Saatko sinä tarpeeksi hoitoapua arjen pyörittämiseen?

saan apua. Mies ei omaehtoisesti juuri osallistu, mutta pyydettäessä. Kumpikin mummola on lähellä. Toisen mummon hoitoavun ansiosta sain jopa opiskeluni loppuun, nykyisin on sairaampi, mutta hoitaa silti viikoittain. Toinenkin mummola auttaa, mutta eivät ikinä itse ehdota hoitoapua, joten en alvariinsa viitsi kyselläkään.



Tosi hyvä, että apua saan tarvittaessa, mutta pääsääntöisesti ajattelen, että ellen tee jotain erityisiä töitä tms., hoidan itse lapseni.

Minä olen kotona eskarilaisen, 4-vuotiaan ja vauvan kanssa. Yksin hoidan joka ainoan asian autojen huoltoa lukuunottamatta (sisältää normaalien sisäkotiaskareiden lisäksi ruohonleikaukset, lumenluonnit, lämmityksen jne.).



Toisilta isovanhemmilta en saa apua lainkaan, en edes lastenhoitoapua. Toiset auttavat noin kerran viikossa/kahdessa joko pitämällä lapsia tunnin pari jotta pääsen lääkäriin tai teen muuta tarpeellista, osallistuvat välillä myös talkooapuna kotihommiin tarvittaessa.



On raskasta, myönnän. Voimia saan siitä, että lapset on minulle todella rakkaat, ja jos en minä olisi heidän kanssaan niin kukas sitten? Mulla on myös onneksi pari läheistä ystävää, joille puran tarvittaessa mieltäni. Kiitos kaverit! ;)

Lapsillamme on isovanhemmat vain toisen vanhemman puolelta. Nämä isovanhemmat asuvat 150km päässä eivätkä ole olleet halukkaita lapsia hoitamaan. Kerran vuodessa olemme mieheni kanssa lapset puoliksi väkisin hoitoon vieneet yhdeksi yöksi.



Parisuhteemme on ajanut karille. Lapset ja kodin hoidamme moitteettomasti, mutta parisuhdeaika on ollut niin kortilla ja väsyneinä emme ole edes jaksaneet siihen panostaa ja nyt olemme tosiaan eroamassa. Näin saamme molemmat kaipaamaamme vapaa-aikaa niin karulta kuin se kuulostaakin.



Jos suhteemme olisi kestänyt tämän arjen pyörityksen niin olisin ollut siitä erittäin iloinen. En kuitenkaan jaksa tätä eroakaan surra sen enempää; surutyötä tämän takia olen tehnyt jo parin vuoden ajan.



Miksi emme ystäviä ole pyytäneet apuun? Ystävämme eivät tarvitse meidän apuamme lastenhoidossa, heillä kaikilla on isovanhemmat jotka haluavat olla mukana lastensa ja lastenlastensa elämässä. Ystävämme eivät ole tarvinneet vastavuoroista lastenhoitoapua.

minun vanhemmilleni voi soittaa aamukuudelta, jos lapsi todetaan yöllä/aamulla sairaaksi, ja yrittävät ehtiä hoitamaan jos suinkin voivat omien menojensa puolesta. Helpottaa elämää, kun töissä ei kasaannu asioita lasten sairastelujen takia. Vanhempani pyrkivät sumplimaan jopa omia menojaan, jos meillä ongelma sairastelujen kanssa tms. Lisäksi hoitavat lapsia joskus ihan vain senkin takia, että saamme miehen kanssa vapaa-aikaa kahdestaan tai vaikkapa rauhassa pestä ikkunat pekäämättä, että taapero putoaa ikkunasta... Mutta nämä hupimenot tietty sovitaan niin, ettei isovanhemmat joudu joustamaan omista asiostaan.

Miehen vanhemmat ottavat itselleen sopivana aikana mielellään yleensä yhden lapsen kerrallaan hoitoon, mutta eivät ole muuten mitenkään kamalan avuliaita. Mutta siitäkin on apua, ja minusta on hienoa, että haluavat tutustua lapsenlapsiinsa, vaikka eivät niin hirveästi hoitoapua tarjoakaan.

