Uskotko, että nukutusrumba olisi vältettävissä lapsen kuin lapsen kohdalla?

On helpompaa tulevaisuuden kannalta, jos hellit, imetät ja sylittelet vauvan niin väsyneeksi että silmät luppasee, ja sitten hellästi lasket omaan sänkyyn. Ei varmasti vastusta kun on niin väsyneessä ja rentoutuneessa tilassa. Siitä sen oppii. Lisäksi yöllä voi imettää pötköllään ja sitten siirtää omaan sänkyynsä jatkamaan uniaan.

Mutta jos lapsi joka ilta kukkuu monta tuntia sänkyyn laiton jälkeen, niin oletteko varmoja että lapsi on silloin edes tarpeeksi väsynyt? Jos lapsi normaalisti nukahtaa rumban jälkeen nukahtaa esim. 21.30, niin oletteko kokeilleet laittaa nukkumaan vasta klo 21?



Meillä meinaan jossain vaiheessa meinasi mennä rumbailuksi. Myöhensin nukkumaanmenoaikaa, ja tilanne helpottui viikossa.

Mutta jos lapsi joka ilta kukkuu monta tuntia sänkyyn laiton jälkeen, niin oletteko varmoja että lapsi on silloin edes tarpeeksi väsynyt? Jos lapsi normaalisti nukahtaa rumban jälkeen nukahtaa esim. 21.30, niin oletteko kokeilleet laittaa nukkumaan vasta klo 21?

Meillä meinaan jossain vaiheessa meinasi mennä rumbailuksi. Myöhensin nukkumaanmenoaikaa, ja tilanne helpottui viikossa.

Meillä lapsi laitetaan nukkumaan 21:00, herää aamulla 6-7:00, ei nuku päiväunia. Ja on kyllä väsynyt nukkumaan mennessään. (Hieroo silmiä, haukottelee)

On mennyt jo kaksi vuotta nukkumaan tuohon aikaan (tai siis on laitettu, ei ole aina kuitenkaan nukahtanut) ja aina herää samaan aikaan.

En viitsisi enään myöhemmäksi laittaa nukkumaanmeno aikaa, kun itsekkin pitäisi päästä ajoissa nukkumaan. (Ja minulla siis ilman nukahtamislääkkeitä nukahtaminen vie 2-3 tuntia, menin sänkyyn kymmeneltä tai kahdelta)

Mutta jos lapsi joka ilta kukkuu monta tuntia sänkyyn laiton jälkeen, niin oletteko varmoja että lapsi on silloin edes tarpeeksi väsynyt? Jos lapsi normaalisti nukahtaa rumban jälkeen nukahtaa esim. 21.30, niin oletteko kokeilleet laittaa nukkumaan vasta klo 21?

Meillä meinaan jossain vaiheessa meinasi mennä rumbailuksi. Myöhensin nukkumaanmenoaikaa, ja tilanne helpottui viikossa.

Siis sekä aikaistamista että myöhentämistä. Mutta lapsella on tuntunut olevan tietty aika, minkä hän on tarvinnut rauhoittumiseen (se on vähän vuosien varrella vaihdellut se aika, mutta yleisimmin ehkä tunnin verran). Nukkumaanmenoaika ei ole siihen vaikuttanut. Ja tuona rauhoittumisaikana lapsi tarvitsi aina aikuisen kosketusetäisyydelle.

t. 59, jonka lapsi siis tosiaan oppi ihan itse nukahtamaan, mutta vasta 2,5 vuoden iässä

Meillä 2 lapsen kokemus (ollaankin jo eksperttejä, hehee :):

Esikoinen: piti kanniskella vauvana aina ennen nukkumaan menoa. Vähintään tunti. Kuopus: jo pikkuvauvana vaan alkoi rauhassa katsella ympärilleen ennen nukahtamista, ja kas, hän olikin unessa ennen kuin huomasimmekaan.



En usko yksin jättämiseen (nukkumaan mennessä). Ihminen on laumaeläin.

