Kertokaapas nyt niistä TOTEEN KÄYNEISTÄ pahoista sektion jälkiseurauksista

Vaikka minulla on ollutkin kaksi kiireellistä sektiota niin silti on vieläkin pukamia vaikka muille jakaa (2v. viimeisimmästä). Paikat ei todellakaan tuntuneet normaaleilta sektiosynnytyksenkään jälkeen vaan samalla lailla silloinkin pitää jumpata. Ja Arpi tosiaan ei ole nätti vaikka onkin bikinirajalla. 5mm granulaatiota ja pituus sen normaalin 10-13cm. Ihan tunnoton. Vatsalihakset oli ja on vieläkin heikot. No ilman muuta katson sektion aiheelliseksi kun alatiesynnytys on lääketieteellisesti ulossuljettu, mutta helppo se ei ole. Aivan varmasti pahempi kuin alatiesynnytys toipumisen kannalta. Jos olisin itse saanut valita, olisin alatiesynnytykset halunnut. Ja sitä loppuun asti yritin. Ensimmäinen kiireellinen sektio tehtiin kun synnytystä oli kestänyt 36h ja toinen kiireellinen sektio tehtiin kun synnytys oli kestänyt 48h. No kolmas raskaus (jos koskaan tulee) tulee olemaan suunniteltu sektio.

repeämä (pahakin) alapäässä vai leikkaushaava kaikkien vatsanpeitteiden ja vatsalihasten halki?

Esimerkiksi muistetaan mainita, että verenvuotoriski on kuusinkertainen, mutta ei sitä että sektiossa et voi saada repeämiä alapäähän tai peräaukkoon, häntäluu ei voi murtua, sinulle ei voi tulla vaikeuksia yhdyntöihin, kipulääkitys ei voi jäädä saamatta, lapsi ei voi saada aivovammaa, solisluu ei voi lapselta murtua... Ei ole mielestäni tilastoissa huomioitu kaikkea, vaan lasketaan ne mieleiset riskit.

Ensimmäisen vai toisen lapsen aivovamma? Katsos kun se sektio lisää sen seuraavan lapsen riskejä tosi huimasti, minkä sektiomamamt tahtoo aina unohtaa. Arpikudos kohdussa voi haitata pahasti istukan toimintaa, ja aiheuttaa hapenpuutosta, kohdun repeäminen leikkausarven takia on 15 kertaa todennäköisempää jo yhden sektion jälkeen, ja se jos mikä on vauvalle vaarallista.

Yrittäkää nyt ottaa se pää pois sieltä perseestä, ja katsoa vähän suurempaa kuvaa.

Itse repesin alatiesynnytyksessä enkä tosiaankaan toipunut siitä parissa päivässä. Mulla meni puoli vuotta ennenkuin voin sanoa, että on melkein normaali tilanne.

Istua ei saanut pariin viikkoon, ettei tikit ja haavat tulehdu ja ärsyynny. Voitte kuvitella, miten hankalaa on esim. nukkumaan meno vauva sylissä kun et voi ensin istua sängyn reunalle. Sitten esim. itsensä siirtely sängyssä, kun lantiota ei pystynyt nostamaan.

Ystävälleni tehtiin sektio -suunniteltu sellainen- perätilan vuoksi. Hän oli haavasta tosi kipeä, mutta viikon jälkeen oli kunnossa. Istumaan pystyi heti ja sen ekan viikon jälkeen sai sitten vauvaa nostella.

Eli jos nyt näin pelkästään jälkivaivoja vertaillaan, niin kyllä ystäväni vähemmällä pääsi. Meille on nyt toinen tulossa ja aion tämänkin synnyttää alateitse. Aion tosin itse olla tilanteen herra synnytyksessä, enkä hyväksy oksitosiinia enää itseeni. Syytän repeämästä kätilön tipan annostelua ja haluan, että tämä syntyy rauhallisemmin.

Niin jos minä vertaan itseäni ystävääsi, niin hänhän oli aivan raato synnytyksen jälkeen. Mä olen jo kolme kertaa noussut synnyttämästä ( kerran sängystä, kerran ammeesta, kerran jakkaralta), ja ollut tosiaan valmis vaikka niihin peltotöihin. Istumaan olen pystynyt heti, eikä ole ollut mitään ongelmia minkään suhteen. Tällainen ei sektion jälkeen ole IKINÄ mahdollista.

on molempi parempi. Molemmista on kokemusta, alatiesynnytyksestä imukupilla avustettuna, 24 tikkiä alakertaan -> vauva rinnalla alista asti osastolla, hoito onnistui vaikka ekana päivänä oli vähän heikko olo. Synnytyksen jälkeen tuli kohtutulehdus, joka ei sitten ollutkaan ihan pikkujuttu, oli tosi kivulias ja hankala.



