Aiheettomat lastensuojeluilmoitukset
Kuinka moni on joutunut kohteeksi? Me jouduimme ja 4kk oli yhtä helvettiä ja sitten tuli päätös jossa todettiin sen olevan aiheeton.
Tuo iski raskaasti omaan itseen ja vanhemmuuteen. Ja joudun itse puimaan asiaa terapiassa jotta pääsen sen yli.'
Minusta tyyli on kohtuutonta ja nöyryyttävää. Ei kai ole tarkoitus aiheuttaa perheille tuskaa.
Ja koko tapa toimia oli täysin ala-arvoinen. Kun kerroin tutulle lastenpsykologille niin hän oli aivan järkyttynyt. No niinpä. Mutta mielivaltaa vastaan on vaikeaa taistella
Kommentit (98)
Eikä esim. jonkun sossun itsensä kirjoittamia?
Ei kannata olla tyhmä. Täällä kirjoittelee mitä ihmeellisintä porukkaa.
Osa noista onnistumis-tapauksistakin on kummasti kuin suoraan Kelan uutisista.
Ei kannata olla tyhmä. Täällä kirjoittelee mitä ihmeellisintä porukkaa. Osa noista onnistumis-tapauksistakin on kummasti kuin suoraan Kelan uutisista.
Kuka kärsii? Teidän lapset.
olen se useita viestejä kirjoitellut tappouhkauksia jakelevan rikollistaustisen maahanmuuttajan piinaama.
Itse korostan sitä, että minulla on sekä HUONOJA että HYVIÄ kokemuksia, ja yhtä aloitteellinen yms olen aina ollut. Siinähän se onkin, että kun on vertailupohjaa useammista kunnista, niin voi jo väittää, että tietää Tampereella jonkun mättävän. Sama minä, ja sama asenne ollut kyseessä sekä Helsingissä, Pirkkalassa (molemmissa hyvää kohtelua, asiallista ja ammattitaitoista asioiden käsittelyä) että Tampereella (aivan täysin ala-arvosita kohtelua, rikollinen väkivaltainen ihminen paapotaan maailmaan parhaaksi, suljetaan silmät hänen tekemiltä teoilta koska on liian hankala tapaus sosiaalityöntekijälle, ummistetaan silmät, maahanmuuttaja uhkailee rasisti yms syytteellä työntekijöitä jotka tanssii sen takia hänen pillin mukaan. Lisäksi työntekijä on burn outin partaalla, hullu tai kärsii pahoista vaihdevuosiongemista, eli välttelee tapaamisia, ei vastaa puhelimeen, ei vastaa kirjallisiin yhteydenottoihin, ei sähköposteihin, ei yhteenkään kysymykseen, unohtelee KOKO AJAN ihmisten nimiä yms yms). Että ihan sen perusteella voin kyllä väittää, että juuri TAMPEREELLA MÄTTÄÄ JA PAHASTI. Itse olen tosin jos sen takia muuttanut pois sieltä, että elämä oli sietämätöntä. Taakse jäi kaverit, sukulaiset, työpaikka, lapsen ihana hoitopaikka, koko elämä. Mutta mitäs sillä väliä, ne on toisarvoisia asioita tamperelaisessa kulttuurissa, tärkeintä on rikostaustaisen tappouhkauksia jakelevan maahanmuuttajan paapominen.
Tulen vielä astumaan julkisuuteen tämän tarinani kanssa, tavalla tai toisella, ja varmasti te, jotka olette ketjua lukeneet ja siihen osallistuneet, muistatte tarinan sillon. Näistä asioista pitäisi puhua täällä paljon enemmän ääneen ja julkisesti.
sataprosenttisen varmasti omat defenssit eikä sossu? No siitä kun puhuu sillä lailla että kaikki maailman sossut ovat aina ammattitaidottomia ja pahoja ihmisiä, ihan jokaikinen. Kun huomaa kirjoittavansa sensuuntaista tekstiä, voi ihan automaattisesti mennä peilin eteen ja koettaa tutkailla että mitä sieltä voisi näkyä sellasta mitä ei suostu katsomaan.
