Olenko ainoa, jonka mielestä synnyttäneiden vuodeosastolla oli kauheaa?

mutta ehka johtui siita, etta sairaala oli pieni. Vain yksi osasto synnyttaneille ja synnytysta odottaville.

Tuntui, että nukuin suurimman osan vuorokaudesta. Ei muut taineet niin paljoa nukkua. Ei käynyt vieraita ja en toisten kanssa seurustellut. Oli tosi tylsää ja mitä muuta sitä olisi tehnyt kuin nukkunut.

Tuohan on aivan ihannetilanne, että saa tai pystyy nukkumaan ja lepäämään.

Oma vauvani nukkui lähinnä päivisin ja valvoi öisin. Päivisin oli hälinää ja varmaan hormonit ja jännitys uudesta tilanteesta pitivät myös hereillä. Ja yöt sitten vauva valvoi ja imi rintaa. Samaa olen kuullut muilta, että eivät vain pystyneet nukkumaan väsymyksestä huolimatta.

Se on sun vauvasi, joten itse sun pitää se hoitaa. Et sä kotonakaan voi viedä sitä kenellekään hoitoon.



Mua on ensisynnyttäjänä neuvottu kädestä pitäen. Imetysohjauksessa oli suurimmat puutteet, mutta siitä on jo 16 vuotta.

Se on sun vauvasi, joten itse sun pitää se hoitaa. Et sä kotonakaan voi viedä sitä kenellekään hoitoon.

hoitaa itse vauvaansa, mutta kuten sanottua:

Se on muuten erikoista kuinka neuvolassa ja synnytysvalmennuksessa kerrotaan että synnytys on verrattavissa maratoniin. Sitten kun synnytät/sinut leikataan, KUKAAN ei anna rauhaa toipumiseen vaan vaaditaan että olet jalkeilla melkein heti, pärjäät minimilääkkeillä, hoidat hymysuin vauvaa etkä "kiukuttele" unenpuutteen & särkevän kropan vuoksi.

Jos SINULLA, arvoisa viestin kirjoittaja, ei ollut vaikeuksia hoitaa vauvaa, niin se ei tarkoita, etteikö jollain muulla olisi. Esim. yks mun kaveri oli tosi pirtsakka eikä juuri ollenkaan kipeä synnytyksen jälkeen, jaksoi tosi hyvin, vaikka takana oli pitkä synnytys. Toinen oli sitten ihan reporankana, hyvä, jos kättä jaksoi nostaa.

Ärsyttävää, kun jotkut ei vaan osaa nähdä asioita muuta kuin omasta näkökulmasta.

Se on sun vauvasi, joten itse sun pitää se hoitaa. Et sä kotonakaan voi viedä sitä kenellekään hoitoon.

Kotona et ehkä olekaan juuri synnyttänyt ja kotona pystyt paremmin lepäämään.

Se on sun vauvasi, joten itse sun pitää se hoitaa. Et sä kotonakaan voi viedä sitä kenellekään hoitoon.

kotona on tutut paikat, eikä samassa huoneessa muita äitejä vauvoineen. Tulitko ollenkaan tätä ajatelleeksi?

Miksi pitää suhtautua noin ilkeällä asenteella kanssaihmisiin?

mikä ei ole lääkärin aiheuttama?

Yksityiskohtia en kerro, mutta muu hoitohenkilökuntaan kuuluva teki ilman lääkäriä arvion ja määräsi hoidon ja arvioi siis väärin. Ilmeisesti joillakin on oikeus tehdä arvioita, jotka kuuluvat alunperin alan lääkäreille.

Tilanne selvisi kun vauvaa hoidettiin noiden sääntöjen ja tarkastusten takia kuukausia väärin ja tilanne paheni koko ajan. Lopulta vaadimme eräällä käynnillä lääkärin paikalle, joka totesi vihaisena, että arvio on ollut väärä ihan alunperin ja vauvamme tila olisi vaatinut leikkausta heti, hoito vain pitkitti paranemista ja pahensi terveydentilaa kivusta puhumattakaan. Vauva joutui kestämään turhaan kipuja ja vanhemmat murhetta, vaivaa ja kuluja väärästä diagnoosista.

