Huolettaa älykkän lapsen tulevaisuus. Mitä tekisitte tässä tilanteessa?
Tyttö on nyt 10-vuotias. Oppi lukemaan 3v ja on siitä lähtien suorastaan ahminut tietokirjoja. On myös matemaattisesti todella lahjakas. Koulussa teoria-aineissa vallan 10, osaa entuudetaan kaiken ja turhautuu koulussa. Kavereita oman ikäisissä on tosi vähän, jutut ja mielenkiinnon kohteet ovat niin erilaisia. Opettajat järjestävät lisätehtäviä, jotka tekee heti. Viime vuonna ehdotettiin 1-2 luokan yli hyppäämistä ja taas on opettajat ehdotelleet samaa.
Lapsi on kuitenkin "huono" taide-aineissa ja liikunnassa. On myös aika lapsellinen ja tunne-elämä ei ole kehittynyt samaa vauhtia kuin taidolliset valmiudet. On myös hyvin sinisilmäinen ja naiivi. Pelkään, että isompien joukossa tulisi helposti "höntsätyksi", jos joku haluaisi ilkeillä ja käyttää lapsellisuutta hyväksi. Asutaan niin pienellä paikkakunnalla, ettei täällä lähistöllä ole mitään erityiskouluja tai -luokkia.
Kommentit (95)
ole. Meilläkin on poika, joka on myös hyvin älykäs ja luonnontieteistä juurikin kiinnostunut, muttei siltikään assi.
Älykkyys tuntuu toisinaan olevan haaste tavaliselle peruskoululle: se vain ei pysty tarjoamaan niille pikkuisen fiksummille heidän tasoistaan opetusta omalla luokka-asteellaan.
Juu, vähän ohi aiheen kyllä:)
Miksi muuten on näin? Kun erityisen "lahjattomillekin" on lain mukaan kai taattava laadukas tasoisensa opetus. Omat kokemukset muistuu mieleen näitä lukiessa, ei ole paljon lisätehtäväkirjoista iloa tuossa kohtaa. En kuitenkaan reilusti vanhempien seuraan siirtäisi vaikka sitten kyllästyykin tehtävien helppouteen. Jo alkaneita sosiaalisia ongelmia ei mitenkään helpota tuo, pahentaa vain moninkertaisesti.
ja ei TODELLAKAAN ole Asperger. Oppi lukemaan 3-vuotiaana, laskemaan (vaihtorahoja myöten) ennen eskari-ikää, opetteli omatoimisesti englannin kielen tokaluokan syksyllä ja niin edelleen. On vain nopea oppimaan tiettyjä asioita, eli on kielellisesti ja matemaattisesti erittäin lahjakas, samoin musiikista saa nopeasti kiinni rytmistä ja melodiasta.
Kun puhuimme eskarissa lapsen taidoista, sanoivat työntekijät aina, että "yleensä tällaisilla lapsilla on heikot sosiaaliset taidot", mutta itsekin kuitenkin myönsivät, ettei sosiaalisten taitojen kanssa ollut mitään ongelmia. Lapsi on aina ollut reilu kaveri, luottolapsi ja huumorintajuinen, eikä pelkää sosiaalisia tilanteita.
Sama virsi ekaluokalla: ei yksittäiselle lapselle ehditä miettiä omia juttuja, kyllä pitää opetella muitten kanssa nämä samat lukemiset ja kirjoittamise ja yleensä se sosiaalinen puoli on heikko. Lapsi on kuitenkin aina ollut luokallaan suosittu lapsi, synttäreille on vieraita jonoksi asti ja kaveripiirissä on vientiä.
Tällaisen lapsen kanssa ei ole helppoa. Vaikka lapsen sanavarasto on runsas ja hän kykenee keskustelemaan aikuisten kanssa vaikeallakin tasolla, on hän silti pieni lapsi. Lapsella on oikeus olla ikäisensä, eikä häneltä pidä vaatia ikätasoaan haastavampaa suoriutumista, vaikka joillakin osaamisen alueilla hän olisi huomattavasti ikäisiään edellä. Samat surut ja ilot painavat pienen lapsen mieltä, vaikka sanallisesti hän saattaa kuulostaa ikäistään vanhemmalta.