Sektion (suunniteltu, iso vauva) jälkeen myös hoidin itse vauvani alusta asti, oli sängyssä minun vieressä alusta asti, ekana päivänä piti pyytää kätilö pesemään vauvan pylly, kun eivät päästäneet minua liikkeelle sängystä, vaikka vointi oli niin hyvä että olisin hyvin voinut lähteä. Seuraavasta päivästä eteenpäin onnistui ihan kaikki itse.



Molempien jälkeen on ollut pari päivää heikompi olo, joka on siitä ajan kanssa parantunut, ja vauva on tullut hoidettua. Molemmista pääsin kolmantena päivänä sairaalasta.



Itse ajattelen niin, että jos joskus vielä vauva tulee, niin on minulle aivan sama kummin syntyy. Ennen pelkäsin nimenomaan sektiota, enkä sitä olisi halunnut, mutta vauva oli tosiaan ISO, joten ei toivoa alatiesynnytyksestä. Nyt ei pelkoja kummastakaan, joten jos joskus vielä tulee, niin synnytyspelko ei sitä raskautta ainakaan varjosta niin kuin näitä kahta aiempaa...

Siis ymmärsinkö oikein, että sulla synnytysyritys kesti 48h, ja sitten sektiolla saatiin vauvat elävinä maailmaan, ja nyt sitten pelkäät enemmän kuitenkin sitä sektiota??? Joka on se ainoa syy, minkä takia lapsesi ovat yleensä hengissä?

Ei hyvää päivää...

Mä olen niin kertakaikkisen itsekäs, että yhden sektion kokeeneena tahdon ehdottomasti synnyttää alateitse jos se vaan on turvallista. En siksi, että pelkäisin komplikaatioita tai sitä järkyttävää kipua mikä vatsassa on kun kipupumppu ei toimi, vaan siksi, että olen synnyttämässä lastani jota olen kantanut 9kk ja kun hän vihdoin saapuu maailmaan en vapaaehtoisesti halua menettää siitä hetkeäkään. Jos saan valita tahdon ottaa lapsen heti sylii, tervehtiä suukottaa pientä poskea. En halua, että ensikohtaamisemme tapahtuu morfiinihumalassa, pikaisesti ja sekavasti. Haluan myös pystyä nostamaan hänet lohduttavaan syliini heti ensi hetkestä lähtien, en odottamaan hoitajaa nostamaan tai olla riippuvainen mieheni läsnäolosta. Haluan nauttia ensimmäisistä viikoista ilman että minun täytyy levätä päivän aikana jne jne.

Ja nämä asiat liittyvät jokaiseen sektioon. En voi käsittää miten joku tahtoo sivuuttaa tämän homman ytimen ja unohtaa, miksi sitä ollaan sielä sairaalassa.

Eli nimenomaan SUUNNITELTU sektio on sekä aidille että lapselle tilastollisesti riskaabelimpi kuin normaali alatiesynnytys. Temppu en siinä että ennustat, kuka synnyttää säännöllisesti alateitse.

Se ei olisi mikään TEMPPU, jos äitiä kuunneltaisiin, ja äitien tuntemuksiin luotettaisiin. Äidit aika pitkälti osaavat sanoa psytyvätkö he alatiesynnytykseen ja jos tunne on että eivät pysty, niin yleensä siinä niin sitten käykin että joku/kaikki menee vikaan ja joko lapsi, äiti tai molemmat vahingoittuu tai sitten mennään hätäsektioon.

Minulla on monia kavereita, jotka ovat tunteneet sen että vauva ei mahdu tulemaan, mutta heidät on silti laitettu yrittämään alateitse. Jokaisessa tapauksessa suunniteltu sektio olisi ollut parempi vaihtoehto. Nyt on osalla lapsi, joka synnytyksen aikana kärsitystä hapenpuutteesta johtuen ei tule koskaan elämään normaalia elämää, ja osalla alapää oli tohjona kuukausitolkulla. Niiden harvojen näistä joille ei vaurioita tullut, synnytykset päätyivätkin sitten hätäsektioon. Kenelläkään ei mennyt synnytys "normaalisti".

Miksei äitien tuntemuksiin ja vaistoihin voida luottaa!?! Lääkäri kerro sinä se.