Aina ei lääkärit arvioi tilannetta. Tästä lähtien uskomme vain lääkäreitä. Onneksi vauva kuitenkin parani.

-80

En ihan ymmärrä valitusta. 2 kertaa olen synnyttänyt ja ihan siedettävää oli molemmilla kerroilla.

Mikäli sinulla on ollut onni synnyttää hyvässä sairaalassa, jossa homma on toiminut niin ei se sitä asiaa tee tyhjäksi, että muilla on huonoja kokemuksia sen suhteen, ettei homma ole toiminut muualla.

Synnäri aivan täynnä, neljän hengen huoneessa. Vieraita ihmisiä, joista yhdellä ulkomaalaissyntyisellä oli vieraita koko ajan (kova meteli), toinen omi huoneen puhelimen ja puhui siihen jatkuvasti. Hoitajilla ei aikaa edes perusopastukseen. Mulla oli raskausmyrkytys ja paineet vielä synnytyksenkin jälkeen koholla. Lääkäriä en saanut tavata, lääkkeitä en saanut, mitään infoa ei annettu. Kamalaa aikaa.

ilmoitin hoitajille, että haluan kotiin mahdollisimman pian. Ensimmäisellä kerralla olin ihan älyttömän pienessä muka neljän hengen huoneessa (kooltaan ehkä max. 2:lle ) toisella kerralla sentään huone oli vähän isompi ja ekan yön sai olla yksin siellä. Onneksi pääsin pois molemmilla kerroilla oltuani 2 yötä.

Kauhea paikka. Ämmät on kuin lehmiä, vaativia ja palvelua vinkuvia. heti synnytyksen jälkeen näyttää ihmisestä katoavan kaikki oma-aloitteellisuus.

Mitä järkeä on siinä että ensin koet raskaan synnytyksen ja sitten nukut ekana yönä 40 minuuttia, toisena yönä tunnin. Tämä siksi että huoneessa on kuorsaava toinen äiti ja huutava toinen vauva sekä hoitajat ravaavat näitä katsomassa tunnin välein ja lisäksi oma vauva huutaa välillä...



Olin ihan poikki kun pääsin kotiin, onneksi siellä sai nukkua kunnolla ja se ei johtunut siitä että mies olisi hoitanut vauvan yöllä vaan siitä että ei ollut muita mökäämässä kuin vauva.

Siis huoneessa toki kaksi muuta mammaa vauvoineen, mutta henkilökunta ei paljon jeesaillut.

Onneks oli toinen vauva, niin ei ollut ihan pihalla. En tosin tiedä olisiko ensisynnyttäjää kohdeltu toisin...

Eka lapsesta oltiin perhehuoneessa, se oli itse asiassa varsin mukavaa.



Toisen jälkeen olin Joensuussa 4-hengen huoneessa ja se ei kyllä niinkään ollut mukavaa. Onneksi sai verhot eteen, ettei tarvinnut kenenkään kanssa puhua. Eniten häiritsi, kun tutkimukset tehtiin muiden kuullen.

laski synnytyksen yhteydessä hb tosi alas, en muista tarkkoja lukemia mutta jotain alle 80 oli ja sitä ei huomattu. Sisko valitti heikkoa oloa ja pyysi apua esim. vessassa käyntiin, mutat ei saanut, kyllähän sitä nyt pitää jaksaa kun ihan normialatiesynnytys ilman mitään komplikaatioita takana. Vasta kun sisko pyörtyi keskelle käytävää matkalla vessaan otettiin tosissaan hänen heikko olonsa!