Myös koulussa lapsi on haaste opettajalle. Tällä hetkellä luokalla on 31 lasta ja yksi opettaja. Ihan turha toivoa, että lapsen taso kyettäisiin ottamaan huomioon opetuksessa. Opettaja on onneksi fiksu ja sitä mieltä, että lapsen pitäisi saada motivoivia tehtäviä ja että lapsen ei kuulu toimia jatkuvasti apuopena. Silti hänelläkään ei aika riitä, sillä luokalla on paljon niitäkin lapsia, jotka meinaavat pudota kärryiltä. Yksi ope ei repeä kaikkeen.
Kieltenope onneksi pystyy paremmin vastaamaan tilanteeseen, mutta tänäänkin lapsi turhautui englannin läksyihin. Olisi se aikuisellekin puuduttavaa kirjoittaa paperiin "Hello, my name is Matti and I like dogs", kun yöpöydällä odottaa 300-sivuinen englanninkielinen romaani.
Lapselle ei koulussa anneta mahdollisuutta oppia ja harjoitella uutta asiaa. Siksi esim. liikunnan kilpailut ja kuvaamataito ovat olleet vaikeita, kun lapsella ei ole ollutkaan taitoja valmiina. Sitä on sitten itketty useampana iltana ja lapsi on aivan varma, ettei hän kykene oppimaan mitään uutta, vaikka joka päivä oppii jotain uutta vanhojen taitojensa päälle. Ei se lapsen silmissä sillä näytä, kun keskimäärin kerran viikossa tulee koulussa eteen haastava tilanne.
Aspergerista ei ole kyse, vaan lasten erilaisista taidoista ja kiinnostuksen kohteista. Ongelmana on tasapäistäminen ja "kaikille vähän jotain ja huolehditaan nyt edes heikoimmista" -tyyppinen opetustapa koulussa.
kouluaikaan kaikkein suosituimpia olivat eräät tytöt, joiden molempien ka oli alaluokilta lukioon joku 9,5, molemmat olivat myös liikunallisesti ja musiikillisesti lahjakkaita. Mitenköhän he sitten löysivät niin paljon kavereita, vaikka olivat joka tavalla lahjakkaita?
kouluaikaan kaikkein suosituimpia olivat eräät tytöt, joiden molempien ka oli alaluokilta lukioon joku 9,5, molemmat olivat myös liikunallisesti ja musiikillisesti lahjakkaita. Mitenköhän he sitten löysivät niin paljon kavereita, vaikka olivat joka tavalla lahjakkaita?
niitä omalla tai vanhempien motivaatiolla varustettuja puurtajia. Älliä tietysti tarvitaan tuohonkin, mutta erityinen älykkyys on vähän eri juttu.
usko että olivat mitään puurtajia, sellaisia bilehileitä ne oli. Itse olin puurtaja ja sain vaan ihan ok numeroita. Tiedän myös pari 24- 25- v fysiikan tohtoria, joilla on erittäin hyvät sosiaaliset taidot. Veikkaan siis, että näillä älykkäillä mutta kaverittomilla lapsilla on puutteelliset sosiaaliset taidot.
Ekaluokalla olimme opettajan kehotuksesta yhteydessä erityisopeen. Jos ap:n tapauksessa on mahdollista soittaa koulun erityisopelle, niin soittakaa ihmeessä! Meillä lapsi kävi ekaluokalla muutaman kerran erityisopen luona tekemässä omia tehtäviä ja e-ope sanoi, että tällaisia lapsia pitäisi myös tukea ja häneltä pitäisi riittää aikaa myös heille, mutta kun niitä toisenlaisen tuen tarpeessa olevia on niin paljon ja heitä on autettava ensin. E-ope oli yhteydessä opettajaan ja koitti saada lapselle luokassa omia tehtäviä, mutta luokan ope vaihtui vuoden aikana 4 kertaa, joten se oli toivotonta.
Vanhemmilta vaaditaan positiivista aktiivisuutta koulun suuntaan. Uuden opettajan kanssa sovittiin 2. ja 3. luokalla keskustelut, jonne vietiin näytille lapselle tärkeitä materiaaleja, esim. lempikirjoja ja kerrottiin, mitä mieltä olimme oppikirjojen haastavuudesta. Esim. matikankirjasta lapsi sai syksyllä kevään osan, joka sekin oli liian helppo, mutta olihan se edes jotain. On lisäksi saanut tehdä kirjoja omaan tahtiin, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että tehtävissä ei ole haastetta.
