Virikelasten äideistä mä olen ihan kuningatar :)
Kaksi lasta (4- ja 5-vuotiaat) ovat virikehoidossa kolme päivää viikossa. Kotona ei ole vauvaa tai taaperoa. Noina päivinä mä keskityn itseeni :) Käyn kampaajalla, shoppailemassa, kuntosalilla, hiihtämässä tai muissa harrastuksissani. Siivoilen ja puuhailen kotona. Luen tai teen käsitöitä. Ihanaa elämää.
Mies tienää todella hyvin ja avioliitto kukoistaa.
Lasten kanssa teemme kolmisin kaikkea mukavaa to-pe ja viikonloppuisin (sekä tietenkin iltaisin) nautimme elämästä yhdessä kaikki neljä.
Kommentit (55)
hoitajaa vaan kuppaat yhteiskunnan rahoja? Eikö sulla ole työpaikkaa?
Mulla hajois pää jos en saisi tehdä jotakin "järkevää". Kotona siivoilu ei täytä älykkyyteni nälkää, siispä elämäsi ei ole minusta kuningatarmaista, vaan mietin mitä pääsi sisältä puuttuu.
Sisusteli ja puuhasteli.
Mies sitten kyllästyi ja vaihtoi nuoreen ja koulutettuun.
Tämä sisustelija asuu nykyään kaupungin vuokra-asunnossa.
Mulla hajois pää jos en saisi tehdä jotakin "järkevää". Kotona siivoilu ei täytä älykkyyteni nälkää, siispä elämäsi ei ole minusta kuningatarmaista, vaan mietin mitä pääsi sisältä puuttuu.
irtisanouduin hoitovapaan päätyttyä. Työni oli niin vaativaa ja olisin joutunut tekemään pitkiä päiviä, etten halunnut pienten lasten äitinä siihen positioon palata. Ennen lapsia työpäivät jatkuivat vielä iltaisin kotona puhelimessa tai sähköposteja lukien ja niihin vastaten.
Olen miettinyt osaaikaista työtä, mutta mitä tahansa työtä en halua tehdä. Taloudellista pakotetta työn teolle kun ei ole, olen päättänyt (miehen kanssa asiasta tietenkin keskustellen) olla kotona kunnes lapsemme ovat saaneet koulutiensä turvallisesti alkuun.
Oravanpyörä äei ole minua varten. Sisältöä elämään löytyy muualtakin, kunhan osaa oikein silmin etsiä.
ei useimmissa työpaikoissakaan nyt niin kauheasti pääse älyään ja kykyjään käyttämään. En pidä työelämää välttämättä "järkevänä".
Sisusteli ja puuhasteli.
Mies sitten kyllästyi ja vaihtoi nuoreen ja koulutettuun.
Tämä sisustelija asuu nykyään kaupungin vuokra-asunnossa.
Vaan nyt pitää lähteä hakemaan mun virikepaikkalaiset kotiin. ap
Suomessa kukaan ei saisi "päästä helpolla" ja olla tyytyväinen elämäänsä, heti kaikki alkavat arvostella.
Mun mielestä sun elämä kuulostaa ihanalta ja teillä on varmasti keskivertoa onnellisempi perhe.
Kärsimällä kun ei sitä kirkkaampaa kruunua kai sittenkään saa...
Suomessa kukaan ei saisi "päästä helpolla" ja olla tyytyväinen elämäänsä, heti kaikki alkavat arvostella. Mun mielestä sun elämä kuulostaa ihanalta ja teillä on varmasti keskivertoa onnellisempi perhe. Kärsimällä kun ei sitä kirkkaampaa kruunua kai sittenkään saa...
kuulostaa ihanalta elämältä!
minä olen elänyt tuota elämää, kun olin miehen työn takia ulkomaan komennuksella. Se oli luksusta tiettyyn rajaan saakka. Sitten alkoi tympiä. Täysjärkinen ihminen kyllä tarvitsee muutakin elämässään.
Täällä toinen samanlainen "lusmuilija". Akateeminen tutkinto minullakin taskussa ja haastava työ olisi ollut odottamassa mutta irtisanouduin, kun nuorempi oli 4-v (otin siis hoitovapaan jälkeen vielä virkavapaata).
Molemmat ovat olleet osapäivähoidossa kolme kertaa viikossa. Silloin hoidan asiat, siivoan ja tietenkin kiertelen kaupoissa ja kuntoilen. Tarkoitus olisi olla kotona, kunnes nuorempi menee tokalle tai kolmannelle ja silloinkin ajattelin hankkia osa-aikatyön.
Ihmetystä olen saanut osakseni sekä tutuilta että ystäviltäkin. Mies, vanhempani ja appivanhemmat kannattavat ratkaisua. Useat ystäväni taitavat oikeasti olla kateellisia mutta pukevat sen sanoiksi "mun pää ei kestäisi kotona oloa". Ei tunnu se heidän päänsä kestävän siellä oravanpyörässä olemistakaan. Eletään ainoastaan lomia ja viikonlopun viinipulloa varten.