Nuo kaikki "äitiii, tuo vettä/tietynvärinen peitto/nalle/lue se satu etu- ja takaperin" voivat olla seurausta lapsen osattomuuden tunteesta. Tämä ei tarkoita etteikö lapsi saisi huomiota, mutta lapsi haluaa tuntea olevansa myös hyödyksi laumalleen eli perheelle. Jos hänet eristää leluineen omaan lastenmaailmaansa, haluaa hän osansa aikuisesta sitten iltaisin. Kokeilkaapa vaikka ottaa lapsi mukaan kotitöihin ja antakaa ymmärtää ettette saisi mitään tehtyä ilman hänen apuaan. Sitten hän voi nukahtaa illalla "tehtyään päivän työt" :)

lapselle hyvaksi ja onko varma siita, etta se mita tekee on oikein. Jos ei itse usko omiin otteisiinsa ja ratkaisuihin, ei lapsikaan usko. Jos uskoo, etta lapsi on turvassa, vaikka han sangyssa huutelisikin, lapsikin todennakoisemmin uskoo olevansa turvassa. Jos taas vanhempi pelkaa, etta lapsi saa traumoja, han toimii epavarmoin ottein, jotka eivat lasta vakuuta. Toki lapsella kuin lapsella on kausia, stressia, kasvukipuja, sairastelua, silloin han tarvitsee enemman hoivaa, myos nukkumaan mennesa.

Lohduttavaa lukea, että muutkin painivat saman ongelman kanssa. Meidän kohta 1 vee on pienestä pitäen ollut huono nukahtamaan ja kaikenlaista on kokeiltu. Rutiinit olleet samat nelikuisesta lähtien ja edelleen itkee ja höpöttää vuorotellen iltaisin puolesta tunnista kahteen tuntiin, eikä rauhoitu edes sylissä. Toisaalta nukkuu sitten aamuun asti kun vihdoin nukahtaa.



Uskoisin, kuten joku jo kirjoittikin, että kausia menee ja tulee, joskus meidänkin lapsi nukahtaa helpommin. Yleensä kuitenkin ei. Määrätietoisuus auttaa toki.



Pistää vaan vihaksi nämä maailman parhaat kasvattajat, joiden lapsi/lapset nyt sattuu olemaan tässä asiassa helpompia ja heti ollaan tuomitsemassa muita. Eiköhän me kuitenkin kaikki olla hyviä äitejä lapsillemme, kun kerran mietimme heidän parastaan?



Jos tässä asiassa olisi joku viisastenkivi, niin se olisi kai paljastettu jo? Sitä odotellessa täytyy vain jaksaa sitä rumbaa.

Minulla myös temperamentiltaa erittäin haastava tyttö, nyt 2 v ikäinen. Nukkuminen on meillä ollut vaikeaa alusta asti. Pikkuvauvana valvottivat allergiat ja refluksi ja senkin jälkeen, kun ne saatiin kuriin, kun äidin oikea imetysdieetti löytyi n. 6 kk iässä, on nukahtaminen ollut aina hankalaa. Onneksi on parempaan päin menty kaiken aikaa, ja nyt lapsi jo jää sänkyyn 15 min. rauhoittelun jälkeen ja noin puoli tuntia siellä vielä itsekseen höpistyään nukahtaa ihan tyytyväisenä.



Kyllä meillä rutiinit ja johdonmukaisuus pelavaat, lapsi nyt vaan on temperamentiltaan toisenlainen kuin näillä "esimerkkiäideillä", jotka täällä itsestäänselvyyksiä suurina viisauksina jakelevat. Säälittää ja suututtaa samanaikaisesti. Uskon, että harva heistä olisi kykenevä toimimaan haastavan lapsen kanssa. Helppohan se on "opettaa" lapsi tekemään jotain, mitä hän ihan luonnostaan tekee.

ja jokaisella on vastasyntyneestä asti ollut erilaiset tavat nukahtaa ja nukkua. Myös unentarve on jokaisella ollut erilainen. En usko, että omalla toiminnalla pystyy vaikuttamaan lapsen nukahtamiseen tai nukkumiseen, ainakaan kun kyse on vauvasta.



Täällä aina lukee näiden täydellisten äitien juttuja siitä, miten ovat opettaneet lapsensa jo vastasyntyneestä nukahtamaan yksin omaan sänkyyn. Tosiasiassahan näissä perheissä on kyse siitä, että vauva on itse_osannut_nukahtaa, ei vastasyntynyttä ole voitu opettaa vielä mihinkään. Meillä 1 lapsi osannut nukahtaa yksin jo vauvasta saakkaa. Vauva sänkyyn ja siellä on sitten itsekseen katsellut ja jokeltanut ja jossain vaiheessa nukahtanut. 2 onkin sitten olleet erilaisia ja alkaneet huutaa naama punaisena heti kun on laskettu pois sylistä. Olisiko pitänyt "opettaa yksinnukahtamista" ja antaa vauvan huutaa? Luonnotonta mielestäni ja julmaa vauvan kannalta.

