Lapsi toi koulusta kirjeen kotiin jossa kerrottiin etta luokkakaverin uusi veli kuoli....

Omille lapsilleni, nyt 1. ja 2. luokalla kuolema on juuri tällä hetkellä jotain sellaista, mikä askarruttaa. Isomummi kuoli 6 kk sitten ja olemme paljon puhuneet asiasta. Lapsen kuolema lapselle on aina tosi pelottava kokemus ja koulussa aivan varmuudella lapset jakavat kokemuksensa. Täysin valmistelematta olevalle ekaluokkalaiselle voi tulla aivan kamalana shokkina kokemus siitä, että kaverin odotettu pikkuveli/-sisko kuolee. Eiväthän vauvat kuole vaan vanhat ihmiset. Ei tässä ketjussa kai ap:lle haettu sääliä ja ymmärrystä, vaan tuotin esille asia kouluikäisten lasten kokemus asiasta.

Lapsi olisi 'suomalaisittain' 2.luokalla.

ap

Asia koskettaa vielakin enemman koska meidan oma vauva syntyy 3 viikon paasta ja tytto kyselee nyt mita jos meillekin sattuu jotain pahaa...

ap

Meillä ei päiväkodissa jaeta perheiden suruja sen paremmin kuin ilojakaan. Edes sitä ei kerrota kuka on sairaana tai mistä sairaudesta on kyse. Päiväkoti tiedottaa perheitä vain päiväkodin toiminnasta, vanhemmat voivat halutessaan jakaa yksityiselämäänsä kuuluvia asioita vapaasti muita kanavia pitkin. Tämä, niin kuin aiemmatkin kommentit tähän aiheeseen, täysin objektiivisesti ja vain käytäntöä ihmetellen. En missään vaiheessa ole vähätellyt kenenkään surua, saati tragediaa itsessään.

Käsitystä päiväkodista laitoksena ja lasten päiväsäilönä...

Jos omassa päiväkodissamme on vesirokkoa, on eteisen ilmoitustaululla lappu "HUOM! Päiväkodissamme on vesirokkoa", Yleisenä käytäntönä on myös ilmoittaa, että lapsemme on sairastunut vatsatatuiin ja päiväkodissa sanotaan lapsemme "xx" parhaa kaverin vanhemmille "yy" että "xx:lla" on muuten vatsatauti ja just eilen imeskelivät samaa legopalikkaa" Koen sen vaan positiivisena ennakkovaroituksena.

Jos perhettämme kohtaisi tuollainen suru, olisin iloinen että päiväkodissa asiaa käsiteltäisiin ennen lapseni paluuta hoitoon. Kokisin vaikeaksi ottaa asian vanhempien kanssa puheeksi niiden 10 minuutin aikan kun vanhempia kohtaan hoitoon tuodessa/hakiessa. Varsinkin tuntien suomalaisen mentaliteetin kohdata surevia: Kun teen heistä läpinäkyviä, heitä ei ole, eikä heistä kannata välitää.

ONNEKSI, meillä on yksityinen ihana päiväkoti, joka ei ole säilö, vaan varhaiskasvatushoito, jossa hoitajat ovat niin tuttuja, että välillä haltaan ihan vaan ilosta tai surusta. Ja jossa vanhemmat muodostavat päiväkotia ylläpitävän yhdistyksen hallituksen. Olisi pöyristyttävää, jos jonkun perheen suru kuitattaisiin vain olan kohautuksella "Elämä on".

Olen aivan shokissa, kuinka tunteettomia voikaan jotkut olla! : O



Tottakai pikkuvauvan äkillinen kuolema koskettaa jokaista tunne-elämältään normaalia ihmistä. Ihan sama, onko perhe tuttu vai ei, pienen lapsen kuolema on hirveä, pelottava ja ahdistava asia. Sellainen jää mieleen, vaikka kyseessä olisivat ventovieraat ihmiset.



Älkää hyvät ihmiset nyt opettako lapsillennekin tuollaista kylmää ja tunteetonta suhtautumista ympäröivään maailmaan.

Musta on ihan normaalia, että perhe haluaa ilmoittaa heitä kohdanneesta surusta ja kunkin lapsen vanhemmat voivat halutessaan asiaa käsitellä omien lastensa kanssa. Koska aivan varmasti tieto vauvan kuolemasta jossain viheessa olisi lasten korviin kiirinyt.

on ainakin 1, joka epäilee ajoituksen olevan "provo" (jo sananakin ihan hirveä!). Kyllä on kyynisiä ihmisiä!

Mutta jos nyt ajatellaan sitä, että vanhempien tehtävä on luoda turvallisuuden tunnetta lapsilleen, niin jotenkin mua karmii ajatus äidistä, joka ei voi lakata itkemästä tuntemattoman pikkuvauvan kuolemaa. Voi vain kuvitella tämän äidin oman pikkutytön tunteita. Tytöllä varmaan itsellään pyörii mielessä kaikenlaista, mutta hän ei uskalla tuoda ajatuksiaan julki, koska suojelee äitiään. Mikä on aivan väärä asetelma.



Ymmärrän että äiti on herkässä tilassa raskauden vuoksi, mutta ehkä nyt olisi syytä puhua lääkärille, jotta äiti saisi tukea ja jaksaisi olla vanhempi.

Kurjaa, että olet saanut kaikenmoista potaskaa palautteeksi kirjoitukseesi!