olen se useita viestejä kirjoitellut tappouhkauksia jakelevan rikollistaustisen maahanmuuttajan piinaama. Itse korostan sitä, että minulla on sekä HUONOJA että HYVIÄ kokemuksia, ja yhtä aloitteellinen yms olen aina ollut. Siinähän se onkin, että kun on vertailupohjaa useammista kunnista, niin voi jo väittää, että tietää Tampereella jonkun mättävän. Sama minä, ja sama asenne ollut kyseessä sekä Helsingissä, Pirkkalassa (molemmissa hyvää kohtelua, asiallista ja ammattitaitoista asioiden käsittelyä) että Tampereella (aivan täysin ala-arvosita kohtelua, rikollinen väkivaltainen ihminen paapotaan maailmaan parhaaksi, suljetaan silmät hänen tekemiltä teoilta koska on liian hankala tapaus sosiaalityöntekijälle, ummistetaan silmät, maahanmuuttaja uhkailee rasisti yms syytteellä työntekijöitä jotka tanssii sen takia hänen pillin mukaan. Lisäksi työntekijä on burn outin partaalla, hullu tai kärsii pahoista vaihdevuosiongemista, eli välttelee tapaamisia, ei vastaa puhelimeen, ei vastaa kirjallisiin yhteydenottoihin, ei sähköposteihin, ei yhteenkään kysymykseen, unohtelee KOKO AJAN ihmisten nimiä yms yms). Että ihan sen perusteella voin kyllä väittää, että juuri TAMPEREELLA MÄTTÄÄ JA PAHASTI.
Sulla mättää ja pahasti, kun menet sen takia lapsellisesti mesoamaan Tampereen mättämisestä.
oman kokemukseni jälkeen sanoisin, että uskon kyllä nykyään sataprosenttisesti, että vika on sossussa.
Täysin mielipuolista nimittäin oli se toiminta, johon törmäsimme.
32
ei kykene hoitamaan heille liian hankalaa tapausta asiallisesti. Olen pyytänyt saada vaihtaa henkilöä juurikin tämän takia, mutta pyyntöön ei vastattu, mikä on Tampereen valittu linja asioissa. Ei vastata yhteydenottoihin, ei puhelimeen, ei kirjalliseen, ei sähköpostiin. Siksi tämä jäi ainoaksi kokemuksekseni Tampereesta, ja sellaisen pysyy. Mutta jos nyt olet Tampereen sossu, joka siellä kirjoittelet, voin kertoa, että vastaat hallinto-oikeudelle koska et minulle vastannut. Että onnea sitten vaan sullekin siinä vaiheessa :) t nr 44
ei kykene hoitamaan heille liian hankalaa tapausta asiallisesti. Olen pyytänyt saada vaihtaa henkilöä juurikin tämän takia, mutta pyyntöön ei vastattu, mikä on Tampereen valittu linja asioissa. Ei vastata yhteydenottoihin, ei puhelimeen, ei kirjalliseen, ei sähköpostiin. Siksi tämä jäi ainoaksi kokemuksekseni Tampereesta, ja sellaisen pysyy. Mutta jos nyt olet Tampereen sossu, joka siellä kirjoittelet, voin kertoa, että vastaat hallinto-oikeudelle koska et minulle vastannut. Että onnea sitten vaan sullekin siinä vaiheessa :) t nr 44
Onnea vaan sinullekin, pettämätön arvostelukyky näkyy ainakin olevan.
koko maailma pyörii niitten ympärillä. Että kyseinen sossu sattuu totta kai juuri tällä minuutilla lukemaan juuri tätä ketjua av:llä. Skitsofreenikoille lähetetään henkilökohtaisia viestejä television kautta jne.
*reps* skitsofreenikko lähettelee avaruuteen viestejä. *reps* toisen kerran. Vaikka niinhän se on, mun työpaikkaa "piinaa" just yks skitsofreenikko, joten tiedän kyllä mitä ne tekee, ei sillä, eikä se ole naurun asia. Mutta joku tuolla kirjoitti useampaan kertaan, että jotkut sossut täällä kirjoittelee, niin siitä sitten vaan vetäsin, että jos jotkut Tampereen sossut tätä lukee. No more.
t nr 44
Minusta on täysin terve piirre että kun joutuu ajojahdin kohteeksi niin muodostaa kuvan sen mukaan.
