Millaista elämäsi olisi jos eläisit sitä niin kuin ANOPPI sinun haluaisi elävän?

Minulla olisi vain vähän kodin ulkopuolista elämää ja olisin riippuvainen anopin tuesta. Olisin absolutisti.

Pukkaisin mieheni kanssa maailmaan lapsia aina parin vuoden välein ja antaisin isompien sitten hoitaa pienemmät. Arkipäivät täyttyisivät velttoilusta sisätiloissa, epäterveellisten välipalojen pakkosyöttämisestä sekä huonolaatuisista lastenohjelmista. Tekisin kaikkea hauskaa ja laittaisin ruoaksi ranskalaisia viikottain. Koskaan ei olisi erityisen paha olo eikä ainakaan laiskottaisi, silti eläisi sikolätissä koko sen kotiäitiajan.

kuin anopista, joka haluaisi parempaa ja parempaa.



Tavallaan se on jotenkin terveempää, että haluaa "vain parasta omalle kultapojalleen ja tämän jälkeläiselle", kuin se, että anoppi KADEHTII miniää, ja harmistuu tämän hyvistä ominaisuuksista. Eikö ole aikamoisen kieroa, että äiti haluaisi poikansa vaimon ja lapsenlastensa äidin olevan tietyn tason alapuolella!? Sairasta, sanon minä, jonka anoppi myös on äärettömän kateellinen tapaus.

Itse olen selkeiden linjojen ja selkeiden värien ystävä. Kotimme seinät ovat vaaleat ja sisustus hillittyä. Anopin mielestä kaikki kirjava, värikäs ja krumeluurinen on hienoa. Tämä on asia, joka rassaa välejämme. Muuten meillä on ok välit, maut vaan niin erilaiset. Voitte kuvitella kaikki lahjat, jotka saamme. Yritän ymmärtää ja niin kai hänkin minua. :)

nain meillakin :-), maut on erilaiset, en tykkaa etta koti on pullollaan tavaraa ja jotain sopoja nallekarhuja joka nurkalla.

Anopin lahjat on aika mielenkiintoisia, mutta onneki nykyaan antaa lahjakortteja ja sitten jotain "pienta"- apuaaaaa

no , ihan ok anoppi kuitenkin. Rakastaa lapsia, muttta....

- olisin enimmäkseen hiljaa

- en olisi opiskellut mitään, saatika yliopistossa

- olisin työssä läheisessä tehtaassa, missä tekisin vuoroa joka alkaa klo 5

- loppupäiväni pyhittäisin miehen passaamiseen

- en saisi olla susiruma, enkä ainakaan kovin lihava, ettei miehen tarvitsisi ihan hävetä, mutta mun täytyisi olla selkeästi rumempi ja pulleampi kuin mieheni siskon. sama pätisi älynlahjoihin.

- mun pitäisi olla varaton, mutta tuoda kotiin pientä palkkaa, ettei miehen tarvitsisi perhettä yksin elättää, mutta palkka ei saa olla suurempi kuin miehen.

- mun pitäisi säästää kaikessa: pestä muovipussin, kerätä leipäpussinsulkijat lasipurkkiin.

- en saisi harrastaa mitään, matkustelusta nyt puhumattakaan

- en saisi ymmärtää politiikasta tai taloudesta mitään, tehdä sijoistupäätöksiä, eikä ainakaan opiskella mitään näihin liittyvää ja varoa etten nolaa itseäni puhumalla näistä aiheista, enkä siten kuvitella ymmärtäväni näistä aiheista enemmän kuin kukaan miespuolinen henkilö tai kukaan minua vanhempi henkilö.

- lapseni saisin kasvattaa samoin menetelmin kuin nytkin, mutta niitä ei saisi viedä harrastuksiin, eikä puettaa kauniisti.

- asuisin anopin naapurissa ja lupautuisin ilomielin huolehtimaan appivanhempieni asioista heidän vanhuudenturvanaan uhraten koko muun elämäni

- olisin nöyrä, erittäin nöyrä

- katkaisisin välit äitiini

- niin ja ystäviini myös

On suoraan kateellinen, kun meillä on tasavertaisempi suhde kuin hänellä ja miehellään ja mies kunnioittaa ja käyttäytyy mua kohtaan hyvin, hoitaa lapsiaan ja osallistuu perhe-elämään ja kotitöihin. Eikö pitäis olla iloinen, että oma poika on noin hyvä mies ja isä? Samoin kuin että poika on valinnut naisen, jolla on hyvä koulutus ja työpaikka? Perheellä menee hyvin, jaksetaan lasten kanssa, on ystäviä ja niin edelleen.

Aivan kuin anoppi tuntis kateellisuutta tai ei osais iloita että pojan perheessä on asiat hyvin. Sitten kiinnittää huomiota, jos on joku pikkuasia mistä voi sanoa, niin varmasti pahoittaa mielen. Surullista.

kuin anopista, joka haluaisi parempaa ja parempaa.

