Elatusmaksut ja omat lapset näkee nälkää, miten voi olla mahdollista?
tilanne siis tämä:
miehelläni on kaksi lasta aikaisemmasta avioliitosta, eronnu niiden lasten ollessa hyvin pieniä, ja ei ole sen jälkeen saanut nähdä lapsia (pieni selvennys miksi ettei tule heti haukkuja isästä: nainen mustasukkainen oli, teki miehen työn teon vaikeaksi niin että mies sai potkut kun akka ahdisteli töihin asti mustasukkaisena jne...ja naisen suku ei antanut mieheni tavata lapsia lainkaan kun akka oli ottanu lapset ja lähteny jne..mieheni oli ollu hoidossa tämän takia masennuksen vuoksi ja elämänhalu mennyt kun lapset oli viety tuosta noin vaan eikä kukaan ollut tukenut)
nyt kun meillä on kolme lasta, pieniä, olemme naimisissa kaikki on hyvin. olemme yrittäneet otta lapsiin yhteytttä ei olla saatu eikä kukaan auta. minä olen aina sanonut että ne on lapsia ja niiltä en tule ovea sulkemaan, lapset on viattomia vanhempiensa päätöksiin.
mutta minua kaivertaa yksi asia,
mieheni maksaa palkasta josta jää verojen jälkeen 1600e käteen, elatus maksuja 300e kuussa (tarkalleen jotain 286e) niin meidän perhe elää todella pienellä.
minä saan äitiyspäivärahaa verojen jälkeen 630e/kk ja lapsilisät. asumme velka talossa, pieni velka mut sitäkin lyhennettävä kk 1000e.päälle vielä sähköt veet ja kaikki mikä asumiseen liittyy.
niin miten voi olla että meidän lapsia ei oteta huomioon, lasketaan vain että mieheni elättää nämä kaksi lasta ja ei saa rahalleen "vastinetta" eli ei saa lapsiin mitään oikeutta?
tuntuu että meidän rahat menee ihan hukkaan ja emme voi vielä muutamaan vuoteen nauttia tästä ettei 300 e kuussa menisi tuonne.
jotenkin julmaa, mut näin kai se on..
Kommentit (134)
Täällä voisi olla oma osasto näille lynkkaajille jotka nauttivat toisten ahdingosta eläessään oman napansa ympäristöön kasautuneessa tyhjiössä. En edes kehtaisi kirjoitella täällä omista tuontimersuistani tai pakasteen täyttöprojekteistani.
Ap varmaan halusi empatiaa, eikö sitä liikene tosiaan kuin muutamalta vastaajalta. Myös vertaisten kokemukset olisi varmaan olleet kivempaa lukemista.
Kokonaan? Tapahtuuko tallaista Suomessa?
Jos mies tekee kaikkensa, vie asian käräjille ym. niin onko mahdollista ettei saa tavata siltikään lastaan?
Kamalan pelottavaa, jos näin on.. Vai onko kyse saamattomista isistä?
Kokonaan? Tapahtuuko tallaista Suomessa?
Jos mies tekee kaikkensa, vie asian käräjille ym. niin onko mahdollista ettei saa tavata siltikään lastaan?
Kamalan pelottavaa, jos näin on.. Vai onko kyse saamattomista isistä?
Kyllä se on varsin tavanomaista että viranomaiset (lähes kaikki naisia) polkevat isien oikeuksia ja pitävät siskojen puolia.
kun siihen ei ole varaa. Jos laina on pieni, niin ei tuollaista summaa tarvitse kuussa lyhentää. Jos raha tilanne huono voi vaikka sopia pankin kannssa, että maksatte vain korot, kunnes äitikin on töissä.
Itse lyhennän n. 400e kuussa ja asuntolainaa on n. 20000e.
Äitiyslomalla ei lainaa tarvitse lyhentää.
Sinulla on vain miehesi kertoma versio erostaan ja siitää miksi ei lapsia tapaa. Erotessa voi tehdä sopimuksen tapaamisista tai hakea sitten oikeuden kautta tapaamisia.
Jos lapset kävisivät teillä, vaikka joka toinen viikonloppu olisi menoja enemmän ja vielä bensakulut päälle lapsien hakemisesta ja viemisestä. Ehkä parempi teille, että ei ole tapaamisia isän kanssa.
MItään syytä tähän tapaamisien estämiseen ei ollut. Isovanhemmille oli jopa sanonut etttä syy on juuri se ettei vaan haluu kun ei tykkää miehestä.
