Millaista elämäsi olisi jos eläisit sitä niin kuin ANOPPI sinun haluaisi elävän?

on täysin sinut meidän valintojen kanssa.



Saimme häneltä juuri valkkaripullon hääpäivän kunniaksi. Sen mukana oli kortti, jossa anoppi kiittää olemassaolostamme, siitä, että olemme yhä yhdessä ja siitä, että me teimme lapset.

Anoppini on fiksu nainen, joka on aidosti ilahtunut siitä, mitä kaikkea teen.

Niiin joo, ja kaiken vapaa-ajan mikä hanttihommilta liikenisi, viettäisimme miehen sisarten lasten kansa ja heille lahjoja miettien.



Meillä ei tietenkään saisi siis niitä omia lapsia ollakaan. ja ehkä ei olekaan anopin kuvitelmissa.

t. tyrannianopin ihanneminiä

- Siivoaisin ja leipoisin enemmän

- Meillä olisi enemmän lapsia ja pienemmillä ikäeroilla

- En olisi luonut uraa vaan olisin töissä jossain lähikaupassa

- Kiertelisin lasten kanssa "edustuskäynneillä" anopin sukulaisten ja ystävien luona

- Olisin avuksi ja hyödyksi anopille - aina kun kutsu käy

Aivan kuin anoppi tuntis kateellisuutta tai ei osais iloita että pojan perheessä on asiat hyvin. Sitten kiinnittää huomiota, jos on joku pikkuasia mistä voi sanoa, niin varmasti pahoittaa mielen. Surullista.

Jotkut ihmiset vain ovat peruskateellisia. Niin minunkin anoppini. Hänellä on miehensä kanssa ollut kovin hankala suhde, ja yrittää kaikin keinoin kaivella minun ja poikansa suhteesta esiin samoja ongelmia. Tuntuu siltä, että hän haluaisi saada perusteltua itselleen, että ne samat ongelmat on kaikilla, eikä siis tilanne johdu hänen persoonallisuudestaan (tai apen).

Kaikista pienistäkin vihjeistä, esim. mitä sanon miehelle vitsillä, hän vetää heti johtopäätöksen että tämä on nyt "sitä", eikä osu koskaan oikeaan. Sitten kun joskus viitsimme selittää etteivät meitä samat ongelmat vaivaa, anoppi yrittää ottaa asiasta itselleen kunnian (että siis ongelmien puute johtuisi siitä miten hän on poikansa kasvattanut). Me miehen kanssa tiedämme, ettei asia ole niin. Teimme suhteen alussa useita vuosia töitä päästäksemme yli anopin kasvatustyön vaiktuksista. Mutta yritämme olla ottamatta asiaa puheeksi, tämä kun olisi varmaankin anopille liian raskas tieto.

Katkeruuden ja kateuden jotenkin ymmärtää, kun niitä esiintyy ihmisessä jolla on selvästi ollut vaikea elämä, ja joka ei ymmärrä oman käytöksensä vaikutusta siihen, millainen elämästä on muodostunut. Kyllä se varmaan sieppaa, että toisilla menee paremmin.

t. 68

viettäisin aikani siivoten, pöyhien kukkamultia ja talutellen dementoituneita työkavereita ja passaten diplomi-insinöörimiestäni, jonka kanssa olen päässyt naimisiin.

samanlaista kuin nytkin. Tulen toimeen anoppini kanssa. Hän ei puutu suhteeseemme, lapsiimme eikä määrää eikä kommentoi tekemisiämme.

Ja me asumme anoppilan naapurissa, eikä minkäänlaisia ongelmia ole.

Olisin hyvin kaunis ja jäänyt kotirouvaksi. En todellakaan olisi opiskellut yliopistossa saatikka edennyt urallani. Naisen ei kuulu tehdä sellaista. Asuisimme suurehkossa lukaalissa, josta anoppi voisi ylpeillä tutuilleen. Polttaisin tupakkaa, käyttäisin alkoholia rutkemmin, pukeutuisin aina tyylikkäästi ja olisin tiptop. Muusta en olisi kovin nökö nuuka. Lapsille syöttäisin karkkia ja ostelisin kaikenlaisia päähänpistoja. Kun mieheni tulee paikalle, ymmärtäisin olla hiljaa ja haistella mitähän mies mahtaa seuraavaksi kaivata ja sitten ripeästi mutta liikoja metelöimättä noudattaisin mieheni toiveita.

sellaista kuin nytkin. Anoppi ei ole koskaan puuttunut meidän asioihin. Kylässä käydään eikä tuputa omia neuvojaan eikä sano, miten pitäisi tehdä. Jos olen neuvoja kysynyt, mielipiteensä voi sanoa, jos silloinkaan.