Kaksosilla oli siinä 2,5-vuoden iässä kausi, jolloin eivät pysyneet vuoteissaan huoneessaan, vaan juoksentelivat milloin milläkin syyllä ulos huoneestaan miljoona kertaa illassa. Viikon sänkyynpalauttamissession jälkeen sain tarpeekseni. Ilmoitin lapsukaisille, että seuraavan kerran kun tulette sieltä huoneestanne, mörkö vie teidät. (Muumipeikko oli in siihen aikaan). Ja pistin mustan päiväpeiton päälleni ja jäin odottelemaan siihen oven taakse. No, eipä aikaakaan kun ovi taas kerran aukeni ja sieltä oli kaksi tenavaa tulossa ulos, kun näkivät minut siinä oven takana. Kääntyivät saman tien vauhdilla takaisin omiin sänkyihinsä. Ongelma ratkesi (sillä erää - ennen seuraavaa vaikean nukahtamisen kautta muutaman vuoden päästä).

Kuopuksella puolestaan toimi se, että kun hänkin sieltä aikanaan sitten alkoi sängystään (siinä 2,5 vuoden iässä hänkin) juoksennella pois ja kyllästyin taas siihen hässäkkään, käskin hänet pois sängystä keittiön tuolille istumaan ja sanoin, että et SAA mennä omaan sänkyyn nukkumaan vaan sinun täytyy valvoa siinä tuolilla koko yö. Vähän aikaa lapsi siinä istuskeli ja lähti sitten hanakasti omaan sänkyynsä.

En suosittele herkkähipiäisille äityleille näitä keinoja.

Meillä nukahtaa lapset yksin (ei tarvitse istua vieressä) kun peitellään ja viedään sänkyyn ja ovet kiinni.

Monet ihmettelevät oikein että miten on mahdollista, esim kaverin 6v ei nuakhda ellei ole äidin vieressä (kaveri itse kokee että kun on yhnä nukuttanut lasta aina viereen, hän kärsii siitä nyt tyhmänä)

Meillä yksi ADHD lapsi ja nukahtaminen ollut aina hankalaa. Ei järjestä rumbaa mutta nukahtaminen voi kestää pahimillaan 3h, näin oli myös taaperona.

Onko siis aina vanhemman osaamattomuutta, jos lapsen saamiseksi nukkumaan menee iltaisin tuntikausia ja/tai vaatii mitä kummallisimpiä rituaaleja? Nyt puhun siis terveistä lapsista joilla ei mitään fyysistä syytä joka estäisi rauhoittumisen unille.

Ihmettelin vaan yhtä tuttuani, jolla kolme lasta ja jokainen heistä valvotti noin kolmevuotiaaksi ja yhäkin heitä joskus nukutetaan autolla ajelemalla (siis myöhään illalla!) kun "ei ne muuten nukahda".

Mitä mieltä siis olet? Kyselee kahden äiti, joka ei oikein tiedä mitä nukuttaminen edes on.

Karsiutuvat ikää myöten pois. Joten turha siitä nostaa kasvatusongelmaa.

Olen kaksi lasta kasvattanut ja toisella oli nukahtamisongelma ja toinen nukahti yhellä tykinlaukauksella.

Nyt kuopuskin 6v. ja nukahtaa nykyään tosi hyvin.

Perheneuvolassakin käsketään hieromaan lasta, jos vaikeuksia nukahtaa, joten tuskin ap mielipide menee ammatti-ihmisen edelle.

Ooot vaan tavallinen tollo, joka luulee olevansa muita parempi.

idioottimaista aloitusta?



Lapsen kuin lapsen kohdalla? Mitä tarkoittaa? Kaikenikäisiä lapsia pienestä vauvasta 15-vuotiaaseen? Toimiiko joku lapsi kuin robotti, nukahtaa tismalleen samalla tavalla AINA koko lapsuusikänsä? Kummallista. Useimmilla aikuisillakin kun on joskus kausia, joilloin on vaikeuksia päästä uneen tai nukkua koko yö yhteen putkeen.



Meillä lapsilla on ollut erilaisia vaiheita, mikä on täysin NORMAALIA. Joskus lapsia on nukutettu, ovat yrittäneet karkailla makuuhuoneesta ja valvoneet jopa pari tuntia sängyssä yrittäen passuuttaa vanhempia, ovet heräilleet tai valvoneet yöllä jne (vauva-aikoina nukuttamiseen on saattanut mennä yli tuntikin). Ja joskus taas lapset nukahtavat sekunnissa ja nukkuvat koko yön heräämättä. Onko jollekin vanhemmalle hirveä rangaistus jos joskus joutuu näkemään vähän enemmän vaivaa, että lapsi nukahtaa? Miksi se on niin kamalaa auttaa lasta pääsemään uneen jos se ei jostain syystä lapsella onnistu?



