Lastensuojelusysteemin arvostelijat:

Huostaanottoja pitkitetään usein turhaan (kunnan)taloudellisista syistä. Lisäksi yksityiset lastensuojelulaitokset tekevät hyvän voiton laskuttamalla tähtitieteellisiä summia/lapsi.

siitä pahoittelut. Luin tänään Meidän Perhe-lehteä, jossa luki, että kiusaamistarkoituksessa tehtyjä ls-ilmoituksia tehdään, mutta harvinaista, vastaajana Tampereen päivystävä sossu. Kuitenkin ne ilmoitukset vievät resursseja muilta ls-tapauksista. Etenkin jos asiakas tekee rikosilmoituksen kiusaamisesta ja tapaus menee oikeuteen.



Sitten taas tapaukset, että lapsi löytyy huumeneulojen ja paskan keskeltä eli liian myöhään. Niitäkin on valitettavan paljon...



Suomen ls silti kohtuullisen hyvä, meidän yhteiskunnassa eivät lapset kerjää kaduilla jne. Ja hyvä niin!

kiusaamistarkoituksessa tehtyjä ls-ilmoituksia tehdään, mutta harvinaista,

puolet olisi näitä. Huoh.

Yksityiseen hoitolaitokseen sijoitettu lapsi maksaa kunnalle n.200-400€/ vrk. Miettikääs mikä summa vuodessa.



Toki tuohon päälle tulee vielä erilaisia kustannuksia terapiasta ja terveydenhuollosta ym., jos sijoitettu oman kunnan ulkopuolelle....

Alkuperäiseen kysymykseen ei tullut yhtään vastausta.

Sen sijaan tätä samaa asenteellista p:n jauhantaa.





Lastensuojelun suurin ongelma on sen mielivaltaisuus.

Koko se homma, miten toimitaan, mitä tapahtuu, on virkailijan mielivallasta kiinni.

Ei ole mitään yhtenäistä säännöstöä, jota kaikki noudattaa, kuten poliisilla on.



Lakia noudattaa poliisikin. Jos teet näin tai noin, siitä seuraa sitä tai tätä.

Poliisi voi myös ns. joustaa, lain puitteissa. Eli toimii tavalla, joka ei johda kaikkein rankimpaan, on siis inhimillinen.



Tarkoitan tällä sitä, että tilanteessa jossa poliisi voisi antaa sakot, hän antaakin huomautuksen, jos katsoo että sakot on liian rankka sanktio ja huomautuksella menee viesti perille paremmin.



Lastensuojelussa on tottakai vähän eri tilanne, kun puhutaan lapsen kehityksestä ja turvasta ym, mutta täytyisi muistaa että kaikki lastensuojelun piiriin tulevat ilmoitukset EIVÄT AUTOMAATTISESTI JOHDA LASTENSUOJELUN ASIAKKUUTEEN ja että kaikki lastensuojelun asiakkaana olevat ihmiset ja perheet EIVÄT OLE ALHOLISTI-LUUSERI-VÄKIVALTA JNE PERHEITÄ vaan syyt ovat moninaisemmat.



Lastensuojelussa pitäisi olla samalla tavalla kuin poliiseillakin: yhteinäinen käytäntö kautta suomen ja maalaisjärjen käyttöä, tilannetajua, ihmistuntemusta, ettei rankimman mukaan vedetä jos asia voisi hoitua keskustelulla.



Lastensuojelun työntekijöiden pitäisi kasvaa ulos asenteestaan, että jokainen vanhempi on potentiaalinen uhka omalle lapseleen viimeistään siinä vaiheessa kun heistä joku on ilmoituksen tehnyt,

eli ollaan asenteella että" olet syyllistynyt väittämään ja vähän enempäänkin ja sinun itsesti tehtävä on todistaa toisin silä minulla on takataskussani huostaanotto-kortti jonka voin vetää esiin jos et suostu yhteistyöhön ja minun tarjoamaan apuun"

vaan olla astenteella, että kyseessä on tavallinen ihminen ja normaali perhe, katsotaan onko väittämissä perää ja jos on, sitten mietitään mitä tehdään.



Toinen asia on avoimuus. Asiakkaille pitää ehdottomasti heti kertoa mistä on kyse, mitä seuraavaksi ja miksi.



Olen ollut töissä huostaanotettujen nuorten parissa, ja alan ihmiset ko. sijoituspaikassa halveksivat näitä vanhempia, joiden lapset oli huostaanotettu ja sijoitettu tähän yksikköön. Etenkin näiden lasten äitejä he eivät arvostaneet lainkaan.

