Vanhemman kohtuujuominen kun olit lapsi

niitä viallisia lapsia, jotka eivät osanneet ottaa vanhempiensa alkoholin käyttöä rentona ja hauskana asiana.

Isä joi lähes joka viikonloppu, usein pe-illasta su-iltaan. Perhejuhlat ristiäisistä hautajaisiin hän oli ensimmäisenä ja eniten humalassa. Humalassa hän oli riidanhaluinen ja soitteli usein satunnaisillekin tuttaville tehdäkseen asiat selviksi. Usein keskellä yötä. Erityisen hauskaa oli soittaa aamuyöstä ja kysyä että "ei kai teidän talossa enää nukuta". Isän tarinan kerrontaa oli mahdotonta seurata, sillä siihen sekoittui menneitä, kuviteltuja ja tulevia loukkauksia, jotka hän vielä oikaisee tai kostaa. Isä oli humalassa hyvin hankala ja nautti muiden huolesta eli riippuvuudesta häntä kohtaan. Hän ei tarvinnut ketään eikä mitään, mutta koko perhe olisi taivasalla ilman häntä.

Häpeä oli ikuinen kaverini. Äiti ei juonut ja kielsi isän juomisen itseltäänkin. Sain esim usein selkääni, jos sanoin että isä on humalassa. Isä ei ole humalassa, ettäs kehtaatkin moisia valheita sanoa vanhemmistasi! Äiti vetäytyi omiin oloihinsa isän juoppuhulluuskohtauksien tieltä, ja minut pakotettiin kuulemaan humalaisen tilitystä. Yritin keskustella aikuismaisesti, mutta isä hermostui: Kukaan ei voinut ymmärtää tai tulkita häntä, koska koko muu perhe oli yksinkertaisia tuhlaavia törppöjä, jotka hän piti pinnalla.

Aistin herkästi muiden aikuisten paheksunnan ja varmasti olikin ikävää saada humalainen jankkaaja oman lauantaipäivänsä vieraaksi. Äiti lähetti minut aina hakemaan isää naapurista kotiin ja oli vihainen, jos en saanut aikuista, harhaista ja epäluuloista miestä pakotettua kotiin.

En ole juuri vanhempieni kanssa tekemisissä. He ovat kuitanneet tilani yliherkkyydellä, itsekeskeisyydellä ja kiittämättömyydellä. Meni 25 vuotta, ennen kuin tajusin, ettei isän juominen ole minun kädessäni, ettei häneen kohdistuva paheksunta kohdistu minuun ja että minulla on ollut oikeus kokea isän juominen juuri niin ahdistavana ja pelottavana kuin olen sen tehnytkin.

Voimia kaikille samassa maailmassa olleille tai oleville.

Tää olis voinut olla mun tarina. Äiti ei juonut juuri koskaan, isä sitäkin enemmän. Päivien, viikkojen, joskus jopa parin kuukauden putkia. Tunnelma kotona oli juurikin kuin "virtahepo olohuoneessa". Aina oli painostava, kireä tunnelma, isää ei saanut ärsyttää millään tavoin ettei se vaan ratkeaisi ryyppäämään. Teimme niin tai näin, ainahan se ratkesi. Lasten piti olla kotona kuin kusi sukassa, näkymättömiä. Ja sitten kun isä oli selvinpäin, oli taas kaikki mukamas niin hyvin eikä asiasta puhuttu, tai hänen kännisekoiluistaan. Äiti sanoi, että älä nyt enää sano mitään, ei se nyt juo.

Nyt kun me lapset olemme aikuisia ja muuttaneet pois kotoa jo vuosikymmen sitten, sama meno jatkuu kotona edelleen. Isä ryyppää päiviä putkeen ja harjoittaa henkistä väkivaltaa äitiin. Äiti alistuu kaikkeen eikä puolusta itseään. Ehkä olen hänellekin jollain tasolla katkera siitä, ettei hänellä lasten ollessa pieniä ollut rohkeutta ottaa ja lähteä. Niin olisi ollut kaikille parasta.

Äiti tissutteli kaljaa töistä kotiin päästyään ja siivosi marttyyrinä. Hän kaatuili saunassa oli puhumaton pasianssin pelaaja. Isä puolestaan veti ns. perseet olalle aina kun oli mahdollista. Ja hänelle se merkkasi myös esim kesäloman viimeistä sunnuntai-iltaa, kun oikeasti pitäisi jo olla kotimatkalla mökiltä. Kummaltakin on otettu ajokortti pois. Äiti kuoli alkoholiperäisiin syihin ja isä juopottelee yhä välillä.



