Nuorille perheille ei enää kelpaa käytetyt vauvatarvikkeet
Tähän päätelmään olen lievästi pöyristyneenä tullut.
Meidän nuorimmainen on 2 v. ja olen sitten tutuilta (esikoistaan odottavilta/juuri saaneilta) vauvaperheiltä kysynyt haluaisivatko ILMAISEKSI esim. yhdellä lapsella olleet 3 vuotta vanhat, mutta täysin ehjät ja toimivat yhdistelmävaunut. Tai jonkin verran vanhemman, mutta ihan ehjän ja siistin pinnasängyn. Tai monta pussillista lastenvaatteita. Tai pinnansängynsuojuksia, vauvanpeitteen (käyttämätön!) yms.. siis ihan ilmaiseksi olen tarjonnut kaikkia.
Ei kelpaa kenellekään. Tulee vastaukseksi sellaista ihme ynähtelyä, "no joo, voishan sitä ny ehkä kattoo.." muttei mitään mielenkiintoa sitten kuitenkaan katsoa tai katsovat sillä tavalla pintapuolisesti ja tuntuvat vääntelevän käsiään tyyliin "mitenköhän tästä nyt kieltäytyisi"
tai yksi pariskunta jo lupasikin ottaa esim. syöttötuolin (sekin ihan uutta vastaavassa kunnossa) ja jäi sille puheille, että hakevat sen lähiaikoina.
Olen nyt odotellut puoli vuotta, ei ole hakijoita näkynyt eivätkä ole syöttötuolista enää mitään puhuneetkaan.
Itse en enää kehtaa kysyä, ettei tule se vaikutelma, että tyrkyttäisin väkisin.
Mutta ihmettelen kyllä, miksi ei kelpaa. Kai "nykynuoriso" (vaikken itsekään ole kuin vähän päälle 3-kymmenen) on tottunut jo että kaikki mitä itselläänkin on, on aina uutta ja ihan viimeisien trendien mukaista. Ei kelpaa siis mikään käytetty, vaikka kuinka olisi uudenveroinen.
Kommentit (67)
saatiin esikoinen parikymppisinä. en huolinut anopin säästämiä vauvanvaatteita ja tarvikkeita, koska 30v vanhat tavarat olivat rumia ja jostain syystä halusin vain tehdä valinnat itse. tavaroiden vastaanottaminen olisi tuntunut siltä, että anoppi on liikaa vauva-projektissa mukana. en halunnut häntä lähemmäksi vaan etäännyttää, joten en halunnut ottaa vastaan mitään.
toisesta perheestä en myöskään halunnut ottaa vastaan tavaraa, sillä mulla oli kummallinen tunne, että olisin jäänyt isosti velkaa tuolle perheelle. eli että eivät antaneet vain hyvästä sydämestä, mutta eivät suostuneet ottamaan rahaakaan. olisin jäänyt velkaa, mutta mitä..? Epämiellyttävä tunne..
Yhdestä paikasta sitten saimme tavaraa lahjaksi, jokin nimellinen summa maksettiin. Oltiin tavaroista todella iloisia! Loppuja hankittiin kirpparilta. Kaukalot ja yhdistelmät ostettiin uutena. Nyt ne onkin aika antaa eteenpäin tai myydä 6 vuoden jälkeen. Saapa nähdä kelpaako kenellekään :)
Itselläni ei ole lähisukulaisilla pieniä lapsia, joten kaikki on pitänyt ostaa, joko uutena tai käytettynä. Ystävälläni on kuitenkin sellainen tilanne että kummaltakin puolelta löytyy sukua ja vauvatavaraa yllin kyllin.
Ongelmaksi asia muodostuu silloin, kun sukulaiset pitävät ystävääni kaatopaikkana. "Teille kun tulee vauva niin tästä sitten vauvatavaraa..." "Vähän on korjattu vaunuja nippusiteillä ja kankaat haalistunu ja tuossakin puvussa tuollainen tahra, mutta jos vaikka pihapuvuksi..".