Ja joka ikinen työntekijä oli itse varsin kipeästä kotitaustasta, isoja ongelmia vanhenmpien kanssa, äidin tai isän, eroperhe-elämää ja isä-ikävää taustalla... omat asenteet puskivat läpi niin että pahaa teki,.

Yksityiseen hoitolaitokseen sijoitettu lapsi maksaa kunnalle n.200-400€/ vrk. Miettikääs mikä summa vuodessa.

lausunnot että sossu huvittelee tekemällä huostaanottoja.

pyritty vahvistamaan. Tiedäthän myös toki, ettei lastensuojelun sosiaalityötä koskaan tee kukaan yksin vaan se on aina pari- tai tiimityötä. Tämäkin ehkäisee mielivaltaa.



Olet työskennellyt lastenkodissa tms.? Niin minäkin olen ja niiden työntekijöillä on kyllä joskus aika asenteellinen suhtautuminen biovanhempiin. Miksi? Olisiko kokemuksen kautta. Heidän hoitoonsa uskotut lapset ovat usein saaneet kotonaan niin huonoa hoitoa, että eämä on heille todella vaikeaa.

En työskennellyt lastenkodissa, vaan nuorisokodissa.

Ja kyllä, näiden nuorten kotiolot eivät todellakaan hyvät olleet, siksihän he siellä nuorisokodissa huostaanotettuina ja sijoitettuina olivat.

Mutta minä näen, että ihmisarvo on kaikilla, myös sillä vanhemmalla, joka ei lapsensa kanssa selvinnyt. Jokainen ansaitsee kunnioittavan ja ihmisarvoisen kohtelun. Nämä vanhemmat itsekin ovat uhreja.

Työntekijöiden asenteet tuli "selän takana", eivät suoraan päin näköä vanhemmille. Suhtautuivat halveksivasti.

Ja tosiaan: joka ikisellä itsellään oli hyvinkin kipeät kotitaustat, ja eräskin eroperheen tyttö (tai aikuinen hän jo oli ja töissä siellä) oli mielettömän vihainen ja katkera eräälle etäisälle, joka tapasi sovitusti lapsia - siksi, että tämä mies oli etäisä - siksi, että hänen oma isänsä ei tullut lupauksista huolimatta tapaamaan häntä ja hän hoki äitinsä lauseita siitä, miten isä rakastaa häntä (mutta ei taaskaan tullut noutamaan tapaamiselle) eli nuori nainen oli täynnä patoutunutta vihaa ja pettymystä isäänsä kohtaan ja sen sijaan että olisi kohdentanut sen isälleen tai äidilleen (joka ei koskaan mennyt lapsen pettymyksen tunteeseen mukaan ja esti sen hokemalla että isi rakastaa sinua ) hän kohdensi sen tavallaan ulkopuolisiin ihmisiin.

Uusi laki ei poista yksittäisen sosiaalityöntekijän asennevammaa. Vaikka vieressä olisikin toinen työntekijä puskurina ja järjen äänenä, ei se paljoa auta, jos toinen tihkuu asennetta, että selvityksen kohteena oleva perhe on lähtökohtaisesti aina syyllinen kunnes toisin todistavat.

Uutta lakiakin voidaan noudattaa kirjaimellisesti, jolloin yksilö unohtuu.

"meillä on tällainen tapana" "sinulla on se esite, siinä sanotaan ..." ja siinä on perustelut, miksi alle 2-vuotias kotihoidossa oleva lapsi pitäisi jättää kahden tuntemattoman aikuisen huomaan lastensuojeluilmoituksen selvitystyötä tehtäessä eikä vanhemmille kerrota, mitä lapsesta tutkitaan ja mitä siellä huoneessa vaippapöksyn, tuttisuu- lapsen kanssa tehdään.

Eli kysymykseen MIKSI lapsi pitää jättää ilman vanhempia tuntemattomille ihmisille outoon tilaan ja huoneeseen, on em. vastaus, silloinkin kun EI ole epäilyä heitteillejätöstä tai väkivallasta.

Mutta jos joitan hyvää lastensuojelusta,

tarina yksi:

tiedän erään tapauksen, jossa sos.tt. seurasi perhettä ja lasta vuoden tai kaksi. Sitten vaihtui työntekijät ja muuttui laki. Uudet sos.tt:t eivät kauaa katselleet menoa, nuori sijoitettiin perhekuntoutuskotiin jossa on tiukat säännöt, joita tämä nuori nyt noudattaa. Hän on kuulemma kasvanut, rauhoittunut, tasapainoittunut.