On todella hyvä jos joku on saanut asiallista kohtelua ja jopa apuakin. Se on aivan loistavaa. Me saimme itsellemme aivan uskomatonta skeidaa joka lähti siitä kun tämä ilmoittaja kuuli perhettämme kohdanneesta sairaudesta toisen lapsen kohdalla (=syövästä) niin hän varmaan kuvitteli auttavansa meitä näin. Että katseli sitten toista lastamme sillä silmällä ja kaikki mitä lapsemme teki oli tietysti epänormaalia - eikö? Olen muutenkin törmännyt siihen että lapsen vakava sairaus aiheuttaa ahdistusta niissä ihmisissä jotka sen kuulevat. Osa pelä'styy ja 'katoaa', osa päästää suustaan sammakoita, osa rupeaa käyttäytymään eriskumm
osa rupeaa käyttäytymään eriskummllisesti. Ja ihan vaan siksi että reagoivat itse oman päänsä sisälle muodostuvaan ahdistukseen.
No meidän tapauksessmme ilmoittaja ilmeisesti todellakin kuvitteli että emme osaa itse hakea apua mistään vaan hänen täytyy toimia tai jotain. Tämä on ainakin ainoa järkevä selitys hänen toimimiseensa. Kuvitteli ettemme ole jo sen 1½ vuoden aikana joka sairaus oli kanssamme ollut osanneet hakea itsellemme apua?? ziizuz!
No lastensuojeluhan ei mitenkään erittele mikä se syy on miksi sinun perheestäsi tehdään ilmoitus. Samaa narkkarisakkia kaikki. meillä meni melkein 4kk päästä lastiksista eroon. Ja kun takana oli jo pitkä stressitila niin tämä oli sitten se viimeinen niitti ja itse romhdin. Seurauksena olen edelleen sairaslomalla. Kestin sairauden koska se perustuu sattumaan mutten todellakaan kestänyt henkistä väkivaltaa joka kohdistui perheeseemme toisen ihmisen puolesta. Hän olisi voinut asiaan vaikuttaa jos olisi halunnut. Mutta ei.
Onneksi meillä oli apunamme tahoja sairaalalta jne jotka meitä puolustivat. Muuten emme olisi varmaan ikinä päässeet eroon heistä. Ja ystäväni joka on lastenpsykologi totesi tästä sossusta että vaikka hän on paljon tehnyt lastensuojelun kanssa töitä niin ei ole elämässään nähnyt yhtä ammattitaidotonta sosiaalityöntekijää ja ihmetteli että Espoolla on todellakin tuollaiseen työhön varaa. Ja kuinka perhe on kokonaisuus . Ei siitä voi tarkastella vain yhtä lasta erikseen.
Meillä perheemme tilanne on nyt paljon huonompi kuin silloin kun ilmoitus tehtiin mutta edelleenkään en halua tähän ketään sosiaalivirkailijaa sotkeenumaan. Onneksi sain itseleni myös apua nopeasti mutta se ei paljoa lohduta kun työ ja toimeentulo meni.
Asiatonta ja ammattitaidotonta käytöstä todellakin. Mutta ilmettelen todella että tällä yhteiskunnalla on sellaiseen varaa. Tosin kuten asiantuntijaystäväni sanoi - Helsingin puolella ilmoituksella olisi viitattu kintaalla ja todettu että perheellä on jo asiantuntijat apunaa. Mutta Espoo halusi raiskata perheemme - siltä se meistä vanhemmista tuntui. Äärettömältä väkivallalta meitä kohtaan.
Kaiken minkä toisen lapen sairaus meille jätti - sen raateli Espoon lastensuojelu.
