Mies petti - reagoinko minä väärin?

Tottakai tiedät tilanteenne paremmin, enhän väittänytkään että tuntisin sinut tai miehesi, mutta se, pettääkö ihminen vai ei pätee aika yleismaailmallisesti ihmisestä riippumatta. On tyhmää sanoa, että tilanne ei koskaan toistuisi, niinkuin miehesi väittää tietäneensä. Sitä et sinä eikä miehesi voi koskaan tietää. Minäkin varmasti antaisin miehelleni uuden tilaisuuden samassa tilanteessa, mutta halusin vain nostaa tämän asian esille, koska yleensä nämä tilanteet valitettavasti toistuvat. Ensimmäinen kerta sitä paitsi laskee kynnystä tehdä asia uudestaan. Erityistä julmuutta osoittaa kyky pettää sinulle tutun ihmisen kanssa. Eli joustoa ja ymmärrystä vaaditaan sinulta todennäköisesti jatkossakin.

No minä luultavasti tiedän tilanteemme ja tunnen mieheni paremmin kuin sinä.

Aivan yhtä typerää on sanoa, että luultavasti tilanne toistuu. Ei kukaan ole pettänyt ennen kuin on tehnyt sen kerran. Aivan yhtä hyvin se siis voi tapahtua sen ensimmäisen ja mahdollisesti monella sen ainoan kerrankin. Itse näen asian näin.

Mieheni kanssa olen siis paljon puhunut ja hän itse sanoi, että on vastustanut pettämistä ja pitänyt sitä alhaisena, mutta nyt tämän tilanteen tullen hän kokee asiasta vielä suurempaa inhoa. Mieheni tuntien siis uskallan sanoa tietäväni, että hän on todellakin opetuksensa saanut rankemman kautta.

no miksi sitte hän on ollut toisen kanssa? ?

voin todeta, että on ihan eri asia panna jonkun kanssa kuin olla ja elää tietyn kanssa. Minäkin haluan vain oman mieheni silti petin. Tokihan se on aina törkeää toista kohtaan, mutta kommentoinkin vain tuohon sinun kommenttiin.

Meillä ei miehen kanssa ole ollut koskaan muita seksikumppaneita kuin toisemme. Olemme olleet yhdessä 16 ja 17 vuotiaista ja siis takana yhteisiä vuosia 14. Mieheni ei ole koskaan edes ennen tätä suudellut ketään toista.

Itse en ole aivan täysin kokematon, vaikka seksiä en muiden kanssa olekaan harrastanut ja ymmärän siis tämän näkökohdan, että humalan lisäksi se tilanne valitettavasti vei mukanaan.

Mieheni sanoi, että sairaalla tavala tilanteessa hyvä asia on se, että hänelle ei tullut tippaakaan sellainen olo, että jonkun muun kanssa voisi olla paremmin vaan välitön ajatus oli se, että miten paljon parempi on minun kanssani.

Jos sä olet temperamentiltasi vahva, viileä ja rauhallinen niin ei sen tarvitse muuksi muuttua kriisitilanteissakaan, vaikka kriisitilanteissa voikin löytää itsestään uusia puolia (joskus jopa uuden rauhallisemman ja viileämmin harkitsevan puolen ja yllättää itsensä omalla vahvuudellaan, kun ei tiennyt sellaista olevan ennen kuin tuli tarvetta). Sekin voi olla, että yks pettäminen on sinun arvomaailmassasi niin pieni juttu, että ei hetkauta eikä tarvitsekaan hetkauttaa. Mutta jos mikään ei koskaan tunnu miltään vaikka maailma myllertää ja tapahtuisi mitä kauheaa niin siinä on kyllä olemassa se romahduksen riski jossain vaiheessa myöhemmin, kun käsittelemättömiä asioita kasautuu tarpeeksi. Älä nyt ymmärrä väärin, että olisin ennustamassa sinulle mitään suurta pörssiromahdusta, tarkoitan vain, että jos reagoi epätavallisen tyynesti muiden mielestä isoihin asioihin niin he voivat huolestua siitä, että on "sairastumassa vahvuuteen", kokee että oma velvollisuus on kantaa kaikki maailman huolet ja välttää sitä, että omalla ahdistuksellaan pahentaisi muiden tilannetta eikä pyydä tai tiedosta tarvitsevansa apua. Niin kuin nyt esimerkiksi nainen, joka on miehensä petettyä huolissaan siitä, kuinka katuvainen mies on ja miten mies selviäisi jos vaimo sekoaisi.