Tarina kaksi:

perheestä tehtiin nimetön ja omituisen kuuloinen lastens.ilmoitus, väittämillä ja olettamuksilla, että perheessä olisi rankkaa väkivaltaa ja pohdittiin perheen äidin yksinäisyyttä (mikä ei pitänyt paikkaansa).

Sos.tt:t kävi ilmoituksen läpi perheen kanssa, ja totesivat että ilmoitus on epämääräinen, aiheeton eikä johda jatkotoimenpiteisiin.

Kun perheen äiti kysyi, että entäs jos vastaavasta tilanteesta tulee taas ulkopuolisilla väärinkäsitys, ja ilmoitus.. jolloin sos.tt totesi, että puhelinsoitto riittää.

Sos.tt. ei sanonut ääneen, mutta tulihan se rivien välistä, että kyseessä on kiusanteko.

Että kaksi tapausta siis tiedän että ovat olleet asiallisia ja osaavia, tarttuneet siihen mihin pitääkin ja jättäneet omaan arvoonsa semmoisen mikä pitääkin.

pyritty vahvistamaan. Tiedäthän myös toki, ettei lastensuojelun sosiaalityötä koskaan tee kukaan yksin vaan se on aina pari- tai tiimityötä. Tämäkin ehkäisee mielivaltaa. Olet työskennellyt lastenkodissa tms.? Niin minäkin olen ja niiden työntekijöillä on kyllä joskus aika asenteellinen suhtautuminen biovanhempiin. Miksi? Olisiko kokemuksen kautta. Heidän hoitoonsa uskotut lapset ovat usein saaneet kotonaan niin huonoa hoitoa, että eämä on heille todella vaikeaa.

Ensin haluaisin kommentoida jonkun väittämää että perhetyöntekijät ovat kahviseuraa ja joku oli maininnut että kodinhoitajat tekivät ennen konkreettisempaa työtä. On totta että perhetyöntekijät ovat olleet joskus aikaisemmin kodinhoitaja nimikkeellä ja tehneetkin enemmän kodinhoidollista työtä, ei heillä monella ole edes koulutus riittänyt muuhun. Nykyäänhän perhetyöntekijät ovat väh. lähihoitajia, monessa kunnassa vaaditaan sosionomi koulutus (olen itsekin sosionomi). Ja kyllä todella koulutuksesta on hyötyä, on todella moninaisia vaikeita asioita monissa perheissä. Ja sitten me emme ole mitään kahviseuraa, kyllä hoidamme lapsia ihan jos on äidillä tarve päästä irtautumaan hetkeksi kodistaan. Siivoushommat siis isommat eivät meille kuulu, mutta kyllä esim. lasten aterioinnin jälkeen tulee tyhjennettyä/täytettyä tiskikonetta. Lasten kanssa saatetaan yhdessä siivota jne. Eli todellakin tarkoitus on tukea perhettä ihan arjen keskellä. Keskustelua ei tietysti sovi unohtaa ihan lasten kasvatuksesta, kaikenlaisista arjen ongelmatilanteista. Ohjataan perhettä lapsiperheiden palveluiden pariin esim.ihan konkreettisesti mennään yhdessä äidin ja lasten kanssa vaikka perhekerhoon yhdessä. Tämä perhtyöhön on lastensuojeluperheiden kohdalla yhtenä avohuollon tukitoimena. Meillä on myös esim. neuvolasta tulleella suosituksella perheitä esim. äidillä rask.aik./jälk.masennus tai väsymystä. Perheessä joku kriisi esim. kuolema, työttömyys. Nämä perheet yleensä lyhytaikaisia 3 kk:ksi tehdään suunnitelma. Paljon on isoja perheitä, muutaman lapsen perheitäkin, ihan laidasta laitaan. Ja kyllä koen että perheitä pyritään auttamaan kaikin tavoin, huostaanotto on vasta se viimeisin keino. Lastensuojeluperheille saatetaan kustantaa päivähoitokin sos.toimen kautta jne.