mutta olihan se aikamoista elämää... pari ekaa päivää me oltiin perhehuoneessa ja se oli ihan jees sit poika joutu teholle ja mä olin yksin kipeänä ja huonovointisena, ei mua hylätty lääkettä saín ja apua mutta ärsytti se päänsärky!! kuka hemmetti sen ohjeen on keksiny että sitä pitää kestää kolme päivää ennenkuin saa apua! kauhee olo oli rukoilin että ne tekisi jotain mut ku ei... säännöt on sääntöjä mut kyl mä tykkäsin viikon siel olin alatiesynnytyksen jälkeen...ainut mikä vaivasi näin puheliasta ihmistä niin se hiljaisuus kun kukaan ei puhunu toisilleen! kaikki vaan käveli ku aaveet siel käytävillä

mutta olihan se aikamoista elämää... pari ekaa päivää me oltiin perhehuoneessa ja se oli ihan jees sit poika joutu teholle ja mä olin yksin kipeänä ja huonovointisena, ei mua hylätty lääkettä saín ja apua mutta ärsytti se päänsärky!! kuka hemmetti sen ohjeen on keksiny että sitä pitää kestää kolme päivää ennenkuin saa apua! kauhee olo oli rukoilin että ne tekisi jotain mut ku ei... säännöt on sääntöjä mut kyl mä tykkäsin viikon siel olin alatiesynnytyksen jälkeen...ainut mikä vaivasi näin puheliasta ihmistä niin se hiljaisuus kun kukaan ei puhunu toisilleen! kaikki vaan käveli ku aaveet siel käytävillä

Mulla on käynyt hyvä tuuri kummassakin synnytyksessä (eri sairaalat), että olen saanut olla suurimman osan ajasta yksin huoneessani.



Ekassa synnytyksessä vain ekan yön oli huonetoveri ja sitten olin yksin viikon neljän hengen huoneessa. Mies sai tulla mihin aikaan vaan ja vieraita oli mieletön lössi kerralla, kun ei ollut väliä huonetovereista. Ihanaa! Henkilökunta oli asiantuntevaa mutta napakoita ja kylmiä. Jokainen hoitaja tiesi parhaiten, miten tehdä ja siinä tuore äiti ihan paniikissa, kun piti pahimmillaan vaihtaa imetysasentoa kolmesti saman imetyksen aikana (aloitin itse perinteisesti istumalla, hoitaja rynni paikalle ja vaihtoi makuulle, hetken päästä toinen hoitaja halusi näyttää, miten kainaloimetys sujuu...) Sama juttu vähän kaikessa. Yöllä hoitaja vaati, että vauvaa puetaan näin, päivällä sitten taas toisin. Olin kyllä ihan sekaisin. Pahinta oli, kun sanoivat, että ei sulta kyllä maitoa vielä tule, vaikka kaikki paidat litimärkiä etumuksesta ja piti vaihtaa niitä koko ajan. Mies niitä mulle salakuljetti, kun hoitajat antoi vaihtaa vaan kerran päivässä. Luulin, että hikoilen rintojen alta niin pahasti... Ihmettelin vaan, kun se hiki kovettui rintojen kohdalta ja hankasi nännejä, että oli pakko vaihtaa, kun sattui... Ei neuvottu rintaliiveistä, liivinsuojuksista eikä mistään, joten typeränä vaan niitä yöpaitoja vaihtelin... Niin, ja lisämaitoa piti syöttää koko ajan, kun ei sitä maitoa siis tullut...



Toinen synnytys oli sektio ja eri sairaala neljä vuotta myöhemmin, joten tunsin kyllä itseni ihan esikoissynnyttäjäksi. Jälleen huonetoveri oli vain ekan yön, sitten kahden hengen huoneessa kaksi vrk ihan yksin. Ei neuvottu eikä ehditty. Kipulääkkeitä sain kyllä aina, kun hoitajat vain ehtivät paikalle ja pari kertaa tulivat ihan kysymäänkin, että tarvitsenko, vaikka kello soi käytävällä taukoamatta (henkilökuntapulaa). Vauva oli aluksi teholla ja sain jopa pahoitteluja siitä, että minut laitettiin huoneeseen toisen synnyttäneen kanssa, jolla siis oli vauva. Nauroin vain sille, eihän nyt ollut sen toisen vauvan vika, että omani oli teholla. Sitten kun vauvani sain, olinkin aivan yksin. Ei opetettu imetystä, ei vaipanvaihtoa, ei mitään. Imetys takkuili alusta asti, ja soitin kyllä hoitajia apuun, mutta eivät ikinä oikein ehtineet olla kunnolla avuksi. Työnsivät vain rintaa suuhun ja kun ei onnistunut, totesivat, että kokeillaan myöhemmin ja antoivat vauvalle pulloa. Maitoa valui nytkin rinnoista, mutta olinpa ottanut viisastuneena imetysrintaliivit ja suojat mukaan!



