Miten saada kotiolot rauhoittumaan?

etta mahtavatko lapset olla 'liikaa' yhdessa, kotihoidossa kun ovat. meilla on pojat samalla ikaerolla, ja varsinkin loma-aikoina (ovat siis tarhassa) huomaa etta alkavat helposti kayda toistensa hermoille. eli jos vain mahdollista, niin lapset aina valilla eroon toisistaan - toinen vaikka kauppaan aidin kanssa ja toinen pihatoihin isan kanssa tms.

Meillä on kanssa kaks poikaa samalla ikäerolla, ja koko päivän oon taas ollut erotuomarilla. Isompi rakentaa, pienempi hajottaa...ja tätämenoa mennään KOKO AJAN. On aika tuskasta. Ja hermot menee...sitten puhisen ja pistän koko homman leikiksi, tai riehutan tahallani lapsia hetken tai ohjaan ne tekemään jotain ihan muuta. Pienempi ei osaa leikkiä vielä isomman leikkejä ja tää turhauttaa niitä kumpaakin suunnattomasti. Ja pojat ON poikia. Huokaus!

Neljä lasta joista yhdet kaksoset ja he vasta ovatkin tapelleet - koko ikänsä ja yhä vaan jatkuu ja mitä vanhemmiksi tulevat, sitä kovemmiksi otteet käyvät. Ei ole auttanut tiukka kuri, ei järjen sana. No vielä kymmenen vuotta ja saavat mennä muualle tappelemaan.

nauran täällä ihan kippurassa. luin ton otsikon että "miten saan KOTILOT rauhoittumaan " ja olin ihan että häh

lasten tapaan toimia, siis kasvatus. Sehän on kyllä raskasta, se sataan kertaan toisto ja silti ne eivät toimi kuten toivoo.



Aika haastava tilanne sinulla, jos joudut hoitamaan yksin lapset etkä saa hetken rauhaa - voimia vaan oikein paljon!



Ehkä sinun pitäisi saada lasten isä vaikka pakkokeinoin mukaan osallistumaan lasten kasvatukseen. Jos asutte yhä yhdessä, sen kun vaan miehelle ankara kuri myös ja kone kiinni kello yhdeksään saakka illalla!



Löytäisitkö jotain ulkopuolista ihmistä hoitamaan edes joskus lapsia, että saisit keskittyä omiin juttuihisi - puistotätiä, sukulaista, ystävää tms?

salaatinlehtiä. Luit nimittäin kanssa, että kotilot rauhoittumaan :-)

Ennakoitavuus saattaa vähän helpottaa ainakin uhmaikäiskuvioissa. tosin alussahan vastustus on suurinta, muttak un päivästä toiseen vaan vetää asiat omalla kaavalla, niin kyllä ne siihen lopulta tottuvat ja esim. pukemiskamppailut laantuvat, kunhan et menetä hermojasi vaan vaikka hammasta purren vedät vaan coolina. Jos lapset huomaavat että mutsista lähtee hyviä efektejä kun sille tarpeeks laittaa kampoihin, niin hyödyntävät sitten sitä. Samoin jos saavat negat. käytöksellä sinun huomion, niin hakevat sitä sitten sillä etenkin silloin jos on kilpailu sisaruksen kanssa huomiostasi. Olisi myös hyvä jos voisit olla välillä vain toisen ja sitten toisen kanssa kahden. Samoin isän olisi tärkeä olla niin molempien kanssa kuin erikseenkin. Mitäs jos laitat illalla miehen muksujen kanssa vaikka edes kolmeksi vartiksi ulos ihan säännölllisesti vaikka joka ilta tai joka toinen ilta, jos mies siis kotiutuu vaikka esim. 5 pintaan ja olette syöneet siinä kuuteen mennessä?