Minä ja perheeni olemme onnellisia ja se on pääasia. Ja mulla on sen verran rautainen itsetunto, että en tarvitse työssä pätemistä sen pönkittämiseksi.
Nostan hattua sulle, kun olet tehnyt noin hyvän päätöksen!!! :) Nyky-yhteiskunnassa kukaan ei vaan kestä sitä että nainen voi jäädä kotiin, kun nuorimmainen on täyttänyt sen 3-vuotta. Sitten pitäisi jo kauheella kiireellä olla töihin menossa! Ja sekin on outoa, jos äitiysloman jälkeen jää vielä kotiin hoitovapaalle!! Miksi jokainen ei saa tehdä asioita niin kun haluaa? Miksi muiden pitää arvostella ja olla kateellisia, kun joku tekee tuollaisen ratkaisun? Samanlainen ratkaisu on kaikille mahdollista!! Mutta toiset haluaa matkustella ja hankkia vaatteet viimisen muodin mukaan. Tehköön niin! Eihän se muilta ole pois, mutta miksi pitää kauhistella, jos joku jää kotiin?
Itse meinaan tehdä samanlaisen ratkaisun, kun nuorimmainen täyttää kolme!!! :) Aion sanoa itseni irti!! Työelämä ei ole minua varten tällä hetkellä. Mieheni kanssa olemme asiasta niin moneen kertaan keskustelleet, että on tärkeämpiäkin asioita, kun raha! Mä pidän tärkeenä sitä, että kun lapset tulee koulusta, niin täällä on joku. Meillä on ainakin välillä ollut sellaisia asioita koulussa, että jos et olisi ollut kotona, niin niitä ei olisi koskaan selvitetty!! Eikä kaikki tarvitse sitä työmaailmaa!! Toisilla voi olla haasteellista kotonakin! Mutta kuten sanottu, mitä kukakin elämältään haluaa ja tarvitsee!!
Upea päätös ap!! :)
perhe voi tuolla tavalla paljon paremmin, jos se on perheen kesken yhdessä neuvoteltu ratkaisu. Teen itse epäsäännöllistä ja suht hyvin palkattua vuorotyötä(osa-aikaisesti) ja mullakin on melko paljon vapaata(joskus mulla on kyllä paljon töitäkin ja silloin ajattelen, että onneksi ei ole jatkuvaa). Mielestäni kokonaisuus ratkaisee ja keneltä tuo on pois... ;-)
mutta ite oikeastaan haluisin edes joskus töitäkin tehdä.
Kaikki ovat varmasti tyytyväisiä. Onnea teille! :)
Eläisin juuri noin, jos olisi varaa. Lucky you!
kuten mulla! Mä tosin tarvin sitä älyllistäkin puolta, mutta en tarvitse siihen uraa. Pyöritän pientä "putiikkia", opiskelen ranskaa ja teen kirjanpitotöitä, olen myös KTM.
Mutta tärkeintä minulle on, että koululaisia on vastassa äiti, se sämpyläntuoksuinen äiti
ap! Varmasti lapsesi tykkäävät käydä päiväkodissa muiden lasten kanssa leikkimässä. Olen itse ollut 1,5 vuotta sijaistamassa Helsingin päiväkodeissa, enkä muista montaa isoa lasta, joka ei olisi viihtynyt päiväkodissa. Kaksivuotiaissa oli eniten niitä, joille päiväkotielämä ongelmallista, enkä sitä kyllä yhtään ihmettele. Karseinta oli yhdessä, sinänsä tosi kivassa pk:ssa, jossa oli ryhmät jokaiselle ikävuodelle erikseen, poikkeuksena ainoastaan 5-6-vuotiaiden ryhmä. Voitte kuvitella, millaista elämä on ryhmässä, jossa on 10 2-vuotiasta...
Joo, meni tosi ot:ksi. Olen joka tapauksessa sitä mieltä, että teet oikein. On varmasti lasten kannalta parasta, että he pääsevät leikkimään toisten lasten kanssa ja sinäkin pääset välillä tuulettumaan, niin jaksat taas pirteämpänä lasten kanssa.
Ja, olet myös saanut hyviä vastauksia muutaman skeidan lisäksi.
En tiedä keitä peesailisin, mutta ainakin numeroita 10, 14 ja 15:)! Erityisesti nro 10 mainitsema "onnellisuudesta ilmoittaminen" ja siitä saatu negatiivinen palaute on niin totta - miksi ei koskaan kukaan saa ilmoittaa, että menee hyvin, on kivaa, asiani ovat kunnossa jne??!!
Joo, minäkin olen aloittajan sielunsisko. Sillä erotuksella, että ajattelin nyt jo (nuoremman lapsen ollessa vasta pari vuotias) tehdä jotain osa-aikatöitä. Olemme yrittäjäperhe, joten töitä minulla on omastakin takaa.
Hyvää alkuvuotta kaikille:)!
Onnea sit vaan, kun olet noin etuoikeutettu!