ylihuomenna ultra ja jännittää aivan kauheasti lapsen sukupuoli

HUHHU! Olen pahoillani, mutta minulta ei sinulle ymmärrystä heru. Tai no, niinkuin sanotaan : Kaikilla omat murheensa..

Ajatteleppa, sinun miehesi varmaan terve, ollut aina lapsen odotuksissa mukana, sinulla töitä ja miehelläsi (?) ELI PERUSASIAT KUNNOSSA ja nähtävästi ei siltikään riitä tässä maailmassa se. MASENTAVAA, ihmiset? Eikö?

Ymmärtäkää että täällä voidaan ottaa kerralla kaikki pois mitä olette rakentaneet elämällä ja sitten käytte vielä itkemässä täällä kun ei saatukkaan sitä sukupuolta mitä toivoitte. TE ette voi saada kaikkea, mutta voitte iloita sentään siintä että teillä mies vierellä terveenä, aikaisempia lapsia terveenä, koti.. jne. Toisaalta säälin sinua, koska olet itkenyt.. mutta kun ajattelen asiaa minkä takia niin... HUOH!

Nyt en ole enää kiukkuinen, mutta hyväksyminen on edelleen vaikeaa. Yritän keksiä kaikkia jossittelu keinoja, että jospa ultraaja näki väärin tai jospa sittenkin saisin vahingossa vielä neljännen joka olisi poika. Haaveesta on tosi vaikea luopua lopullisesti.



Samalla tavalla kun lasta kovasti yrittävät näkevät raskaanaolevia joka puolella, niin minä näen toinen toistaan ihanampia poikalapsia ja perheitä. Oikein sydämestä riipasee!



Ikävintä tässä on varmaankin se, että en tällä hetkellä osaa nauttua raskaudestani yhtään, siihen meni mielenkiinto. Johan olen tyttöjä kaksi aikaisempaakin kertaa kantanut...mihin se siitä eroaisi?



Joka päivä kuitenkin parempi ja mukavia nevoja ja sanoja olen täältä saanut. Kiitos

Nyt en ole enää kiukkuinen, mutta hyväksyminen on edelleen vaikeaa. Yritän keksiä kaikkia jossittelu keinoja, että jospa ultraaja näki väärin tai jospa sittenkin saisin vahingossa vielä neljännen joka olisi poika. Haaveesta on tosi vaikea luopua lopullisesti.

Samalla tavalla kun lasta kovasti yrittävät näkevät raskaanaolevia joka puolella, niin minä näen toinen toistaan ihanampia poikalapsia ja perheitä. Oikein sydämestä riipasee!

Ikävintä tässä on varmaankin se, että en tällä hetkellä osaa nauttua raskaudestani yhtään, siihen meni mielenkiinto. Johan olen tyttöjä kaksi aikaisempaakin kertaa kantanut...mihin se siitä eroaisi?

Joka päivä kuitenkin parempi ja mukavia nevoja ja sanoja olen täältä saanut. Kiitos

Olisi ihan mukavaa saada myös poika perheeseen, mutta en kyllä ole tytöstäkään pettynyt. Ennen muuta toivon lasta.



Meillä sukulaiset odottavat kovasti poikaa ja minulle tulee siitä sellainen vastareaktio, että helvetti soikoon minä teen tytön, ettei ainakaan tarvitse sitten kuunnella mitään "viimeinkin saitte pojan, onnea" -juttuja. Minua ne jotenkin loukkaavat ajatuksenakin. Haluan, että lapseni hyväksytään ja toivotetaan tervetulleeksi sellaisena kuin hän on, vaikka olisi vammainenkin tms.

Meillä oli kolme poikaa ja sitten saimme vielä neljännen lapsen, joka suureksi ihmeeksi onkin tyttö.

Turha syyllistää ap:ta tai ketään... Ne ihmiset jotka elävät 1+1, tyttö ja poika elämää, eivät mitenkään käsitä toivetta molempien sukupuolien lapsista. Ainakin minusta tuntuu siltä.