Jos TODELLA olisi halunnut nähdä lastaan, niin eikö sitten olisi vienyt asian lastenvalvojalle ja käräjäoikeuteen?
Ei äidin yksinhuoltajuus tarkoita sitä, että lasta ei saa nähdä. Huoltomuoto ja tapaamisoikeus ovat kaksi eri asiaa ja ne käsitellään oikeudessakin kahtena eri asiana.
Kyllä äiti voi estää tapaamiset jos haluaa. Eihän siitä pitkällisen oikeustaistelun tuloksena ole muuta kuin uhkasakko jos ei tapaamisiin lasta anna.
Lisäksi tuon tappelun aikana lapsi kärsii vanhempien tappelusta.
Eli kyllä jopa Suomessa on hyvinkin mahdollista että lapsi ei näe toista vanhempaansa vaikka vanhempi kuinka taistelisi.
Lisäksi mieheni tapauksessa, kuten kerroin mies oli nuori eikä osannut pitää puoltaan, eikä siihen aikaan isejä pahemmin neuvottu asioissa.
Lisäksi nainen oli vielä uhannut, että jos mies rupee vaatimaan tapaamisia oikeusteitse niin sitten lapsi ei näe isovanhempiaan enää koskaan.
Se on helppo arvostella, kun ei ole ollut samassa tilanteessa. Mies silloin antoi periksi, ei uskaltanut tapella kun pelkäsi ettei sitten lapsi näe isovanhempiakaan, jotka lapselle todella tärkeitä myös.
Mutta kuten sanottu, nyt teini on meillä aika usein ja siteet pääsevät onneksi muotoutumaan uudelleen. Myös totuus selvinnee lapselle aikanaan, siinä sitten äiti niittää sitä mitä on kylvänyt. Eikä säälitä yhtään.
Niin ja elarit on maksettu aina vaikkei lasta saanutkaan tavata.
Mutta olen kyllä sitä mieltä, että on moraalitonta vaatia toista osapuolta VAIN maksajaksi, jos ei anneta muuten olla vanhempi. Samalla logiikallahan sitten pitäisi spermanluovuttajienkin elättää kaikki alkunsa saaneet lapset.
Ja nyt en siis tarkoita isiä jotka eron myötä itse hylänneet perheensä vaan nimenomaan tällaisia tapauksia jossa miestä "käytetään" lapsen tekoon ja sitten eliminoidaan täysin lapsen elämästä muuten paitsi maksajan roolissa.
On miehen saamattomuutta, jos ei vaadi tapaamisia. Katkerat ämmät voi yrittää mitä tahansa, mutta katerampikin akka kyllä vaikenee kun lapsia lähdetään hakemaan poliisin ja sosiaaliviranomaisen kanssa. Se tapaamissopimus ruukataan erotilanteessa tehdä ja sen mukaisiin tapaamisiin etävanhemmalla on lainmukainen oikeus ja sen oikeuden toteutumista valvoo ylimpänä instanssina oikeus. Ja jos ei voimassaolevaa sopimusta ole niin sosiaaliviranomainen kyllä auttaa sellaisen laatimisessa. Huoltosopimuksella ei ole erkitystä tapaamisoikeuden kanssa ja lapsen yhteyttä molempiin vahnempiin pidetään Suomessa niin tärkeänä että etävanhemman tulee olla oikeasti aika kammotus jos ei saa edes valvottuja tapaamisia oikeuden päätöksellä. Yleensä normaali vanhempi saa normaalit tapaamisoikeudet ilman valvomisia tms.
Mitä sitten talouteen tulee niin onhan se kumma jos viisihenkinen perhe ei pärjää yli 2000€/kk kun nelihenkinenkin tulee kivasti toimeen 1600€/kk. Se on ihan että mihin ne rahansa haluaa käyttää. Todnäk ap:n taloudenpito ei ole tiivistä vaan pikkumenoja on siellä sun täällä eikä haluta nähdä niiden vaikutusta kokonaisuuteen.
kuten edellä mainittu asia, uhkailu kiristys ja kaikki oli mieheni pistänyt silloin nuorena pelkäämään ja miettimään, isovanhemmat ei saa nähdä jos teet niin, et saa lapsia jos et tee niin ja näin..
nyt kun aikaa on mennyt ja mitään ei ole saatu lapsiin yhteyttä, on mieheni tavallaan luovuttanut.ei ole jaksanut henkisesti sitä rulianssia jatkaa mitä oli kun yritimme lasten tapaamista.