Mä olisin kanssa itkeä pillittänyt vaikka kuinka tuollasien viestin luettuani. Itse viiden lapsen äitinä koen jotenkin tosi voimakkaasti kaikenlaiset lapsiin liittyvät "uutiset".

Musta oli tosi hyvä, että opettaja laittoi kirjeen kotiin ja selvitti asian oppilaille ja heidän perheilleen.

Jaksamista teille asian puimiseen kotona ja oppilaan perheen kohtaamiseen!

Joskus mietin tätä palstaa lukiessani, kuinka uskomattoman köyhä voi ihminen henkisesti olla.

niin et ole enää ihmeissäsi!

Hyva kuulla etta meita tunteellisia on muitakin. Toivon tuolle perheelle paljon voimia ja jaksamista tulevina aikoina.



ap

Asiahan on niin, että kun joku surkea asia koskettaa se voi vain levitä. Kun ap tuntee pahaa oloa hän levittää tietoa meillekin. Se oli apn tarkoitus. Saada sääliä kun jonkun muub lapsi kuoli ja levittää pahaa oloa tänne.

Asiahan on niin, että kun joku surkea asia koskettaa se voi vain levitä. Kun ap tuntee pahaa oloa hän levittää tietoa meillekin. Se oli apn tarkoitus. Saada sääliä kun jonkun muub lapsi kuoli ja levittää pahaa oloa tänne.

En edes alennu kommentoimaan tahan taman enempaa.

Ehka sulla on parempi paiva huomenna. Hyvaa yota.

ap

jos haluat ottaa osaa, niin sanot sen suoraan sille joka kärsii. Nyt levität asiaa ja haet itsellesi sympatiaa. Kauniita unia.

Asiahan on niin, että kun joku surkea asia koskettaa se voi vain levitä. Kun ap tuntee pahaa oloa hän levittää tietoa meillekin. Se oli apn tarkoitus. Saada sääliä kun jonkun muub lapsi kuoli ja levittää pahaa oloa tänne.

Mitäs pahaa oloas sä täällä raivoamisellasi oikein purat?

... halusin vain kertoa, että ymmärrän täysin mielentilasi. Kommenteistasi huomaa, että osaat erottaa jyvät akanoista :)



Ja anna sen itkun tulla, ettei lapsestasi tule tällainen empatiakyvytön debiili mitä tällä palstalla sikiää.

ei kai tässä mitään sääliä haettu.

Varmaan tämä luokkakaveri on koulussa puhunut paljon pian syntyvästä sisaruksestaan. Ja nyt kun vauva yllättäen kuoli, niin oppillat varmaan kyselisivät ihan mitä sattuu, ellei heitä vähän kotona opastettaisi, ettei tämän vauvan sisarusta saa mennä pommittamaan millään typerillä kysymyksillä. Siksi kai kirje, helpottamaan tämän koululaisen oloa, joka oli innoissaan uudesta vauvasta:-(

Mutta jos itseltäni kuolisi lapsi kohtuun/muutaman päivän ikäisenä, ei tulisi MIELEENKÄÄN toitottaa siitä lapseni LUOKALLE!! Siis mikä näitä "kaiken itkijöitä" oikein vaivaa- jaksavat vollottaa tuntemattomien ihmisten lapsien/eläinten/parvekekukkien puolesta päivästä toiseen?? Kyllä minäkin herkistyn helposti ja itken vaikka julkisesti jos oloni on tarpeeksi paha, mutta en siltikään lähtisi pitkin kyliä kertomaan itkuni syytä.

Että harvapa muksu syntymättömästä sisaruksestaan ala-asteella vielä paljoa juttelee. Tämä on ainakin oma (ja mieheni) muistikuva.

Kylla on vaikea tilanne. Varmasti te vanhemmat voisitte kerata yhdessa rahaa ja ostaa perheelle aterioita. Ettei heidan nyt ainakaan siita tarvitse murehtia.



Tottakai sinusta tuntuu pahalta, koska olet raskaana ja oma lapsi syntyy pian. Ihan keta tahansa empaattista ihmista tuollainen koskettaa. Omalle lapselle puhuisin kuolemasta ja enkeleista. Jotenkin lohduttavasti silti. Nuo ovat isoja vaikeita asioita kasitella.



terv. toinen ulkkis

vastauksia. Muualla maailmassa on tapana jakaa suru toisella tavalla ja mahtaisikohan siitäkin johtua, ettei sitten ole masennusta niin paljoa ja itsemurhia. Ei se ole mitään sankaruutta surea yksin vaan parhainta olisi ihmiselle itselle jakaa se toisten kanssa. Suomalaiset ei vaan kaikki sitä osaa ja jokainen toki suree oman tahtonsa mukaan, mutta turha sitä on mainostaa jotenkin ainoaksi tavaksi surra.



Ap, tottakai tapaus koskettaa. Jokaistahan tuollainen koskettaa. Jos katson televisiosta koskettavaa haastattelua vaikka, niin siinäkin voi muutama kyynel vierähtää. Oma raskaus tietysti herkistää tälläisille jutuille entisestään. Joku päivähän tuli se dokumentti kuolevista vauvoista ja en todellakaan pystynyt katsomaan tässä loppuraskauden tilassa sitä. Normaalisti pystyn, vaikka se ahdistaakin. Nyt se on liikaa.