Värjäsittekö tukkaanne normaalisti koko raskausajan?
Jossain sanotaan, että myrkkyjä saattaa liueta alkioon/sikiöön ja tulisi välttää. Mutta hmm, mitenköhän todennäköistä tämä on? Onko jotain ainetta, joka olisi vähemmän myrkyllinen? Tai esim alkuraskaudesta tärkeää olla värjäämättä mutta loppupuolella ok?
Kommentit (38)
Sen jälkeen ei niin tarkkaa. Itse värjäsin kahdessa raskaudessa 12+ viikoilla ihan normaalisti eli parin kk välein.
Se se vasta vaarallista onkin. Samoin kynsilakka. Kaikki ihovoiteet. Meikit. Entäpä ruuan sisältämät lisäaineet? Ettehän vain ole kävelleet vilkkaiden katujen varrella? Pakokaasut! Entäpä bensatankilla se bensan katku?
Joo, olen värjännyt joka kerta. Tosin vain pari kertaa, enkä ekalla kolmanneksella. Kyllä olisi muuten aikamoinen tuska olla sen harmaan juurikasvun kanssa koko raskausaika. Ihan siis oman henkisen hyvinvointini nimissä tein sen, enkä usko vauvan saaneen vahingollisia määriä myrkkyjä.
vältin ylimääräistä kemikaalikuormaa muillakin tavoin. Myös imetysajan olen ollut värjäämättä, mutta aion tehdä siihen yhden poikkeuksen häideni vuoksi.
Jostain syystä ihan ulkopuolisiakin tuntuu kiusaavan toisten varovaisuus. Niinpä en ole tästä(kään) asiasta maininnut kuin äidilleni ja miehelleni. Muille värjäämättömät hiukseni menevät saamattoman kotiäitiyden piikkiin.
Joitain toisia välttämiäni juttuja taas ei kukaan edes huomaa. Yritän näin välttää aiheuttamasta stressiä lähimmäisilleni, se kun on terveysriski myös:D Hassu juttu, että itseäni tämä ei stressaa, mutta ihan tuntemattomia kyllä
Ei iholta vai imeydy kehoon ja verenkiertoon??? Kertokaapa mulle sitten mihin perustuu ehkäisylaastareiden ja kipulaastareiden teho??
Se onkin lääke, siksi siitä saa tai pitääkin imeytyä verenkieroon aineita.
Sen sijaan kosteusvoide on vain kosteusvoide, siitä ei saa imeytyä verenkiertoon yhtään mitään.
Niin,kipuvoiteet ja ehkäisylaastarit sisältävät LÄÄKEAINEITA.....ei kosmetiikassa käytettäviä kosteuttavia aineita!!!!
Se se vasta vaarallista onkin. Samoin kynsilakka. Kaikki ihovoiteet. Meikit. Entäpä ruuan sisältämät lisäaineet? Ettehän vain ole kävelleet vilkkaiden katujen varrella? Pakokaasut! Entäpä bensatankilla se bensan katku?
Joo, olen värjännyt joka kerta. Tosin vain pari kertaa, enkä ekalla kolmanneksella. Kyllä olisi muuten aikamoinen tuska olla sen harmaan juurikasvun kanssa koko raskausaika. Ihan siis oman henkisen hyvinvointini nimissä tein sen, enkä usko vauvan saaneen vahingollisia määriä myrkkyjä.
Kaikkea en voi välttää, joten sitäkin suuremmalla syyllä pyrin poistamaan tai vähentämään niitä kemikaaliriskejä, joita helposti voin. Minulle riittää, että saan kemikaaleista aiheutuvan kokonaiskuorman pienemmäksi.
Käytän hajusteetonta deodoranttia. En käytä kynsilakkaa kuin satunnaisesti juhlissa. Ihovoiteeni ovat hajusteettomia ja suurelta osin eivät sisällä parabeeneja. Raskauden aikana ja imettäessä meikkaan harvoin. Syön jonkin verran luomua ja melko vähän lisäaineita sisältävää ruokaa ja pyrin ostamaan kotimaista (nämä osittain maun vuoksi). Kävelylenkit teen mieluummin muutenkin muualla kuin vilkkaiden teiden varressa. Tankkaamista nyt ei oikein voi välttää.
Lisäksi käytän lähes pelkästään hajusteettomia pesuaineita. (Enemmänkin kyllä siksi, etten pidä tuoksujen kakofoniasta.) Lapseni tuttipullot yms. eivät sisällä BPA:ta. Kodin siivouksessa käytän ensisijaisesti mikrokuituliinoja ja vettä, pesuaineet tarpeen mukaan. En yleensä käytä suihkutettavia puhdistusaineita vaan nesteitä.
Ja kiitos kysymästä, en koe tätä mitenkään stressaavaksi tai hankalaksi. Näistä on tullut vain tapa. Ja joissakin asioissa kyllä elän tässä mielessä "epäterveellisesti", jos siitä saan riittävästi iloa. Enkä välitä mitä muut tekevät.
en muista värjäsinkö kerran alkuraskaudesta, varmaankin. Ja rv 27 toisen kerran. Miettinyt olen tota kyllä, ja jättänyt ainakin yhden värjäyksen väliin. Seuraavan kerran värjäytän sitten kunhan vauva on jo ulkomaailmassa.
Syövän ja hiusvärien yhteys on jo todettu. Hiusvärit vaikuttavat myös hengitysteiden kautta.
t. joku joka tekee työtä erilaisten syöpien parissa joka päivä
Syövän ja hiusvärien yhteys on jo todettu. Hiusvärit vaikuttavat myös hengitysteiden kautta. t. joku joka tekee työtä erilaisten syöpien parissa joka päivä
Taidat nyt tarkoittaa sitä että kampaajat jotka 8h päivässä käsittelevät näitä aineita niin heillä korkeampi RISKI sairastua hengitystie tauteihin,syöpään yms...muistan itsekkin tämän lehti uutisen....siinä ei kyllä mainittu kuluttajista mitään!
Eli oletteko kaikki käyttäneet kevytvärejä? Mietin, onko kannattavaa jos se sitten kuitenkin vaatii aktiivisempaa värjäystä..
Kampaajien koulutus ei riitä tämän tiedon jakamiseen noin yleensä.. Onneksi joukossa näyttää olevan fiksujakin.
tiesin mahdolliset riskit, ts. että jotain aineyhdistelmiä saattaa imeytyä kehoon. Mutta kehon ulkopuolisia myrkkyjä on vaikea välttää, jos liikkuu ulkona ja ihmisten ilmoilla, joten pieni paha tukanvärjäys kaikkien kaasujen ja kahvin rinnalla.
Ja tehtiin myös jossain vaiheessa värin poistokin.
Normaalilta tuo lapseni vaikuttaa.
neuvolantäti antoi luvan.:)