Saatko sinä tarpeeksi hoitoapua arjen pyörittämiseen?

olen kotona 2v lapsen kanssa ja isompi on koulussa päivisin. pienempi kärsii eroahdistuksesta ja näin ollen ei suostu jäämään mummolle tai kummille hoitoon.

apua yhtään, mies auttaa vähän lasten hoidossa, mutta erittäin vähän! Pakko vain jaksaa päivä kerrallaan! Kotityöt on minun homma, meillä vauva ja kaksi alle kouluikäistä, olen ollut kotiäiti esikoisen syntymästä lähtien!

Miehen vanhemmat asuvat parin kilometrin päässä ja heille voi lapset viedä lyhyelläkin varoitusajalla. Samoin mieheni veli perheineen ja sisko asuu lähellä joten heistäkin on ollut suuri apu. Omat vanhempani asuvat 60km päässä ja hekin auttavat mielellään. Äitini jopa säästelee lomapäiviään, että voi tarvittaessa tulla apuun. Yökyläilyt ovat yleensä vanhempieni luona. Harvoin on tullut vastaan tilannetta ettei lapsia saisi tarvittaessa hoitoon. Ja jos nyt jostain tipahtaisi viikon reissu minulle ja miehelleni, tuskin matka kaatuisi lastenhoitoon.

Meillä siis hoitoapua on tarjolla loistavasti ja olemme hyvin kiitollisia siitä!

mutta tiedän jo nyt, että hoitoapua ei ole paljon saatavilla. Vauvan mummi kuoli hiljattain, hän oli se, joka olisi mielellään hoitanut vauvaa aina kun olisimme vain antaneet. Toiset isovanhemmat asuvat kaukana ja ovat jo vanhoja. He näkevät lasta ihan mielellään, kun menemme heille kylään, mutta ei lasta voi jättää heille hoitoon. Toinen vaari kyläilee mielellään ja pitää vauvaa sylissään, joten voin käydä esim. suihkussa tai laittaa ruokaa. Hän ei kuitenkaan varsinaisesti osaa/ halua/ pysty HOITAA vauvaa, siis esim. vaihtaa vaippoja tms. Hän ei myöskään voi käsiensä takia nostella lasta, joten en voi jättää häntä yksin vauvan kanssa. Kummit ovat kiireisiä, mutta heiltä saatamme joskus saada hiukan hoitoapua. Sisaruksemme eivät ole osoittaneet kiinnostusta vauvaa kohtaan. Ystävillä on omia pieniä lapsia.



Voimat jaksamiseen tulevat parisuhteesta- televisio on kiinni lähes aina ja panostamme sen katselusta säästyvän ajan suhteeseemme. Kun lapsi on isompi, aiomme palkata hoitajan 6-10 kertaa vuodessa illaksi. Myös se auttaa, että tiedän tämän pikkulapsiajan hurahtavan pian ohi. Ja otan unia lapsen kanssa, jos olen väsynyt. Kotityöt ovat toissijaisia. Jos lapsia tulee lisää, täytyy keksiä lisää selvitymiskeinoja.

Mies tekee pitkää päivää töissä, tulee kotiin usein 19 aikaan. Ja lomilla ja toisinaan viikonloppuisin meillä on miehen kaksi isompaa lasta.

ja ihan omilla pärjätään arjen pyörittämisestä niinkuin oman järkeni mukaan kuuluukin. Molemmat vanhemmat kantavat vastuunsa niin lasten- kuin kodinhoidonkin suhteen. Noin kerran kuussa lapset menevät hoitoon, jotta me vanhemmat saadaan vähän yhteistä aikaa.

ollaan oltu todella onnekkaita aina, koske meillä on tässä muutaman kilometrin säteellä isovanhemmat ja sukua joille on voinut aina viedä hoitoon kun tarvitsee tai jotka tulevat auttamaan tarpeen vaatiessa. Nykyään lapset on 8v ja 5v ja edelleen ovat n. kahtena v-loppuna/kk jollakin näistä hoidossa (ja pyytävät siis aina itse lapsia kylään, todella harvoin ollaan jouduttu kysymään viikonloppuhoitoa).

Tiedän että ollaan oltu todella etuoikeutettuja ja olen tosi kiitollinen siitä että tämä mahdollisuus on. Olenkin aina sanonut tutuille että meille voi tuoda lapsia hoitoon jos tarvetta on. Syvä sympatia niille joilla ei hoitopaikkoja läheltä löydy.

Isovanhemmat katsovat niin paljon sisarusten lapsia, että meidän lapsia ei sitten jakseta. 6-vuotias poikani ei ole koskaan ollut mummolassa yötä ja 8-vuotias tyttö kaksi yötä. Kyllä, olen kateellinen, kun toiset lastenlapset saavat kaiken huomion, isovanhemmiltaan. Voimia jaksamiseen saan lapsista.

isovanhemmat ja sisarukset asuvat lähellä ja hoitavat mielellään lastamme aina tarvittaessa. Myös muutamat ystäväni pyytävät aina välillä lasta heille hoitoon (omien lastensa seuraksi) välillä me vahdimme heidän lapsiaan. Aina on löytynyt hoitoapua kun sitä on tarvittu.

kaksi lasta, nyt jo 4 ja 6-vuotiaat, enkä ole koskaan edes osannut kaivata ulkopuolista apua.