Eli olkaa aktiivisia, pyytäkää jutteluaikaa opettajan kanssa, kertokaa lapsestanne ja hänen toiveistaan.
ja olin koko kouluaikani reilusti yli vuoden nuorempi kuin luokkani vanhimmat lapset. Olin monella tavalla lahjakas, mutta liikunnassa sellaista 6 - 7 arvosanan tasoinen (muuten keskiarvo huiteli parhaimmillaan 9,5 tasolla sillä panostuksella, että kuuntelin tunneilla ja luin kokeisiin edellisenä iltana).
Ymmärrän hyvin huolesi lahjakkaasta lapsesta vanhempien lasten seurassa - itse olen varmasti ollut myös osin lapsellisempi kuin muut luokallani. Silti olen sitä mieltä, että oli parempi olla yhtä vuotta minua vanhempien kanssa koulussa - jos olisin ollut ikäisteni kanssa, olisin ollut täysi kummajainen "älyllisesti", ja kyllä se olisi viimeistään teini-iässä alkanut vaikuttaa itsetuntoon. Hyvästä koulumenestyksestä kiusattiin muutenkin jo ihan tarpeeksi, vaikken mikään nörtti ollutkaan.
Mikset kysy lapselta itseltään, mitä mieltä hän on? Minä olen itse oma-aloitteisesti kuusi vuotta täytettyäni(maaliskuussa) vienyt äidille tarhasta saamani osoitteen koulukypsyystestejä varten, ja ilmoittanut, että aion mennä kouluun syksyllä. Kun kerran psykologien mielestä olin koulukypsä, pääsin aloittamaan koulunkäynnin. (Äitini ei tosiaan ole tähän suuntaan ohjannut, itse keskeytti lukionkin kun ei ollut motivoitunut opiskelemaan.)
Minusta lapsen mielipide on tärkeä. Ehkä ei kannata kuitenkaan hypätä kahden luokan yli juuri tuon emotionaalisen kehityksen takia...
Jopa niin paljon, että mulle ainakin tulee fiilis, että joillakin on kateus nostanut päätään.
Ihan turhaan.Tässähän oli varsin realistinen kuvaus lapsen vahvuuksista ja heikkouksista. Ap on pääasiallisesti huolissaan lapsensa sosiaalisista suhteista.
Ap on myös selkeästi ilmaissut, että lapsella ei ole assia.
Hyvä määritelmä oli tuo, missä kuvailtiin lapsen kokemaa erilaista elämysmaailmaa. Maailmaa, mistä käsin on vaikeata hahmottaa ns. yksinkertaisempaa kokemusmaailmaa.
Mulla ei ole ns. erityislahjakasta lasta, mutta hänellä oli samankaltaisia ongelmia pienempänä. Oli kiinnostunut universumista yms. jakoi innostuksissaan asioitaan kavereille, jotka katselivat huuli pyöreänä ja jättivät syrjään.
Vähitellen tyttö oppi salaamaan tämän maailmansa ja sopeutui joukkoon. Tämä tapahtui n. 12 vuotiaana.
Nyt on vtm ja jatko-opiskelija.Myös erittäin suosittu ja sosiaalinen kaveri. Kaverit tosin omalta alalta yhteiskuntatieteellisestä:)
Lapsella ei kavereita, äidillä selvästi jokin sairaalloinen suorituspakko jonka on siirtänyt tyttärelleen. Huolestuttavaa tuo tunne-elämän hidas kehitys. Sosiaalityöntekijänä puoltaisin kyllä ehdottomasti huostaanottoa.
Onpa taas jollain trollilla hauskaa. Tommosille vois semmonen ku "aivot" ja "järki" ihan hyviä keksintöjä.
Aspergerdiagnoosi. Tykätäänpä sitä tuputtaa. Kyllä kenestä tahansa ihmisestä äkkiä repisi ne muutamat tarvittavat piirteet jotta sen diagnoosin voi lätkäistä päälle. Eräällä kaverilla mennyt elämä pilalle, kun on lapsesta asti tuputettu miten hän on sellainen ja tällainen eikä voi tehdä sitä ja tätä koska on tuo autismin kirjo. 20-vuotiaana ei uskalla edes omaan asuntoon muuttaa, koska mami sanoo ettei osaisi kuitenkaan. Itsetunto paskana.