Sen kolme varttia sanot miehelle tarvitsevasi siivoukseen ja perustelet ettei onnaa lasten kanssa. Puet vaikka lapset jos mies hannaa muuten. Todellisuudessa et tietty siivoa kummemmin vaan ainakin 35 min. istut, luet jotain hyvää lehteä tai vaikka vedät nokoset, kuuntelet musaa tms. latautumista ja sitten sen kymppiminsaa teet pikasiivousta sen verran että keittio on siisti, eteiskaaos selvitetty ja olkkarista lelut raivattu. Käynnistät pyykkikoneen ja avot, kun mies ja muksut tulevat sisälle, voitte yhdessä miettiä mitä puuhaisitte vielä vaikka tunnin ja sitten ajoissa tenavat unille, mieheltä kone kiinni ja esim. sohvalle miehen kainaloon viinlasin kanssa katsomaan hyvää leffaa dvd:ltä.



Jaksamiseen auttaa ihan älyttömästi kun oleminen ei ole sellaista tasapaksua möllöttämistä, vaan on selkeästi oma hetki, yhteinen aika miehen kanssa, kotiäitiduuni lasten kanssa jne.



Viikonloppuna voit oikein hyvin ottaa näin alkuun vaikka pari tuntia itsellesi. Kyllä muksut pitävät huolen ettei mies kokonaan pääse koneelle juurtumaan.

kyllä kiva nähdä pari riehaantunutta kotiloa.

joku kertoo kasvatusongelmista ja väsymyksestä, häntä kehotetaan heittämään hanskat tiskiin ja viemään lapset muiden hoitoon.



Hei ja haloo...



Sinänsä tietysti on niin, että ap tarvitsee hoitoapua. Jo pienikin lepotauko päivässä ja hiukan pidempi viikossa tekisi hänen jaksamiselleen terää.



Mutta väitän - ihan rankasti tosta vaan ja muutaman netistä luetun virkkeen perusteella - että eniten ap:ta rassaa se alitajuinen pettymys, kun hänelle rakkaat lapset eivät toimi ja ole kuten hän toivoisi: sovussa keskenään.



Meillä kullakin on oma käsityksemme siitä, miten "lapset" noin "yleensä" ovat ja elävät. Aika moni kokee helpotusta jo siitä, kun huomaa, että perhana, tappelee ne muidenkin mukulat!



Kasvattajana äiti kokee pettymystä ja potee riittämättömyyden tunnetta, kun ei "osaa" kasvattaa lapsista rauhallisia ja keskenään hyvin toimeentulevia.



OIKEASTI silti on niin, että uhmaikäisen kuuluukin purnata. Teillä kaksivuotias on selvästi hokannut sen ainoan keinon, jolla pärjää kolmivuotiaalle isosiskolle/veljelle (kumpi?)



Ja isompi sisarus on myöskin omaksunut roolin, jolla saa ap:n huomion.



Ap. Melkeinpä ehdottaisin, että juttelisit ongelmistanne neuvolassa. Lapsesi ovat kovin lähellä toisiaan ikänsä puolesta, joten on selvää, että tilanne on haastava - varsinkin kun miehesi ei juurikaan osallistu arkeenne.



Mutta jos et muuta ulospääsyä keksi, pyydä pääsyä perheneuvolaan.



SINÄNSÄ lapsiesi suhteen on hyvinkin toivoa. Itse veikkaan, että tilanne on jo paljon helpompi vuoden päästä.



Kannattaa ensinnäkin miettiä, mikä nykykasvatustyylissäsi PALKITSEE lapsia tuosta käytöksestä. Jokin tekemisissäsi nimittäin palkitsee, muutoinhan lapset luopuisivat tuosta. Mieti sitä tarkasti.



Äkkiseltään veikkaan, että et osaa tarpeeksi hyvin vaistota sitä pienen pientä hetkeä, jolloin tilanne on luisumassa koheltamiseksi ja kaaokseksi. Se onkin aika vaikeasti havaittava kohta, mutta kuten me kaikki kasvatusammattilaiset tiedämme, se on tärkeä hetki, koska jos sitä alkavaa kaaosta ei nujerra heti, homma luisuu käsistä.



Toiseksi ongelmaksi epäilen sitä, että et ole ehkä ihan johdonmukainen. Joinain hetkinä et puutu tilanteisiin, toisina viet arestiin, kolmantena sylittelet vaikka olisi rankaisun paikka.