Ensin haluaisin kommentoida jonkun väittämää että perhetyöntekijät ovat kahviseuraa ja joku oli maininnut että kodinhoitajat tekivät ennen konkreettisempaa työtä. On totta että perhetyöntekijät ovat olleet joskus aikaisemmin kodinhoitaja nimikkeellä ja tehneetkin enemmän kodinhoidollista työtä, ei heillä monella ole edes koulutus riittänyt muuhun. Nykyäänhän perhetyöntekijät ovat väh. lähihoitajia, monessa kunnassa vaaditaan sosionomi koulutus (olen itsekin sosionomi). Ja kyllä todella koulutuksesta on hyötyä, on todella moninaisia vaikeita asioita monissa perheissä. Ja sitten me emme ole mitään kahviseuraa, kyllä hoidamme lapsia ihan jos on äidillä tarve päästä irtautumaan hetkeksi kodistaan. Siivoushommat siis isommat eivät meille kuulu, mutta kyllä esim. lasten aterioinnin jälkeen tulee tyhjennettyä/täytettyä tiskikonetta. Lasten kanssa saatetaan yhdessä siivota jne. Eli todellakin tarkoitus on tukea perhettä ihan arjen keskellä. Keskustelua ei tietysti sovi unohtaa ihan lasten kasvatuksesta, kaikenlaisista arjen ongelmatilanteista. Ohjataan perhettä lapsiperheiden palveluiden pariin esim.ihan konkreettisesti mennään yhdessä äidin ja lasten kanssa vaikka perhekerhoon yhdessä. Tämä perhtyöhön on lastensuojeluperheiden kohdalla yhtenä avohuollon tukitoimena. Meillä on myös esim. neuvolasta tulleella suosituksella perheitä esim. äidillä rask.aik./jälk.masennus tai väsymystä. Perheessä joku kriisi esim. kuolema, työttömyys. Nämä perheet yleensä lyhytaikaisia 3 kk:ksi tehdään suunnitelma. Paljon on isoja perheitä, muutaman lapsen perheitäkin, ihan laidasta laitaan. Ja kyllä koen että perheitä pyritään auttamaan kaikin tavoin, huostaanotto on vasta se viimeisin keino. Lastensuojeluperheille saatetaan kustantaa päivähoitokin sos.toimen kautta jne.

ja teksti tällaista pötköä. Eikö teille amk:ssa mitään opetettu?

Jatkakaa toki.

Täysin totta! Perhetyöntekijätkin ovat ihmisiä, ja täten eivät välttämättä toimi obejktiivisesti vaan pahimmassa tapauksessa täysin mielivaltaisesti. Todella hyviäkin toki löytyy.

Me tehtiin lastensuojeluviranomaisista hallintokantelu. Virasto sai moitteita ja yksi moitteen syy oli se, että selvitettyään lastensuojelutarpeen selvitystä 11 kuukautta (kun laki määrää 3 kuukauden enimmäisrajan) virasto ei siltikään selvästikään tiennyt mitä teki.



Meistä teki lähestymiskieltoon määrätty sukulainen yli 40 ilmoitusta. Virasto tutki jokaikisen aina ja aina uudestaan.

sairastelevan lapsen kanssa. Olisi tarvinnut kipeästi apua arkihommiin. Vaikka sitä, että joku laittaa ruokaa tai siivoaa pahimpia sotkuja, sillä aikaa kun äiti hoitaa pikkupotilaita. Tai että joku hoitaa vaikka koko huushollin kerran viikossa, että äiti saisi nukkua. Tarjottiin perhetyöntekijää, joka tulee ja keskustelee. Tämä väsynyt äiti sanoi, että kahvitteluseuraa saa kyllä muualtakin. Että se siitä nykyisestä hienosta perhetyöntekijäsysteemistä. Kodinhoitajat takaisin. Heilläkin muuten oli kyllä koulutus.

kun ongelmat liittyvät ihan fyysiseen jaksamiseen, silloin avun on oltava erilaista kuin henkiseen väsymykseen.

Olen myös sitä mieltä, että KAIKEN avun jota lapsiperheet tarvitsevat, ei pitäisi olla lastensuojelu-nimikkeen alla.Valitettavasti se on sen verran leimaava, että estää monelta tarvitsevalta avun piiriin hakeutumisen omatoimisesti, ja näin ongelmat saavat muhia ja muuttaa mittasuhteitaan.

varsinkin kun lastensuojelun omat työntekijät suhtautuvat niin, että asiakkaat ovat jotenkin luusereita, joita pitää huijata. Siis avoimuus puuttuu täysin.



Kodinhoitoapua, lastenhoitoapua, ei mitään palikkatestejä.



Tässä on tietenkin kyse siitäkin, että totta kai virkailija pääsee helpommalla, kun ensin kahvittelee asiakkaan luona ja sitten kahvittelee raporttipalaverissa. Saa olla psykologi ilman koulutusta. Onhan se hianompaa ja helpompaa.