Toki tuossa on hyvin paljon riippunut just vanhempien asenteesta mutta toisaalta jotkut tajuaa ihan itsekin, miten paljon helpommalla elämässä pääsee, kun menee sossuun itkemään miten vaikeeta on polon elämä - sieltä sitte saa kaikki rahalliset tuet ja elää paksusti.
Kuten minä.
mutta ette ilmeisesti asu täälläpäin. Sitä suositeltiin tutun as-pojalle ja siellä taitaa olla koko joukko diagnostisoimattomia aspergereja
kuitenkaan en älyllisesti mitenkään erityisen lahjakas (olen myöhemmällä iällä käynyt parissakin erilaisissa älykkystesteissä). Kympin koulumenestykseen ei vielä tarvitse olla kovin älykäs, ahkeruudella ja ennen kaikkea hyvällä muistilla pärjää pitkälle.
Ne on
kouluaikaan kaikkein suosituimpia olivat eräät tytöt, joiden molempien ka oli alaluokilta lukioon joku 9,5, molemmat olivat myös liikunallisesti ja musiikillisesti lahjakkaita. Mitenköhän he sitten löysivät niin paljon kavereita, vaikka olivat joka tavalla lahjakkaita?
niitä omalla tai vanhempien motivaatiolla varustettuja puurtajia. Älliä tietysti tarvitaan tuohonkin, mutta erityinen älykkyys on vähän eri juttu.
kiinnostuksenkohteistaan sydämensä kyllyydestä koska ne samat asiat kiinnostavat monia muitakin. Miedän jalkapallohullu poika pelaa välitunnit kavereiden kanssa, jauhaa niiden kanssa jalkapallojuttuja, käy jalkapallokerhossa ja harrastaa jalkapalloa... Ei se kenenkään mielestä ole outo.
Toinen poika lukee yliopistotason juttuja ja on kaikkien mielstä melkoisen outo, kun alkaa jauhaa aiheistaan. Kuulemma sosiaalisesti taitamatonta, kun yrittää puhua muille asioista, joista itse on intohimoisesti kiinnostunut. Ei ole tämäkään tyyppi as, ei täyty niin mitkään kriteerit.
miksi ihmeessä täällä pitää naljailla ja olla ilkeä. Kysymys ja ongelman muotoilu kirjoittajalta oli oikein asiallinen.
-pienen vauvelin mami ihmettelee vaan-
Toinen poika lukee yliopistotason juttuja ja on kaikkien mielstä melkoisen outo, kun alkaa jauhaa aiheistaan. Kuulemma sosiaalisesti taitamatonta, kun yrittää puhua muille asioista, joista itse on intohimoisesti kiinnostunut. Ei ole tämäkään tyyppi as, ei täyty niin mitkään kriteerit.
olen jostain syystä hyvin kiinnostunut parista sairaudesta (en ole millään hoitoalalla) sekä abortista, kun alan puhua näistä ihmisille, niin luuletko ettei minua pidetä outona? Oonko mä nyt vaan superälykäs (en testien mukaan ainakaan) vai vähän höhlä?
olen jostain syystä hyvin kiinnostunut parista sairaudesta (en ole millään hoitoalalla) sekä abortista, kun alan puhua näistä ihmisille, niin luuletko ettei minua pidetä outona? Oonko mä nyt vaan superälykäs (en testien mukaan ainakaan) vai vähän höhlä?
Mutta oot sä musta kyllä vähän höhläkin, kun viitsit kettuilla tolleen :)
ehdotin erityyppisiä harrastuksia tytölle.
Nyt luin ketjun uudestaan ja alkoi naurattaa: jengi tarjoaa täällä diagnoosia tytölle! Ja että voisi jopa löytää as-piireistä samankaltaista seuraa! Jos sosiaaliset taidot ovat se puoli, johon äiti hakee vahvistusta, niin ei sitä kyllä as-piireissä kehitetä! Vaikka diagnoosi olisikin, mitä se auttaisi? Samat ongelmat ovat edelleen. Ja samalla tavalla niitä ongelmia ratkotaan kaikissa perheissä, oli diagnoosia tai ei, ihan arjen tasolla.