Missään nimessä ET edes väsyneenä jätä puuttumatta siihen, jos pienet lapset riehuvat ja tappelevat. Joka kerta kun vaikkapa väsymyksen takia jätät erottamatta lapset toistensa tukasta PALKITSET heidän tappelunsa ja viestit, että ajoittain sellainen käytös onkin ihan ok.



-opettaja ja kolmen lapsen äiti-

nauran täällä ihan kippurassa. luin ton otsikon että "miten saan KOTILOT rauhoittumaan " ja olin ihan että häh

Nauroin ja nauran edelleen aivan kippurassa!!!

"Ei mulla ole omaa aikaa. En mä viitsi jättää lapsia miehen hoitoon, kun mies viettää lähes kaiken ajan koneella. Ensin on kuuteen saakka töissä ja sit istuu koneella."



Päätät, että otat omaa aikaa ja mies hoitaa sen ajan lapsia. PISTE.

Aloita vaikka lenkkeillen, kunhan pääset edes vähäksi aikaa pois kotoa.

Lapset jäävät itkemään ja mies avuttomana murjottamaan, mutta siitä se lähtee.

Tuo kierre on katkaistava, se ei katkea muutoin, kuin että saat välillä omaa aikaa.

Sekä lapsille, että miehelle tekee erittäin hyvää tutustua toisiinsa, myöhemmin se voikoin jo olla vaikeampaa.



Älä anna periksi, pistä mies hoitamaan oma osuutensa!



Yritä kestää, uhmaikä menee aikanaan ohi.

Toiseksi ongelmaksi epäilen sitä, että et ole ehkä ihan johdonmukainen. Joinain hetkinä et puutu tilanteisiin, toisina viet arestiin, kolmantena sylittelet vaikka olisi rankaisun paikka. Missään nimessä ET edes väsyneenä jätä puuttumatta siihen, jos pienet lapset riehuvat ja tappelevat. Joka kerta kun vaikkapa väsymyksen takia jätät erottamatta lapset toistensa tukasta PALKITSET heidän tappelunsa ja viestit, että ajoittain sellainen käytös onkin ihan ok. -opettaja ja kolmen lapsen äiti-

Oon huomannut kantapään kautta sen, että jos jotain kieltää, sen kiellon kanssa pitää jaksaa olla tiukkana. Muuten kerjää itselleen vain kahta isompia vaikeuksia tulevaisuudessa.

Mietin tuota ap:n kirjoitusta lukiessa just tota, että miten ap tuntuu testailleen kaikenlaisia suhtautumistapoja. Ei lapsien tappelemisen tai riehumisen suhteen testailla yhtään mitään! Tiukka linja vaan - lapset eivät saa satuttaa toisiaan, itseään tai rikkoa mitään. Piste.

Sit mietin miestä. Onko ehkä niin, että miehen tyyli on muuttunut tuollaiseksi pidemmän ajan kuluessa? Vai onko aina ollut aikaansaamaton ja sivuun vetäytyvä?

Yleensä (ja tätä en sano vittuillakseni, saman virheen olen tehnyt minäkin) on syytä katsoa peiliin, jos mies vetäytyy perheen arjesta sivuun. Joko hän ei ole saanut itsenäisesti omaksua vastuunkantajan roolia (vaan vaimo on ominut vastuun ja naputtanut selän takana kaikesta, minkä mies tekee "väärin") tai sitten vaimo on antanut miehen ryhtyä vapaamatkustajaksi.

Niin se oli meilläkin. Isompi vielä asperger-lapsi ja sen takia meni sit tarhaan lähempänä 4 vuotta. Arjen rutiineista kiinni pitäminen on tärkeää ja näkyy sinulla puuhaa olevan. Ehkä kannattaa kuitenkin jättää joskus lapset miehelle vaikka ensin pienen kävelylenkin ajaksi.



Kuitenkin kun jaksat sen arjen rutiinit pitää kunnnossa, niin parin vuoden päästä sulla on kaksi lasta, jotka leikkivät keskenään ja saa huoahtaa. Heillä on niin pieni ikäero, että mahtavia leikkejä vielä saavat aikaan eivätkä kaipaa äitiä siihen. Pidä huoli, että ohjaat heitä leikin pariin, kun alkavat olla siihen valmiita, nuorempi 2,5 vuoden jälkeen.