Niin siis riidellessä minulla ei ole tapana huutaa, kuten ei miehellänikään.

Tempperamentiltani ym. olen kuitenkin juuri sellainen, jonka voisi olettaa romahtavan totaalisesti tälläisten isojen juttujen äärellä. Mieheni kun sai tietää syövästä niin hän ilmanmuuta oletti ja pelkäsi minulle asiasta kertoessaan sitä miten tulen reagoimaan ja jaksanko. Oma reaktioni yllätti siis sekä minut että miehen.

Minä en siis patoa tunteitani... vaikea jotenkin selittää, mutta en koe tarpeelliseksi sitä, että ulkoisesti näkyvä reaktio olisi kovin voimakas. Itkeä osaan. Se on eri asia kuin raivoaminen yms. Ja puhun. Olen aina puhunut ja puhunut ja puhunut. Puhun sekä ystävilleni että miehelleni. En patoa itseeni mitään.

Mikset ole jo eronnut hänestä?



Joo, kyllä lapset tosiaan yleensä selviää siitä, että heidän vanhempansa eroavat. Mutta he sopeutuvaisina selviävät myös siitä, että heidän vanhempansa eivät eroa heti kun tulee joku ongelma parisuhteessa

sanoa että mikä saa miehen pettämään jos teillä on kerta suunniteltu raskauskin?????? vielä järkyttävämpää kyllä..... siis vain jos olit silloin raskaana sen tapahtuessa?

Mutta minkälaista palautetta sitten odotat saavasi täältä, " oi olet kypsä olet yms yms" ylistystäkö???? Siitä että kärsit miehesi aiheuttamasta tuskasta ja samalla kärsii siitä lapsesikin jos suhde ei toimi........

sehän on luonnollista että pettämistä ei hyväksytä pysyvässä parisuhteessa....

Tuo jolla suunniteltu raskaus jne. oli kyllä eri kuin minä eli ap.

Meillä on kolme lasta enkä siis ole ollut raskaana tämän pettämisen tapahtuessa.

kysyt otsikossasi, että "reagoinko väärin?", jos olet vakaasti sitä mieltä, että reagoit oikein? Miksi haet hyväksyntää tavallsesi reagoida, varmasti iso osa ihmisiä ei pystyisi reagoimaan noin tyynesti ja miestä ikäänkuin säästellen, mutta jos sinä olet noin varma siitä, että miehesi nyt oikeasti katuu tekoaan, ja se jäi ainoaksi kerraksi?

Sitä myös mietin, että oletko ilmaissut miehellesi selvästi sen, että et todellakaan aio niellä pettämistä toista kertaa (mikäli asia on näin), kuten itsekin sanoit aloituksessasi, että et ikinä olisi uskonut miehesi pettävän, ja hänen suhtautuneen asiaan itsekin niin, ettei aio pettää koskaan, ihan samalla tavalla hän nyt sanoo, ettei koskaan enää voisi tehdä niin..Jotenkin sain vaan kuvan, että varot sanojasi, ja sitä, ettei miehellesi nyt vain tule enempää stressiä tai pahaa mieltä, mielestäni miehesi saisi kyllä ottaa tunnolleen sinun pahan mielesi.

Huutaa ja raivota ei kenenkään tarvitse, jos sellainen ei luonteeltaan ole, mutta jollain tapaa se suuttumus ja paha olo olisi toiseen hyvä purkaa, jotta hän todella näkee, että sinä et asiaa vain hiljaa hyväksy, silloin pettäminen uudestaan on nimittäin enemmän kuin helppoa.

Olet kyllä melko vahva ihminen, kun kestät ilman vihaa pettämisen, ja varsinkin tutun ihmisen kanssa, joka minua satuttaisi vielä enemmän. Siinähän kaksi ihmistä on pettänyt luottamuksesi.



Ajan myötä toki ajatukset voivat vielä muuttua, mutta toivon, että osaat käsitellä asian nyt niin, ettei myöhemmin ala vaivata.

mikä estää häntä pettämättä uudestaan? Ja kyllä lapset pärjäävät vaikka ero tulisikin... On ennenkin pärjätty.

Ja joskus se baihtoehto saattaa olla parempikin..

Eli sinä olet se helppo eroaja. Ok. Tämä hyvä sinulle, ei minulle eikä meidän perheelle.