Tavallaan se on jotenkin terveempää, että haluaa "vain parasta omalle kultapojalleen ja tämän jälkeläiselle", kuin se, että anoppi KADEHTII miniää, ja harmistuu tämän hyvistä ominaisuuksista. Eikö ole aikamoisen kieroa, että äiti haluaisi poikansa vaimon ja lapsenlastensa äidin olevan tietyn tason alapuolella!? Sairasta, sanon minä, jonka anoppi myös on äärettömän kateellinen tapaus.

Olisin elämääni kyllästynyt kynnnysmatto, joka ei koskaan poistuisi keittiöstä. Kotini olisi vaaleanruskeasävyinen, koska väreihin kyllästyy. Asuisimme paritalossa appivanhempien kanssa niin, että välissä olisi ovi, jota ei voi lukita. Minulla ei olisi mielipiteitä ja tekisin aina niin kuin anoppi haluaa ja hän saisi työntää mielipiteensä jokaiseen asiaan. En harrastaisi mitään, koska naisen tehtävä on siivota ja tiskata. En olisi opiskellut mitään enkä olisi hyvätuloinen. Anoppi saisi kasvattaa lapseni.

Elämäni olisi siis melko samanlaista, kuin hänenkin.



Ja vielä lopuksi tärkein: olisin luterilainen.

asuisimme lähempänä anoppia, jotta lapset voisivat käydä useammin mummolassa.



Anoppi ei ole ikinä puuttunut mitenkään suhteeseemme tai minun tekemisiini. Omasta äidistäni en voi sanoa samaa. Luultavasti olisin edelleen exän kanssa ja meillä olisi paljon siistimpää :)

Anoppi ei ole virallisesti anoppi, koska emme ole naimisissa, mutta käytännössä kuitenkin (olemme miehen kanssa kyllä sitoutuneet toisiimme, mutta ilman avioliittoa).



Olisin mennyt jo monta vuotta sitten naimisiin romanttisin ja näyttävin kirkkohäin (ei tule koskaan tapahtumaan). Olisin hankkiutunut raskaaksi heti kun suinkin mahdollista ja kovasti kysellyt anopilta neuvoja äitiyteen. Juoruilisin anopin kanssa kahden kesken miehistä ja siitä kuinka onnettomia ovat, ja uskoutuisin hänelle asioissa joita mieheni ei tiedä. Tekisimme yhdessä kaikenlaisia "tyttöjen juttuja" (en pidä sellaisista ollenkaan) ja minä ihailisin anopin käsittämättömän upeaa elämänkokemusta ja viisautta (not). Katsoisin Emmerdale-sarjaa ja juoruaisimme siitä yhdessä.



Kehuisin anoppia siitä, kuinka hyvin hän minut tunteekaan (ei tod.) ja kyselisin ohjeita hänen poikansa käsittelemiseen. Avautuisin parisuhteeni ongelmista, joita olisi yhtä paljon kuin anopilla oman miehensä kanssa. Ottaisin aktiivisesti kontaktia anopin sukulaisiin ja olisin sosiaalisempi. Olisin hoikempi, liikunnallisempi, paremman näköinen ja laitetumpi. Kävisin anopin suosittelemalla kosmetologilla ja kampaajalla.



Pitäisin säntillisesti kodin siistinä, harrastaisin sisustamista (johon myös kysyisin anopin apua ja mielipidettä), laittaisin ruokaa ja hoitaisin lapset. Urani olisi paljon vähemmän vaativa ja minulla olisi aikaa tavata anoppia useammin. Tapailisin aktiivisesti myös miehen siskoa, anopin tytärtä, miehineen.



Olisin tyhmempi. Ennen kaikkea: tarvitsisin anoppia elämässäni ja kokisin, että en voi elää ilman häntä.

niin mies saisi elää entisen kihlattunsa kanssa, jota anoppi fanittaa yli kaiken.

ja olisin korkeassa asemassa yhteiskunnassa. Minulla olisi vielä yksi lapsi.



(Minulla on ihana anoppi, ja oikeasti tiedän, ettei hän HALUA minun elävän tuolla tavalla, mutta tiedän myös, että hän on aina TOIVONUT miniälleen noita asioita. Joka tapauksessa hän pitää minusta ja meillä on läheiset välit.)