Voimia sinulle ap.

Turha syyllistää ap:ta tai ketään... Ne ihmiset jotka elävät 1+1, tyttö ja poika elämää, eivät mitenkään käsitä toivetta molempien sukupuolien lapsista.

Meillä on kolme tyttöä, enkä ymmärrä miksi pitäisi olla molempia sukupuolia. Välillä tuntuu että ulkopuoliset surkuttelevat tilannettamme, vaikka itse olemme ihan onnellisia. En ymmärrä, miten se poika tekisi perheemme jotenkin täydellisemmäksi tai autuaammaksi kuin tytötkään, vaikka totta kai poika olisi ollut yhtä tervetullut.

Ajattelen itse, että meidän perheemme on ainutkertainen ja arvokas tällaisena, enkä vaihtaisi ketään tai mitään siitä mihinkään. En haikaile kenenkään muun elämää, en lasten enkä muidenkaan asioiden suhteen. Onnellisuus muodostuu siitä, millaisen elämänasenteen valitsee. Olen ikionnellinen kolmesta lapsestani, jotka ovat vielä kaiken kukkuraksi terveitä!

että jonkun toisen tunteet ovat vääränlaisia.



Kunnioittakaa omia tunteitanne!

ja kyllä mun mielestä on eroa olla äiti tytölle tai pojalle. Äiti olen molemmille lapsilleni, mutta tytön kanssa meillä on ihan ikioma yhteinen maailmanne, johon meidän perheen miehet eivät kuulu - ja päinvastoin :) pojan äitini taas koen erityistä "ylpeyttä" vaikka korostan, että toki molemmat lapset ovat minulle yhtä rakkaita ja tärkeitä. Hyvä näin!

että millä lailla se äitiys olisi erilaista jos olisikin tytön sijaan poika/poikia.

Ehkä johtuu siitä että omat lapseni eivät ole mitenkään äärimmäisen tyttömäisiä, molemmat leikkivät mielellään myös poikien kanssa niitä rajumpia leikkejä, eivät erityisemmin välitä prinsessajutuista jne. Toisaalta meillä on myös miehen kanssa aika epäsovinnaiset roolit, minä mm. hoidan kodin remontit, mies tykkää enemmän ruoanlaitosta jne. En siis näe poikia tietynlaisina ja tyttöjä toisenlaisina. Enkä osaa siten ajatella että pojan äitinä olis jotain erilaista tiedossa nyt tai myöhemmin. Se paljon puhuttu persoonaallisuus määrittää niin paljon enemmän kuin sukupuoli.

että mitä eroa on olla äiti tytölle tai pojalle. Ihan oikeasti, voisiko joku selvittää asiaa? Mulla on itselläni sekä tyttö että poika, enkä ole erilainen äiti kummallekaan. Ei ole koskaan ollut mitään : " se on poika/tyttö!!"-fiiliksiä. Meille on todellakin ihan tuon taivaallisen sama, minkä sukupuolisia nämä lapset ovat.

kun on molemmat, ei eroa juuri huomaakaan. Myöhemmin ehkä kun lapset kasvavat, jotain eroa alkaa tulemaankin. Ennen kuin sain poikani, tosiaan vähän pelotti, että mitä jos lapsi on poika. Ihan vaan sen takia, koska poiken maailma oli minulle täysin vieras! En ollut IKINÄ tuntenut ketään poikalasta! Kaikki lapset ympärilläni oli tyttöjä, joten pojat olivat kuin "marsilaisia"! Tottakai minua mietitytti miten osaan olla pojan äiti! Mutta käytäntöhän tässä kokoajan minua opettaa.

eli viikon 20. mua jännittää ihan hirveesti että onko kaikki hyvin! ei osaa yhtään nauttia tästä odotuksesta kun pelottaa.. vielä ei tunne mitään potkuja, niin mietityttä mahtaako tuolla masussa olla kaveri edes hengissä. apua?

