Luin tuota aborttilogia ja järkytyin tästä tiedosta.
Eli kun isompi sikiö (esim. down) abortoidaan niin vauva ei kuole kohtuun vaan syntyneenä tukehtuu kun istukan ja napanuoran toiminta loppuu. Voin kuvitella miten kammottavaa on sairaalan henkilökunnalle katsoa pienen kuolinkamppailua.
Kommentit (101)
Lääkkeellinen keskeytys (jota käytetään rv 12-->) on kaksiosainen toimenpide. Ensimmäisenä päivänä keskeyttäjä ottaa pillerin aamusta joka pikkuhiljaa lopettaa istukan toiminnan. Yleensä sikiö kuolee kohtuun jo tällöin. Seuraavana päivänä otetaan sitten pillereitä jotka asavat supistukset aikaiseksi ja sikiö "syntyy". Viimeistään supistusvaiheessa sikiö kuolee.
Bloginpitäjä lienee erehtynyt siksi että hänelle on sanottu (???) että sikiö kuolee hapenputteeseen istukan ja napanuoran toiminnan loputtua. Hän ei vain tajunnut että se tapahtuu jo ennen synnytystä.
Tai sitten bloginpitäjä hyvin tiesi tämän mutta halusi repostella ja pelotella muita.
Mikä oikeuttaa down-lapsen murhaamisen kohtuun? Käytännössä lapsi siis tukehtuu hitaasti kohtuun. Hidas, julma kuolema, siksi koska lapsi ei ole "oikeanlainen"
Ihan natsismia, järkyttävää, että maailma on mennyt tällaiseksi.
Tunnen mitä suloisimman down-tytön ja olisi järkyttävää, että hänet olisi erilaisena eliminoitu jo äidin kohtuun.
Ja ei - syntymätön lapseni ei ollut down lapsi vaan häneltä puuttuivat sekä aivot että alaraajat.
Ps. kaikki Downitkaan eivät ole niitä elämän ilopillereitä vaan elävät vaikeastivammaisina sairaalassa.
vaan heidät laitetaan kehitysvammalaitoksiin. Tämän tiedän aivan varmasti. Laitoksissa ei downeja ole kuin aivan jokunen. Ei ketään muutakaan abortoida sen takia, että he eivät ehkä aina ole ilopillereitä. Jos tulevalla lapsella ei ole aivoja ollenkaan, hänellä ei ole mitään elinmahdollisuuksia eikä myöskään kykyä tuntea kipua. Ei voi mitenkään verrata downiin.
down-lapset maksavat paaaaljon rahaa.
synnytyksestä ja se kuolee viimeistään sen aikana.
Älkää uskoko kaikkea mitä netissä lukee ja unohtako lähdekritiikkiä
Sitä keskustelua en löydä enää netistä. Se oli tälläkin palstalla muutaman kerran kokonaisuudessaan. Esitetty telkkarissa joskus. Mukana muutama lääkäri, hoitaja ja joku perinnöllistä sairautta sairastava muistaakseni. Siinä muistaakseni hoitaja kertoi miten joskus sikiö elää vielä kohdun ulkopuolella abortin jälkeen. Joku lääkäri taas kauhisteli sitä miten pieni jalka oli osunut hänen käteensä kesken abortin. Ja joku lääkäreistä sanoi heidän kaikkien tietävän että he tekevät väärin, mutta pakko tehdä kun niin käsketään.
keskittyisi ensin jo niiden olemassaolevien down ynnä muiden vaikeavammaisten lasten olojen kohentamiseen. Samoin päihteiden väärinkäyttäjien ja mt-ongelmaisten lapsiin, joita ei abortoitu, vaan jotka saavat elää elämänsä ei-toivottuina ja laiminlyötyinä vailla vanhempinsa huolenpitoa ja rakkautta. Tuu sitten tänne mässäilemään aborttijutuilla - jos enää viittit.
enemmän kuin satakunta yhteiskunnan hoidossa.
Minun puolesta nämäkin ihmiset saavat syntyä. Toivottavasti heille löytyy rakastavat vanhemmat. Laitos kun ei ole koti. Ja adoptioon ei pääse helposti.
Vanhemmilta vaaditaan kyllä paljon että jaksavat hoitaa tällaista lasta, josta ei koskaan tule itsenäistä. Kotona on aina 5 vuotiaan tasolla oleva aikuinen.
jos kuolema tapahtuu näkymättömissä.
pääsee taivaaseen vaikkei olisi kastettukaan, luepas raamattua huolellisemmin. JA aikuista ei pelkkä kaste pelasta!!
vaan joskus vauva syntyy hengissä ja kuolee vasta synnyttyään.
Jos minä joutuisin jostain syystä abortoimaan niin mieluummin synnyttäisin vauvani elävänä ja antaisin kuolla sitten. Ehtisin ainakin kastaa hänet niin että hän pääsisi taivaaseen.
Ja kyllä useimmat downit ovat enemmän kuin viisivuotiaan tasolla. Osa elää itsenäisesti, osa autetuissa ja osa ohjatuissa asuntoloissa tai vastaavissa.
synnytyksestä ja se kuolee viimeistään sen aikana.
Älkää uskoko kaikkea mitä netissä lukee ja unohtako lähdekritiikkiä
Jos lapsi olisi otettu ajoissa huostaan, hänellä olisi ollut vielä hyvä tulevaisuus edessään.
Neuvolakäyntejä pitäisi tihentää eikä harventaa, kuten nykyään tehdään, ja niihin pitäisi kuulua AINA kotikäyntejäkin. Se voisi ainakin vähän estää, että kaltoinkohtelu jää huomaamatta.
syyllisiä kaikkien maailman lastan epäoikeudenmukaisuuksiin? Siksi, että maailmassa on alkoholistien lapsia, on ihan hyvä abortoida ihan vain siksi ettei nyt satu huvittamaan ottaa lasta vastaan?
Jos lapsi olisi otettu ajoissa huostaan, hänellä olisi ollut vielä hyvä tulevaisuus edessään.
Neuvolakäyntejä pitäisi tihentää eikä harventaa, kuten nykyään tehdään, ja niihin pitäisi kuulua AINA kotikäyntejäkin. Se voisi ainakin vähän estää, että kaltoinkohtelu jää huomaamatta.
jos kuolema tapahtuu näkymättömissä.
noille "sosiaalisin" syin abortoitaville lapsille. Sen verran pitkät adoptiojonot on tässä maassa.
jos muut ei halua. Jos ei huvita ottaa vastaan niin ei siinä lapselle ole paljon annettavaa.
Ne tuhannet "sosiaalisin" syin abortoitavatko ovat
syyllisiä kaikkien maailman lastan epäoikeudenmukaisuuksiin? Siksi, että maailmassa on alkoholistien lapsia, on ihan hyvä abortoida ihan vain siksi ettei nyt satu huvittamaan ottaa lasta vastaan?
ja jonot ovat vuosien mittaiset.
Ja sitten tapetaan 200 pientä elämää viikossa.
Toivottavasti kaikki abortin puolustajat saisivat viimeisellä tuomiolla kokea itse omissa nahoissaan mitä näille pienille lapsille ovat tehneet.
Toivottavasti kaikki abortin puolustajat saisivat viimeisellä tuomiolla kokea itse omissa nahoissaan mitä näille pienille lapsille ovat tehneet.
Heille ei tehdä mitään vaan saavat kuolla ihan itsekseen ilman mitään apua tai kivun lievitystä.