Lapsi toi koulusta kirjeen kotiin jossa kerrottiin etta luokkakaverin uusi veli kuoli....

...annat tytön kertoa tuntemuksistaan, ja sitten kerrot vaan että luottaa ettei näin käy teille. jos teillä on tapana, voitte rukoilla jos siitä tulee lapselle turvallisempi olo. tietty riippuu myös minkä ikäinen - pienemmälle riittää se et sinä sanot et näin on, isommalle voi sitten vähän realistisemmin selittää...



vaikeata vaikka se onkin, kuolema on osa elämää. siitä ei tarvitse vaieta, tai hyssytellä. lapset ymmärtävät asiat vaan omalla tavallaan. kunhan aikuiset pysyvät rauhallisina, niin hekin pysyvät.



koita ite olla liikaa sitä miettimättä, tai ainakin vältä huolen näyttämistä tytölle. kyllähän ne asiat kuitenkin menevät niinku ovat mennääkseen...

lapset jakavat kokemuksensa. jos jollekin luokalla taphtuu jotain surullista, sen saatta kokea koko luokka. kyse ei ole nyt vanhemmista, vaan lapsien auttamisesta surunsa käsittelyssä. ja lapsea voi tukea vain aikuinen joka tietää mistä on kyse.

Olet saanut osaksi ihan hurjia vastauksia. Ymmärrän sua täysin ja mielestäni ymmärsin jo aloituksestasi, mitä tahdoit sanoa (oman tytön kyselyt ja niihin vastaaminen). Älä välitä asiattomista vastauksista. On tietenkin totta, ettei voi tietää, miten omassa synnytyksessä tai sen jälkeen käy, mutta lapsen on myös hyvä tietää, että hoito on hyvää yleensä ja kuolema on harvinaista. Ei ole "meidän käsissä", miten pitkälle elämää annetaan. En tiedä, mitä ajattelet rukouksesta tyttösi kanssa, mutta ehkä se voisi auttaa, kun voi turvautua Jumalaan. En sitten halua loukata tällä kommentilla sinua eikä ketään muutakaan, itse uskon ja siksi se on luonnollista ja itse selittäisin lapsilleni näin ja vastaisin kaikkiin kysymyksiin tosissani -ja rukoilisimme, niinkuin nytkin vielä tulevan lapsemme puolesta. t. Elokuussa synnyttävä

eivät olisi tietoisia tokaluokkalaisen lapsen äidin raskaudesta. Monessa maassa - esim. täällä missä itse asun - lapset kyllä "toitottavat", jos ovat saamassa pikkuveljen tai -siskon.



Samoin täällä ei tokaluokkalaiset vielä kulje yksin kouluun eli huomaisin kyllä jossain vaiheessa, jos joku äiti on raskaana, siinä kun tuodaan lapsiamme koulun ovelle. Täällä sanotaan muille vanhemmille - ja niille lapsille myös - hei. Ja vaihdetaan muutenkin muutama sana. Jos huomataan, että joku raskaana, niin toivotetaan onnea.



Niinpä jos sinun lapsesi kuolee kahden päivän ikäisenä ja kukaan luokkakaverin vanhemmista ei tiedä tästä, niin kun seuraavan kerran tuot lastasi kouluun - maha normaalina eli ihmiset tajuaa, että olet synnyttänyt, niin kaikki muut vanhemmat onnittelevat ja kyselevät, miten sujuu uuden vauvan kanssa.



Ap:n kuvaama perhe halusi välttää tämän. Ja arvelivat, että eivät pysty vastaanottamaan suruvalittelujakaan. Kirjeen ansiosta kaikki muut vanhemmat tietävät nyt, miten suhtautua kun näkevät perheen. Eli sanotaan päivää ja jutellaan tavallisia juttuja.



Tämä ketju osoittaa, miten eristäytyneitä suomalaiset ovat. Oletusarvo tuntuu olevan, että et olisi tietoinen, jos lapsesi luokkakaverille olisi tulossa uusi sisarus. Samoin oletusarvo, ettet joka tapauksessa koskaan kohtaisi lapsesi luokkakavereiden vanhempia.



Huh, heijaa. Nyt ymmärrän suomalaisia masennus - jo pienten lasten -, väkivalta ja itsemurhalukuja...

levitellään koulun puolesta oikein kirjeen muodossa. Aivan törkeää koululta.

Perhe on itse halunnut, etä kirje jaetaan. Ei koulu tietenkään puhu mitään, ellei perhe itse niin halua.

t. ope

heikkouteen ja hysteerisyyteen. Itsekin kyllä vollotin pienistä raskaana ollessani, mutta ristiriita tässä on nyt se, että ap. kirjoitti kysyen, kuinka puhua asiasta tyttärelleen, ja kuitenkin hakee koko ajan hyväksyntää omalle itkemiselleen.



Aikuisen pitää edes yrittää olla se vahva - eikä sillä ole mitään tekemistä empatiakyvyttömyyden kanssa. Ap. voi vakuuttaa tyttärelleen, että heidän vauvallaan ei ole mitään hätää ja että vauvojen kuolemat ovat tosi harvinaisia, mutta kuinka vakuuttava hän pystyy olemaan, jos itse itkeä pillittää? Tällaisella käytöksellähän äiti vain lisää lapsen huolta ja pelkoa.



