ylihuomenna ultra ja jännittää aivan kauheasti lapsen sukupuoli

nuo "poikien maailma-tyttöjen maailma" äidit ovat juuri niitä, jotka miettivät, että mitä mies sanoo, tekee jne.

Meillä sukupuoli ei merkitse mitään, vaikkakin se otetaan sopivissa määrin huomioon. Ei ole tyttö- tai poikaäitejä, on ihmisiä. Kaikki ovat yhtä arvokkaita ja samanlaisia. Ne kiinnostuksen kohteet vaan vaihtelevat.

Meillä ainakin persoonaltaan tyttö on kuin isänsä ja poika äitinsä. Jopa ulkonäöllisesti se menee niin.

olisi varmaan samanlaiset aatokset. Olen aina jotenkin tykännyt pienistä pojista ja nähnyt itseni poikien äitinä ja kaksi poikaa meillä jo onkin. Nyt kolmas tulossa ja ei ole väliä kumpi tulee. Mutta jos olisi 2 tyttöä niin olisi kyllä aika ressi päällä, että onko kolmaskin tyttö. Tällainen tämä ihmismieli :P

oikeastaan odottanut poikien maailmalta yhtään mitään erilaista. Kyse on ennemminkin siitä, että olen vain aina (nuoresta tytöstä saakka) nähnyt itseni poikien/pojan äitinä. Se on ollut elämän selviö. On hassua kun tuollainen tavallaan selvä asia ei sitten tässä elämässä toteudukaan... tuntuu tosi oudolta.



Tänään on kuitenkin jo huomattavati parempi päivä kun eilen ja huomenna varmaan olo on jo mainio. Sitten voin naureskella jälkikäteen kuinka hassuja olenkaan kirjoitellut :)



ap

Pitäisi saada tyttö, että pääsisi vaateostoksille tai tukkaa letittämään?! Haloo!



t. kahden tytön äiti

Pitäisi saada tyttö, että pääsisi vaateostoksille tai tukkaa letittämään?! Haloo! t. kahden tytön äiti

Tai poikaa?

T: 15-vuotiaan tytön ja 10-vuotiaan pojan äiti.

T: neljättä rv.32 vartoova, joka EI HALUNNUT tietää tämän viimeiseksi jäävän lapsen sukupuolta, vaikka ultraaja kysyi haluanko tietää, kun nyt oisi hyvät näkymät.



Kolmosesta tiesimme sukupuolen rv.17 olleen ultran jälkeen (kolmosta ultrattiin ahkerasti, kun oli melkoisia ongelmia raskauden kanssa)



Kakkosesta saimme tietää sukupuolen kolme päivää ennen hänen syntymää ja esikoisesta oli koko ajan niin vahva poikaolo, ettei asiasta voinut mitenkään erehtyä...

Pitäisi saada tyttö, että pääsisi vaateostoksille tai tukkaa letittämään?! Haloo! t. kahden tytön äiti

Tai poikaa?

T: 15-vuotiaan tytön ja 10-vuotiaan pojan äiti.

Tukkaa letittämään? ei tuo meidän tyttö anna edes letittää tukkaansa.Äitinikin sanoi kun me pieniä että kiva kun saatiin tyttö(minä siis)että pääsee hiuksia letittämään. No en ollut kuulema antanut letittää hiuksiani koskaan, joten se siitä ja mitä shoppailuun tulee minä olisin tykännyt mutta äitini ei.Itselläni myös kaksi tyttöä ja kolmas tyttö mitä todennäköisimmin tulossa ja joo poikaa toivottiin täälläkin tosi kovasti ja pettymys oli todella suuri kun sitä ei meille koskaan tule...ehkä?

esikoisesta oli koko ajan niin vahva poikaolo, ettei asiasta voinut mitenkään erehtyä...

Mites selität sen, että minulla oli kakkosesta ERITTÄIN vahva poikaolo, mutta tyttö syntyi...

Tukkaa letittämään? ei tuo meidän tyttö anna edes letittää tukkaansa.

Ei ole meilläkään annettu letittää tukkaa tai edes pistää siihen pientä pinniä! Vasta nyt kouluiässä tytöt ovat oma-aloitteisesti innostuneet tukan kasvatuksesta, ponnareista ja saparoista.