Kun asumme suomessa äitini hoitaa paljon lapsia, samoin siskoni ottaa mielellään lapsiamme kylään/yökylään.

Miehen sisko tarvittaessa ja samoin muutamia ystäviä joiden kanssa yya sopimus. Anoppikin ennen joskus tuli avuksi, nyt liian vanha. Tosinnyt lapsetkin jo aika isoja, ettei varsinaisata hoitoa tarvi.



Ulkomailla olemme asuneet paljon ja silloin ei tietysti sukulaisista ole ollut lähellä.

Maasta riippuen meillä on ollut paljonkin hekilökuntaa tai ei ollenkaan ja siltäväliltä.

Kun kaikki 3 lasta olivat pieiä asuimme jonkin aikaa maassa jossa meillä ei ollut kotiapulaisia eikä sukulaisia. Mutta suomalaisten kesken vallitsi sielläkin voimakas yya sopimus.



Eli olemme aina saaneet reilusti apua tarvittaessa.

pitäis koti ja lapset pyörittää yksin , olla päivät töissä ja illat ja vkonloput raksalla rakentamassa. en jaksakkaan pakko vaan..

kun meillä käy siivooja joka toinen viikkoa. Emme saa mistään hoitoapua lapsille joten ostamme aikaa ja hyvää oloa näin. Mieluiten käytänkin tämän ajan olemiseen lasten kanssa kuin lattioiden puunaamiseen. Meillä on perheessä myös aika paljon sairautta joka vie voimia joten olemme päätyneet tähän ratkaisuun koska se on ollut mahdollista meille.



Niin ja kyllä meillä silti siivottavaakin riittää.... Et ei tää nyt ole ihan kokonaan ulkoistettu.

- molempia olen tilannut 1-2 x / kk



- siivouspalvelua vasta kun lapset meni kouluun



- mieheni tekee uraa 7 pv/ viikkoa ja itselläni 2 lasta vuoden välein, joista toinen vammainen



- kaupungin maksamaa kunnallista vammaispalveluapua sain vasta kun lapsi meni kouluun iltapäivähoitoon 5 h/ iltapäivä= 20 h / kk, että pystyn käymään kokopäivätöissä



- ps mies maksaa kaiken yksityisen hoidon, vammaistukea saan 199 e/ kk. tilapäinen lastenhoito maksaa 200 e / kk ja siivouspalvelu 300 e/ kk



- luontainen tukiverkosto asuu 400 km:n päässä

eli sitä ei juuri ole



- olen kokopäivätöissä käyvä akateeminen äiti



t. äiti x 2

Olen kahden pienen lapsen äiti ja leski. Sukulaisilta ei paljon apua tule ja ystäviä ei ole montaa ja hekin asuvat kaukana. Lisäksi olen tosi huono hankkimaan uusia ystäviä.



En uskalla mennä mihinkään valittamaankaan, ettei luulla huonoksi äidiksi.



Voimia saan kun vaan yksinkertaisesti otan omaa aikaa, yleensä kotitöiden kustannuksella.



Onneksi lapset kasvavat.

apua saa jos vain sitä osaa pyytää ja tavallaan vaatia.

Hankalinta koko prosessissa on että myöntää itselleen että sitä apua oikeasti tarvitsee.



Itselläni on kolme lasta. He ovat tällä hetkellä jo "isoja" nuorin on 6v ja vanhin on 10v. Reilu 4v sitten oli todella puhki. Parisuhde takkusi, mies oli todella paljon töissä ja itse olin töissä. Lapset olivat päiväkodissa.

Aamulla vein lapset töihin ja päivän päätteeksi hain lapset. Mies oli töissä tuon ajan, todella epäsäännölliset työajat. Tulin kotiin, tein ruuan ja ilta sujui kotitöitä tehdessä. Lapset nukkumaan ja samalla sitä itsekkin sippasi. Tätä jatkui puoli vuotta. Lapsilla oli välillä hoidossa hankalaa, varmaankin reagoivat ja vaistosivat että kaikki ei ole ok.