Itse olen enemmän suuna päänä kuin anoppi... ;) Ihailen hänen tyyliään olla tuputtamatta omia mielipiteitään ja antaa elää niin kuin itse haluaa. Muutenkin hänellä on mielestäni fiksuja ajatuksia, jos jostain yleispätevästä tulee keskustelua.

Olisin hoikka, lyhyempi, kauniimpi, hiljaisempi, en kiroilisi, en maikkaisi tai värjäisi hiuksiani. Olisin vähintään kolmen lapsen aknssa kotona kunnes he muuttavat pois. Lukisin tarkasti kaiken maailaman meidän perhe ja hyvä terveys lehdet ja hurahtaisin milloin mihinkin dieettiin ja perhepetiin. tosin tämän rinnalla eläisimme lähes pelkästää Herbalifen tuotteilla, joita myisin innokkaasti. rukoilisin monesti päivässä koko perheen kanssa, kävisin kirkossa 2-3xvko, laittaisin kolehtiin väh.50e/vko.



Opiskelisin lähihoitajaksi tai terveydenhoitajaksi enkä suinkaan työskentelisi alkoholistien ja narkkien kanssa niin kuin nyt. Asuttaisiin etele-Suomessa muun suvun lähellä. Hoitaisin auliisti myös hänen dementoitunutta 90v. äitiään. Hänne tyttärensä olisivat parhaat ystäväni ja viettäisimme koko suvulla kaikki suuremmat juhlat.



(hitto, kun alko ahistamaan)

asuisin toisella puolen maapalloa, mieheni kotimaassa. En kävisi mitään kouluja, en harrastaisi, enkä kävisi töissä.

Koko elämäni uhraisin mieheni, lasteni ja isovanhempien hoitoon. Olisin hiljaa mutta puhuisin täydellisesti heidän kieltään.



Eli olisi täysin eri ihminen. Parasta olisi jos en olisi suomalainen ollenkaan.

- Tekisin kaiken mieheni puolesta, ettei hänen vahingossakaan tarvi tehdä mitään.

- En pärjäisi elämässä, vaan minun pitäisi pyytää kaikessa anopin apua, jotta hän pääsee puuttumaan elämäämme.

- En saisi tienata niin paljon rahaa, jotta hän pääsisi kanssamme asioimaan sossuun ja saisi käsiinsä tilitietoni.

- Minun pitäisi vain siivota.

- Käyttäisin ruoanlaitossa PALJON rasvaa.

- Kertoisin kaikista ongelmistani hänelle, jotta hän voisi ratkoa ne.

- Hankkisin kauhean määrän lapsia, vaikka olen vasta 20 vuotias ja ura on vasta edessä. Ja antaisin hänen päättää mitä he syövät, pukevat päälleen ja miten heidät kasvatetaan. Koska hän tietää paremmin.

- En valittaisi siitä, että mieheni on laiska. Minä käyn töissä ja koulussa, hän on työtön, mutta silti minun täytyy hoitaa koti, koska hänen poikansa ei ole koskaan ennenkään tarvinnut siivota.

- En ostaisi mitään kallista.. tai ylipäätänsä mitään, mitä haluan. Koska "ei ole paljon rahaa ja hän voi kyllä antaa rahaa jos tarvii, vaikkei hänelläkään ole paljoa." Ja muutenkin raha kuuluu käyttää perheeseen, eikä ostella "omia juttuja".

- En olisi tekemisissä omien vanhempieni kanssa.

- En ostaisi ikinä asuntoa, koska anopin mielestä se on typerää. Hän itse on 50 vuotias, ja asuu vielä vuokralla.

- Järjestäisin isot häät, jonne kutsutaan kaikki sukulaiset. Ja antaisin hänen järjestää ne, koska hän tietää kyllä miten häät järjestetään, ja hänellä on parempia ideoita kuin muilla.

- Lopettaisin opiskelun, koska se ei kannata.

- En olisi itsenäinen, vaan riippuvainen hänestä ja hänen pojastaan.

- Tietenkin minun pitäisi erota hänen pojastaan, koska olen huono miniä.