mutta myös se, että mieheni väsyi, hän myös ajatteli lapsiaan, moni ei varmaan tätä edes koskaan mieti näissä tapaamis ja oikeus käsittelyjen riidoissa, miten lapsiin vaikutaa??
mitkä oltavat on lapsilla,jos heidän äiti yrittää koko ajan olla vastassa joka asiassa ja evää tapaamiset, äiti ei vastaa puhelimeen, ei ota lahjoja vastaa, joka puolelta tulee painostusta että äidin pitäisi lasten antaa tavata isäänsä, mutta äiti yrittää koko ajan sen tien tukkia.
miltä lapsista näyttää tälläinen äiti joka koko ajan hermoilee, pelkää että häviää oikeusjutut ja muut, onko se lapsille hyvä äiti, jos äiti on paineen alla ja trressaantunut?
mieheni myös ajatellut, että kunhan äiti pitää lapsistaan huolta, ja kun hän ei saa pitää huolta, toivoo että joku ees.
ja minua haukuttiin myös siitä miksi tehtiin kolme lasta, jos lukisitte paremmin, kolmas tuli kierukka raskautena, eli olisiko pitänyt abortoida? sekö olisi ollut ratkaisu? ehkäisystä huolehdittu, kuinkas kävikään, vastoin meidän suunnitelmiahan se meni. ja oisko tuo abortti ollut henkisesti minulle hyvä, en usko
MItään syytä tähän tapaamisien estämiseen ei ollut. Isovanhemmille oli jopa sanonut etttä syy on juuri se ettei vaan haluu kun ei tykkää miehestä.
Jos TODELLA olisi halunnut nähdä lastaan, niin eikö sitten olisi vienyt asian lastenvalvojalle ja käräjäoikeuteen?
Ei äidin yksinhuoltajuus tarkoita sitä, että lasta ei saa nähdä. Huoltomuoto ja tapaamisoikeus ovat kaksi eri asiaa ja ne käsitellään oikeudessakin kahtena eri asiana.
Kyllä äiti voi estää tapaamiset jos haluaa. Eihän siitä pitkällisen oikeustaistelun tuloksena ole muuta kuin uhkasakko jos ei tapaamisiin lasta anna.
Lisäksi tuon tappelun aikana lapsi kärsii vanhempien tappelusta.Eli kyllä jopa Suomessa on hyvinkin mahdollista että lapsi ei näe toista vanhempaansa vaikka vanhempi kuinka taistelisi.
Lisäksi mieheni tapauksessa, kuten kerroin mies oli nuori eikä osannut pitää puoltaan, eikä siihen aikaan isejä pahemmin neuvottu asioissa.
Lisäksi nainen oli vielä uhannut, että jos mies rupee vaatimaan tapaamisia oikeusteitse niin sitten lapsi ei näe isovanhempiaan enää koskaan.Se on helppo arvostella, kun ei ole ollut samassa tilanteessa. Mies silloin antoi periksi, ei uskaltanut tapella kun pelkäsi ettei sitten lapsi näe isovanhempiakaan, jotka lapselle todella tärkeitä myös.
Mutta kuten sanottu, nyt teini on meillä aika usein ja siteet pääsevät onneksi muotoutumaan uudelleen. Myös totuus selvinnee lapselle aikanaan, siinä sitten äiti niittää sitä mitä on kylvänyt. Eikä säälitä yhtään.
Niin ja elarit on maksettu aina vaikkei lasta saanutkaan tavata.Mutta olen kyllä sitä mieltä, että on moraalitonta vaatia toista osapuolta VAIN maksajaksi, jos ei anneta muuten olla vanhempi. Samalla logiikallahan sitten pitäisi spermanluovuttajienkin elättää kaikki alkunsa saaneet lapset.
Ja nyt en siis tarkoita isiä jotka eron myötä itse hylänneet perheensä vaan nimenomaan tällaisia tapauksia jossa miestä "käytetään" lapsen tekoon ja sitten eliminoidaan täysin lapsen elämästä muuten paitsi maksajan roolissa.
mieheni oli myöhemmin eron jälkeen kuullut lasten äidin sukulaiselta, että nainen oli saanut sen minkä halusi, kaksi lasta ja vapauden lasten kanssa, siis suunnitellut ilman miestä, kaikkein paras tässä on se että olikin mieheni eron jölkeen ollut naisen kanssa pari vuotta kimpassa, eli lesot keskenään hoitaneet lapsetm mut on sen jälkeen mieheen tyytynyt.
eli käytti hyväksenn ja sai lapset ja rahastuksen
Sori jos oot jo vastannut, en jaksa koko ketjua lukea.
