Lapsi toi koulusta kirjeen kotiin jossa kerrottiin etta luokkakaverin uusi veli kuoli....
Vauva oli synty nyt viime viikolla mutta kuoli yllattaen 2 paivan ikaisena.
Emme tunne perhetta mutta en vain voi lopettaa itkemista kun tuntuu niin pahalta.
Kirje oli pitka ja siina kerrottiin tuon perheen toiveet asiaan suhtautumisesta jne.
Asia koskettaa vielakin enemman koska meidan oma vauva syntyy 3 viikon paasta ja tytto kyselee nyt mita jos meillekin sattuu jotain pahaa...
Kommentit (68)
kirje kotiin tollasesta aiheesta. aika outoa.
levitellään koulun puolesta oikein kirjeen muodossa. Aivan törkeää koululta.
ap asuu ulkomailla (ääkkösten puutteesta arvelisin niin), ja siellä on tapana suhtautua asioihin hieman eri tavalla kuin täällä jörössä Suomessa. Täällä ei varmaan kukaan kyseisessä tilanteessa esittäisi edes osanottoa, olisi vaan seuraavassa vanhempainillassa että dippa dappa, onpa ilmoja pidellyt...
että kirjeessä kerrottiin vanhempien toiveista siitä, miten asiaan suhtauduttaisiin. Eli ehkä kirje on laitettu koteihin vanhempien aloitteesta (näin minä ainakin ymmärsin).
levitellään koulun puolesta oikein kirjeen muodossa. Aivan törkeää koululta.
Siis kuka tuommoisen kirjeen oli lähettänyt oppilaiden mukaan? Erikoiselta kuulostaa.
Elämässä kaikki ei mene aina niin kuin haluais, oman lapsen kuolemaa varmaan pahempaa ei ole. Mutta elämä jatkuu meillä muilla. Kuten äitini joskus sanoi, että suru ei koskaan häviä, mutta se pyöristyy.
nyt häntä lohduttaa koska on niiiiin surullinen ja vielä raskaanakin.
Miten tällaisia ihmisiä selviää jos jotain aikeasti tapahtuu niiden elämässä??
ap asuu ulkomailla (ääkkösten puutteesta arvelisin niin), ja siellä on tapana suhtautua asioihin hieman eri tavalla kuin täällä jörössä Suomessa. Täällä ei varmaan kukaan kyseisessä tilanteessa esittäisi edes osanottoa, olisi vaan seuraavassa vanhempainillassa että dippa dappa, onpa ilmoja pidellyt...
nyt häntä lohduttaa koska on niiiiin surullinen ja vielä raskaanakin.
Miten tällaisia ihmisiä selviää jos jotain aikeasti tapahtuu niiden elämässä??
ap asuu ulkomailla (ääkkösten puutteesta arvelisin niin), ja siellä on tapana suhtautua asioihin hieman eri tavalla kuin täällä jörössä Suomessa. Täällä ei varmaan kukaan kyseisessä tilanteessa esittäisi edes osanottoa, olisi vaan seuraavassa vanhempainillassa että dippa dappa, onpa ilmoja pidellyt...
ei ole samalla tavalla tunnevammainen kuin sinä. Mene terapiaan, siellä ne kätketyt tunteesi (tässä tapauksessa empatia) nousevat pintaan :) Vai onko sulla empatian tunteita edes syvällä piilossa?!
Missä ihmeen koulussa näin toimittaisiin? Kyseessä on yhden perheen yksityiselämän tragedia, joka ei liity millään tavalla lasten koulukavereiden tai heidän perheittensä elämään.
on meillekin tullut koulusta viestiä kun luokkakaverin siskovauva kuoli. Tunnettiin toki muutenkin. kirje tuli vain kuolleen vauvan isoveljen luokkakavereille. Vanhemmat olivat toivoneet
jos kyseessä on joku pikkukoulu, niin sitten ymmärrän. mutta jos vanhemmat eivät juuri edes tunne toisiaan, niin opettajan olisi pitänyt sanoa vanhemmille, että kirje ei ole hyvä idea.
ei jumalauta mitä porukkaa täälä..
nain mitattomasta aiheesta! Alkaa vaivautuko sitten vastaamaan jos niin ottaa paasta!