Esikoiselle on myös ihan turha shoppailla jotain prinsessahepeneitä. Hän ei tykkää niistä - verkkarit ja hupparit on kuulemma kivempia. Kuopus taas on prinsessatyyppi, tykkää hameista ja röyhelöistä. En minä silti hänen äitiydestään saa yhtään enempää kiksejä kuin esikoisenkaan. ;)

t. se kahden tytön äiti

siksi, että saisin kokea myös pojan äitiyden. Mitä ihmettä on "pojan äitiys"? Tarkoitetaanko sillä sitä, että pojat ovat erilaisia kuin tytöt ja sitten pääsee näkemään ja kokemaan "poikien maailmaa"?



Entä jos poika ei olekaan tyypillinen poika? Jos hän onkin vaikka herkkä, tyttöjen seurassa viihtyvä taitelijasielu, joka huomaa teini-iässä olevansa homo tai transseksuaali?



Pitääkö silloin surkutella, ettei äitinä päässytkään kokemaan sitä kuuluisaa "poikien maailmaa"?



Ja sama pätee tietenkin toisinkin päin: kaikki tytöt eivät ole vaaleanpunaisia marenkiprinsessoja.

ja kamala äiti, sillä petyin suunnattomasti saadessani viikko sitten kuulla,että neljäs lapsemme on tyttö. Ennestään meillä kaksi tyttöä ja esikoispoika. Pettymys tuli aivan puun takaa, mutta käsitän nyt, että petyin tavallaan poikani puolesta, koska hän ei tule koskaan saamaan veljeä. Tytöillä on toisensa ja ovatkin aina olleet kuin paita ja peppu. Täydellistähän olisi ollut jos poikani olisi saanut myös elinikäisen ystävän pikkuveljestään. Omassa lapsuudenperheessäni toteutui juuri tämä perhemuoto, eli meitä on kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. Siskoni on nykyisin paras ystäväni ja myös veljilläni on keskenään ihan omia kuvioita. No nyt alkaa olla viikko kulunut sukupuoliuutisista eikä harmita juuri lainkaan enää ja olen aivan varma, että uusi vauva tulee hurmaamaan jälleen koko perheen. Niin ja alunperin, kun neljättä lasta alettiin tekemään ei sukupuoli asia käynyt edes mielessä.

Ja kyllä me poikaa vielä toivotaan. Sama tilanne olis jos olis kolme poikaa. Olen tosi ylpeä kolmesta tytöstäni ja kaikki ovat erilaisia persoonoitaan. Muakin vähän mietityttää että mitä jos tulee SE poika ja sitten siihen kohdistuu kovasti odotuksia tai sitten on "lellipentu";-). Jos joskus saadaan poika niin täytyy vahtia että tytöt ei jää sen vähemmälle! En tiedä miltä sitten tuntuisi jos tulisi aina vaan tyttöjä kun lapsiluku tulisi täyteen. Luultavasti olisin silti onnellinen että meillä on ihana, iso lapsilauma!

Itse olin aina vain ajatellut että esikoiseni olisi tyttö. Kaksi viikkoa raskaustestin tekemisen jälkeen vain tuli aivan käsittömättömän voimakas tunne siitä, että lapsi, jota kannoin on poika.



Olin kauhuissani; enhän minä osaa olla poikien kanssa? En varmasti kykene olemaan hyvä äiti pojalle, kuinka niiden kanssa ollaan.



Raskaus eteni, näin paljon unia pojastamme. Unissa esittelin lasta sukulaisille ja kerroin, että tässä on tämä lapsemme XX (olimme päättäneet nimenkin jo pojalle).



Toisissa unissa vaihdoin vauvan vaippaa ja pissa lensi kaaressa :-D



Niin ja esikoisemmekin kokoultrattiin viikko ennen syntymäänsä, jolloin vahvistui, että poikahan sieltä on tulossa.



Muista lapsista minulla ei ole ollut minkäänlaisia sukupuolituntemuksia; tyttöjä ovat kaksi seuraavaa. Tästä neljännestäkään ei ole tuntemuksia sukupuolesta mutta yhtään en lähde aiempien kokemustenikaan pohjalta arvailemaan.



MOLEMPI PAREMPI!

