Saatko sinä tarpeeksi hoitoapua arjen pyörittämiseen?

en mistään, enkä ole edes pyytänyt.

Meillä on 3 lasta, 6v.3v.2v.

Mies tekee vuorotyötä. Minä hoidan lapset ja kodin.

Apua en tarvitse. Joskus mummo lähtee kanssani esim.uimaan niin lasten vahtiminen on helpompaa.



Muuten pärjätään omillamme. Itse olemme lapset tehneet, itse myös hoidamme.

Äiti kuollut, isän äiti rappioalkkis ja pyörätuolissa. Oma isä alkoholisti ja narsisti. Kummitätejä tai setiä eikä kavereita ole.

Äiti kuollut, isän äiti rappioalkkis ja pyörätuolissa. Oma isä alkoholisti ja narsisti. Kummitätejä tai setiä eikä kavereita ole.

Mutta en toisaalta tiedä tarvinko muutenkaan.



Mies opiskelee, vauva 8kk. Minä hoidan vauvan ja kodin yleensä arkipäivisin, viikonloppuisin mieskin auttaa enemmän. Tämä järjestely on ihan ok, vaikka väsynyt olenkin välillä. Apua ei ole tarjolla ja en muita haluaisi edes rasittaa :)



Tästä selviää hyvin, kun joka päivä tekee jotain pientä, eikä anna kodin mennä täyteen kaaokseen.

Olen yksinhuoltaja, isovanhemmat ovat ovat jo iäkkäitä eivätkä jaksa hoitaa lasta (5 v), päiväkodin lisäksi minulla on kotiin palkattu hoitaja sillä työni on epäsäännöllistä. Omaa aikaa ei ole ollenkaan ja välillä tuntuu etten jaksa. Kolme vuotta sitten muutin lähelle vanhempiani heidän toiveestaan, ystäväni jäivät monen sadan kilometrin päähän ja vaikka hoitaja lapselle onkin ei minulla ole ketään kenen kanssa mennä vaikka leffaan tai ulos tuulettumaan. Kuitenkin synkän päivän jälkeen tulee taas parempi päivä ja olen lapsestani todella onnellinen.

Meillä on au pair, joka auttaa arjessa.

miten sen tietysti ottaa, miehen kanssa tehdään puoliksi mutta toivoisin isovanhemmilta apua, mutta se on liikaa heille.

Meillä onneksi mieheni ja minä hoidamme lasta yhdessä, mutta en lue sitä avuksi. Alussa kun lapsi oli vauva, saimme kerran viikossa apua neuvolan kautta pariksi tunniksi ja se oli todella tarpeen. Sain levätä ja jutella jonkun aikuisen kanssa. Nyt lapsi on jo vuoden ja 3 kk ikäinen ja päivähoidossa kun käymme töissä. Olemme todella iloisia kunnallisesta perhepäivähoitajasta. En jaksaisi olla kotona enää, olin vuoden. Kaverini lapset ovat jo isompia tai heillä ei ole lapsia. Minun vanhempani asuvat lähellä eivätkä auta kuin ihan pakkotapauksissa. Loukkaavaa on kun he eivät ole ollenkaan kiinnostuneita. Mieheni vanhemmat hoitavat n kerran kahdessa kuukaudessa jos pyydämme. Olemme miettineet maksullista hoitajaa silloin tällöin jotta pääsisimme johonkin yhdessä. Liikuntaa olisi kiva harrastaa mutta aika ja voimat eivät tunnu riittävän. Ehkä säästämme jossain muussa jotta pääsisimme edes leffaan kahdestaan? On hienoa lukea muiden kokemuksia täältä, toivotan kaikille teille voimia!

kuin toimituksen esimerkissä. Toiset isovanhemmat asuvat lähellä. Tavallisesti saan tarvitsemani lastenhoitoavun mm. lasten isovanhemmilta ja lasten kummeilta. Ongelmia tulee, kun olemme pitkään kipeinä. En voi pyytää työssäkäyviä ihmisiä ja toisia pikkulapsiperheitä meille hankkimaan itselleen ehdoin tahdoin norovirusta ja influenssaa, ja osalla isovanhemmistakin on terveydellisiä ongelmia, joiden vuoksi hoitoavun pyytäminen olisi kohtuutonta.



Sairastamisen aikaan univaje on melkoinen, pyöritän taloutta puolikuntoisena, uuvun. Tuntuu siltä, että apua on saatavilla kyllä muulloin, muttei silloin, kun sitä tarvitsisi eniten.

vauva. Arki pyörii pelkästään mieheni ja minun varassa, minkäänlaista hoitoapua ei ole ollut eikä tule. Hoidamme kotihommat vähän sillä tyylillä, että se tekee joka paremmin osaa tai tykkää jostain hommasta eli mies tekee enemmän ruokaa, koska pitää siitä ja minä huollan vaatteet ja siivoan enemmän. Isovanhemmat ovat sairaita, kuolleita tai kaukana. Joskus tuntuu ettei jaksaisi ja pelottaa kun tajuaa, että mitään ei tapahdu jos ei jompi kumpi meistä tee asian eteen jotain. Olisi ihanaa jos joskus tulisi joku siivomaan tai laittamaan ruokaa pakkaseen. Olemme kuitenkin taloudellisesti ja muutenkin täysin omillamme. Siivoojan palkkaamisesta on ollut puhetta ja kerran olen sijoittanut ikkunanpesijään, samoin olemme miettineet MLL:n hoitajan palkkaamista päästäksemme vauvan kasvettua joskus kahdestaan syömään tai teatteriin. Tämä oli kuitenkin etukäteen tiedossa ja vaikka joskus tekisi mieli lyödä hanskat tiskiin, niin silti sitä jaksaa kun on pakko. Voimia saamme hyvästä parisuhteesta, ihanista lapsista ja liikunnasta.