elämä ei ole, eikä sen ole tarkoituskaan olla "täydellistä". Sä olet lukenut liikaa naistenlehtiä tai katsellut jotain martta wendelin-tyyppisiä postikortteja perhe-elämästä! Onneksi huomaat itse kuinka lapsellinen sun asenne on. Sä toteutat jonkun ulkopuolisen kuvaa, kulissia "täydellisyydestä". Sun kannattais ehkä miettiä omaa arvomaailmaasi, millaiset asiat on tärkeitä. Yleensä ihmiset kylläkin oppivat ne vasta pakon edessä, suuressa kriisissä tai menettäessään jotain peruuttamattomasti- silloin alkaa aika pienestä; terveys on arvossaan, se että saa keittää lapsilleen ruokaa ja nähdä heidän kasvavan jne.. Mä ajattelen aina että jokainen päivä pitäisi elää niin että jos kuolema tulee, niin on tuntenut elävänsä- ja ainoa mikä silloin merkitsee on rakkaus. Jos on elänyt elämänsä sisustane kotiaan ja pukien lapsiaan jonkun trendipläjäyksen ihannekuvaksi ja jättänyt ne syvät läheisyyden ja kiitoolisuuden hetket elämättä niin varmasti ahistaa. Ap tee itsellesi palvelus ja lakkaa tavoittelemasta stailattuja kuvia- voipi olla että elämääsi tarkkaillessasi huomaat eläväsi elämäsi parasta aikaa- tai sitten huomaat että oletkin tehnyt vääriä valintoja ja kompensoit niitä lastesi kautta.

ei tässä nyt kukaan ole sanonut, että en olisi kiitollinen ja että en ymmärtäisi elämän realiteetteja. Olen menettänyt äitini ollessani 13 vuotias ja esikoistyttöni joutui synnytyksen jälkeen tehohoitoon josta onneksi selvisi hengissä. Mutta en minä missään pumpulissa ole siis elänyt ja osaan olla kiitollinen terveistä ihanista tytöistäni joita rakastan yli kaiken. Aivan varmasti kolmattakin!

Kyse oli nyt enemmän suuren haaveen musertumisesta lopullisesti. Eihän tätä voi kukaan semmonen tajuta kuka ei ole sitä kokenut.

elämä ei ole, eikä sen ole tarkoituskaan olla "täydellistä". Sä olet lukenut liikaa naistenlehtiä tai katsellut jotain martta wendelin-tyyppisiä postikortteja perhe-elämästä! Onneksi huomaat itse kuinka lapsellinen sun asenne on. Sä toteutat jonkun ulkopuolisen kuvaa, kulissia "täydellisyydestä". Sun kannattais ehkä miettiä omaa arvomaailmaasi, millaiset asiat on tärkeitä. Yleensä ihmiset kylläkin oppivat ne vasta pakon edessä, suuressa kriisissä tai menettäessään jotain peruuttamattomasti- silloin alkaa aika pienestä; terveys on arvossaan, se että saa keittää lapsilleen ruokaa ja nähdä heidän kasvavan jne.. Mä ajattelen aina että jokainen päivä pitäisi elää niin että jos kuolema tulee, niin on tuntenut elävänsä- ja ainoa mikä silloin merkitsee on rakkaus. Jos on elänyt elämänsä sisustane kotiaan ja pukien lapsiaan jonkun trendipläjäyksen ihannekuvaksi ja jättänyt ne syvät läheisyyden ja kiitoolisuuden hetket elämättä niin varmasti ahistaa. Ap tee itsellesi palvelus ja lakkaa tavoittelemasta stailattuja kuvia- voipi olla että elämääsi tarkkaillessasi huomaat eläväsi elämäsi parasta aikaa- tai sitten huomaat että oletkin tehnyt vääriä valintoja ja kompensoit niitä lastesi kautta.

