Vaimo eilen ravintolassa
ja itse tässä juuri laitoin hautumaan päivän ruuan (tapana viikonloppuisin laitella hieman aikaisemmin, ainakin osittain valmiiksi) ja leivottiin lasten kanssa pullia.
Lähdetään vielä luistelemaan, jotta vaimo saa nukkua rauhassa. Eilisestäkin päivästä meni puolet lasten kanssa harrastuksissa temmeltäessä.
Miten teillä, arvon naiset, on aamupäivä mennyt? Ihan mielenkiinnosta kyselen, että mitä miehenne tekevät viikonloppuisin?
En tätä minkään "sädekehän" vuoksi tätä utele, minusta on mukava vapaalla ollessa puuhailla lasten kanssa ja ruokaa laitella. Toki otan itsellekin sitten vapaa-aikaa "miehisempien" harrastusten parissa, lähinnä viikolla.
Kommentit (29)
Olen kuopuksen, 6kk, kanssa herännyt n 7.00 aikaan. Esikoinen heräsi noin puol tuntia sitten. Syöty aamiaista ja leikitty. Mies nukkuu, kuten aina viikonloppuisin ja arkisin, pidempään kuin minä. Ei hotsita herääminen aikaisin :(
No, aika aikaansa, varmaan mä saan nukkua sit joskus..
Mutta, hatunnosto sinulle. Täällä voi vaan unelmoida moisesta. Vaimosi on onnekas =)
Tänään haluat esiintyä isänä, eikö olekin ihanaa, että täällä netissä se on mahdollista.
että joku katkera heittää tällaista kommenttia. Miehisyyttäni en epäile hetkeäkään, netissähän voi kyllä mieskin tulla kirjoittamaan naisten palstalle.
Mutta voin olla jatkossa Päivi, mikäli se sinun oloasi helpottaa.
-AP-
Olet aika arjen sankari AP. Hyvä, että sinulla on miehisiä harrastuksia viikolla. Wau.
t. yh-isän kasvattama
usein tekee viikonloppuisin (ja viikollakin ruokaa). Leikkii lasten kanssa paljon.
Viikonloput on mun laiskottelupäiviä
-kotiäiti-
Hetki sitten syötiin lasten kanssa aamupalaa ja sitten pesin vessan.
Kohta alan tehdä lihapullia ja ruoan jälkeen leivon sämpylöitä ja pullaa.
Mies on töissä, mutta jos olisi kotona, niin olisi varmasti juuri lähtenyt salille esikoisen kanssa.
että joku katkera heittää tällaista kommenttia.
Mutta voin olla jatkossa Päivi, mikäli se sinun oloasi helpottaa.
-AP-
Juuri näin kirjoittaa "mies".
Olet aika arjen sankari AP. Hyvä, että sinulla on miehisiä harrastuksia viikolla. Wau.
t. yh-isän kasvattama
viestissäni sanoin, en halua mitään sädekehää ympärilleni, ihan perusjuttuja nämä tekemäni asiat ovat, ne kuuluvat miehelle siinä missä naisellekin.Nämä sarkastiset kommentit jätän omaan arvoonsa.
Kysymyshän kuului, että mitä miehenne tekevät viikonloppuisin?
Itse kiirehdin vessaan ja syömään (olen raskaana) ettei paha olo yllätä ja mies hoiti lapsen aamupisut ja -pesut. Nyt kun olo alkaa taas jo hieman asettua, aion osallistua vähän itsekin ja otan lapseni leikkimään kanssani. =)
Mene pelle leikkimään sinäkin pippelilläsi.
Turhaan yrität korottaa itseäsi, nämä ovat ihan perusjuttuja miehille meidän "piireissä".
Ihanko ensimmäistä kertaa teet näin.
Fuck off :)
ja nyt muksut leikkivät omia leikkejään tuossa lattialla. Ruoan mies teki valmiiksi jo eilen, kun olin lasten kanssa kaupungilla, joten sen suhteen ei tarvitse tänään enää hosua.
Mummo lupasi viedä lapset tänään hoploppiin ja itse lähden miehen kanssa pelaamaan ja kuntoilemaan. Varmaan tulee kiva päivä!
mutta ei.