Minä varmasti itse tiedän mikä vaihtoehto on parasta minulle ja lapsilleni ja perheelleni. Ero on aivan viimeisenä listassa.

Paitsi tätä: Millä tavalla itkeminen on eri asia kuin raivoaminen yms. (ja mitä pitää sisällään tuo yms.?)? Onko sulla kuitenkin mielestäsi lupa olla muille vihainen?

Varaudu siihen, että jossain vaiheessa romahdat. Pidät toki itseäsi kaikenkestävänä viilipyttynä, joka ei tunteitaan ulospäin näytä, mutta älä säikähdä jos ne jossain vaiheessa tulevat kerralla ulos. Eikä siinä ole mitään pahaa.



Oman mieheni suhteesta on kulunut reilusti yli vuosi enkä ole unohtanut vieläkään. Ei sitä koskaan unohda. Nyt on alkanut tulla sellaisia tunteita, että jätän sen kuitenkin kun en voi unohtaa vaikka anteeksi olenkin jo aikoja sitten antanut. Se perusluottamus meni kuitenkin ja epäilen, että miehellä on ollut naisia jo aiemminkin, ei vain ole jäänyt kiinni. En minäkään kertaakaan huutanut miehelle kun tämä ilmi tuli, en raivonnut enkä mitään. Kuuntelin ja juttelin vaan, sitä ihmettelin itsekin. Rakastan toki edelleen, mutta välillä tuntuu, että onko se kaikki tämän arvoista.



Todella kunnollinen mies se on, ei juo ei polta eikä käy kapakoissa. En olisi ikinä uskonut, että tuollaista tekee, mutta keneenkään ei voi luottaa, niin se vain on.

kysyt otsikossasi, että "reagoinko väärin?", jos olet vakaasti sitä mieltä, että reagoit oikein? Miksi haet hyväksyntää tavallsesi reagoida, varmasti iso osa ihmisiä ei pystyisi reagoimaan noin tyynesti ja miestä ikäänkuin säästellen, mutta jos sinä olet noin varma siitä, että miehesi nyt oikeasti katuu tekoaan, ja se jäi ainoaksi kerraksi?

Sitä myös mietin, että oletko ilmaissut miehellesi selvästi sen, että et todellakaan aio niellä pettämistä toista kertaa (mikäli asia on näin), kuten itsekin sanoit aloituksessasi, että et ikinä olisi uskonut miehesi pettävän, ja hänen suhtautuneen asiaan itsekin niin, ettei aio pettää koskaan, ihan samalla tavalla hän nyt sanoo, ettei koskaan enää voisi tehdä niin..Jotenkin sain vaan kuvan, että varot sanojasi, ja sitä, ettei miehellesi nyt vain tule enempää stressiä tai pahaa mieltä, mielestäni miehesi saisi kyllä ottaa tunnolleen sinun pahan mielesi.

Huutaa ja raivota ei kenenkään tarvitse, jos sellainen ei luonteeltaan ole, mutta jollain tapaa se suuttumus ja paha olo olisi toiseen hyvä purkaa, jotta hän todella näkee, että sinä et asiaa vain hiljaa hyväksy, silloin pettäminen uudestaan on nimittäin enemmän kuin helppoa.

Olet kyllä melko vahva ihminen, kun kestät ilman vihaa pettämisen, ja varsinkin tutun ihmisen kanssa, joka minua satuttaisi vielä enemmän. Siinähän kaksi ihmistä on pettänyt luottamuksesi.

Ajan myötä toki ajatukset voivat vielä muuttua, mutta toivon, että osaat käsitellä asian nyt niin, ettei myöhemmin ala vaivata.

Kirjoitin otsikon noin, jotta saisin ihmiset myös avaamaan sen. Se oli siis ihan harkittua.

Minä olen ilmaissut itseäni miehelle kyllä taatusti riittävän selvästi. Mitään ei siis ole jätetty sanomatta enkä ole säästellyt miestä mitenkään asian suhteen. Ja olen tehnyt selväksi, että en hyväksy sitä, että tapahtuma uusiutuisi. Ja mies on todellakin ottanut tapahtuneen tunnolleen ja sen millaista kärsimystä on minulle aiheuttanut.

