Lastensuojelusysteemin arvostelijat:

lapsia uhkaa huostaanotto. Saisivat vanhemmat viimeisen tilaisuuden raitistua ja ryhdistäytyä ja asua edelleen lastensa kanssa tuetussa ja valvotussa ympäristössä.

Perhekodissa olis vanhemmille kuntouttavaa työtoimintaa, harrastusmahdollisuuksia, yms. Samoin lapsille.

Jos perhe ei suostuis muuttamaan perhekotiin, niin sitten lapset lähtisivät oikeasti huostaan.

Pitäiskö heidän myydä talonsa ja muuttaa perhekotiin vai? Aika paljon hankalia käytännön kysymyksiä, jos siitä jokin velvoite tehtäis.

Juuri tuollaisia paikkoja on ja niiden avulla on voitu huostaanottoja estää.

Kodinhoitaja joka siivoaa lasten kanssa. Tai suursiivous tms. Juttelemassa voi käydä perheneuvolassa.

Meilläkin on sotkuista aika usein, muttei kukaan ole silti huostaanotosta puhunut. En ymmärrä. Eikö se juttelu ole paljon järkevämpää? Jos siitä seuraisi aikaa myöten vaikka jotain ajattelu- ja toimintatapojen muutoksia. Vai sitäkö tässä haetaan, että ryyppääminen on entistä kivempaa, kun ei tarvi enää edes siivouksesta huolehtia. Koko elämä on ulkoistettu sossun ja nähtävästi myös omien lasten hoidettavaksi ja voi täysillä keskittyä ryyppäämiseen tai muuhun addiktioon, mitä nyt kelläkin on.

Vanhemmat vetää aineita joka päivä, lapset useita kertoja huostaanotettu ja aina takaisin omille vanhemmille. Kunnes kouluikäisenä ovat jo itsekin niin kipeitä, että huostaanotetaan lopullisesti. Mutta kukaan ei halua enää perheeseen joten joutuvat laitokseen ja niin kierre jatkuu seuraavaan sukupolveen.



En ole sosiaalityöntekijä mutta tsemppini heille.

Loppuun asti väsyneet, sairauden uuvuttamat, masentuneet ihmiset hyötyvät eniten siitä, joku tulee ja auttaa siinä arjessa. Siivoaa, tekee ruokaa tai käy kaupassa. Siinä samalla jutellaan asioista. Näin toimivat ennen kodinhoitajat. Perhetyöntekijät vain istuvat ja puhuvat. Aivan eri asia.

Enemmän rahaa syrjäytymisen ennaltaehkäisemiseen, alkaen lasten ja nuorten psykiatrisesta hoidosta nuorisotyöhön ja nuorten työllistymisen edistämiseen.

jotka ovat jo niin traumatisoituneita ettei normaali perhehoito enää kykene näitä lapsia auttamaan. Lapsia on pompoteltu koko pieni ikänsä koska biologisilla vanhemmilla on niin paljon oikeuksia. Nimenomaan oikeuksia heillä on, ei niinkään velvollisuuksia...



Lain mukaan on ensin käytettävä kaikki mahdolliset avohuollon tukitoimenpiteet. Näitä on päivähoito, perhetyöntekijä, taloudellinen apu, tukiperhe jne. Kiireellinen huostaanotto tehdään jos lapsen terveys on vakavasti uhattuna.



Perheeseemme on sijoitettu viisi lasta. Näillä lapsilla on mappikaupalla papereita erilaisista tukitoimista, joita vanhemmille on aloitettu parhaimmillaan jo ennen lapsen syntymää. Näistä lapsista vain yksi voisi mahdollisesti joskus palata omaan biologiseen kotiinsa. Muut tulevat todennäköisesti asumaan kodissamme täysi-ikäiseksi asti.

Siihen on tietysti riitettävä resursseja, mutta jos vanhempien syrjäytyminen on alkanut lapsuudesta, niin keinot ovat vähissä. Tulevaisuuden vanhempia ja lapsia täytyy auttaa nyt.

Huomasin yhden asian. Aika usealla on täällä käsite että lastensuojelun asiakkaat ovat juoppoja, narkkareita, nistejä, pilleristejä, väkivaltaisia, perheväkivaltaa kokevia yms.



Mutta näin ei ole ei ainakaan meillä ja me olemme lastensuojelun asiakkaita. Meillä on psykiatrista hoitoa tavitseva nuori joka 3 vuotta sitten oli annattava huostaan koska asuin kaupungillamme ei ollut antaa psykiatrista hoitopaikka sairaalassa aikka muussa yksikössä.

Kaupunki osti ostopalveluna yksityiseltä hoitopaikan mutta tämän paikan saaminen edellytti huostaanottoa. Miksikö ?



No tässä muutama syy. Nuori/Lapsi suuttuessaan haluaa lähteä suljetulta osatolta pois hänet on päästettävä jos ei ole huostassa. Nuori/Lapsi päättää karata asuin paikastaan vaikka koulumatkalla. poliisit ei ala heti etsimään jos ei ole huostassa. Nämä nuoret ovat todella tietoisia omaista oikeuksistaan ja osaavat vaatia oikeuksiaan.



Midän perhe on siis lastensuojelun asiakkaita jotta meidän koko perhe saisi apua tähän tilanteeseen sillä vaikka nuori onkin hoidossa niin muut reagoi tilanteeseen eritvalla ja kun yksi on poissa joukostamme niin muilla on mahdollisuus/tilaisuus kasvaa ja näyttää tunteensa.



Meille ainakin on ollut apua lastensuojelusta se auttaa meitä asioissa ja kyselee säännöllisesti kuulumisia ja haluaa tietäämieen meillä ja lapsilla menee.