Vanhempani olivat kuitenkin koulutettuja, korkeassa asemassa ja työnsä tekivät moitteettomasti.



Mutta on minulla muutama hyväkin muisto, juuri näitä 70-luvun lasten juhlamuistoja. Minusta oli ihanaa kun olimme koko naapurusto, aikuiset ja lapset, juhlimassa. Aikuiset nauroivat, tanssivat ja meillä lapsilla oli hauskaa. Silloin vanhempani juhlivat ja olivat iloisia, siitä menosta puuttui se synkkyys ja itseinho mikä juomista yleensä väritti. Samoin meillä oli usein viiniä sunnuntaisin aterialla ja se nautittiin sivistyneesti. Kuitenkin perhejuhlat olivat dokaamista, niin joulut kuin pääsiäisetkin.



Nyt olen itse kahden lapsen äiti. Tänäänkin meidät on kutsuttu juhliin jossa nautitaan alkoholia. Näissä juhlissa kuitenkaan kukaan ei ole koskaan ollut kännissä tai missään räyhäkännissä. Lapset ovat aina mukana eivätkä he ole olleet muuta kuin innoissaan näistä juhlista. Mutta toinen meistä käy aina viemässä lapset omaan kotiin jossa normaalit iltarutiinit ja nukkumaan mennään omaan sänkyyn. Toinen jää halutessaan jatkamaan juhlimista ja saa luvan nukkua aamulla vähän pidempään. Usein myös istumme iltaa naapurissa, joten lasten nukkumanmenon jälkeen viritetään itkuhälytin ja välistä käydään tarkistamassa nukkuvatko pienet.



Lapsemme siis ovat nähneet kummankin vanhempansa hiprakassa. He ovat myös nähneet meidän nauttivan sen yhden lasillisen viiniä aterialla eikä se näytä olevan heille traumaattinen kokemus. Ohjenuorana meillä on ollut se, että toinen on vähintäänkin tolkuissaan ja arkirutiinit aamulla jatkuvat vakka kuinka väsyttäisi.

Saunaoluet joskus. Jossain juhlissa saattoivat ottaa enemmän, mutta ei mitään känniä, vaan muutaman.



Mä en muista, kuinka vanha olen ollut, mutta mulla nuo juhlat aina pelotti. Vanhemmat ja yleensäkin kaikki aikuiset olivat kovaäänisiä ja nauroivat liikaa, ja se oli jotenkin pelottavaa. Mun pikkusisko oli onneksi turvana mulle ja mä hänelle - ja olihan lapsia paikalla paljon muitakin. Mä en tykännyt noista juhlista, pelotti se outo käytös. Tuntui, että ne omat vanhemmat oli ihan vieraita, erilaisia.

aikuiset joivat lähinnä saunakaljat (ehkä 1-2 kaljaa), tosin enhän minä tiedä, joivatko enemmän minun mentyäni nukkumaan, mutta mitään sellaista en muista, että olisivat olleet humalassa silloin. Stten kun olin n. 7- vuotias, minulla on muistoja, että olimme tuttavaperheen luona pari-kolme kertaa vuodessa, jolloin aikuiset joivat ihan kunnolla. Ei nyt kaikki ihan kaatokännissä olleet, mutta sen verran kuitenkin, että huomasi, että olivat humalassa (juttelu kovaäänistä, ehkä tanssia, naurunremakkaa yms). Jälkeenpäin ihmettelen, koska pikkuveljeni oli tuolloin vain n. 4-vuotias. Lapset leikkivät keskenään ja aikuiset söivät ja joivat. En sitten tiedä, olisiko joku aikuisista ollut juomatta ja vastuussa lapsista.



Näitä bileitä oli siis esim uutenavuotena ja olin niissä mukana, kunnes olin n. 13-14-vuotias. Sitten minulla oli jo omat menot. Joskus viimeisillä kerroilla muistan kun minua ahdisti kun eräs perhetuttu halaili minua (nainen kylläkin) ja oli aivan kännissä.



En aio toteutttaa samaa omien lasteni kohdalla. Juon n. 1-2 saunakaljaa joskus muutamia kertoja vuodessa lasten ollessa paikalla. Joskus juon viikonloppuna lasten mentyä nukkumaan sen yhden.