Onneksi oli ihana hoitaja päiväkodissa jonka kanssa juttelin asiasta. Hän kehoitti minua hakemaan apua perheneuvolasta. Vaikeinta asiassa oli myöntää itselleen että kaikki ei ole ok ja minä en jaksa. Miksi minä en jaksa, olenhan sosiaali alalla ja pidän työssäni toisista ihmisistä huolta. Kuinka minä voin väsyä? Isää en ns. kiinnostanut perhe-elämän pyörittäminen.



Erosimme miehen kanssa. Ihana päiväkodin työntekijä oli tukenani ja lasten tukena. muistavat tänäkin päivänä hänet hyvin. Olin edelleen väsynyt ja tunsin että pelkkä perheveuvola ei auta. Iso kynnys oli varata aika mielenterveystoimistoon. Kävin siellä varmaan noin 10 kertaa. Tuli tunne että minä selviän! Lapset selviää! Prosessi oli pitkä mutta siitä selvittiin.

Kun olin myöntänyt itselleni että en jaksa niin mummi ja tädit auttoivat. Lapset meni heidän luokse ja he tulivat meille. Välimatkaa oli noin 150km. Olen tänäkin päivänä sitä mieltä että apua saa, kunhan sitä pyytää ja vaatii. Ei ole pakko jaksaa itse!!

Onneksi oli myös ihana naapuri jonka kanssa vuorottelimme lastenhoitamisia. Hänen kaksi lasta olivat välillä minulla ja minun kolme lasta oli hänellä. Näin sai käytyä yksin kaupassa edes.



Älkää ihmiset pelätkö pyytää apua ja myöntää sitä että juuri sinä olet väsynyt. Jokainen meistä on aina välillä uuvuksissa, tavalla tai toisella. Jokainen miestä on tärkeä!!

Itsekin olen samassa tilanteessa, olen ollut totaali yh alusta asti. Isä tapaa lastaan 2-3 krt vuodessa mutta silloin minäkin olen paikalla. Tänä kesänä sain 2 h omaa aikaa shoppailuun. Isovanhemmat eivät jaksa auttaa ja kaverit ovat kaukana. Lapseni on 5 v. Vapaa viikonloppu olisi todella luksusta. Kaverisuhteenikin ovat kärsineet koska minulla ei ole heille koskaan aikaa. Vastasin tuonne jo aiemminkin, eli päivähoidon lisäksi apunani on palkattu hoitaja työni epäsäännöllisyyden takia. Onneksi palkasta saa kotitalousvähennyksen ja yritän pitää tunnit mahdollisimman minimissä.

Lapset ovat päivähoidossa, kun olemme töissä. Hoitoavuksi en laske sitä, että mies osallistuu lasten ja kodinhoitoon. Sehän on vain tasapuolista vastuunkantoa omasta perheestä.



Voimaa saan nukkumisesta ja säännöllisestä urheilusta.

Kummi ottaa välillä hoitoon vauvakuumeissaan, isovanhemmille viemme harvoin yöksi,kerran kahdessa/kolmessa kuukaudesaa. Meillä toimii systeemi että toinen on kotona lasten kanssa ja toinen pääsee tuulettumaan. Näin kumpikin saa omaa aikaa ja pääsee pois kotiympyröistä lähes koska vain. Hoitajaa tarvitaan silloin kun haluamme kahdestaan laatuaikaa. Ihanaa kun mieskin suostuu jäämään kotiin lasten kanssa keskenään,minä pääsen tyttöjen kesken syömään/elokuviin,tai lenkille tai vaikka ihan bilettämään ;)

Meillä on kolme lasta, 11-, 10- ja 1-vuotias. Vihdoinkin mies suostui palkkaamaan siivoojan minulle avuksi. Ei siis suoranaista hoitoapua vaan kodinhoitoapua :-) Nyt meillä käy joka toinen viikko siivooja pesemässä lattiat ym. Tavaroiden järjestely, pyykit, ruuanlaitot ynnä muut vievät minulta ihan riittävästi aikaa. Itsellä on salaa vähän huono omatunto siivojan käytöstä näin kotiäitinä...

meillä on nyt kolme lasta: 9v, 4v ja 2v ja odotan vauvaa (LA lokakuun alussa).

Mies on yrittäjä, joten hän ei paljon ole kotona. Illalla myöhään tulee kotiin. Aamulla lähtee viimeistään 9 töihin. tekee ympäripyöreätä päivää.