Itse sanoin miehelle, että etukäteen en olisi osannut tälläistä ajatella asiasta, mutta itse koen että tuo puolituttu ihminen on parempi kuin tuiki tuntematon. Kyseessä ei kuitenkaan ole ystäväni vaan jossain määrin jopa suhteellisen uusikin tuttu.

jos olisi joku tuntematon niin siitä voisi kehitellä mielessään kaikenlaisia pelkoja ja fantasioita siitä kuinka mahtava se on ja miten en voi ikinä kilpailla sen kanssa mieheni huomiosta. Tai vaihtoehtoisesti sen voisi demonisoida (miehen avustuksella) niin että koko syy on siinä hirveässä h****assa ja miehen osuus minimoidaan.

ettette eroa ja hyvä niin teille... Mitä sitten haet jutullasi, sääliäkö?

Varaudu siihen, että jossain vaiheessa romahdat. Pidät toki itseäsi kaikenkestävänä viilipyttynä, joka ei tunteitaan ulospäin näytä, mutta älä säikähdä jos ne jossain vaiheessa tulevat kerralla ulos. Eikä siinä ole mitään pahaa.

Oman mieheni suhteesta on kulunut reilusti yli vuosi enkä ole unohtanut vieläkään. Ei sitä koskaan unohda. Nyt on alkanut tulla sellaisia tunteita, että jätän sen kuitenkin kun en voi unohtaa vaikka anteeksi olenkin jo aikoja sitten antanut. Se perusluottamus meni kuitenkin ja epäilen, että miehellä on ollut naisia jo aiemminkin, ei vain ole jäänyt kiinni. En minäkään kertaakaan huutanut miehelle kun tämä ilmi tuli, en raivonnut enkä mitään. Kuuntelin ja juttelin vaan, sitä ihmettelin itsekin. Rakastan toki edelleen, mutta välillä tuntuu, että onko se kaikki tämän arvoista.

Todella kunnollinen mies se on, ei juo ei polta eikä käy kapakoissa. En olisi ikinä uskonut, että tuollaista tekee, mutta keneenkään ei voi luottaa, niin se vain on.

Jos ajattelet, että kehenkään ei voi luottaa niin aiotko siis olla loppuelämäsi yksin vai ottaa jonkun toisen kanssa sen riskin, että et vaan voi luottaa tähänkään ihmiseen?

Enkä pidä itseäni kaikenkestävänä viilipyttynä, joka ei näytä tunteitaan ulospäin. Minä nimenomaan en pysty pitämään tunteita sisälläni.

Ja minä olen käsitellyt tätä asiaa paljon, todella paljon. Ihan pelkästään toki oman pääni sisälläkin sekä sitten näillä keskustelupalstoilla ja kaikista eniten toki mieheni kanssa ja tietysti myös parin ystävän kanssa. Olen myös puhunut tapahtuneesta muutamaan otteeseen tämän naisen kanssa.

Minä rakastan miestäni ja tiedän hänen rakastavan minua. Minä rakastan elämäämme ja sitä kaikkea mitä meillä on. Ja minä todella tiedän, että tämä on sen arvoista. Me olemme kirkossa luvanneet toisillemme, että jatkamme yhdessä niin myötä kuin vastamäessäkin ja aivan vahingossa kuulin, kun mieheni sanoi puhelimessa eräälle yhteiselle ystävällemme myös asiasta ja siitä, että hän on kirkossa papin edessä luvannut minulle asioita jotka ovat nyt nousseet arvoon arvaamattomaan.

Ajattelen itse, että jatkamme tämän jälkeen entistä vahvempina ja entistä luottavaisempina. Oman itseni suhteen olen aina ollut hieman epävarma, olen sen verran flirtti ja kokeilunhaluinen luonteeltani, mutta tämän jälkeen olen nyt saanut uutta luottoa itseenikin. Enkä siis tarkoita, että olisin pettänyt miestäni vaan että olen aina pelännyt tavallaan, että ajaudunko tilanteeseen joskus ja teen sen, vaikka en tahtoisi. Tämä on kasvattantu myös minua tässä asiassa.

Onpa sekavaa, mutta tiedänpä ainakin itse ajatukseni ja tunteeni.

Kyllä näkee että raivoa löytyy vaikka ei sitä purakaan sillä perinteisemmällä tavalla.

... ja miten katastrofaalinen asia joillekin on se, että puoliso saattaisi pettää. No joo, kuka tahansa voi pettää, ensimmäisen tai toisen tai sadannen kerran, mutta sillä logiikalla parisuhdetta ei kannata sitten lainkaan solmia.



Miksi se olisi ap:n lapsille parempi vaihtoehto, että vanhemmat tässä tapauksessa eroaisivat? Mitä hyvää siitä seuraisi ap:lle, entä hänen miehelleen?