Minäkin ajattelin, että en enää jaksaisi lapsia, mutta kun nuorempi oli yli 4 vuotias tuli kolmaskin ja hänen kanssaan on jo huomattavasti helpompaa ja isommat leikkivät keskenään, tosin tietty vauvan synnyttyä kaipasivat äitiä isommatkin.



Kyllä minustakin tuntui vaikka miltä, mutta aika kului ja elämä helpottui.

Meillä oli samanlaista muutama vuosi sitten kun lapset olivat tuon ikäisiä, nyt ovat ihan erilaisia kun eivät ole jatkuvasti keskenään yhdessä. Yritä ehdottaa miehellesi että olisitte vuorotellen lasten kanssa, eli että sinä menisit vaikka illalla kauppaan/kirjastoon toisen lapsen kanssa ja miehesi puolestaan olisi toisen lapsen kanssa kotona sillä aikaa ja vaikka tekisivät palapelejä tai askartelisivat yms. Lapsen pitäisi saada välillä myös omaa rauhaa keskittyä johonkin leikkiin ja jos toinen sisaruksista on haastamassa riitaa koko ajan vieressä niin silloin keskittyminen on vaikeaa. Koittakaa sopia miehesi kanssa että hänkin osallistuisi lastenhoitoon ja sinä saisit välillä myös ihan omaa aikaa ja illan vapaaksi jolloin voisit mennä vaikka lenkille.

molemmilla aika voimakkaasti. Mutta ehkä muutamalla jutulla tilannetta saisi paremmin hallintaan (toivottavasti). Ensinnäkin pidät itsesi jämäkkänä. Siis päätät, että sinä sanot miten toimitaan ja jos ei toimita niin kerrot jämäkästi mitä siitä seuraa. Jos päätät että rangaistuksena on jäähy omassa huoneessa, niin sitten viet sinne huoneeseen vaikka sata kertaa. Niin kauan kuin tilanne vaatii. Tiedän: helppo sanoa, mutta vaikea toteuttaa. Vaatii vanhemmalta äärettömän pitkää pinnaa. Mutta siis hammasta purren vaan, teet mitä olet päättänyt.



Sitten toinen asia. Ennakoi lapsille, mitä seuraavaksi tapahtuu. Pian syödään, sitten saa leikkiä tms. Voi autttaa siirtymään tilanteesta toiseen. Kolmas (tai haluaisin kyllä sanoa ensimmäinen) tärkeä juttu on isä. Onko lapset tyttöjä vai poikia? Kun lapsi tulee, erityisesti poika, tulee uhmaikään, niin isän rooli korostuu. Isän malli ja johdonmukainen kasvatus on tärkeä osa pojaksi kasvamista. Ja ilman muuta se on tärkeää tytöillekin. Isällä täytyy olla auktoriteettia ja ihannetilanne olisi se, että vanhemmat yhdessä kasvattavat. Teidän tilanne siltä osin on hankala. Sinä joudut vastaamaan kasvatuksesta yksin eivätkä lapset koe isän osallistuvan kasvatukseeen juuri yhtään. Tilanteen kyllä saisi korjaantumaan, ei peli siis menetetty siltä osin vielä ole. Miehesi pitäisi vain nyt hoitaa oma osuutensa! Lapset tulevat nyt ikään, jossa säännöt ja rajat haetaan ja samalla opetellaan toimimaan erilaisissa tilanteissa. Eli se kolmas neuvo, puhu järkeä miehellesi.



Neljäs asia ja fakta on se, ettei kenenkään ihmisen voimat riitä tuohon yksin. Tarvitset jonkun juttukaverin, jonka kanssa vaikaa lenkkeillä ja saunoa ja samalla purkaa perhe-elämän asioita. Ja kerro tämä myös miehellesi. Ei hän voi omavaltaisesti riistää sinulta kaikkea omaa aikaasi ja kuvitella, että sinä kestät sen. Rajansa kaikella. Toivottavasti näistä vinkeistä on jotain apua.

Kummatkin lapset on poikia, joten rankkaa tulee varmaan olemaan jatkossakin.