ei tässä nyt kukaan ole sanonut, että en olisi kiitollinen ja että en ymmärtäisi elämän realiteetteja. Olen menettänyt äitini ollessani 13 vuotias ja esikoistyttöni joutui synnytyksen jälkeen tehohoitoon josta onneksi selvisi hengissä. Mutta en minä missään pumpulissa ole siis elänyt ja osaan olla kiitollinen terveistä ihanista tytöistäni joita rakastan yli kaiken. Aivan varmasti kolmattakin! Kyse oli nyt enemmän suuren haaveen musertumisesta lopullisesti. Eihän tätä voi kukaan semmonen tajuta kuka ei ole sitä kokenut.

että millä lailla se äitiys olisi erilaista jos olisikin tytön sijaan poika/poikia. Ehkä johtuu siitä että omat lapseni eivät ole mitenkään äärimmäisen tyttömäisiä, molemmat leikkivät mielellään myös poikien kanssa niitä rajumpia leikkejä, eivät erityisemmin välitä prinsessajutuista jne. Toisaalta meillä on myös miehen kanssa aika epäsovinnaiset roolit, minä mm. hoidan kodin remontit, mies tykkää enemmän ruoanlaitosta jne. En siis näe poikia tietynlaisina ja tyttöjä toisenlaisina. Enkä osaa siten ajatella että pojan äitinä olis jotain erilaista tiedossa nyt tai myöhemmin. Se paljon puhuttu persoonaallisuus määrittää niin paljon enemmän kuin sukupuoli.

Perheessämme on kaksi tyttöä eikä se "rajoita" mitenkään. Yhtä lailla meillä leikitään prinsessoilla kuin pelataan rallipeliä. Nautimme koko perhe niin leivonnasta kuin urheilustakin.

Ehkäpä näissä asioissa vaikuttaa myös vanhempien oma suhtautuminen sukupuolirooleihin. Meillä on miehen kanssa varsin tasavertainen suhde, juuri sellainen joka nostaa Tony Dunderfeltin ja kumppanien karvat pystyyn. Emme erottele miesten ja naisten töitä, vaan se tekee joka ehtii, osaa ja on kiinnostunut. Minua ei esim. kiinnosta auton renkaiden vaihto, vaikka mitään sukupuoleeni perustuvia estoja sen suhteen ei olekaan. :)

Nyt odotamme kolmatta lasta ja aika monet hehkuttelevat, että voi kun teille tulisi poika ja blaa blaa. Miestä ja minua se lähinnä huvittaa, sillä meille on vilpittömästi tärkeintä saada elävä ja mielellään terve lapsi. Olisihan poika tällä kertaa "ihan kiva" sisarussarjan jatkoksi, mutta tyttö on yhtä tervetullut. Yksilö tämä tulevakin tenava on ennen kaikkea, ei tyttö tai poika. Eihän sukupuoli määritä edes sitä, millainen lapsi on luonteeltaan. Tälläkin hetkellä meillä on kaksi hyvin eri luonteista lasta, vaikka ovatkin molemmat tyttöjä.

musertumista. Eihän kukaan tosiaan voi toisen tunteita ja todellisuutta tietää. Ja oikeus niihin tunteisiin on. Minusta tuntuu vaan niin hullulta että lapsen sukupuoli saa tuollaiset mittasuhteet. Mutta ehkä mullakin on jotain ihan käsittämättömiä mittasuhteita, en vaan itse niitä tajua. Kaikkea hyvää sulle ja perheelle.



t. tuon lainauksen kirjoittanut

perinnöllisen sairauden takia 50 prosentin todennäköisyys saada lapsi jolla vakava sairaus johon ei mitään hoitoa ja joka johtaa kuolemaan. Tämän rinnalla lapsen sukupuolen sureminen tuntuu todella kummallista, mutta kaikki on toki suhteellista, ja ihminen löytää aina jostain murheen aihetta - mitä paremmin asiat ovat ja mitä helpompi elämä, sitä pienempää.

jos olisin sellainen ihminen, joka kieltäisi itseltään kaikki ei-hyväksyttävät tunteet, koska ne hävettävät liikaa.