Huomasin täällä myös hienoista kateutta, sellaista ajattelua, että älykkyyden varjopuoli ja hinta olisi muka aina tuo sosiaalinen kömpelyys.
Itse olin lapsena jossain määrin alkuperäisen kirjoittjan tytön tapainen lapsi. Opin lukemaan 3-vuotiaana, luin aikuisten tietokirjoja enne kouluikää ja leikin ja rakentelin hyvin mielelläni yksin kaikenlaista. Kavereita oli vaikea löytää, vaikka olisinkin halunnut olla joukossa mukana. Selitin liikaa omia outoja juttujani, enkä oikein osannut pelisääntöjä. Enkä vieläkään osaa, mutta empaattinen osaan kyllä olla!
Toisaalta opin jossain vaiheessa kantapään kautta sen, että jotkut lapset vain olivat hyvin ilkeitä ja epäempaattisia. Loppujen lopuksi teini-ikäisenä minulla oli mahtava ystäväjoukko, kaikki luovia ja "erilaisia" tyttöjä, muutama oli sosiaalisesti äärimmäisen lahjakas - ja halusi minut kaverikseen :) Yhteys on jatkunut aikuisikään saakka.
Omat lapseni ovat tavallisia. Pärjäävät koulussa, mutta sellaista inhimoa oppimiseen ja tietoon, jota minulla oli lapsena, en ole heissä havainnut. Molemmat ovat sosiaalisia ja urheilullisia (eivät siis äitiinsä tulleita) ja molemmilla on paljon kavereita. Pojallani on kaveri, joka on aika lailla ap:n tytön kaltainen, poika tosin. Heidän kaverisuhteessaan tämä kaveri ideoi, suunnittelee "systeemit" poikien tekemisissä ja leikeissä, ja minun poikani pohtii, miten homma käytännössä onnistuu, mitä äiti sanoo jne. :) Eli täydentävät hyvin toisiaan.
Ennakkoluulottomuutta, ihmiset! Ei sitä älyä tarvitse pelätä. Kaikenlaisia tarvitaan, meidän vanhempien tehtävänä on opettaa se lapsillemme.
Toinen poika lukee yliopistotason juttuja ja on kaikkien mielstä melkoisen outo, kun alkaa jauhaa aiheistaan. Kuulemma sosiaalisesti taitamatonta, kun yrittää puhua muille asioista, joista itse on intohimoisesti kiinnostunut. Ei ole tämäkään tyyppi as, ei täyty niin mitkään kriteerit.
olen jostain syystä hyvin kiinnostunut parista sairaudesta (en ole millään hoitoalalla) sekä abortista, kun alan puhua näistä ihmisille, niin luuletko ettei minua pidetä outona? Oonko mä nyt vaan superälykäs (en testien mukaan ainakaan) vai vähän höhlä?
Pojallani oli nuorempana sama tilanne.Oli vähän kaikissa aineissa muita edellä, matemaattisesti varsinkin lahjakas lapsi. Opettaja suositteli hyppäämään yhden luolan yli ja hyppäsikin sitten yhdistetyltä 1-2 luokalta suoraan nelosluokalle.
Tämä osoittautui myöhemmin todella isoksi virheeksi. Poikaa kiusattiin iän puolesta jatkuvasti. Ei tuntenut kuuluvan mihinkään ryhmään.
Poika katui tätä luokan yli hyppäämistä koko kouluajan ja niin mekin vanhemmat. Nyt poika on viisitoiita vuotias ja lukiossa. Pärjää hyvin ja on kavereita.
En suosittele luokan yli hyppäämistä näiden kokemusten valossa joita meillä on.
No varmaan juuri se, että mulla ei ole ollut sosiaalisia taitoja, eikä kukaan ole niitä opettanut, joten olen sitten aikuisiällä toisten kommenttien perusteella oppinut tietämään, mistä sopii ja mistä ei sovi puhua ja miten, jos ei halua friikin leimaa otsaansa.
kouluaikaan kaikkein suosituimpia olivat eräät tytöt, joiden molempien ka oli alaluokilta lukioon joku 9,5, molemmat olivat myös liikunallisesti ja musiikillisesti lahjakkaita. Mitenköhän he sitten löysivät niin paljon kavereita, vaikka olivat joka tavalla lahjakkaita?