Heräsin taas huonosti nukutun yön jälkeen pojan kanssa, aamupalat tehty ja nyt hetki koneella ja sitten siivoomaan.. Taas..
Se on kiva että jossain perheissä annetaan myös toiselle aikaa olla itekseen.
Toivottavasti kummatkin arvostavat tätä asiaa.
Suhteessakin menee hyvin.
ei kovin miehisesti käytetty :D
Tätä en käsittänyt. Kuinka niin? Eivätkö miehet kirjoita noin, jos eivät, niin miten?
Viimesen 10kk aikana ehkä yhen kerran on antanut lapsille aamupalan ja minä oon saanu 15min heräillä ennen kun pienempi on tuotu mulle.
Joten meillä mies ei tee mitään.
Kateellinen, kyllä.
mutta ei. Heräsin taas huonosti nukutun yön jälkeen pojan kanssa, aamupalat tehty ja nyt hetki koneella ja sitten siivoomaan.. Taas.. Se on kiva että jossain perheissä annetaan myös toiselle aikaa olla itekseen. Toivottavasti kummatkin arvostavat tätä asiaa. Suhteessakin menee hyvin.
itsekin olin eilen leffassa ja ravintolassa ystäväni kanssa, mies hoiti lapsia ja laittoi heidät nukkumaan.
tänään mies heräsi lasten kanssa aamulla, ja sain loikoilla sängyssä niin pitkään kuin halusin. mies keitti meille kahvit. hän on lähdössä ruokakauppaan, kun ne aukeavat, ja varmasti laittaa ainakin toisen tämän päivän ruuista. puuhailee myös lasten kanssa.
olen kyllä onnekas, kun mieheni osallistuu arkeen paljon. niinhän se pitäisikin olla, mutta tiedän että kaikilla ei toteudu.
aamupäivä on mennyt töiden parissa. Mies tuolla kuuluu siivoavan, söivät äsken aamupalaa mies ja lapset. Yritän saada työt tehtyä niin pääsen auttamaan siivouksessa.
Heräsin pienemmän (4 kk) ruoka-aikaan kahdeksalta, syötin ja laitoin päivävaatteisiin...kahvi tippumaan...isompi (1,5 v) aamutoimille eli vaipanvaihdon jälkeen banaani kourassa kattomaan lastenohjelmia että pääsin käymään pannuhuoneessa...sieltä tultua yö-kylävieraat alko herailemään oman muksunsa kanssa...mies heräi 11 aikaan, otti kahvia, kävi tupakalla ja nyt kattoo discoveryltä jotain moottoripyörä ohjelmaa...ajattelin lähteä itse pukeutumaan ja valmistautua pyykin pesuun ja ruuan laittoon. Vieraatkin lähti juuri.
Että...varmaan minäkin olen sitten kateellinen...mutta näin meillä on aina menty ni en vissiin paremmastakaan tiedä =)
minä sain nukkua puoli kymmeneen, mies nousi lasten kanssa puoli seiskalta. Kun heräsin, söin aamiaista, ja sitten laitoin ruoan. Nyt mies meni nukuttamaan pienempää päiväunille, ja nukahtaa itsekin, ja vanhempi on päivälevolla olohuoneen sohvalla, ja minä näpyttelen täällä.
Oma mies on kuntakuinkin kaiken vapaa-aikansa lasten kanssa, joten se ei mielestäni ole epäuskottavaa, mutta kuuna päivänä hän ei kävisi täällä siitä kirjoittelemassa, saatikka osaisi käyttää esim. termiä "ap". Siksi itse en ihan usko tätä juttua.
krapulassa koko päivän ja tuijotti telkkaa. Siinä vaiheessa, kun lapset nukku illalla niin halusi krapulapanon. Tänään keitti kahvin aamulla. Mä annoin lapsille aamupalan, nukutin pienemmän päikkäreille, pesin pyykkiä, laitoin ruoan. Mies sillä aikaa makasi sohvalla ja katsoi telkkaa.
Tänään haluat esiintyä isänä, eikö olekin ihanaa, että täällä netissä se on mahdollista.