Itse olen nyt ollut 3 kk sairaslomalla selkäni takia, joka vähän hankaloittaa siivoamista, kun selkää alkaa särkemään tosi kovaa sen jälkeen.



Äitini asuu noin 90km päässä meistä, ja on luvannut auttaa aina tarpeen vaatiessa eli ottaa kaikki 3 hoitoon ja lapset tykkäävät siellä olla.

Miehen äitiä ei olla pyydetty koskaan hoitamaan lapsia, kun hän ei kuulemma jaksa heidän kanssaan olla. Miehen isä hoitaa mielellään myös lapsiamme.

Tuo meidän 9v auttaa siivoamisessa, laittaa pyykkiä koneeseen, ottaa pois ja siirtää kuivausrumpuun ja tyhjentää sen ja täyttää tiskikoneen ja tyhjentää sen.

Tekee kotihommia, kun tietää saavansa sitten jotain mitä tarvitsee. 9v osaa vaihtaa vaipatkin sitten vauvalle. On vaihtanut vaippoja jo silloin, kun tuo 2v oli ihan vauva.



Nyt, kun olen sairaslomalla, olen pitänyt pienet lapset kotona, siihen asti olivat päivähoidossa, kun olin itsekin töissä (vuorotyössä), silloin mies oli iltavuorojeni ajan kotona lasten kanssa ja teki ruoat.

Eli mies on tehnyt osansa varmasti lastenhoidossa.



Kysymykseen vastaus: Saan tarpeeksi apua arjen pyörittämiseen. Omaa aikaakin saan tarvittaessa.

seitsemättä lasta odotetaan meidän perheeseen ja minä ja mieheni ollaan ainoat jotka lapset hoitaa.

sukulaisia ei ole tai ne asuu niin kaukana ettei niistä ole apua lasten hoidossa.

eli käytännössä vapaita ilman lapsia meillä ei ole ollenkaan.

välillä olisi kieltämättä kiva, jos olisi joku joka voisi lapsia hoitaa, mutta kun ei ole niin sille ei voi mitään enkä valita.

Miksi ihmeessä mä tarvitsisin jotain ulkopuolista apua oman perheeni kanssa elämiseen? Meitä on kaksi täysikykyistä aikuista, kolme lasta, koira ja kissa, ja koti toimii ihan ilman ylimääräisiä apujoukkoja.



Jos joskus halutaan lähteä miehen kanssa kahdestaan ulos, palkataan lapsenvahti.

Perjantaina 5.3. ilmestyvässä Vauvassa Elina kertoo perheensä työnjaosta: hän haluaa olla lasten kanssa kotona ja mies tekee pitkää päivää. Isovanhemmat asuvat kaukana.

Saatko sinä tarpeeksi apua arjen pyörittämisessä? Mistä voimia jaksamiseen?

en siis osaa edes kaivata.yrittäjämies on aina töissä,minä 6 lapsen kera kotona.aina ei meinaa jaksaa,mutta positiivisella ajattelulla ja lapsista saa voimaa.jaksaa paremmin,kun ei valita

Lapset jo isompia, 3v ja 8v, mutta koskaan ei ole ollut muuta hoitopaikkaa kuin päiväkoti. Toiset isovanhemmat jo iäkkäitä eivätkä voi auttaa, toiset eivät ilmeisesti halua.

Välillä on tosi raskasta, miehen kanssa yhteistä, kahdenkeskistä aikaa ei oikeastaan ole, mutta ei tälle voi mitään. Joskus toivoisi, että saisi edes vuorokaudeksi nuo johonkin, jotta voisi olla ihan rauhassa. Mutta näillä mennään, on keksitty kaikenlaista kivaa oman perheen kesken, jotta saadaan vaihtelua arkielämään.

Ja täytyy myöntää, että kateellisena katselen vaareja leikkipuistossa ja muuallakin, jotka ovat lastenlastensa kanssa siellä, meidän lapset jäävät tosi paljosta paitsi tuossa mielessä.

Eikö lapsia tehdä sen verran, että jaksaa ne hoitaa?



Emme ole saaneet, emmekä tarvinneet hoitoapua. Lisäksi toimin äitini omaishoitajana.

Lapsia 4.