Kunnallisessa hoidossa on 2 nuorinta 15 päivää kk. Teemme vuorotyötä. Meillä ei ole sukulaisissa tai tutuissa ketään, joka auttaisi lastenhoidossa, mutta kun lapset ovat 15 vuoden ikäerolla, 2 vanhinta hoitavat välillä pienempiä, joten pääsemme kahden kauppaan tai saunaan. Vuorotellen käymme viihteellä, tosin harvoin. Kunnalta/kaupungilta olen pari kertaa pyytänyt apua, kun mies on ollut työreissussa ja itse tosi sairaana. En ole saanut.



Onneksi olemme hyvin pärjänneet ilman apuakin. Emme tietysti olisi näin montaa lasta edes tehneet, jos olisi ollut kauhean raskasta. Joskus olemme palkanneet jonkun tytön hoitamaan lapsia, jos olemme yhdessä halunneet esim. pikkujouluihin.

lasten isä ei hoida lapsia,vaikka täällä asuukin.meillä siis lapset 1v.,4v. ja 12v. ja kahdella vanhemmalla pitkäaikais perussairaus ja nuorin kipeenä ihan kokoajan.Nytkin kello on yli kolme yöllä ja valvon täällä "vauvan" kanssa.käyn töissä päivät ja tää on niin helvetin raskasta,kun yöt pitää valvoo,no tietysti saikullahan sitä on vähän välii nuorimmaisen takii.ja tosiaan isä ei oo koskaan yhtään yötä valvonu.mummo kyllä ottaa välil et saan nukkuu,mut ei se oikeestaan mitään auta et kerran kuussa saa yhden yön nukkua.pää hajoo.

isovanhempien kanssa samassa talossa. lapsi on alle vuoden ikäinen ja ollut kerran pidemmän ajan hoidossa (n.5tuntia) isovanhemmillaan. Mieheni tekee pitkiä päiviä töissä ja joskus mummo ottaa lastamme (siis tulee ja itse hakee) hetkeksi heidän puolelleen. sillä aikaa kerkeän esim.tyhjäämään tiskikoneen.

mielestäni saan ihan hyvin apua. silloin kun isä on kotona niin teemme tasapuolisesti kaikkia hommia.

jaksaminen tulee ystävien tapaamisista, liikunnasta.

kahdenkeskistä aikaa tarvitsisimme enemmän.

luokittelen itseni lähes totaali yh:ksi, koska lasten isä asuu ulkomailla ja näkee lapsiaan 4 kertaa vuodessa. Lapset ovat muuten kanssani 24/7.



Lapset ovat 3 ja 7 ja minä käyn töissä. Hoitoapua ei juurikaan ole, mutta en valita, sillä nautin lasteni kanssa puuhaamisesta työpäivän jälkeen ja omia menoja minulla on harvoin. Käyn ratsastustallilla, mutta sinne lapset voi ottaa mukaan, jos mitään muuta en keksi.



Minulla on iso ystäväpiiri ja jos ihan hätä tulee, joku ystävistä voi ottaa lapsia luokseen, samoin vanhempi voi mennä pariksi tunniksi jonkun kaverinsa luokse.



Isovanhemmat ja muut sukulaiset asuvat myös kauempana.



Minä en aina ymmärrä ihmisten valituksia siitä jaksamisesta tai paremminkin sanottuna ei jaksamisesta, vaikka useimmilla näillä valittajilla on puoliso tai ainakin lapsilla isä, joka ottaa lapset vuoroviikoin tai ainakin joka toinen viikonloppu. Sellainen oma aika olisi minulle jo niin luksusta, että en varmasti tietäisi, mitä sillä tekisin ;-)

Luin edeltävät kommentit ja sanon vaan että onnelliset te jotka ihmettelette miksi kysymys on yksikössä monikon sijaan. Itsellä on 1 v. tyttö ja yksinhuoltajaksi olen itseni tuntenut vaikkka yhdessä lapsi hankittiin. Kaiken lisäksi mies on ollut työttömänä kotona ja siitä huolimatta ei ole yhtään yötä vauvan kanssa valvonut ( tyttö heräilee edelleen useasti öisin) tai muutenkaan osallistunut arjen pyörittämiseen ja perhe elämään. Sen takia alkaakin näyttää siltä että ryhdyn ihan virallisesti yksinhuoltajaksi!

auttavat kyllä mielellään Suomessa käydessämme tai kun kyläilevät meillä. Silloin pääsen rauhassa kampaajalle, salille tai vaikka lääkäriin ihan mihin aikaan tahansa ilman sen kummempia setvimisiä.



Arkeani helpottaa täällä noin muuten ihmisten yhteisöllisyys, esikoisen kouluunmeno ja keskimmäisen ilmainen esikoulu alkaen 3 -vuotiaasta. Onneksi meilläpäin ei siis tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa "virikehoidosta", koska kaikki 3 -vuotiaat menevät esikouluun.



Aamupäivät ovat siis minun ja vauvan omaa aikaa, silloin saan yleensä jonkun naapureista vauvanvahdiksikin, jos minun täytyy jossain pistäytyä. Muutenkin naapureiden yhteisöllisyys on upeaa, viemme ja haemme toistemme lapsia jatkuvasti eri paikoista ja kutsumme toisiamme kylään. Aina on apu lähellä, jos hätä tulee.

Molempien sukulaiset asuvat kaukana, ystävät samoin ja tuttavilla on tekemistä oman arkensa hoitamisen kanssa.



Ratkaisumme on se, että teen lyhennettyä työpäivää niin pitkään kuin mahdollista. Tämä helpottaa aika paljon arjen pyörittämistä.