Päänsä kuntoon, eivätkä ehdoin tahdoin torpedoisi omaa synnytystään ja oman lapsensa elämää? Ei se ole mikään fiiliskysymys mahtuuko lapsi tulemaan vai ei. Meitä ei olisi tällä pallolla kohta 7 miljardia, jos se synnyttäminen olisi niin jumalattoman vaikeaa ja vaarallista. Mutta jos itsensä psyykkaa siihen tilaan, että minä en pysty, eikä asialle yritä mitään tehdä, niin itsehän sen vammaisen lapsensa kanssa elelee.

kun puhutaan sektiosta. Sitten kun joudutaan päätymään sektioon, se onkin yhtäkkiä niin, että sektiot on nykyään tosi turvallisia, veripussit on valmiina ja laskimotukoksiakaan ei voi tulla, kun noustaan nopeasti liikkeelle plaa, plaa, plaa. Tai jos yhden kerran on joutunut sektioon, niin toisesta saa tapella. Sillon taas ei huomioida istukan kasvamista kiinni kohtuun tai kohdun repeämistä synnytyksessä, vaan sellainen on yhtäkkiä hirveän harvinaista. Puheet aina muuttuu tilanteen mukaan. Olen siis synnyttänyt vaikka miten ja puhunut kymmenien hoitajien ja lääkärien kanssa.

repeämä (pahakin) alapäässä vai leikkaushaava kaikkien vatsanpeitteiden ja vatsalihasten halki?

Esimerkiksi muistetaan mainita, että verenvuotoriski on kuusinkertainen, mutta ei sitä että sektiossa et voi saada repeämiä alapäähän tai peräaukkoon, häntäluu ei voi murtua, sinulle ei voi tulla vaikeuksia yhdyntöihin, kipulääkitys ei voi jäädä saamatta, lapsi ei voi saada aivovammaa, solisluu ei voi lapselta murtua... Ei ole mielestäni tilastoissa huomioitu kaikkea, vaan lasketaan ne mieleiset riskit.

Ensimmäisen vai toisen lapsen aivovamma? Katsos kun se sektio lisää sen seuraavan lapsen riskejä tosi huimasti, minkä sektiomamamt tahtoo aina unohtaa. Arpikudos kohdussa voi haitata pahasti istukan toimintaa, ja aiheuttaa hapenpuutosta, kohdun repeäminen leikkausarven takia on 15 kertaa todennäköisempää jo yhden sektion jälkeen, ja se jos mikä on vauvalle vaarallista.

Yrittäkää nyt ottaa se pää pois sieltä perseestä, ja katsoa vähän suurempaa kuvaa.

toisen ja kolmannen sektion välillä on hyvin häilyvä raja, mutta puheet muuttuu aina kaunistelusta pelotteluun eikä kerrota kaikkia riskejä kaikista vaihtoehdoista neutraalisti.



95

sattunut varsin vaivaton synnytys, jos kerran heti huoneeseen päästyään on pystynyt liikkumaan ja pyörimään ja hyörimään vauvan kanssa ympäriinsä, ja on tuntenut itsensä superäidiksi sänkyyn sidotun sektioäidin rinnalla.

Minullakin oli huonekaverina sektioäiti, mutta en mitenkään kokenut olevani yhtään sen huippukuntoisempi häneen verrattuna. En varmaan sitten osannut synnyttää oikein, kun se alatiesynnytys vei minusta kaikki mehut niin, että halusin vain maata sängyssä?

Kyllä alatiesynnytys oli ainakin minulle niin rankka kokemus, että ei sen jälkeen tehnyt mieli sairaalan käytävillä jaloitella. Minä ainakin tarvitsin siitä toipuakseni kevyesti ainakin puoli vuorokautta ja vasta vuorokauden kuluttua tunsin olevani suht hyvässä kunnossa.

Olen sitten varmaan ainoa alateitse synnyttänyt jonka vauva vietiin yöksi vauvalaan, josta hoitajat sen minulle sänkyyn toivat?! Ainakin, jos on tähän ketjuun uskominen. Muut näköjään ovat kipittäneet sinne vauvalaan itse hakemaan sen vauvansa, hmm...

Miksi turhaan pitää valehdella (esim synnyttämättömille, joista moni varmaan tätä ketjua lukee), että alatiesynntyksen jälkeen pystyy tekemään vaikka mitä? Että heti pitää olla vahva? Herran tähden, ollaan sairaalassa, kyllähän siellä nyt saa levätä ja pyytää hoitajia tuomaan vauvan huoneeseen, vaikka jopa olisi alateitse synnyttänyt. Vai onko tämä jossain sairaalassa kielletty?