Kaiken minkä toisen lapen sairaus meille jätti - sen raateli Espoon lastensuojelu.
sossun syyksi laittaa. Ihan selvästi et ole ihan tasapainossa raiskauspuheinesi. Yritän sanoa ystävällisesti, mutta joskus se on vaikeaa siitä huolimatta että tiedän ettei ihmiset itselleen mitään voi.
siltä se tuntui ja tuntuu yhä edelleen. Tullaan väkivalloin sorkkimaan sitä mikä on sinulle maailman tärkeintä - omaa perhettäsi.
Jos et ole lapsesi kuolemanvakavaa sairautta tai lastensuojelun epäasiallista toimintaa kokenut siin et varmaan pysty sitä ymmärtämäänkään.
Joku tulee liian lähelle ihoasi - aivan siihen kiinni mielivaltaisesti. Raiskaus on lähin sana joka siitä tulee mieleen. Väkivaltaa toisen yksityisyyttä kohtaan.
Ja ilman muuta - toisen tuntemuksia voi vähätellä tai niitä voi mitätöidä. Sehän on luonnollista...
siltä se tuntui ja tuntuu yhä edelleen. Tullaan väkivalloin sorkkimaan sitä mikä on sinulle maailman tärkeintä - omaa perhettäsi. Jos et ole lapsesi kuolemanvakavaa sairautta tai lastensuojelun epäasiallista toimintaa kokenut siin et varmaan pysty sitä ymmärtämäänkään. Joku tulee liian lähelle ihoasi - aivan siihen kiinni mielivaltaisesti. Raiskaus on lähin sana joka siitä tulee mieleen. Väkivaltaa toisen yksityisyyttä kohtaan. Ja ilman muuta - toisen tuntemuksia voi vähätellä tai niitä voi mitätöidä. Sehän on luonnollista...
Tuntemukset pitää hyväksyä ja käydä läpi, mutta joskus voisi olla hyvä nähdä että 90% kauheuksista tapahtuu todellisuudessa omassa päässä. Ovat vain omaa tulkintaa toisten motiiveista ja aikomuksista ja siitä mitä voi tapahtua. Tilanne oli todella ikävä joo, mutta minun on vaikea nähdä missä se "raiskaus" on tässä muualla kuin omissa tulkinnoissasi. Tottakai tuollainen tuntuu hirveältä että joutuu tuossa tilanteessa laittamaan energiaa tuollaiseen turhaan prosessiin, mtta toisaalta ei kannata tehdä elämästä vielä vaikeampaa kuin se onkaan.
Meilläkin olo on häväisty ja raiskattu. Ja turvallisuudentunne järkkyy myös.
32
kun täällä palstalla kirjoitellaan sossuista, ketjuun ilmaantuu useampi sossu kirjoittelemaan.
On vaikea pukea tätä mitä tarkoitan sanoiksi kuulostamatta julmurilta. Tarkoitan siis sitä, että varmaankaan missään vaiheessa teillä ei ollut oikeasti mitään huostaanoton vaaraa. Prosessi kesti 4 kk ja vaikka se varmaan tuntui siinä tilanteessa pitkältä, ei se nyt byrokratian rattaissa mikään hirmu pitkä aika ole.
Mitä oikeasti tapahtui? Teillä kävi joku kylässä ja keskustelitte? Joku keskusteli mahdollisesti lapsesi kanssa? Teille ehdotettiin jotain tukitoimia? Täytitte papereita? Nämä on asioita, joille voi antaa raiskauksen merkityksen, tai sitten ei. Tarkoitan sitä, että jos katsoo mitä todellisuudessa tapahtui, se oli jotain jonka voi ohittaa paskana juttuna, tai tehdä siitä elämää suuremman. Eikä suinkaan ole väärin tehdä siitä elämää suurempi asia, tunteilleen ei voi mitään. Mutta sen voi tehdä myös niin, että näkee KUKA tekee siitä elämää suuremman. Ei sossu, vaan omat reaktiot. Sitten ne omat reaktiot voi surra ja kokea ymmärtäen ja hyväksyen ne omiksi.
Äh, tuskin onnistuin nytkään selittämään mitä tarkoitan. 56
Eikä esim. jonkun sossun itsensä kirjoittamia?