Itse koin hurjan pettymyksen, kun kuulin odottavani kolmatta poikaa. Suru ei ollut surua pojasta vaan nimenomaan siitä, etten koskaan tule saamaan tyttöä. Meidän naisten maailma on erilainen, tunneyhteys toisenlainen kuin miesten kanssa. Sukupolvien jatkumo, tavat, sanonnat, perinteet ja monet, monet asiat kulkevat äidiltä tyttärelle. Minuunko tämä kaikki nyt loppuu? Toki rakastan poikiani enkä heitä mihinkään vaihtaisi, mutta se tuska, jota itkin ultran jälkeen pari viikkoa ja jota vielä pari vuotta lapsen syntymän jälkeen aktiivisesti käsittelin, oli valtava. On tosi loukkaavaa lukea sitten, että ei sukupuolella ole väliä (miten ne onkin yleensä just tyttöjen vamhemmat, jotka näitä laukovat -koska he eivät vaan tajua sitä poikaperheiden erilaisuutta) ja ole hiljaa äläkä kehtaa marista moisesta. Tunteesi ovat sallittuja ja saat rauhassa itkeä ja murehtia. Rakastat taatusti lastasi yli kaiken, mutta ei siitä pienestä surusta välttämättä koskaan pääse eroon. Itsekin olen valtavan ylpeä upeasta poikakolmikostani, mutta tyttöä tulen varmaan kaipaamaan koko ikäni. Pojan äiti joutuu erilaisiin kuvioihin lapsen irtaantuessa, perustaessa omaa perhettään jne. Toki tytöissä on omat murheensa ja kaikki ovat aina yksilöitä, mutta hävetkää te, jotka ette anna toisen tunteille tilaa ja lohduta. Myötätuntoa raskaanaoleva kaipaa, jos hänellä on paha olla, oli kyse sitten mistä hyvänsä. Ja se, että jaksetaan paasata tästä terve vs sairas -vauvasta, on jotenkin vielä kamalampaa. Entä, jos se lapsi onkin sairas. Tai jos sairaus vasta kehittyy myöhemmin, ei näy päälle tms. Miten silloin "kuuluu" surra vai saako silloinkaan? Sukupuoli on hyvin oleellinen asia, ei se ole arvoasia eikä merkitse tärkeyttä tms, mutta ihminen nyt on joko nainen tai mies ja se on tärkeää.

Meillä on tilanne "toisin päin" siis on ennestään kaksi poikaa, jotka ovat maailman rakkaimpia enkä heitä miljoonaankaan tyttöön vaihtaisi mutta nyt kolmatta odottaessa olen alusta asti tyttöä toivonut ja rakenneultrassa selvisikin tämän tulevan vauvan olevan tyttö.



Kyllä mä jännitin rakenneultraan mennessä sukupuolta, tottakai. En osannut jännittää mitään poikkeavuuksia/vammaisuuksia tms koska mulla ei sellaista ole mitään kokemusta. Nyt joku katkerana toteaa että onpa helppo elämä - no niin onkin tässä mielessä mutta eiköhän meillä jokaisella ole ne omat ongelmamme kumminkin.



Ja se nyt on ihan selvää että äiti-tytär suhde on erilainen kuin äiti-poika. Jokainen jolla on äiti ja veljiä tämän tietää ja ymmärtää, ei siihen tarvita että olisi omia lapsia molempia sukupuolia. Ei se ole vaan vaatteiden ostamista tai hiusten letittämistä, se on ihan jotain muuta.