Tällä palstalla saa vähän väliä lukea pettymyksestä sukupuoleen eli se on hyvin tavallista. Ihminen on aika lyhytnäköinen jos ei pysty ymmärtämään tuollaista toivetta.



Itse olen käynyt vuosien todella taskaat lapsettomuushoidot. Eli tiedän, mitä on pelko ettei saa lasta ollenkaan. Silti toivoin kolmannestamme tyttöä aivan hullun lailla. Vaikka minulla oli jo tyttö ja poika. Onneksi sain tytön. Vaikka olen joskus ollut tilanteessa että antaisin mitä vain kun saisin lapsen, terveen, sairaan, tytön tai pojan, niin silti toivoin tiettyä sukupuolta myöhemmin. Minä en edes häpeä sitä, koska se on niin normaali asia.

jos olisin sellainen ihminen, joka kieltäisi itseltään kaikki ei-hyväksyttävät tunteet, koska ne hävettävät liikaa. Tällä palstalla saa vähän väliä lukea pettymyksestä sukupuoleen eli se on hyvin tavallista. Ihminen on aika lyhytnäköinen jos ei pysty ymmärtämään tuollaista toivetta. Itse olen käynyt vuosien todella taskaat lapsettomuushoidot. Eli tiedän, mitä on pelko ettei saa lasta ollenkaan. Silti toivoin kolmannestamme tyttöä aivan hullun lailla. Vaikka minulla oli jo tyttö ja poika. Onneksi sain tytön. Vaikka olen joskus ollut tilanteessa että antaisin mitä vain kun saisin lapsen, terveen, sairaan, tytön tai pojan, niin silti toivoin tiettyä sukupuolta myöhemmin. Minä en edes häpeä sitä, koska se on niin normaali asia.

itseasiassa mekin jouduimme ihan hoitojen kanssa tämän kolmannen tekemään ja siinä lasta toivoessa jäi kyllä sukupuoli haaveet taustalle, toivoi vaan lasta. Mutta kummasti tässä silti näin kävi, kun totuus iski vasten kasvoja ja mitään toivoa ei enää ole...ei tule lisää lapsia, niin onhan se tosi lopullista.

AP

perinnöllisen sairauden takia 50 prosentin todennäköisyys saada lapsi jolla vakava sairaus johon ei mitään hoitoa ja joka johtaa kuolemaan. Tämän rinnalla lapsen sukupuolen sureminen tuntuu todella kummallista, mutta kaikki on toki suhteellista, ja ihminen löytää aina jostain murheen aihetta - mitä paremmin asiat ovat ja mitä helpompi elämä, sitä pienempää.

Ei se elämä nyt välttämättä ruusuilla tanssimista ole vaikka toivoisi toista sukupuolta. Tämä asia nyt sattuu sinun tapauksessa olemaan iso, mikä ehkä estää sinua näkemästä avoimemmin. Minulla on ystävä jonka mies kuoli ystäväni ollessa raskaana. Silti hän on kertonut toivoneensa poikaa. Oliko hänellä sinusta helppo elämä?

Meillä on 2 poikaa joita rakastan yli kaiken (sanomattakin selvää :)) mutta silti haaveilen vielä kolmannesta lapsesta joka olisi tyttö ;) Jotenkin olen kanssa nähnyt itseni aina tytön äitinä, olisi niin kiva hössöttää tyttömäisiä juttuja, ostella tyttöjen vaatteita (totuus on että kyllä tytöille vaan on paljon enemmän valikoimaa ja herkullisemman värisiä vaatteita), leikkiä niillä nukeilla ja barbeilla, letitellä hiuksia jne jne :) Mutta olen kyllä muutoinkin aivan "lapsihullu" joten jos saamme vielä kolmannen lapsen niin ihanaa, ja jos tämä kolmas lapsi on tyttö niin ihanaa, mutta jos tämä kolmas lapsi onkin poika niin ihanaa silti :) Tsemppiä sulle ap ja onnellista raskautta ja ihanaa tulevaa vauva-aikaa!!