Että tämmöstä :)

-en olisi mennyt naimisiin hänen poikansa kanssa

-jaksaisin kuunnella lopputtomia vatvomisia suvun yms tuttavien asioista

-passaisin miestä loputtomasti ja olisin kotiäiti

-en tajuaisi mitään ruuasta, tavoista yms

-olisin aatelinen, enkä kaulusköyhälistösuvusta

Pistän nyt jotain yksittäisiä juttuja, vaikka toki siitä lähdetään, että minä en olisi "vietellyt hänen pientä poikaansa alunperinkään" eli en olisi yhdessä mieheni kanssa. Lisäksi

-olisin vähintääkin tohtoriksi väitellyt

-en leipoisi itse (se on turhaa)

-poistuisin kotoani, kun anoppi tulee pientä poikaansa tapaamaan



jne.

-mukava, hiljainen ja Jumalaa pälkäävä yksilö

-vähäosainen ja tuilla elävä, mutta kuitenkin rahaa pitää olla

-valmis hoitamaan myös miehen exän lapset

-käydä kirkossa

-olla karibialta kotoisin

-pukeutua kireisiin vaatteisiin

-puhua kuin rekkamies

-ravat ahänen mielensä mukaan heillä koska sattuu ja aina olla ikään kuin pahoillani olemassa olostani



...ai niin, tietysti, minunhan piti olla myös musta. Siis tummaihoinen. :D

Koska lopettaisin nykyisen työni, enkä myöskään vastaavia ottaisi vastaan. 3-vuorotyö kun rajoittaa elämää niin paljon, kyllähän nyt ihmisen pitää viikonloput ja illat vapaalla olla! Ja muunlaisia töitä ei oikein alalta löydy, eli työttömyys tai joku minimipalkattu osa-aikatyö olisi vaihtoehdot. Sitten olisi kivasti aikaa tavata sukua ja kunhan olla vaan ja rupatella.



Siivoaisin myös paljon vähemmän ja lakkaisin välittämästä vaikka sohva on täynnä likapyykkejä, ruuvimeisseleitä ja likaisia astioita, kyllä sinne sekaan vielä sopii..!



Muuten kai saisin olla ennallaan. :)

Ihan ensin en olisi lainkaan naimisissa hanen poikansa kanssa saati saanut lapsia yhdessa. Ja kun nyt kuitenkin olen, niin olisin kotiaitina mutta silti hyvatuloinen seka varakas omasta takaa, keskittyisin palvomaan miestani, en harrastaisi mitaan mutta mies saisi menna missa tahansa kuinka paljon hyvansa, puhuisin vahemman kuin mieheni...



Kaytannossa tulemme yllattavan hyvin toimeen siihen nahden etta lahtokohta on tama. Han myos tuntuu arvostavan koulutustani, enimmakseen huoliteltua pukeutumistani (pakko tyon puolesta) - ja kasittaakseni ennen kaikkea sita, etta vaikka valintamme elamassa ovat olleet lahinna painvastaisia ja molemmat tietavat taman, en tee siita numeroa ja annan mahdollisten kotkotusten menna toisesta korvasta sisaan ja toisesta ulos. En myos ala julistaa oman elamanmuotoni ihanuutta, kukin taaplatkoon tyylillaan.



Oikeastaan ainoa mista meinaa menna hermot on jos anoppi sekaantuu mieheni ja minun valisiin erimielisyyksiin, luonnollisesti saksattaen 100% poikansa rinnalla tietamatta tuon taivaallista siita mista on kyse. Mutta annettakoon sekin hanelle anteeksi. Kauhulla jo mietin millainenkohan anoppi mahtaisin oman poikani puolisolle olla, ja kukakohan hanelle sitten "kelpaisi"... :)

Tutkijoina vaikka pätkätöissä, proffanvirkaan kytiksellä. Tai sitten opettajina. Minä kirjoittaisin kirjoja oman työn ohella, mies julkaisisi tärkeitä tutkimustuloksia vuosittain. Meillä olisi hyvä kämppä lähellä Helsingin keskustaa. Äänestäisimme kokoomusta, olisimme kirkon jäseniä, lapsemme olisi kastettu, nuoremmalla ei olisi vammaa. Matkustelisimme Keski-Euroopassa kerran vuodessa ja kaukomailla joka talvi.



Lieneekö tarpeen sanoakaan, että yksikään näistä ei toteudu vaan olemme ihan lähiötaviksia joilla ei rahaa ole nimeksikään :)

joten toivoisi että asuisin lähempänä (nyt 200 km) ja saisi hoitaa lasta useammin. Toivoisi myös, että olisin edelleen naimisissa hänen poikansa kanssa, joko exäni tai vielä mieluummin hänen toisen, suosikkipoikansa, kanssa.



Tullaan siis edelleen hyvin toimeen erosta huolimatta, mutta olen ihan iloinen tuosta välimatkasta...