Itse koin hurjan pettymyksen, kun kuulin odottavani kolmatta poikaa. Suru ei ollut surua pojasta vaan nimenomaan siitä, etten koskaan tule saamaan tyttöä. Meidän naisten maailma on erilainen, tunneyhteys toisenlainen kuin miesten kanssa. Sukupolvien jatkumo, tavat, sanonnat, perinteet ja monet, monet asiat kulkevat äidiltä tyttärelle. Minuunko tämä kaikki nyt loppuu? Toki rakastan poikiani enkä heitä mihinkään vaihtaisi, mutta se tuska, jota itkin ultran jälkeen pari viikkoa ja jota vielä pari vuotta lapsen syntymän jälkeen aktiivisesti käsittelin, oli valtava. On tosi loukkaavaa lukea sitten, että ei sukupuolella ole väliä (miten ne onkin yleensä just tyttöjen vamhemmat, jotka näitä laukovat -koska he eivät vaan tajua sitä poikaperheiden erilaisuutta) ja ole hiljaa äläkä kehtaa marista moisesta. Tunteesi ovat sallittuja ja saat rauhassa itkeä ja murehtia. Rakastat taatusti lastasi yli kaiken, mutta ei siitä pienestä surusta välttämättä koskaan pääse eroon. Itsekin olen valtavan ylpeä upeasta poikakolmikostani, mutta tyttöä tulen varmaan kaipaamaan koko ikäni. Pojan äiti joutuu erilaisiin kuvioihin lapsen irtaantuessa, perustaessa omaa perhettään jne. Toki tytöissä on omat murheensa ja kaikki ovat aina yksilöitä, mutta hävetkää te, jotka ette anna toisen tunteille tilaa ja lohduta. Myötätuntoa raskaanaoleva kaipaa, jos hänellä on paha olla, oli kyse sitten mistä hyvänsä. Ja se, että jaksetaan paasata tästä terve vs sairas -vauvasta, on jotenkin vielä kamalampaa. Entä, jos se lapsi onkin sairas. Tai jos sairaus vasta kehittyy myöhemmin, ei näy päälle tms. Miten silloin "kuuluu" surra vai saako silloinkaan? Sukupuoli on hyvin oleellinen asia, ei se ole arvoasia eikä merkitse tärkeyttä tms, mutta ihminen nyt on joko nainen tai mies ja se on tärkeää.

Terveisin toinen joka itki viikkoja saatuaan kuulla, että odottaa kolmatta poikaa. Kaikki sympatia ap:lle ja muillekkin meille jotka ovat sen suuren pettymyksen joskus saanut kokea. Minun pikkuisin on nyt vasta yhden, joten en osaa sanoa kuinka kauan se harmittaa, että tyttöä ei koskaan saanut. Vielä se ei ainakaan ole mennyt ohitse. Vaikkakin itkut tuli itkettyä siinä viikossa, niin kyllä se silti harmittaa edelleen...

Kolmen ihanan pojan äiti!

Yleensä täällä kun vaan teilataan. Terkkuja ihanille pojillesi!

T. se toinen myös kolmen ihanan pojan äiti :)

ja kamala äiti, sillä petyin suunnattomasti saadessani viikko sitten kuulla,että neljäs lapsemme on tyttö. Ennestään meillä kaksi tyttöä ja esikoispoika. Pettymys tuli aivan puun takaa, mutta käsitän nyt, että petyin tavallaan poikani puolesta, koska hän ei tule koskaan saamaan veljeä. Täydellistähän olisi ollut jos poikani olisi saanut myös elinikäisen ystävän pikkuveljestään.

Siis eihän mikään takaa, että perheen kaksi tyttöä tai kaksi poikaa tulevat olemaan ylimmät ystävät aikuisinakin. :o Minulla on kaksi veljeä eikä siskoja, ja kyllä minä ja toinen veljistä olemme läheisempiä kuin veljekset keskenään.

Jotenkin tuntuu, ihmiset lataavat ihmeellisiä odotuksia lapsiinsa ja heidän sukupuoleensa. Ajatellaan, että jos tulee tyttö niin sitten elämä on sellaista ja jos tulee poika, niin sitten elämä on tällaista. No entäpä jos ei olekaan? Entä jos tyttönne ei täytäkään tyttöodotuksianne tai poikanne poikaodotuksianne? Oletteko sitten pettyneitä?

Miksi lapsia ei voi ottaa vastaan avoimin mielin, sellaisina kuin heidät annetaan? Miksi heistä oletetaan niin paljon ennalta? Lapsi voi olla tyttö tai poika, rohkea tai ujo, musikaalinen tai urheilullinen, autisti tai ADHD. Ei elämää voi eikä pidä suunnitella liikaa.

Suhtautukaa elämään rikkaana asiana, jolla on teille paljon annettavaa!

jos tämä meidän kolmaskin on poika ;D ?

ei ole väliä onko lapsi poika vai tyttö, kunhan on terve. No entäs jos se ei ole terve, loppuuko se haluaminen siihen. Vauva palautetaan laitokselle kun ei ollutkaan terve?