Joku tuolla sanoi, että olisin tavallaan sysännyt miehen pois ja pitänyt vastuun itselläni. Sen kirjoittaja on varmastikin ihan oikeassa. Esikoisen syntyessä mies oli reissutöissä ja vaan 1-2 viikonloppua kuukaudesta kotona, joten vastuu oli kokonaan mulla. Ja mä kyllä tuppaan koko ajan neuvomaan miten kannattaa pukea tms. Yritän patistaa miestä tekemään asioita.



Eilen multa meni totaalisesti hermo ja jätin lapset miehelle kahdeksi tunniksi. Monta kertaa vielä sanoin miehelle, ettei sitten istu koneella, kun olen poissa. Mies suuttu ja tokas, ettei tarvitse lähteä ja jos en usko hänen pärjäävän lasten kanssa.



Mies on meillä se tiukempi. Vie esikoista tiheämmin arestiin. Mun tosiaan pitää valita se tietty linja ja noudattaa sitä. Se vaan tuntuu niin vaikealta kun on väsynyt tähän.



Meillä on aika selkeä päivärytmi jo sen takia, että esikoinen käy kahdesti viikossa kerhossa ja sillon pitää olla matkalla kerhoon jo 8.30. Joten muutkin päivät menee sitten samalla kaavalla.



Tosiaan musta tuntuu, ettei kenenkään muun lapset riehu niin kun meidän lapset. Tosin olen kaupoilla ja kerhoissa saanut kuulla, että lapseni käyttäytyisivät hyvin. Uskoako sitä sitten vai ei?



ap

Ensinnäkin kuulostat ihanalta äidiltä ja ihmiseltä, täydet pisteet siitä :).



Ymmärrän tuskasi, samanlaista meillä oli aikanaan. Tein väsymyksessäni paljon typeriä virheitä (esim. annoin kuopukselle keksin kun piti puhua puhelimessa ja toinen rääkyi - usein tahallan - siinä vieressä), jotka sitten kostautuivat. Miehestä ei ollut mitään apua ja lopulta me vielä erosimmekin ja jäin lasten kanssa yksin.



Nyt lapset ovat jo 8- ja 6-vuotiaita ja erosta on yli 4 vuotta. Meillä on jo monta vuotta ollut tiukka linja, jota etenkin tämä nuorempi (poika) tarvitsee. Yritän olla AINA johdonmukainen ja pitää AINA sovituista säännöistä ja rajoista kiinni, ja kas, vuosien saatossa meillä on elämä helpottunut hirveästi. Tottakai ikäkin tekee tehtävänsä, mutta muistan oikein hyvin kolmen vuoden takaisen syksyn, kun päätin, että nyt meillä alkaa tarkka systeemi. Poika kapinoi tietysti alkuun, mutta muutamassa kuukaudessa alkoi helpottaa. Tosin ne muutamat ekat kuukaudet olivat välillä uuvuttavia, kun poika testasi yhä uudelleen ja uudelleen, että oikein tosissaanko tämä asia on näin, eikä äiti anna periksi :).



Johdonmukaisuus siis kannattaa!!!



Toinen asia, älä päästä miestäsi noin helpolla. Se on teille kaikille pahaksi. Sinun jaksamisellesi ja lasten ja isän väliselle suhteelle. Lapset ovat vieläpä poikia, joten isän malli on tärkeä!



Pukemisessakin voit alkuun vaikka heittää lattialle molemmille lapsille vaatekasat ja antaa isän selvitä ruljanssista sitten itse. Yritä olla neuvomatta :).



Ota joku viikoittain toistuva harrastus tai oma asia, johon pääset vähintään 1-2 krt/vko ihan yksin. Tarvitset lepoa, jotta jaksat olla päivät lasten kanssa.



Tsemppiä hurjasti, elämä helpottuu kyllä!!!

Me juteltiin miehen kanssa eilen aika vakavasti. Mies kerto mulle ihan uusia asioita mun omasta suhtautumisestani häneen. Asioita, joita en ollut kunnolla tajunnutkaan.