En todellaan pysty ymmärtämään sitä, että toisilla vanhemmilla on ainainen tarve korottaa itseään omilla lastenhoitokyvyillä, varsinkin kun usein kyse on siitä, että lapsi osaa jotain/ käytäytyy jollain tapaa ihan itsestään eikä vanhemmalla tai kasvatuksen laadulla ole asian kanssa mitään tekemistä (vrt. esim. kuivaksi oppiminen).

En tunne oman lapseni lisäksi kuin yhden, jolle nukkumaanmenotilanne on helppo ja mukava. Kaikilla muilla se on säätöä vessan ja veden ja ties minkä kanssa...

Jos minä puhun vaikeasta nukuttamisesta, niin nuo jutut on vaan naurettavaa pelleilyä. Kyllä meillä nukahtamisongelmat on tarkoittaneet kahden tunnin liki yhtäjaksoista karjumista ja vauvan kanniskelua aamukolmeen. Ei joku juomisen pyytäminen ole ongelma, eikä varsinkaan tee lapsesta huonoa nukahtajaa.

sillä meillä 12 lasta eikä heistä ainuttakaan ole nukuteltu eikä mysökään koskaan huudatettu! En usko siihen että meille olisi vain 12 kertaa sattunut se älytömän hyväuninen yksilö,

Onhan ne teidän lapset kuitenkin luotu teidän geeneistä, joten kyllä he väkisinkin ovat melko paljon toistensa kaltaisia.

Mietipä kuinka täysin erilaisista aineksista joidenkin ihan muiden ihmisten lapset on luotu. Miten sitten olisi niin käsittämätöntä, että niistä erilaisista aineksista syntyy myös ihan erilaisia nukahtajia kuin teillä!!

Oliko esim. 50-luvulla yleistä että lapsien nukuttamiseen käytettiin tunteja? Puhun siis isommista lapsista, en vauvoista. Kertokaa, en oikeasti tiedä.



Luulisi, että myös menneinä vuosikymmeninä oli "temperamenttisia" "vilkkaita" "vaikeasti rauhoittuvia" ym. lapsia ja silti vaikea uskoa että heidän vanhempansa uhrasivat omat iltansa heidän nukahtamisensa hoitamiseen.

Kaksosilla oli siinä 2,5-vuoden iässä kausi, jolloin eivät pysyneet vuoteissaan huoneessaan, vaan juoksentelivat milloin milläkin syyllä ulos huoneestaan miljoona kertaa illassa. Viikon sänkyynpalauttamissession jälkeen sain tarpeekseni. Ilmoitin lapsukaisille, että seuraavan kerran kun tulette sieltä huoneestanne, mörkö vie teidät. (Muumipeikko oli in siihen aikaan). Ja pistin mustan päiväpeiton päälleni ja jäin odottelemaan siihen oven taakse. No, eipä aikaakaan kun ovi taas kerran aukeni ja sieltä oli kaksi tenavaa tulossa ulos, kun näkivät minut siinä oven takana. Kääntyivät saman tien vauhdilla takaisin omiin sänkyihinsä. Ongelma ratkesi (sillä erää - ennen seuraavaa vaikean nukahtamisen kautta muutaman vuoden päästä). Kuopuksella puolestaan toimi se, että kun hänkin sieltä aikanaan sitten alkoi sängystään (siinä 2,5 vuoden iässä hänkin) juoksennella pois ja kyllästyin taas siihen hässäkkään, käskin hänet pois sängystä keittiön tuolille istumaan ja sanoin, että et SAA mennä omaan sänkyyn nukkumaan vaan sinun täytyy valvoa siinä tuolilla koko yö. Vähän aikaa lapsi siinä istuskeli ja lähti sitten hanakasti omaan sänkyynsä. En suosittele herkkähipiäisille äityleille näitä keinoja.

Aika julma tuo mörkötemppu ;) Mutta jos sillä säästyy vuosien iltahillumiset, saattoi sekin olla palvelus lapsillesi. Mulle ne lyhyet HILJAISET iltahetket antaa niin paljon että varmasti olisin huonompi ja ärtsympi äiti jos ei niitä olisi.

Meillä myös kokeiltu tuota jälkimmäistä jakkaratemppua ja hyvin toimi. Jos ei halua mennä sänkyyn, lapsi olkoon hyvä ja istukoon jakkaralla. Jos ei halua istua - sänkyyn. Äkkiä alkoi oma punkka houkuttaa! Taitaa olla Wahlgrenin oppeja tämäkin...