Kirjoitin samasta asiasta jo aikaisemmin, (en muista numeroani) mutta tarkensin nyt vielä, koska kaikki tuntuvat olevan sitä mieltä, että ap:n käytös on hyväksyttävää ja jopa ylpeilyn aihe.



Empatiakyvystä vielä yleisesti: mitä siitä tulisi todellisen hädän hetkellä, jos kaikki purskahtaisivat hillittömään itkuun nähdessään toisten kärsivän, eikä kukaan pystyisi rauhalliseen, järkevään toimintaan toisia auttaakseen?

Ei jokaisen aikuisen tarvitse olla heti toimiva kone. Lapsen on hyvä nähdä, että rajuja tunteita saa näyttää ja että niistäpääsee yli. Lapsen kanssa voi surra avoimesti yhdessä.

voin vakuuttaa, että maapalolla on kymmeniä miljoonia aikuisia, jotka itkeä pillittävät reippaasti ja vuolaasti, vaikka läsnä olisi koululuokallinen lapsia, eikä siitä nosteta mitään haloota. Esim. jo pelkästään amerikkalaiseen kulttuuriin kuuluu paljon avoimempi tunteiden näyttäminen lasten läsnäollessa kuin Suomessa.

Itse valitsisin paljon mielummin tuon jenkki/latino -mallin näissä tunnejutuissa, kuin suomalaisen järkyttävän jöröiden ja vittumaisuuden.

Minulla on lapsille itkun varalta lorukin eräästä kirjasta:

"Itke, itke itkemistä, anna tulla porua.

Onhan, onhan kyynelistä hurjan hauska norua." : )

heikkouteen ja hysteerisyyteen. Itsekin kyllä vollotin pienistä raskaana ollessani, mutta ristiriita tässä on nyt se, että ap. kirjoitti kysyen, kuinka puhua asiasta tyttärelleen, ja kuitenkin hakee koko ajan hyväksyntää omalle itkemiselleen. Aikuisen pitää edes yrittää olla se vahva - eikä sillä ole mitään tekemistä empatiakyvyttömyyden kanssa. Ap. voi vakuuttaa tyttärelleen, että heidän vauvallaan ei ole mitään hätää ja että vauvojen kuolemat ovat tosi harvinaisia, mutta kuinka vakuuttava hän pystyy olemaan, jos itse itkeä pillittää? Tällaisella käytöksellähän äiti vain lisää lapsen huolta ja pelkoa. Kirjoitin samasta asiasta jo aikaisemmin, (en muista numeroani) mutta tarkensin nyt vielä, koska kaikki tuntuvat olevan sitä mieltä, että ap:n käytös on hyväksyttävää ja jopa ylpeilyn aihe. Empatiakyvystä vielä yleisesti: mitä siitä tulisi todellisen hädän hetkellä, jos kaikki purskahtaisivat hillittömään itkuun nähdessään toisten kärsivän, eikä kukaan pystyisi rauhalliseen, järkevään toimintaan toisia auttaakseen?

Ei jokaisen aikuisen tarvitse olla heti toimiva kone. Lapsen on hyvä nähdä, että rajuja tunteita saa näyttää ja että niistäpääsee yli. Lapsen kanssa voi surra avoimesti yhdessä. voin vakuuttaa, että maapalolla on kymmeniä miljoonia aikuisia, jotka itkeä pillittävät reippaasti ja vuolaasti, vaikka läsnä olisi koululuokallinen lapsia, eikä siitä nosteta mitään haloota. Esim. jo pelkästään amerikkalaiseen kulttuuriin kuuluu paljon avoimempi tunteiden näyttäminen lasten läsnäollessa kuin Suomessa. Itse valitsisin paljon mielummin tuon jenkki/latino -mallin näissä tunnejutuissa, kuin suomalaisen järkyttävän jöröiden ja vittumaisuuden. Minulla on lapsille itkun varalta lorukin eräästä kirjasta: "Itke, itke itkemistä, anna tulla porua. Onhan, onhan kyynelistä hurjan hauska norua." : )

heikkouteen ja hysteerisyyteen. Itsekin kyllä vollotin pienistä raskaana ollessani, mutta ristiriita tässä on nyt se, että ap. kirjoitti kysyen, kuinka puhua asiasta tyttärelleen, ja kuitenkin hakee koko ajan hyväksyntää omalle itkemiselleen. Aikuisen pitää edes yrittää olla se vahva - eikä sillä ole mitään tekemistä empatiakyvyttömyyden kanssa. Ap. voi vakuuttaa tyttärelleen, että heidän vauvallaan ei ole mitään hätää ja että vauvojen kuolemat ovat tosi harvinaisia, mutta kuinka vakuuttava hän pystyy olemaan, jos itse itkeä pillittää? Tällaisella käytöksellähän äiti vain lisää lapsen huolta ja pelkoa. Kirjoitin samasta asiasta jo aikaisemmin, (en muista numeroani) mutta tarkensin nyt vielä, koska kaikki tuntuvat olevan sitä mieltä, että ap:n käytös on hyväksyttävää ja jopa ylpeilyn aihe. Empatiakyvystä vielä yleisesti: mitä siitä tulisi todellisen hädän hetkellä, jos kaikki purskahtaisivat hillittömään itkuun nähdessään toisten kärsivän, eikä kukaan pystyisi rauhalliseen, järkevään toimintaan toisia auttaakseen?