Jos joku pakollinen meno on ollut, minne lapsia ei voi ottaa mukaan, niin kummi tai isovanhemmat ovat sen aikaa olleet apuna, jos ovat voineet.



Matkoilla lapset ovat aina mukana, on ihana näyttää heille uusia paikkoja ja juttuja, esim kylpylässä tai mökillä.



Koti on ollut välillä kuin harakanpesä, mutta sekin on ihan omaa tehottomuutta ja laiskuutta (tai asioiden priorisointia).

Elinan ei pidä hankkia lapsia, jos tuntuu, että ei arki suju.

Siis lukematta muiden vastauksia, ihmetelen vähän kysymyksenasettelua: jos Elina kerran haluaa olla lastensa kanssa kotona, niin miksi sitten valittaa jaksamisesta? Omahan päätös tuo on, ja jos uskoo että se on aina lapsen paras että äiti hoitaa, ei niitä lapsia sitten voi muille olla tuppaamassa hoitoon...

isovanhemmat, tai ehkä yhteisöllisyyden puute, tai lastenhoitoavun kalleus, epäilemättä koko nykyinen yhtyeiskunta. Bussitkin lakkoilevat, eikä Kelakaan auta. Ei ole ihme, että Elinaa ahdistaa.



Jeesus. Nämä teidän juttunne ovat käsittämätöntä asenteellista sontaa.



Elinalle hyvä neuvo olisi mennä töihin tai olla hankkimatta lapsia.

meillä 4lasta,minä kotiäitinä mies tekee pitkää pvää töissä.itse pyöritämme arkeamme ja lapset hoidamme itse,toiset isovanhemmat asuvat yli 200km päässä ja toiset lähellä.itse olen lapset halunnut ni ne itse hoidankin:)

mieheni kanssa hoidetaan itse lapset. kyllä se apu kelpaisi, mutta kun ei ole tarjolla niin ei ole. taloudellinen tilanne ei ole sellainen, että rahaa voitaisiin hoitajiin laittaa. toisaalta en ventovieraille haluakaan pieniä lapsia sysätä, olisi ihanaa jos isovanhemmat olisivat heidän elämässään läsnä. mutta kun ei niin ei.

kunnallista kotiapua ei ollut tarjolla vaikka lääkärini kehotti sitä kysymään.

isovanhemmat ja sukulaiset asuvat muualla, ja kaikki heistä ovat aina olleet sitä mieltä, että jokainen omansa hoitakoot, apua ei heru.

En minä arjen pyörittämiseen mitään apua ole tarvinnut, en keksi, miksi joku toinen minun perhearkeani jotenkin pyörittäisi. Se tottakai on joskus harmittanut, kun ei ole koskaan vapaa-aikaa eikä miehen kanssa hetkeäkään kahdenkeskistä aikaa.

Meitä on kaksi täysin tasavertaista aikuista perheessä, jotka pyörittävät arkea. Isovanhemmat ja muut sukulaiset asuvat kaukana ja aina ollaan ilman stressiä selvitty. Hoidossa lapset on ehkä 2kertaa vuodessa

Kotitöihin ei todellakaan mene varsinkaan kotiäidillä koko päivää. Ehkäpä elämä on juuri niin vaikeaa kuin se haluaa olevan.

arki pyörii omalla painollaan, pääasiassa omin voimin. Lapsia on kaksi: 4v ja 2kk. Esikoinen meni hoitoon 1v minun palatessa ansiotyöhön ja nyt kun olen uudestaan äitiyslomalla, käy esikoinen tarpeen vaatiessa hoidossa (pidimme siis hoitopaikan, maksamme kokopäivähoidota, esikoinen on ollut hoidossa 0-3 pv/vko).

Ilmainen hoitoapu asuu kaukana. Etukäteen jos on menon tiennyt, esim. kaverin häät, on hoitoapua saanut. Muuten sumplitaan miehen kanssa tilanteen mukaan. Naapurin kanssa on yya-sopimus; lyhytaikaiseen pikahoitonn saa tarvittaessa, jos ovat kotona (ja he saavat oman lapsensa samalla tavalla meille hoitoon).

Parisuhdetta hoidetaan arjen keskellä pienillä huomionosoituksilla, pusuilla, halauksilla, katseilla. Silloin tällöin mennään lounaalle esikoisen ollessa hoidossa (vauva on ollut mukana, nukkunut vaunuissaan).

Siivous on minun juttuni; nautin siitä. Se on ainut hetki, jolloin voin hyvällä omalla tunnolla olla ihan vain itsekseni.



VOimaa saan parisuhteesta, lapsista, arrjen pienistä hetkistä. Kuumasta kahvista, rauhallisesta vessareissusta (;)), hetkestä netissä, kahvittelusta kavereiden kanssa (lapset usein mukana), kauppareissusta yksikseni, vaunulenkistä, ulkoilusta esikoisen kanssa. Ihan vain normaalista arjesta. Nautin rauhallisesta kotiarjesta. Pian alkaa taas työarki, silloin sitä pyöritystä riittää.. Onneksi miehen työajat ovat joustavat ja itsellä opettajana on lomat samat kuin koululaisilla.



Jos yökylään lapsia haluamme, niin sitten matkaamme isovanhempien luo. Silloin voimme käydä vaikka leffassa tai ravintolassa.



Kuntoilua harrastamme vuoropäivinä.

Ei ole sukulaisia lähistöllä.



Rahalla saa lapsenhoitajan, siivoojan jne.