Kuinka paljon se synnytys sattuu - oikeasti?

Onneksi se on ohi nopeasti, jos kipua ei kestä niin saa puuduttavat lääkkeet ja ihmisen kroppahan ei muista kipua jälkeenpäin. Näin synnyttää voi aina uudestaan, pelkäämättä.

Hirveämpää mitä ikinä olisi voinut kuvitella.

Se on niin erilaista kipua kuin mikään muu kipu ja siinä on niin erilaisessa "mielentilassa", ikään kuin itsensä ulkopuolella. t. Neljän äiti

että synnytyskipu on vielä pahempaa, kuin esim. sydäninfarktissa



Infarktikivusta en tiedä, mutta synnytyskivun kestää, siitä saa ihanan palkinnon :)

T. molemmilla tavoilla synnyttänyt

mutta se kipu loppui kuin seinaan ja ilokaasu minulla oli tehokas kivunlievittaja.

ja kerro se tuhannella (tai saman tien miljoonalla...).



Mut kun se on ohi niin se on ohi (vaikka ei se kyllä hetkessä ohi ole niin kuin joku väitti...).

Mutta se hyvä puoli siinä oli, että ponnistaminen helpotti, eli siihen sai niin paljon potkua, kun kipu oli niin sietämätön, että ponnistamalla TÄYSIÄ sen kivun saa väistymään. Aivan mielettömän ihana kokemus silti näin jälkikäteen.

kouluarvosanaksi kivulle antaisin 7



siis puudutteiden jälkeen, ilman niitä varmaan jotain infernaalista :D

lähdin synnytykeen sillä asenteella, ettei se niin kamalaa voi olla.. Mulla kun on korkea kipukynnys. Supisteluja en ollut tuntenut ollenkaan ennen synnytystä, pieniä vihlaisuja vain.

No, tosiaan tuntui, että voisin jättää homman kesken ja lähtä kotiin. Ihan kauheat tuskat eikä mikään kivunlievitys auttanut.

Niin se vain unohtui ja nyt parin kuukauden päästä haaveilen jo toisesta :)

Ekassa synnytyksessä meni tajukin.



Sattuu siis niin kovaa että joka kerta luulen, että ihan oikeasti kuolen. Kipu on niin kovaa että ei pysty edes huutamana tai itkemään saati edes pikkurilliä liikuttamaan.



Hullun touhua, mutta ihanat palkinnot siitä saa :)



Ja tekisin vielä lisää lapsia, jos mies vaan suostuisi :)

Vaikea sitä on edes kuvailla.



Ja toki riippuu siitä saatko/otatko puudutuksia vai et... Kaksi ensimmäistäni olen synnyttänyt epiduraalin avulla (ja silti olin järkyttynyt kivun määrästä), kolmannen halusin kokeilla ilman. Enkä kyllä enää toista kertaa siihen ryhtyisi..



Positiivista synnytyskivussa on se, että mitä enemmän sattuu, sitä lähempänä ollaan palkintoa :) Jokainen järjen vievä kipuaalto vie kohti sitä autuasta hetkeä kun vauva on rinnallasi. Tämä kannattaa pitää mielessä koko ajan.

Kyllä se sattuu se on selvää mutta suosittelen ilokaasua oikein rytmitettynä taittaa loistavasti kivut ja pitää ne mietoina. Ensimmäisen synnytin ilman lievityksiä ja luulin kauhemmaksi tarinoiden valossa jota olin kuullut.



Synnytys on lyhytaikainen ja pian ohi ja kyllä minun kivut loppui kuin seinään kun alkoi ponnistuttamaan, toki se vauvan ulostulo sattui mutta minuutissa sekin ohi.