Lahinna nyt tarkoitin kysya etta miten lapselle lisaa voisin kertoa aiheesta kun se hanta vaivaa ja minuakin kosketti (sori, ehka mulla on tunteita viela jaljella tassa kylmassa maailmassa... :o()
Ja kylla koulusta (rehtorilta) saivat kirjeet lapseni ja hanen rinnakkaisluokan lapset. Ja perhe itse on ilmoittanut koululle asiasta koska lapsi on poissa xxx ajan, ei tieda milloin palaa takaisin ja etta lapselta ja perheelta heidan palatessa kouluelamaan takaisin ei saa kysya mitaan eika heille tarjota surunvalitteluja, kunnes ovat itse siihen valmiita.
Rehtori on selittanyt asiaa lapsille, mutta ajattelin nyt vain kysaista olisiko viela lisaa neuvoja miten asiaa voisin kasitella kun lasta vaivaa... Mutta jos ei ole niin alkaa huoliko.
ap
ilmoittaa lapsensa kavereiden vanhemmille, jotta he tietävät, että tätä lasta on kohdannut suuri suru ja jotta he voivat puhua omien lastensa kanssa asiasta, että he tietävät, että tämä suuren surun kohdannut luokkatoveri voi olla jonkin aikaa hyvin "outo", surullinen, ehkäpä jopa vihainen.
Joskus mietin tätä palstaa lukiessani, kuinka uskomattoman köyhä voi ihminen henkisesti olla.
Kirje oli vain yhden luokkavuoden vanhemmille.
ap
Muistan kun 11-vuotiaana luokkatoverini äiti kuoli. Poika itkeskeli sitä ja opettaja totesi vain tyynesti: mitä siinä pillittelet - kaikki me jonakin päivänä kuolemme.
Muistan vieläkin, kuinka kauhuissani olin, että joku voi suhtautua noin tyynen kylmästi.
Mutta empatian puute taitaa olla siis tavanomaista...
Ettehän vain sitten odota itseänne kohdeltavan hienotunteisesti ja kauniisti, kun teillä on suruja-vastoinkäymisiä-sun sen sellaista? Nehän ovat elämää, joohan.
syntymän ja vakavan sairauden ilmettyä(henki oli hilkulla, hyvän terveydenhuollon ansiosta meillä on kuopus)esikoisen koulussa rukoiltiin meidän vauvan ja perheen puolesta. Miksi ihmeessä olisin loukkaantunut tuosta. Hyvää tarkottivat. Huomasin kyllä että jaettua surua on helpompi kantaa. Oli ihana tunne kun esikoisesta pidetään koulussa huolta kun itse olin satojen km päässä kuopuksen kanssa. Ihan suomessa 2001, pienessä kyläkoulussa. Meillä on hyvä ja välittävä kylä vaikkei koulua olekkaan enää. Täällä on hyvä kasvattaa lapsensa kun naapureista ja tutuista huolehditaan.
Isäni kuoli ja ex-ystävä "empaattisena" ihmisenä se jaksoi kaikille itkeä tuhertaa miten kurjalle ja surulliselle hänestä mun puolesta tuntuu. Hänen surunsa oli niin musertavaa, että hän vaati myös minua lohduttajakseen ihan jatkuvasti. Niin siinä sitten kävi, että minä toimin tukijana ja lohduttavan olkapään tarjoajana, kun ex-ystävä "epäitsekkäästi" suri minun suurta menetystäni puolestani.
On tää elo täällä Suomessa mennyt kummalliseksi, kun sulla ei oo rahaa: "voi voi oma vika", kun menet naimisiin: " tommosen kanssa meni, ei tuu kestämään" tai toinen vaihtoehto "ruoka oli pahaa, juomissa pihisteltiin ja morsiammella oli ruma mekko" ja kun joku kuolee: "elämä on" tai "ei kuulu mulle"
Mistä nämä kommentit oikein kumpuaa? Jurottakaa vaan siellä omissa oloissanne, älkää vain tutustuko kehenkään vaan valittakaa täällä kun on yksinäistä eikä kukaan välitä.
ja nyt meidän pitää sua lohduttaa vai?