Hankala tilanne teillä.
[/quote]
mieheni oli myöhemmin eron jälkeen kuullut lasten äidin sukulaiselta, että nainen oli saanut sen minkä halusi, kaksi lasta ja vapauden lasten kanssa, siis suunnitellut ilman miestä, kaikkein paras tässä on se että olikin mieheni eron jölkeen ollut naisen kanssa pari vuotta kimpassa, eli lesot keskenään hoitaneet lapsetm mut on sen jälkeen mieheen tyytynyt.
eli käytti hyväksenn ja sai lapset ja rahastuksen
[/quote]
yli 10v, on ollut poikaan yhteydessä vastikään, mut poika ei tunnista kun hänellä on oma isä et mikä hullu tää mun mies on, ja pojan isäpuoli uhkaili ettei saa sinne päin olla yhteydessä jne..
mutta tarina on tuttu meillekin. Kun miehen elatusmaksut jättävät meidät köyhyysrajalle vaikka molemmat työssäkäyviä olemmekin (pienipalkkaisia).
Elatusmaksut otetaan ennen verojen vähentämistä, n. 23% palkasta. Kun verot on vielä n. 40%, eipä paljon pienestä palkasta jää elämiseen. Ja velvollisuus jatkuu kunnes lapsi täyttää 21v (18 jos ei jatka opiskeluita). Asutaan pohjolassa mutta ei Suomessa. Kerroin vain siksi, että on muitakin, vaikka ei ihan samanlaiset systeemit Suomessa olekaan.
Elämän jatkuminen sille joka maksaa eikä saa tavata lapsia, on taloudellisesti aika mahdotonta. Nyt on kaksi yksinhuoltajaa rahalliseti. Minä joka maksan laihasta tilipussistani kaiken yksin ja etälasten vanhempi.
Meinaan että jos teet rikoksen, sen voi sovittaa ajan kanssa mutta tässä olet maksumiehenä koko työikäsi. Syy ei ole lasten, järjestelmän kyllä.
Se on surkea tosiasia, että elareitten maksajalle se mitätön 300€ on silti 300 pois talouden rahoista.
Miettikääpä ja korjatkaa jos olen väärässä, tämä on hyvin yleinen tilanne:Tulot lähivanhemmalle, kaksi lasta,avopuoliso
nettopalkka 1600€
lapsilisä 210,50€
elarit 300€
avopuolison tulot 1800€
NETTO:3910,5Etävanhempi
nettopalka 1800e
uusi muija vauvalomalla 1200€
lapsilisä 100€
elarit -300€
NETTO:2800€-Molemmilla talouksilla on varmasti asuntovelkaa
-ennen ex-vaimon avopuolison ilmaantumista etätalous on saanut korotettua lapsilisää n.90€
-todennäköisesti asumistukea
tarhamaksut minimitVaikka kuinka isällä onkin yhtälailla velvollisuus elättää lapsiaan, se ajaa siihen tosiasiaan, että etävanhempi joutuu taloudellisesti heikompaan tilanteeseen.
Omalla kohdalla kävi niin, että sosiaali painosti nostamaan elaria jonkun utopistisen laskelman mukaisesti ja emme tähän suostuneet.
Miehellä oli pienet tulot, meilla oli esikoinen tulossa, kohtuullinen asuntolaina ja rasitteena miehen sairasloman ajalta jääneet elarirästit, joita kunnalle maksoimme. Miehen kaikki rahat ja vähän enemmänkin meni pakollisiin maksuihin, joten käytännössä elimme minun palkallani.Sosiaalivirkailija sanoi tällöin miehelleni, ettei pidä tehdä uusia lapsia-ensin pitää hoitaa aikaisemmat.
samaan aikaan ex-vaimo veti hurjaa tilipussia(ansaitusti kylläkin) ja asui äveriään avopuolisonsa kanssa kivilinnassa.Reissasivat ja elelivät leveästi minun laskeskellessa pennejä ruokaan-sitten olisi pitänyt vielä maksaa enemmän??Systeemi on tehty, jotta lapset eivät jäisi hunnigolle. Sopimukset ja lait ovat mustavalkoisia, on mahdotonta kirjata pykäliin kaikkia jos-tilanteita. Näinollen aina joku saa kärsiä-yleensä miehen uusi perhe.
C'est la vie!