Voisivatko eroa suosittelevat vastata tähän?

Pitäisikö meidän nyt puhua sua ympäri ja todistella, että olet väärässä, vai kertoa omia kokemuksiamme siitä, miten meitä on petetty vai kehua, että hieno juttu, että miehesi petti vai mitä vastauksia oikein toivot?

Ajattelen itse, että jatkamme tämän jälkeen entistä vahvempina ja entistä luottavaisempina. Oman itseni suhteen olen aina ollut hieman epävarma, olen sen verran flirtti ja kokeilunhaluinen luonteeltani, mutta tämän jälkeen olen nyt saanut uutta luottoa itseenikin. Enkä siis tarkoita, että olisin pettänyt miestäni vaan että olen aina pelännyt tavallaan, että ajaudunko tilanteeseen joskus ja teen sen, vaikka en tahtoisi. Tämä on kasvattantu myös minua tässä asiassa.

Onpa sekavaa, mutta tiedänpä ainakin itse ajatukseni ja tunteeni.

On varmasti ihmisiä, jotka saavat jotain kicksejä pettämisestä ja tekevät sitä uudestaan ja uudestaan, mutta uskoisin, ettäsuurimmalle osalle ihmisiä pettäminen jälkipuinteineen on loppujen lopuksi niin epämiellyttävä ja ahdistava kokemus, että sitä ei missään tapauksessa halua kokea uudelleen. Ihminen oppii virheistään, enkä usko, että kukaan ehdoin tahdoin uusisi sellaista kokemusta, josta tulee pelkästään huono olo. Harva meistä syö toista kertaa sellaista ruokaakaan, joka maistuu pahalle.



Terv. Yksi itse pettänyt, jolle ei tulisi pieneen mieleenkään enää ikinä pettää uudestaan

ettette eroa ja hyvä niin teille... Mitä sitten haet jutullasi, sääliäkö?

Sääli on sairautta ellet sitä tiennyt. Joo en hae sääliä. Hain kokemuksia ja kyselin, että löytyykö muita samanlaisia tarinoita. On löytynytkin.

riippuu ihan siitä kestääkö suhde enään... mielestäni siinä tapauksessa lapsille tottakai parempi erota kun kuunnella vanhempien riitoja ym...

Ei tietenkään varmasti kukaan eroa suosittele kenellekään.



Jos suhde kerta pysyy vahvana ja luottamus rakentuu uudelleen niin onnea vaan!



Itse olen elämässäni kuitenkin oppinut ettei sitä luottamusta välttämättä saa korjattua edes kahdessa tai kolmessakaan vuodessa... Ja loppuvaiheessa johti eroon. Olen onnellinen erosta sillä tällä hetkellä elän minun elämäni miehen kanssa onnellisesti esikoista odottaen :)



Kyllä ero iloksi muuttuu loppuvaiheessa. :)

On varmasti ihmisiä, jotka saavat jotain kicksejä pettämisestä ja tekevät sitä uudestaan ja uudestaan, mutta uskoisin, ettäsuurimmalle osalle ihmisiä pettäminen jälkipuinteineen on loppujen lopuksi niin epämiellyttävä ja ahdistava kokemus, että sitä ei missään tapauksessa halua kokea uudelleen. Ihminen oppii virheistään, enkä usko, että kukaan ehdoin tahdoin uusisi sellaista kokemusta, josta tulee pelkästään huono olo. Harva meistä syö toista kertaa sellaista ruokaakaan, joka maistuu pahalle.

Terv. Yksi itse pettänyt, jolle ei tulisi pieneen mieleenkään enää ikinä pettää uudestaan

Noista samoista asioista miehenikin puhui ja siitä miten suurta häpeää hän aiheuttaa tällä tilanteella kaikille ja sanoi, että ei ikimaailmassa olisi uskonut sitä miten paskaksi ihminen voi itsensä tuntea.

Enkä täällä ala kertoa mitä tämän asian tiimoilta on tapahtunut sellaista, että mieheni on saanut rankkaakin rankemman opetuksen asiasta vähän puolivahingossa. On kuitenkin joutunut käsittelemään tätä asiaa täysin ulkopuolisen kanssa aivan pakosti ja sellaisella tavalla johon luulen, että ei kukaan muu pettänyt ole joutunut. Tai jos onkin niin ei heitä ainakaan jonoksi asti ole.