Aikuisilla saunakaljat ja lapsilla -limpparit, viikonlopun ruualla toisinaan olutta tai punaviiniä. Ei niistä ole mitään muuta mielikuvaa jäänyt, kuin että oli kiva kaupassa valita sitä omaa limppapulloa.



Ollessani alle 10v, meillä oli joitan kertoja (tyyliin uusivuosi ja pari muuta kertaa vuodessa) vanhempien tuttuja juhlimassa. Meillä varmaan siksi, että me oltiin nuorimmat lapset. Ilosia juhlia: aikuiset olivat rentoutuneita, hassuttelivat ja huomasivat meidät lapset. Jälkeenpäin ajateltuna: selvästi hiprakassa. Kukaan ei örveltänyt, riehunut, oksentanut. Yksi mies kerran nukkui sohvan takana ja sitä me lapset aamulla vähän ihmeteltiin :) Äiti taisi kohauttaa harteitaan ja sanoa vain "ai sinnekö se meni".

meidän lasten synnyttyä.



Itselläkin vama juttu, ehti sitä ihan tarpeeksi ryypiskellä ikävuosina 19-24 (kyllä, maistoin viinaa ekan kerran 19v). Lasten syntymän jälkeen ei ole enää tarvinnut.

Isä oli silloin tällöin pikku huppelissa ja se oli vaan huvittavaa tai hauskaa. Väittävät tutkijat mitä tahansa, minä muistan oman totuuteni.



Vanhemmat joivat aina saunaoluet, enkä muista että oluen haju tms. olisi ollut epämiellyttävää.



Itsellä se linja, etteivät lapset näe meitä kännissä eli jos otetaan reilummin juhlissa, lapset eivät ole paikalla. Saunaoluet tai viiniä ruuan kanssa otan kun huvittaa.

ahdistavana. Oli joskus mennyt överiksi ja siksi pelkäsin sitä etukäteen, vaikka eivät paljon ottaneetkaan.



Muuttuivat kummallisiksi. Hitaiksi, sössöttivät, olivat imeliä. Jos oli vieraita niin oli hälinää ja kaikki olivat ihmeellisen oloisia.



Mutta minä kai olin jotenkin epäonnistunut lapsi, koska reagoin näin. Ainakin av.lla on samantyylisessä ketjussa minulle sanottu, että vika oli minun, koska aikuisilla on oikeus ottaa alkoholia ja on lapsen vika jos se reagoi siihen negatiivisesti, koska kukaan muu ei sitä ole tehnyt.



Av,lla kaikilla on vain ihanat ja iloiset muistot vanhempiensa alkoholinkäytöstä ja haluavat siksi myös ottaa omien lasten aikana.

muistikuvaa vanhempieni alkoholinkäytöstä. Täysin absolutisteja eivät kuitenkaan olleet, joten ovat varmaan joskus juoneet oluen tms. Teini-iästä muistan, että viikonloppuisin joskus joivat viiniä. Niin vähän kuitenkin, etteivät ole tainneet ainakaan lasten seurassa olla edes hiprakassa varmaan ikinä. Eli ainakaan tuosta kohtuukäytöstä en saanut mitään traumoja.

asiaan halusinkin. Vaikka lapsissakin olisi eroja sen suhteen kuinka voimakkaasti jonkun asian kokevat, niin vanhempien pitäisi olla herkkiä juuri niille lasten kokemuksille. Voi olla, että omat vanhempani eivät ole tosiaan koskaan ottaneet sitä yhtä enempää, ja siksi en ole kokenut itse asiaa pelottavana.

Ap

ahdistavana. Oli joskus mennyt överiksi ja siksi pelkäsin sitä etukäteen, vaikka eivät paljon ottaneetkaan. Muuttuivat kummallisiksi. Hitaiksi, sössöttivät, olivat imeliä. Jos oli vieraita niin oli hälinää ja kaikki olivat ihmeellisen oloisia. Mutta minä kai olin jotenkin epäonnistunut lapsi, koska reagoin näin. Ainakin av.lla on samantyylisessä ketjussa minulle sanottu, että vika oli minun, koska aikuisilla on oikeus ottaa alkoholia ja on lapsen vika jos se reagoi siihen negatiivisesti, koska kukaan muu ei sitä ole tehnyt. Av,lla kaikilla on vain ihanat ja iloiset muistot vanhempiensa alkoholinkäytöstä ja haluavat siksi myös ottaa omien lasten aikana.

että vanhempien juominen ällöttää jos on nähnyt kuinka heillä menee överiksi ja se vaivaa taustalla. Ei silti nyt ihan supermarttyyriksi tarvii ruveta jos joku on joskus ollut eri mieltä.



