Aiheettomat lastensuojeluilmoitukset
Kuinka moni on joutunut kohteeksi? Me jouduimme ja 4kk oli yhtä helvettiä ja sitten tuli päätös jossa todettiin sen olevan aiheeton.
Tuo iski raskaasti omaan itseen ja vanhemmuuteen. Ja joudun itse puimaan asiaa terapiassa jotta pääsen sen yli.'
Minusta tyyli on kohtuutonta ja nöyryyttävää. Ei kai ole tarkoitus aiheuttaa perheille tuskaa.
Ja koko tapa toimia oli täysin ala-arvoinen. Kun kerroin tutulle lastenpsykologille niin hän oli aivan järkyttynyt. No niinpä. Mutta mielivaltaa vastaan on vaikeaa taistella
Kommentit (98)
mutta käytännössä sossu toimii täysin samoin, riippumatta asiakkkaan henk. koht. tuntemuksista.
Ja voin kertoa, että se siinä juuri myös loukkaa, kun itse tietää tehneensä oikein ja sitten todetaan syylliseksi ties mihin sellaisella lynkkausmentaliteetilla ettei mitään rajaa.
Systeemin edessä on aika vaikea todistaa syyttömyyttään, jos sosiaalityöntekijä on toista mieltä.
Jos sen sijaan "kalikka kalahtaa" ja oma syyllisyys herää niin onhan se ainakin silloin varmasti rankka kokemus.
tarvi kalikan kalahtaa syyllisyysmielessä. Kyse on siitä miten automaattisesti olettaa ihmisten olevan hyökkäyskannalla itseään kohtaan ja siitä minkä merkityksen antaa omassa mielesssään sossulle.
78, silti se mielivaltainen sossu on pelottavampi. Hullu venäläinen on sattumanvarainen hyökkääjä, pöpi sossu toimii suuremman mafian edustajana.
itsekin että se on äärimmäisen typerä. Sinulla ainakin on ihan selvästi vakavia mielenterveysongelmia, jos ihan aikuisten oikeasti olisit valmis tämän kantasi allekirjoittamaan oikeassa elämässä omalla nimellä. Tai sitten olet iältäsi n. 15 vee.
ja kirjoittelet asiasta, josta et mitään tiedä. Kunhan haluat mollata.
Olen valmis allekirjoittamaan kantani ja olen sen useastikin ääneen sanonut ihan nimelläni.
Enkä ole ainoa, joka vertaa sossua mafiaan. Kaikkea muuta.
ja kirjoittelet asiasta, josta et mitään tiedä. Kunhan haluat mollata. Olen valmis allekirjoittamaan kantani ja olen sen useastikin ääneen sanonut ihan nimelläni. Enkä ole ainoa, joka vertaa sossua mafiaan. Kaikkea muuta.
on vähemmän pelottava asia kuin sossun kotikäynti, etkä ole lapsellinen. Selvä! Eipä ole vaikea havaita miksi sossun asiakkuus on napsahtanut.
et kokemuksistasi. Me, joilla kokemuksia oikeasti on, tiedämme, että asia ei ole noin kuin luulet. Soisin myös jokaiselle Tampereen sossulle ja itseäni arvostellelle, että joku uhkaisi tappaa teidätkin - ja tämä ihan vain sen takia, että osaisitte suhtautua minuun ja kokemuksiini asiallisesti. Tietäsitte, miltä se tuntuu. Tampereen sossut nimittäin ajattelevat, että olen hullu, koska pelkään tappouhkauksia jaellutta ihmistä. Tämä ihminen osaa pyörittää ja kiputtaa halutessaan toista ihmistä miten vaan, ja on saanut Tampereen sossut pikkurillin ympärilleen kiedottua. Minä olen hullu, hulluhan minun täytyy olla, jos uskallan "vastustaa" niin ihanaa ja hurmaavaa herrasmiestä. Sehän on niin mukava ja hyväkäytöksinen. Osaa olla joo, mutta on myös paljon muuta, joka pitäisi tietyistä merkeistä ymmärtää. Olisi pitänyt antaa vaan tapaa, antaa sille mun kotiavaimet, mun luottokortti ja kaikki mitä se pyytää. Ei yrittää yhtään pokkuroida vastaan, antaa periks vaan ja luovuttaa. Ottaa itselleen Espoon uhrin kohtalo. Sitten olis Tampereen sosiaalivirastollakin hyvä olla.