Minut esim tuotiin alatiesynnytyksen jälkeen osastolle sängyssä, vauva sylissä. Olenko nyt ihan poikkeus? Kaikki muut sitten ovat näköjään ihan kävelleet synnytyssalista osastolle vauvan kanssa? Hattua nostan, mutta itse en olisi siihen kyennyt.

Vai onko tähän ketjuun kirjoittaneet vain ne, joilla on aina tapana liioitella?

Alatiesynnytys on valtava puristus, en tajua, miksi sen jälkeen ei saisi tuntea olevansa ihan naatti ja uuvuksissa, miksi heti pitäisi kantaa vauvaa ympäriinsä ja jaksaa tehdä itse kaikki.

Luepa jotain sektiohehkutusketjua, ei siellä yhdellekään sektioäidille, eikä niiden tutuille ole tapahtunut sektiossa mitään. Tähän ketjuun sitten taas tulee ne, joille sektiossa on tapahtunut pahoja, ja sitten onnistuneet alatieäidit vielä komppaamaan.

Mutta sen vielä haluan sanoa, että vaikka sulla kävi noin synnytyksessä, ja olit väsynyt, niin mä esim. olen synnyttänyt kaikki kolme ilman lääkkeitä ja puudutteita, ja synnytyksen jälkeen olen ollut aivan voimieni tunnossa johtuen siitä hormoonimyrskystä, mikä synnytyksessä on. Ja todellakin olen kävellyt omin jaloin pois salista, ja miettinyt suunnilleen mistä saisi sukset, kun ois niin hyvä keli hiihtelyyn...

...mutta itselläni takana sekä alatiesynnytys että sektio. Eka lapsi alateitse, molemmat peräsuolen sulkijalihakset poikki, pahat repeämät emättimessä, verta meni 2,5 litraa ja kuukauden istumiskielto. Lapsi onneksi kunnossa. Mulla vaan joustamaton kudostyyppi, onneksi heti tehty korjausleikkaus onnistui eikä jäänyt pysyvää haittaa.



Toisen lapsen piti syntyä suunnitellulla sektiolla (ei suositeltu enää alateitse synnyttämistä), mutta syntyikin sitten kiirrellisellä sektiolla vkolla 36, kun synnytys käynnistyi spontaanisti - onneksi ehdittiin saliin, vaikka olin jo 5cm auki laitokselle mentäessä (nopea oli ekakin synnytys) ja lapsi syntyi hyvinvoivana ja hyvän painoisena. Itsekin olin jalkeilla jo heti seuraavana aamuna ja toipuminen oli miljoona kertaa nopeampaa ja kivuttomampaa kuin alatiesynnytyksen jälkeen.

minä myös siis kipitin omin jaloin synnytyssalista vauvaa sängyssä työnnellen, alatiesynnytyksen jälkeen siis. Mentiin perhehuoneeseen joten ei mistään vauvalasta ollut puhettakaan. Minulla väsymys tuli vasta vähän jälkeenpäin, heti synnytyksen jälkeen olin todella energinen.

Tuttuni vauva kärsi "normi" alatiesynnytyksessä hapenpuutteesta, vammautui ja kuoli viisi vuotiaana. Että näitä tarinoita riittää puolin ja toisin..

ja jotenkin ihmettelen, että oikeasti lääketieteen asiantuntija tulee tämmöiselle palstalle kommentoimaan..??

Eka syntyi kiireellisenä sektiona, toipumiseen meni viikko. Toinen syntyi alakautta, toipumiseen meni 5viikkoa ja seksi tuntui jälleen hyvältä 8kk päästä ( repesin vähän sinne ja tänne). Kolmas tuli kiireellisenä sektiona ja jälleen toipuminen kesti viikon.

Mulle tärkeintä on se että kaikki kolme ovat terveinä syntyneet! Ihan sama mistä reijästä pihalle tulevat kunhan ovat terveitä!

[quote author="Vierailija" time="21.02.2010 klo 12:01"]

repeämä (pahakin) alapäässä vai leikkaushaava kaikkien vatsanpeitteiden ja vatsalihasten halki?

Esimerkiksi muistetaan mainita, että verenvuotoriski on kuusinkertainen, mutta ei sitä että sektiossa et voi saada repeämiä alapäähän tai peräaukkoon, häntäluu ei voi murtua, sinulle ei voi tulla vaikeuksia yhdyntöihin, kipulääkitys ei voi jäädä saamatta, lapsi ei voi saada aivovammaa, solisluu ei voi lapselta murtua... Ei ole mielestäni tilastoissa huomioitu kaikkea, vaan lasketaan ne mieleiset riskit.

