä kannata vedellä suoria päätelmiä kummankaan miesryhmän yksittäisen edustajan ominaisuuksista. ;-)

Katson miehessä ihan muita ominaisuuksia. Äly ja "lukeneisuus" on tärkeitä, mutta ei niitä ole vain akateemisilla. Jos en olisi naimisissa ja mies olisi hakusessa, niin en todellakaan alkaisi rajata etsintää vain akateemisiin.

Miksi aina pitää aloittaa se sama keskustelu, joka menee suunnilleen näin:



älkääs nyt, minun mies on duunari, se on aivan ihana, sillä on sydämen sivistystä, minä en ole rahan perään, minulla on elämässä muita arvoja, akateemiset luulevat itsestään aivan liikoja, ei ne oikeesti tiiä mistään mitään, duunarit on sillai käytännöllisiä, akateemiset ei oo...



Vastatkaa vain kysymykseen!

Haaveilen akateemisesta miehestä tai naisesta.

ja kyllä akateeminen, arvostettu loppututkinto on.



Haaveilen siis päiväunissani duunarimiehestä, mutta sitten tosielämässä en jaksaisi muutoin kun sängyssä duunarin kanssa. Eli älyllistä keskustelua tarvitsen.

Miksi aina pitää aloittaa se sama keskustelu, joka menee suunnilleen näin:

älkääs nyt, minun mies on duunari, se on aivan ihana, sillä on sydämen sivistystä, minä en ole rahan perään, minulla on elämässä muita arvoja, akateemiset luulevat itsestään aivan liikoja, ei ne oikeesti tiiä mistään mitään, duunarit on sillai käytännöllisiä, akateemiset ei oo...

Vastatkaa vain kysymykseen!

Olisit vain vastannut "en". Olisi se riittänyt sultakin.

tosin haaveideni kohde lähtikin sitten parin vuoden kuluttua opiskelemaan yliopistoon...