T se tappouhkauksia jakelevan maahanmuuttajan piinaama
Tämä on ollut mielenkiintoinen ketju erilaisista kokemuksista. Mutta tämä on aina yhtä liikuttavaa kun vertaillaan kokemuksia että jos ei ollakaan samaa mieltä niin ruvetaa arvostelemaan toisen ihmisen ominaisuuksia. Ei sitä mistä oli puhe.
Miten ihmeessä kukaan voi vähätellä toisten tuntemuksia tai varsinkaan ominaisuuksia tai mielenteveyttä!!
En tule kommentoimaan enempää. Mutta jos et ole kanssani samaa mieltä niin sinulla on mielenterveysongelma tai hörökorvat. Siirrytään siis puhumaan niistä! HEHHEE!!!
ollut sossun asiakas.
Ja kyllä, mieluummin otan kotiini venäläisarmeijan kuin suomalaisen sosiaalityöntekijän.
Ei sitä mistä oli puhe. Miten ihmeessä kukaan voi vähätellä toisten tuntemuksia
toisen tuntemuksia vaan joskus on pakko kyseenalaistaa mihin ne perustuu! Esimerkki: sanotaan että joku on traumatisoitunut sodassa, ja säikähtää joka pakoputken pamahdusta ihan tolkuttomasti. Silloin voi asennoitua niin että saatanan naapuri kiusaa minua pakoputkea paukuttamalla, haastan sen oikeuteen, tai niin että vaikka tämä asia säikäyttää minua, naapuri ei pysty tietämään että hänen pakoputkensa aiheuttaa minussa tämän reaktion, eikä siis tee sitä kiusatakseen. Säikähdän, koen siihen liittyvät ikävät tunteet mutta ymmärrän että pelon, paniikin ja sähkähdyksen tunteet ovat minun oma ominaisuuteni, ei todellisuudessa olemassa oleva todellinen uhka.
t. 56
Ja kyllä, mieluummin otan kotiini venäläisarmeijan kuin suomalaisen sosiaalityöntekijän.
Jään odottamaan milloin lääkitys alkaa purra jos sulla sellainen on, tai sitten odotellaan että ikää tulee lisää.
joka aloitti oman ketjun aiheesta.
Kuka oikeasti haluaa tuollaisen tyypin sorkkimaan asioitaan? Ei minkäänlaista älyä päässä, ei elämänviisautta ja kritiikinsietokyky nolla! Täysin loose cannon.
joka aloitti oman ketjun aiheesta. Kuka oikeasti haluaa tuollaisen tyypin sorkkimaan asioitaan? Ei minkäänlaista älyä päässä, ei elämänviisautta ja kritiikinsietokyky nolla! Täysin loose cannon.
painajaissossu-opiskelija joka lateli kaikki mahdolliset klisheet ;). Joopa joo. Sarjassamme jättimäinen kalikka kalahti.
Vai luuletko sinä vainoharhaisesti, että kaikki pöpit sossut on vain asiakkaiden tuotosta täälläkin?
ja toivottavasti en joudukaan.
Ap:lle ja muille kokeneille toivon sydämeni pohjasta voimia. Ja näille/tälle toivottavasti provoilijoille en osaa edes sanoa mitään. Ihan hirvittää lukea tuota tekstiä.
olla kriittinen.
On hyvä pohtia,että sossuilla on edelleen se salassapitovelvollisuus. He eivät voi julkisesti huudella asiakkaistaan mitään. Asiakkaalla taas ei ole mitään velvollisuutta, vaan hän voi vaikka kuinka väritetysti ja provosoivasti kerota omat kokemuksensa.
Toki sossujen ammatikunnassakin on huonoja työntekijöitä. Työ itsessään voi tehdä kyyniseksi, kun monenlaisia kohtaloita näkee. Mutta silti väitä, että sossut tekevät parhaansa resurssipulasta ym huolimatta.
Mihin perustat väitteesi?
Mutuun vai olotilaan että oma turvallisuudentunteesi ei kestä ajatusta, että tilanne on mätä?
on pelottavampi.
Hullu venäläinen on sattumanvarainen hyökkääjä, pöpi sossu toimii suuremman mafian edustajana.