2

Kesäisin meillä oli aina sukujuhlia ja niissä otettiin enemmänkin. Me serkkujen kanssa saimme siis reuhata rauhassa kun aikuiset nauroivat ja tanssivat.

Joimme itse pullonpohjat kun vanhemmat eivät huomanneet ja pidimme varjobileitä.



En ole saanut traumoja vaan pikemminkin oli hienoa, että aikuiset osasivat vapautua ja nauttia elämästään. Näin me lapsetkin saimme vähän omaa tilaa ja tehdä omia juttujamme.

olen ollut mukana aikuisten kotibileissä. En kokenut sitä ahdistavana, sillä mukana oli aina muita lapsia, joiden kanssa naurettiin aikuisten hiprakkajutuille. Yleensä nukahdettiin keittiöstä kuuluvaan puheensorinaan, mikä oli aika kivaakin.



Noissa bileissä aikuiset ottivat kohtuudella, yleensä naiset olivat vain pienessä hiprakassa. Miehet saattoivat olla isommassakin tuiskeessa, mutta meno ei ollut ikinä aggressiivista.



Voisin kuvitella, että jos olisin ollut ainoa lapsi noissa juomingeissa, aikuisten mölinä olisi voinut tuntua erilaiselta? Nyt siihen liittyy niin vahvasti iloinen yhdessäolo ja serkkujen tai kavereiden odotettu seura, että muistot ovat puhtaasti positiivisia.

äitini ei ottanut alkoholia lasten aikana. Juhlissa, jos tarjottiin juoma äiti otti vain yhden lasin. Isääkään en nähnyt koskaan hiprakassa. Lauantaisin otti saunakaljan, mutta ikinäö ei ollut kännissä, koska äiti varmasti piti siitä huolen. Itse olen nyt äiti ja en juo alkoholia lapsen aikana.

muistan isäni tulleen kyllä änkyräkännissä kotiin jostain pikkujouluista, eikä sekään pelottanut, isi oli vaan hassu.

lasin pari viiniä ruoan kanssa. Ja muutaman kerran vuodessa, kun oli oikein hyviä tuttavaperheitä kylässä, aikuiset joivat vähän enemmän, sillä tavalla, että tulivat hiprakkaan. En tosin tajunnut sitä lapsena, me lasten kanssa vaan naurettiin, kun aikuisia nauratti niin kovasti. Että ei kyllä ollut traumatisoivaa tai turvatonta, kun ei edes tajuttu, mistä oli kyse, eikä IKINÄ mennnyt sillä tavalla överiksi, että olisi sattunut mitään ikävää tai että olisi ollut syytä pelätä.

Meillä aina viiniä ruokapöydässä ja oli isojakin juhlia, joista varsinkin kesällä rapukekkerit saattoivat olla aika kosteitakin, mutta koskaan en muista, että olisi ollut epämukavaa tai pelottavaa. Agressiivisuutta ei ilmennyt eikä riitoja, vaan kyseessä oli hauskanpito ja kaikki olivat hyvällä tuulella.



Meillä kyllä juodaan viiniä ja olutta lasten nähden, muttei mitään kännejä tietenkään vedetä. Uskallan väittää, ettei lapsillamme ole mitään sitä vastaan.

Kun juotiin, niin sitten juotiin ja kunnolla. Usein tapahtumaan kuului myös äänekkäät ja välillä kovaotteiset tappelut.



Aina sai pelätä, mitä tällä kertaa tuleman pitää.



Itse en nykyään juo paljon lainkaan....

Olen ihan varma siitä, että en koskaan ole nähnyt vanhempiani humalassa, hiprakasta en osaa sanoa. En ainakaan ole osannut sitä millään lailla alkoholiin yhdistää, jos tunnelma onkin ollut "normaalia iloisempi".



Alkoholia kyllä muistan vanhempieni käyttäneen, saunakaljat, viiniä ruuan kanssa, joskus yömyssyjä ja sitten tietysti vieraille on tarjoiltu. Se oli minusta ihan tavallista ja yhdistän alkoholin erityisiin juhlatilanteisiin (=jos lapset saivat limsaa, niin aikuiset joivat alkoholia).

tuskin koskaan on edes ollut ko olotilassa. Isä saattoi ottaa pikkuryypyn harvoin, humalassa en häntäkään ole koskaan nähnyt.