Alapään repeämä on pahempi. Vai etkö nauti seksistä? Mä en ainakaan riskeerais omaa seksuaalisuuttani.

[quote author="Vierailija" time="21.02.2010 klo 11:56"]

Ei ole mielestäni tilastoissa huomioitu kaikkea, vaan lasketaan ne mieleiset riskit.

[/quote]

Mielestäsi? Mitä tilastoja olet tutkinut ja saisiko näistä jotain tiivistelmää?

Lähipiirissä tapaus, jossa seuraavan raskauden aikana edellinen sektioarpi repesi (kohtuun tuli siis reikä), mistä johtuen sekä äidin että lapsen hengenlähtö erittäin lähellä. Kuukausi sairaalassa sekä ennen että jälkeen lapsen syntymän, osa ajasta teho-osastolla. Lisäksi äidin kohtu poistettiin, eli ei enää mahdollisuutta saada lapsia - henkilö tällöin 25-v. Ja on ollut kova paikka sekä henkilölle itselleen että lähipiirille.

Itse olen onnellinen, että olen saanut synnyttää alakautta - repeämisistä ja muista huolimatta! :)

Aina näitä "lähipiirissä".... huoh... Kun nämä "tuttavalle"- ja "lähipiirissä"- ja "siskolle"- tarinoita kertovat ovat kuitenkin niitä revansa repineitä mammoja, jotka toivovat salaa synnyttäneensä sektiolla, vaikkei pokka anna periksi sitä myöntääkään. Katkeruutta pukkaa ja sitä sitten puretaan tänne kertomalla kauhutarinoita.

Totuus on kuitenkin se, että suunniteltu sektio on AINA turvallisempi sekä äidille että vauvalle verrattuna mihin tahansa muuhun synnytystilanteeseen. Vauva saadaan ulos todella nopeasti, äidin terveydentilaa seurataan normisynnytystä tarkemmin ja paikalla on valmiiksi paljon henkilökuntaa valmiina hoitamaan ongelmatilanteetkin jos sellaisia syntyy.

Mulla takana neljä sektiota, kaikki suunniteltuja ja ihan veronmaksajien maksamia.

:-) Alatiesynnytystä en halunnut edes yrittää ja olen iloinen ja superkiitollinen ettei minun sitten sitä tarvinnutkaan kokeilla, eikä edes sektiota vaatimalla vaatia, kuten tällä palstalla näyttää olevan sektiolla synnyttäneiden kokemus. Kannattaa muistaa, että osalle ihmisistä tehdään hampaiden juurihoitokin ilman puudutuksia, kun toiset pitää nukuttaa. Kiputuntemuksia on laidasta laitaan ja sektiosta toipuminen täysin yksilöllistä. Mulla oli hyvä tuuri kaikissa sektioissa, saman päivän iltana jalkeille ja siitä sitten hyväkuntoisena vauvaa itse hoitamaan - samoin vanhempia lapsia. Ei komplikaatioita, enkä ole kuullut kenenkään niitä koskaan saaneenkaan.

[quote author="Vierailija" time="21.02.2010 klo 11:12"]

Joku ne tilastot tekee. Sektiota tekemässä on aina iso joukko lääketieteen ammattilaisia, ja seuranta on tarkkaa --> komplikaatioiden pimittämiseen ei ole mahdollisuutta eikä oikein motivaatioitakaan.

Alatiesynnytyksessä saattaa paikalla olla vain kätilö, ja siinä tulleita repeämiä, löystymiä ynnä muita pulmia ei välttämättä kirjata totuudenmukaisesti papereihin. Kuuluvathan ne "normaaliin" alatiesynnytykseen. Aika monta stooria on kuultu ja luettu missä synnyttäjän kokemus ja havainnot ovat olleet ristiriidassa synnytyskertomuksessa raportoituihin.

Jos alatiesynnyttäjien synnytyksen aikaisia ja etenkin jälkeisiä ongelmia ja komplikaatioita tilastoitaisiin yhtä suurella innolla kuin sektioitujen äitien vastaavia, saattaisi tilastotkin näyttää ihan toisenlaisilta.

[/quote]

Samaa mieltä ja näin kävi minulle toisen synnytyksen jälkeen, ikää oli 23 v tuolloin ja repemästä ei ollut mitään mainintaa, eikä sitä tikattukaan. Lopputuloksena ahdistunut nuori nainen ja jälkireponointi muutama vuosi myöhemmin kun lopultakin rohkaistuin menemään lääkärille kertomaan mikä on ongelma.