En koe tätä mitenkään huonona vaan helpottavana tukitoimena sillä vaikeana hetkenä minulla on tuki ja turva saada neuvoa ja apua jos sitä tervitsen.



Mutta me olemme jo taistelumme taistelleet jotta olemme tähän tilanteeseen pääseet. Jos perheet ei osaa hakea apua niin voihan se lastensuojelu olla pelottava peikko joka vie lapset pois ja hajottaa perheet.

joka kuvasi monelle tuttua tilannetta.

Myönnetään rehellisesti se, ettei kaikista ole vanhemmiksi. Sijaiskoteja enemmän, rahalla, eli korvaus suuremmaksi. Mitä myöhemmin lapsi huostaanotetaan, sitä pienemmät mahdollisuudet hänellä on pärjätä sijaiskodissa. Laitoshoito on kallista.

Ehkäistään syrjäytymistä mm. työllistämisellä. Riittävä peruselintaso.

Alkoholin kulutus laskuun, mm. nostamalla hintaa ja vähentämällä saatavuutta.

Loppuun asti väsyneet, sairauden uuvuttamat, masentuneet ihmiset hyötyvät eniten siitä, joku tulee ja auttaa siinä arjessa. Siivoaa, tekee ruokaa tai käy kaupassa. Siinä samalla jutellaan asioista. Näin toimivat ennen kodinhoitajat. Perhetyöntekijät vain istuvat ja puhuvat. Aivan eri asia.

Myönnetään rehellisesti se, ettei kaikista ole vanhemmiksi.

Niin kaunista kuin onkin toivoa että lapsi voisi elää omassa perheessään, joskus se ei vaan ole realistinen tavoite ja sitten kun lapsi on vedetty sijoitus-palautus-sijoitus-palautus-mankelin läpi, on jo liian myöhäistä.

Teillä on siinä kohtaa asiat erilailla, että ongelma on lapsessa.

Suurimmalla osalla lastensuojelun asiakkaista ongelmat ovat aikuisella. Tai ensin aikuisella ja sitten lapsella.

Onneksi olette saaneet apua.

eivät pysty itsestään edes huolehtiin? Miksi? Eikö vastuuntuntoon ja aikuisuuteen kuulu myös vastuu omista teoistaan? Nykyään on ehkäisyvälineitä saatavilla, joten eipä johdu siitäkään, ettei syrjäytyneet saisi harrastaa seksiä.

ennen kuin tekee niitä. Ja toinen on että moni on oppinut kotoaan ihan sairaat mallit mutta luulee että ne on ok ja että kaikilla on samanlaista. Sitten ovat ihan että mikä tässä muka on vikana.

Meidänkin perhe on ollut lastensuojelun asiakkaana - koska minä itse marssin sosiaalitoimistoon ja sanoin, että tarvitsen apua vauvani kanssa. Vauva itki kaiken hereillä olo aikansa ensimmäiset 6kk (oli 4kk kun hain apua), nukkui korkeintaan kahden tunnin pätkissä oli yö tai päivä, ja minä olin väsynyt, uupunut, sairas enkä tiennyt, mitä tehdä. Samassa jamassa oli mieheni, jonka piti vielä jaksaa joka ainoa aamu lähteä töihin. Yritin saada lastani lääkärille tutkimuksiin itkujen syyn selvittämiseksi, en saanut, sanottiin vain, että on koliikkia tai minä hoidan väärin.



Meidät kirjattiin lastensuojelun asiakkaiksi, ja saimme apua heti. Pääsimme kuukaudeksi ensikodille, jossa työntekijät hoitivat lastamme yöaikaan, ja me saimme nukkua. Lastensuojelun asiakkaina pääsimme myös välittömästi lapsemme kanssa lääkäriin ja tutkimuksiin selvittämään itkujen syitä, jotka sitten selvisivätkin. Ei ollut kyse koliikista tai siitä, etten olisi osannut hoitaa vauvaani oikein, vaan taustalla oli ihan oikea sairaus. Nämä kaikki olisivat jääneet hyvin varmasti saamatta, mikäli emme olisi lastensuojelun asiakkaiksi suostuneet.



Ja arvatkaa mitä? Meillä ei asu yhtään alkoholistia, narkkaria, syrjäytynyttä eikä muutenkaan "vajaata" ihmistä, vaan kaksi aikuista, jotka rakastavat lapsiaan, ja jotka aikoinaan halusivat esikoistaan auttaa ja hänestä pitää huolta kaikin mahdollisin tavoin - vaikka sitten lastensuojelun keinoin. Kyllä lastensuojelussa sosiaalityöntekijät tekevät pääasiassa hyvää työtä, vaikka varmasti sinnekin jokunen mätä omena mahtuu. Minnepä ei mahtuisi. Valitettava tosiasia vain on se, että määrärahat ja budjetit ovat usein riittämättömiä, kun koko ajan pitää säästää kaikesta. Tästähän ei kärsi muut kuin lapset, ja lasku maksetaan sitten perästä päin.

tietyissä tilanteissa lapsen parhaaksi olisi avoin adoptio sijaisperhesijoituksen tilalle. Eli sijaisperhe adoptoi lapsen (pakkoadoptio, biovanhemman suostumusta ei tarvittaisi) mutta lapsi voisi pitää yhteyttä biovanhempaansa.



Tämä tulisi sijoitusta halvemmaksi ja uskoisin että näin saataisiin myös useampia perheitä kiinnostumaan asiasta. Nykysysteemissä raskasta sekä lapselle että sijaisperheelle on sijoitus-palautus-sijoitus-palautus -rumba