Onneksi lapset täyttävät ennenpitkää 18v ja pakollinen maksaminen voi loppua, mutta nyt mies maksaakin vapaaehtoisesti itsenäisille aikuisille lapsilleen kun siihen on mahdolisuus:))Elikkä eronneella(yleensä)miehellä ei ole oikeutta perustaa uutta perhettä.
Ei missään mene 200 euroa veteen, jätehuoltoon ja vakuutuksiin per kk...
meil on sähkö kerran kuussa n.160e että revihän siitä. omakotitalossa kun asutaa on maksutkin sitä luokkaa
Ei missään mene 200 euroa veteen, jätehuoltoon ja vakuutuksiin per kk...
meil on sähkö kerran kuussa n.160e että revihän siitä. omakotitalossa kun asutaa on maksutkin sitä luokkaa
Sähköä ei tuossa lainauksessasi mainittu. Ap.lla taisi sähkölasku olla 200/kk.
mutta tarina on tuttu meillekin. Kun miehen elatusmaksut jättävät meidät köyhyysrajalle vaikka molemmat työssäkäyviä olemmekin (pienipalkkaisia). Elatusmaksut otetaan ennen verojen vähentämistä, n. 23% palkasta. Kun verot on vielä n. 40%, eipä paljon pienestä palkasta jää elämiseen. Ja velvollisuus jatkuu kunnes lapsi täyttää 21v (18 jos ei jatka opiskeluita). Asutaan pohjolassa mutta ei Suomessa. Kerroin vain siksi, että on muitakin, vaikka ei ihan samanlaiset systeemit Suomessa olekaan. Elämän jatkuminen sille joka maksaa eikä saa tavata lapsia, on taloudellisesti aika mahdotonta. Nyt on kaksi yksinhuoltajaa rahalliseti. Minä joka maksan laihasta tilipussistani kaiken yksin ja etälasten vanhempi. Meinaan että jos teet rikoksen, sen voi sovittaa ajan kanssa mutta tässä olet maksumiehenä koko työikäsi. Syy ei ole lasten, järjestelmän kyllä.
Jompi kumpi muuttuja on väärin, joko "pieni palkka" tai veroprosentti.
Toinen asia mikä on kirjoituksessasi väärin, on se että elatusmaksut otetaan ennen verojen vähentämistä. Ei pidä paikkaansa, kyllä ne maksetaan ihan nettopalkasta.
ei asuta Suomessa. Lasketaan bruttopalkasta tietty prosentti.
jossa hänen vanhemmat lapsensa asuvat ja sopii tapaamisesta. Ensin ilman exää ja myöhemmin myös siten, että exä on paikalla. Tällöin voidaan käydä läpi molempien perheiden tulot ja pakolliset menot. Nykyään on olemassa laskennallinen kaava, jolla lasketaan paljonko lapseen menee per kuukausi. Tämä summa sitten jaetaan suhteessa molempien vanhempien tulotasoon nähden.
Jos miehesi elatuskyky tuolloin katsotaan oikeasti niin pieneksi, niin hänen ei välttämättä tarvitse maksaa edes tuota minimielaria. Ja jos noissa laskelmissa selviää, että äidin tulotaso on pieni, niin kela maksaa tuon minimielarin ja isän maksaman summan välisen erotuksen. Voi myös käydä niin, että jos laskelmat osoittavat äidin elatuskyvyn olevan riittävän suuri ei hänelle edes makseta tuota erotusta vaan hän saa tyytyä isän maksamaan summaan. Eli ihan oikeasti tuo minimielari ei ole mikään must minkä käteensä jostain joka kuukausi saa.
Ja samalla voisi ottaa lastenvalvojan kanssa puheeksi nuo tapaamisasiat ja tehdä niistäkin virallisen sopimuksen.
Meillä ollut tilanne 4 henkilöö ja 600€ jäi bensaa ja ruokaan. Ei riitä millään. Pystyskö omistusasuntoon saada vähän asumistukea?
Ap, tilanteenne on tosi kireä mut noit elareita ette kyl saa pois. Jostain muusta saatava nipistettyä.
Meillä kun oli paha tilanne tehtiin vähän lumen luontia ja siivousta muille pientä maksua vastaan.Olisko tommosella mahollista saada vähän lisää rahaa?
Jos TODELLA olisi halunnut nähdä lastaan, niin eikö sitten olisi vienyt asian lastenvalvojalle ja käräjäoikeuteen?
Ei äidin yksinhuoltajuus tarkoita sitä, että lasta ei saa nähdä. Huoltomuoto ja tapaamisoikeus ovat kaksi eri asiaa ja ne käsitellään oikeudessakin kahtena eri asiana.