Kolmen äiti (3x alatiesynnytys)



ps. jos se olisi vallan kauheaa kaikki perheet olisi yksilapsisia tänä aikana jolloin on ehkäisyä saatavilla ja abortin saa helposti kuka tahansa maija meikäläinen

en nyt halua pelotella. mutta siinä kivussa on se hyvä puoli että sen unohtaa. ei mulla mennyt kuin kuukausi niin olisin ollut sen valmis tekemään uudestaan.

toisaalta olen kuullut kokemuksia jolloin ei ole puudutuksen jälkeen sattunut. itse nukuin jopa epiduraalin jälkeen tunnin. ponnitus sattuu vaikka olisi mikä puudutus.



nim. kaksi kertaa kokenut.

aika subjektiivista se varmaan on, mutta itse kuvailisin sitä näin: EI läheskään niin paljon kuin 1,5 vrk kestävä jumalaton migreenikohtaus! Migreenin kourissa olen itkenyt monet kerrat, synnytyksen jälkeen ihmettelin, että tässäkö se oli... Vielä kun ponnistusvaiheessa kätilö sanoi tumman tukan jo näkyvän, ajattelin ettei voi mitenkään olla totta, kun mitään kipua en ollut vielä tuntenut. Epiduraali oli kivunlievityksenä.

Samoin se kun hammaslääkäri veti hampaan suusta vaikkei se ollut puutunut se sattui saatanasti.



Mieluummin synnytän kymmenen lasta kuin ottaisin sen hermokivun ja antaisin samalla tavoin tehtynä repiä hampaan suusta.



Synnytys on luonnollinen tapahtuma, tärkeintä on antaa synnytyksen viedä eli hannaa vastaan väistämättä edessä olevaa tapahtumaa.

Se oli tavallaan sellaista lamaannuttavaa kipua, että mulla ei tullut mieleenikään huutaa tai riehua saati sitten puhua. Ei tiennyt olisiko parasta että mies ei koske ollenkaan, painaa alaselkää kovasti vai hieroo selkää. Sitä vaan pyöriskeli siinä kivussa. Pahin supistuskipu ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun sain kohdunkaulanpuudutteen joka helpotti valtavasti. Seuraavaksi tulikin sitten ponnistusvaiheessa koko synnytyksen kovin kipu kun vauvan pää piti puskea. Se kirveli ja sattui tajuttomasti, tuntui että repeän ja halkean enkä siltikään saa sitä "vesimelonia" ulos. Mutta heti kun pää tuli ulos, kipu lakkasi. Selvisin ilman repeämiä ja toivuin todella nopeasti. Tosin kovat jälkisupistukset yllätti, niistä ei kukaan ollut maininnut ensisynnyttäjälle.

mutta ei mulla nyt ainakaan taju meinannut lähteä! Synnytykset voi olla todella erilaisia. Mulla ollut kaksi nopeaa ja suht helppoa synnytystä. Ilokaasulla olen pärjännyt. Ekalla kerralla kamalinta oli kun paikat repeili, poika oli neljä ja puoli kiloinen. Toisella kerralla suurin trauma jäi siitä, kun kätilö ei uskonut, että olen jo täysin avautunut...

Joillakin ei ole sattunut paljonkaan, toisilla niin paljon että ovat tosiaan menettäneet tajuntansa. Ihmisten sisukset ovat niin erilaiset. Se ei ole kysymys mistään kipukynnyksistä tms. vaan enimmäkseen siitä miten kunkin kropassa ne hermot sun muut menevät. Moni joka on etukäteen kerskaillut kovalla kipukynnyksellään on ollut synnytyksessä holtiton kivusta, samoin kuin moni kipupelokas on yllättynyt synnytyksen helppoudesta.



t. kätilö

se kun riippuu aika monesta asiasta - ihmisestä itsestään, synnytyksen kestosta, ja kuulemma siihen voi vaikuttaa lapsen asentokin ja mitä lie muutakin vaikuttavia tekijöitä siihen on. Toiset sanoo ettei tunnu missään, toiset sanoo ettei mitään niin kamalaa oo koskaan kokeneet.



itselleni esikoisen syntymä oli kyllä kivuliain kokemus jonka oon ikinä kokenut, mutta jos vertaan sitä joidenkin kavereideni kokemuksiin, se oli vielä helppo. Itselleni tuo kivuliain kokemus ikinä tarkoitti sitä että itkin fyysisen kivun vuoksi, mitä en ollut ikinä ennen tehnyt, kavereissa taas on niitä jotka ovat tosiaan pyörtyneet kivun vuoksi kivunlievityksistä huolimatta.