Siis kaikki roina kannetaan, josta suurin osa olisi jo ihan roskiskamaa. He eivät kyllä kyttää, että tuleeko käytettyä, sanovat itsekin että laittakaa eteenpäin, jos ette tarvitse. Aikamoinen homma on vaan käydä läpi monta jätesäkillistä tavaraa, yrittää poistaa tahroja vaatteista ja todeta että jep, olihan tässä muutama hyvä body ja muut ihan paskaa. Puhumattakaan siitä että ne pitää itse toimittaa eteenpäin, siis kaatikselle.
Siispä, kun tarjoatte sitä tavaraa, älkää tuputtako. Antakaa rauhassa katsoa, ja ottaa vaikka vain yksi paita. Myytte sitten itse lopun pois. Tai laitatte Uffille.
mitä ja mistä kodin tavarat ja vaatteet on!
Minua ainakin sapettaa jos joku aina lahjottaa vanhojaan meille: kiva ettei tartte ostaa aina uutta mutta ei sitten olekaan sitä uutta päälle.
Itse en kirpparilta ole vaatetta ostanut; ei oma aika riitä kiertelemään niitä JOS vaikka löytyisi jotain, on joskus saatu tutuilta/suvulta.
Pahinta on äidit jotka antaa lastensa pieneksi käyneitä vaatteita ja siinä voivottelee "laatua" valmiiksi että voi niitä ainakin kotona pitää! :(
Tulee tunne, ettei niitä mamma taida kehdata viedä keräykseen mutta sysää roskansa meidän roskismaksuksi -ei asuta kerrostalossa.
Voihan meikäläisetkin jotka ostaa UUTENA niitä lahjoittaa eteenpäin, plus meillä on monen kokosia lapsia joten ne uudetkin kulutetaan aika hyvin oman perheen kesken.
itse olen tosin jo kolmekymppinen esikoisen odottaja, mutta kyllä on kelvannut käytetyt, ja ihan ekologisistakin syistä niitä suosin. Käytettynä saatu mm. paljon vaatteita, kahdet vaunut, syöttötuoli, leluja. Oikein tyytyväinen ja kiitollinen olen niistä kaikista :).
Saatiin pinnasänky, hoitopöytä, turvakaukalo, sitteri jne. käytettynä. Niiden käyttöikä on niin lyhyt, etten nähnyt järkeä laittaa suunnattomia summia tavaroihin, joista suurin osa on nyt jo palautettu/laitettu varastoon, kun lapsi täyttää ihan just 1 v. Myös vaatteet jää pieniksi niin nopsaan, että käytetyissä tyttömme suurimmaksi osaksi on kulkenut. Meille on varmaan siunaantunut tavallista hyväkuntoisempia vaatteita, koska ei hän missään ryysyissä kulje. Olen niin pihi, että ottaisi sydämestä laittaa joku 10 e bodyyn, joka on parin kuukauden päästä pieni. Äitiyspakkauksen vaatteet on myös olleet käytössä niin pitkään kuin on mahtuneet.
Mieluummin laitan ne rahat lomareissuun, johon lähdemme koko perhe kesällä. Mutta kukin tyylillään, mua ei kiinnosta mihin muut rahansa syytää. ;)
vie kamasi konttiin. Se on tuplahyvän tekemistä. Ensin SPR saa rahaa, jolla uattaa ja sitten vielä joku ekologinen/vähemmän varakas saa hyvää tavaraa uutta halvemmalla. Kontin hinnat ovat melko korkeat, mutta raha menee auttamistyöhön.
eräs tuttava perheeni, teidän että heillä on ollut rahan kanssa tiukkaa ostaa kaiken uutena!! vaikka monikin on tarjonnut heille tavaroita ja vaatteita jne. se on mielestäni vähän kummallista.
Jos rahaa on niin silloinhan ei mitään ongelmaa, ostakoot uutena, mutta joskus mietityttää että paljonko velkaa tehdään vain siksi että lapsella pitää olla kaikki uutta ja merkkituotetta.