Jotenkin tämä ja eilinen on jo tuntuneet paljon paremmilta. Tuntuu, ettei lapsetkaan tappele niin paljon. Nytkin ovat miehen kanssa saunomassa ja mä olen ihan omassa rauhassa :)



Mä luulen, että elämä alkaa helpottamaan tästä, JOS me saadaan miehen kanssa vedettyä yhtä köyttä. Istuihan tuo eilenkin koneella, mutta oli sentään meidän kanssa ulkoilemassa ja hoiti pukemisia ja nukuttamisia.



Toivon todella, että lasten käytös paranee kun mun oma olo ja oma käytös paranee niin ottavat esimerkkiä. En olisi varmaan saanut aikaseksi jutella miehen kanssa, jos en olisi saanut näin paljon kannustavia vastauksia. Kiitokset teille!



ap

- ensinnakin, tuo on rankka vaihe. Vahan aikaa viela ja sitten helpottaa kun lapset leikkivat yhdessa. Mielestani on toisaalta hyva etta perhe viettaa paljon aikaa yhdessa lapset oppivat olemaan toistensa seurassa ja leikkimaan pitkakestoista leikkia yhdessa.



- sinulle omaa aikaa. Itseani auttoi aikanaan se etta tiettyna iltana viikossa mulla oli oma harrastus (jonka jalkeen luuhasin vapaasti kaupungilla). Tuona paivana mies tuli aikaisemmin toista kotiin, hoiti lapset koko illan paivalliset, iltapuuhat ja muut. Mina virkistyin ja toisaalta mies otti valilla vastuun lapsista (ja naki etta se on ihan taytta tyota)



- tietokonerajoitus. Meilla on telkkari kiinni aikuisilta siihen asti kun lapset menevat nukkumaan ja koitamme myos tehda samaa tietokoneenkanssa (aina ei onnistu). On vaarin etta toinen vanhemmista on poissaoleva, illat on rankkoja kun on koko paivan hoitanut lapsia ja kaikki ovat vasyneita.



- selkea paivarytmi (tasta moni jo kirjoitti)



- ulkoilu. Me ulkoillaan saassa kuin saassa (paitsi sikapakkasilla) ja se helpottaa kaikkien oloa. Usein viela illalla uudelleen, auttaa purkamaan energiaa ja nukahtamaan nopeammin. Mita enemman me ollaan ulkona sen paremmin menee paiva!! Laita illalla isa pukemaan lapset ja tunniksi pihalle leikkimaan (tekemaan lumitoita, lumilinnaa, mita tahansa), voit silla aika levata ja laittaa iltapalat ym. valmiiksi.



- MIES OTTAMAAN VASTUUTA tavalla tai toisella!!! On niin helppo istua koneella ja antaa toisen hoitaa kaikki huudot. Hanella on vastuu lapsista ihan siina missa sinullakin! Vaittaisin etta hanella on keskimaarin tyopaiva huomattavasti helpompi kuin sulla kotipaiva lasten kanssa. Illalla ON jaettava vastuuta ja oltava lasten kanssa. 2 & 3 vuotiaita hoitaessa EI voi istua koneella ja antaa lasten puuhata omiaan. Tuon ikaiset vaativat erittain aktiivista hoitajaa.



- riitely vie voimat ja tuntuu inhottavalta koko ajan kieltaa ja rajoittaa. Olet hyva vanhempi kun haluat katkaista kierteen ja loytaa vaihtoehtoisia tapoja toimia.



Kaikkea hyvaa sinulle ja perheellesi!

. En mä viitsi jättää lapsia miehen hoitoon, kun mies viettää lähes kaiken ajan koneella.

menet vaan ovesta ulos ja sanot lähtiessä; "kun istut kerran koneella koko illan niin on sulla aikaa kattoo lapsiakin pari tuntii mä lähden nyt esim. lenkille, jumppaa, uimaan jne".. pakkohan miehesi on ne hoitaa... onko se ikinä ollut lasten kanssa keskenään??

ja anteeks mut pakko sanoo et tota varten mä en tehnyt kahta peräkkäin... ja ainakin nyt meidän viis ja puol veel on kokoaikainen uhma päällä alkoi n.kolme veenä.. eikä loppua näy, tai taas nyt on ollut vähän aikaa siesteistä mut saa nähdä kuinka kauan...