Tämä on selkeähkösti, vaikkakin kautta rantain, ilmaistu kehotus. Anoppi kun käy itsekin.



terv. 68

- olisin (kuten nytkin) akateemisesti kouluttautunut, mutta mieluusti vaikka taiteen alalle tai humanisti

- en missään nimessä olisi luonut uraa, vaan hyvin palkattu työni olisi minulle vain harrastuksenomainen - 6-tuntinen päivä olisi maksimityöaika

- tekisin kaikkeni sen eteen, että mieheni saisi rauhassa rakentaa uraansa: hän voisi vaikka kestitä asiakkaitaan kaikki illat, yöt ja viikonloput, enkä koskaan sanoisi poikkipuolista sanaa

- laittaisin kaikki perheen ruoat, viideltä olisi aina päivällinen katettu, vaikka mies olisikin tulossa vasta yöllä kotiin

- pitäisin itseni timmissä kuosissa ilman, että se kuitenkaan vaatisi omaa aikaa harrastuksiin (ehkä siis söisin vain mielettömän vähän?); kampaajalle olisi vakkarikäynti kerran viikossa

- olisin aina todella tyylikäs, mutta käyttäisin kuitenkin todella vähän rahaa vaatteisiin

- kaikesta tästä huolimatta antaisin miehelleni oikeuden käydä vieraissa, sillä miehen luontohan on sellainen...

- avautuisin kaikista ongelmistamme anopille, jotta hän voisi sitten vatvoa asioitamme muiden kanssa - ja saisimme tietysti paljon arvokkaita neuvoja!

- olisin aina samaa mieltä anoppini kanssa kaikista asioista, ja erittäin kiinnostunut hänen niche-harrastuksestaan

- jaksaisin ruotia ja spekuloida sukulaisten, naapurien ja puolituttujen asioita loputtomiin, aina ilkeään ja arvostelevaan sävyyn vähän paremmin asioista tietäen!

- olisin aatelinen

Minulla mahtava anoppi, antaa meidän elää omaa elämäämme aivan kuin haluamme.

myös olisi ollut messevät kirkkohäät, jonne kutsuttu kaikki sukulaiset anopin pikkuserkkuja myöten ja paljon viinaa ja perinteiset leikit ym. Lapset kastettu ja nimet anopin suvusta. Asuisimme samassa pihapiirissä jonkinlaisessa symbioosissa, kotimme olisi täynnä rumia tavaroita ja huonekaluja. Juoruilisin anopilleni kaikki potilastiedot psykiatrian alan työstäni. Muutenkin olisin paljon lörpömpi ja jakaisin hänelle kaikki asiamme edelleen levitettäväksi.

tosin sillä erolla että olisin innokas marjastaja, viherpeukalo, ahkerampi siivoamaan ja kova leípomaan. Toivoisi luultavasti minun olevan perinteisempi nainen, ei näin suurpiirteinen tai tietyllä tapaa mukavuudenhaluinen.

antaa meidän elää omaa elämäämme.

muuttanut jonnekin Pohjois-Karjalaan, kestitsisin loma-ajat ja viikonloput anopin sukua ja tyttäriä, lainaisin koko ajan rahaa ja olisin yleinen kynnysmatto.

Jos anoppi saisi päättää, kestitsisin koko ajan miehen sisarten, siskon ja veljen lapsia vanhempineen sekä tietysti anoppia ja appea itseään. minulla itselläni ja miehellä ei olisi lapsia ollenkaan. Nytkin taitaa kuvitella tai toivoa että näin on.

Lisäksi en opiskelisi tällä hetkellä, vaan tekisin jotain samantapaista työtä kuin hän on tehnyt, eli minun pitäisi siivota tai myydä jotain (on sanonut näin ihan suoraan kun odotin esikoistani ja hain oman alan töitä: mene myyjäksi tai siivoojaksi- sain kyllä oman alan töitä 2 viikkoa sen jälkeen kun ilmoittauduin työttömäksi suomeen tulon jälkeen)

Näillä eväin kun mennään, eli minä teen siivoustyötä ja meillä ei lapsia vaan vapaa-ajat vietetään lastemme serkkuja kestiten niin luulen että anoppi olisi iloinen.

Niin, ja mies tietysti olisi lapseton ja hän kulkisi tekemässä hanttihommia sisartensa perheille ja appivanhemmille.

Niin joo, niitä lapsia ei olisi ollenkaan anopin unelmassa.



Mutta kun on, niin he eivät saisi harrastaa mitään vaan heidänkin pitäisi tehdä työtä miehen sisarten hyväksi. ja appivanhempien tietysti.



ja meidän vanhempien pitäisi käyttäytyä kuin lapsia ei ole, eli tehdä vaan hanttihommia sinnepäin

ja tuota, joka päivä pitäisi varmaan soitella ja kysellä että miten on terveys sielläpäin (ei ole koskaan soittanut meidän lapsille ja kysellyt kuulumisia, kerran vahingossa esikoieslle kun luuli soittavansa pojallensa). ja onko kukaan kuollut ja niin pois päin.



eli meidän pitäisi olla kuin meitä ei ole ja tehdä hanttihommia sinne



lisäksi söisimme vanhaa makkaraa ja ylimääräiset rahat pohjattomaan kassaan appivanhemmille