"yksissä käsissä". Nyt menee kovin paljon aikaa erilaiseen palaverointiin, joissa paikalla on esim. sossu, mielenterveystoimisto/perheneuvola/nuorisopoli, koulu, perhetyöntekijä, jne. Ihmiset vaihtuu ja aika kuluu. Toki siis asioita pitää suunnitella, mutta tuossa tukipalveduiden viidakossa on paljon päällekkäistä toimintaa ja toisaalta niitä tapauksia, jotka eivät kuulu oikein mihinkään. Ja kaikenlaiset projektit ja hankkeet aiheuttavat sen, että jatkuvuutta ei ole. Rahoitus on vuodeksi ja kun hanke loppuu, se todellakin loppuu.



Itse seuraan tilannetta nuorten (13-16 v.) kohdalla ja valitettavan monesti konkreettisen avun saaminen huonosti voivalle lapselle kestää kohtuuttoman pitkään. Vuosi on lapsen/nuoren elämässä järjettömän pitkä aika. Helposti se kuitenkin kuluu esim. siitä, kun koulussa huolestutaan jonkun nuoren tilanteesta ja apua lähdetään hakemaan.



Lisäksi minua itseäni raivostuttaa suunnattomasti näiden lastensuojeluilmoitusten tekeminen sillä ajatuksella, että nyt sitten asioihin on puututtu. Aikuinen ihminen puuttuu lapsen/nuoren hätään täyttämällä kaavakkeen. Sitten voi olla tyytyväinen itseensä, kun on puuttunut asiaan. Tuo on niin näennäispuuttumista kun olla voi. Siis toki ls tehdään, kun siihen on syytä, mutta ei se saa olla aikuisen ainoa toimi. Kyllä ennen mitään ilmoitusta tai sen lisäksi pitää muutenkin yrittää edes auttaa! Jokainen aikuinen on mielestäni velvollinen auttamaan hädänalaista lasta. Ihan konkreettisesti.



Nykyään kehotetaan tälläkin palstalla tekemään jokaisesta vähänkin epäilyttävästä tilanteesta ls tai rikosilmoitus. Sitten katsellaan verhonraosta, miten sossu asiaan puuttuu. Monessa tilanteessa voisi parempi apu olla, jos vaikka ihan itse yrittäisi keskustella havaitsemastaan ongelmasta lapsen/nuoren vanhempien kanssa. Aina se ei tietenkään auta, mutta ihan varmasti "naapuriapu" monesti olisi se ihan riittävä apu.

Ja siksi niitä ilmoituksia tulvii. Täälläkin joku kysyy, että pitääkö että ilmoitus kun naapurin isä osti kaljaat kaupasta.



Ex-vaimo tekee nimettömiä ilmoituksia omista lapsistaan tuossa yhdessä ketjussa.



Terve järki on karannut sossulta ja ilmoittajilta.



Ja sitten eiku keskustelemaan...

Tämä lastensuojeluilmoitus on monta kertaa tapa paeta omaa vastuutaan. Planketti täyteen, niin huoli on siirretty jonkun muun ongelmaksi. Itse voi sitten jatkaa omaa täydellistä elämäänsä.



Itse tunnen ihmisen, joka teki lastensuojeluilmoituksen, koska naapurin lapsi on aina yksin äidin kanssa kotona, katsoo liikaa videoita eikä ulkoile...:0



Ei sitten tullut mieleen esim. pyytää naapurin äitiä ja lasta kylään tai puistoilemaan...? Toki siis takana VOI olla oikeitakin ongelmia, mutta todennäköisesti kuitenkin ko. äiti voisi ilahtua kutsusta, lapsi saisi seuraa ja homma olisi jo muuttunut. Sitten voisi rauhassa tutustua ja jos edelleen tuntuu siltä, että tarvitaan enemmän tukitoimia lapsen hyväski niin sitten voisi tehdä ihan perustellustikin sen lastarin.

saada kotiin apua lasten hoidossa ja kodin askareissa. Eikä mitään perhetyöntekijöitä jotka eivät tee mitään konkreettista, suorittavat vain arviointeja ja yrittävät löytää syitä huostaanottoon tms. negatiivisiin "apukeinoihin".



SIIS: oikeaa, konkreettista apua lapsiperheeseen silloin kun vanhempi on jaksamisensa äärirajoilla, lapsi on sairas tai perhe muusta syystä tarvitsisi apua. Sieltä ne kaikki ongelmat varmasti kumpuaa, siitä kun apua tarvitseva ei saa apua. Nykyinen lastensuojelu tarjoaa vain tuomitsemista siinä vaiheessa kun oikean avun tarve on kestänyt liian pitkään ja tilanne jo kriisiytynyt.