Minut potkittiin ulos sairaalasta 3 vrk:n jälkeen, mutta en nostanut meteliä, kun tehtiin niin paljon virheitä. En saanut enää vikana päivänä lääkkeitä (unohdettiin ja yksi hoitaja arveli, etten niitä enää tarvitse, kun niitä ei anneta mutta kyllä ne oli mulle varattu ja sain ne sitten iltapvällä kotiin), vauvan sokeriarvomittaukset unohdettiin, omat tukisukkani unohdettiin suihkun jälkeen ja kun niitä ihmettelin, että enkö tarvitse, sain naurua palkaksi (kun noin mitättömällä asialla vaivasin), kunnes luki lääkärin määräyksen niistä. Klexane-piikki unohdettiin ja muistettiin vasta, kun ihmettelin kotiin lähtiessä, että lääkäri kyllä oli sanonut, että kaksi viikkoa pitäisi pistellä eikä ole edes reseptiä.



Lopputulos: imetys epäonnistui. Mutta muuten täytyy sanoa, että vaikka henkilökunta oli tosi kiireistä, niin yrittivät aina olla ystävällisiä. Eniten tosiaan harmitti tuo tuen puute imetyksessä. Kävin sen takia sairaalassa parin päivän päästä uudestaankin ja neuvolassa lukuisia kertoja mutta pelkkää ihmettelyä ja pullon tuputtamista neuvottiin...

Miten te voitte urputtaa siitä, että huoneessa on muitakin, mitä te kuvittelette kenenkään (henkilökunnan, raivostuttavien kanssasynnyttäneiden jotka siis ei ole yhtään niin pörfekt kuin te itse) voivan tilaongelmalle tekevän? Pieni reality check nyt asenteisiin, kätilöillä on ihan tarpeeksi paljon hommaa ilman että pitää kantaa ruokaa terveelle äidille, mankeloida lakanaa ja järjestää tyhjästä perhehuoneita jos niitä ei vaan ole vapaana.



Siihen on muuten ihan lääketieteelliset perusteet että sektion jälkeen noustaan pian jalkeille. Ennen ihmisiä makuutettiin pitkään, mutta kas vain ihmiset kuntoutuu paremmin kun ei makaakaan perse homeessa montaa päivää sängyn pohjalla.



Ihmiset ketkä valittaa vieruskaverin ruokapapereiden ikävästä rapinasta yms. älyttömästä ei varmaan ole kohdannut elämässään mitään kovin järkyttävää kun tuollainen jää edes mieleen. Olkaa onnellisia terveistä lapsistanne.



terkuin down-lapsen äiti jolla oli ja on muutakin mietittävää kuin pienet huippaukset ja univelat.

Jouduin äippäpoli käynniltä yllättäen synnyttäneiden- ja odottavienosastolle. Henkilökunta oli ystävällistä ja selostivat käytännöt hyvin, osasto oli tuttu kun olin joutunut aikaisemmin kesällä olemaan munuastulehduksen vuoksi ensin synnytysosastola ja sitten tällä samaisella.



Odottavana äitinä sain yhden hengen huoneen, joka oli aivan huippu juttu, vieraat pystyivät tulemaan moikkaamaan koska aika tylsäähän siellä sairaalassa on, ja piti levätä koska oli pienimuotoista raskausmyrkytystä.Ainoa huono puoli oikeastaan se että kukaan ei tiennyt millon vauva syntyy, ei siis ollut aavistustakaan kuinka kauan siellä joudun olemaan, lääkäri joka minut sinne määräsi sanoi että siihen asti kunnes vauva syntyy, ja siihenhän olisi voinut mennä herra ties kuinka kauan, vkot oli 36+6. PArin pvän päästä sain sitten tiedon että sektiolla synnytän, mutta se oli vielä hakusessa että milloin, tieto tuli seuraavana pvänä että huomenna. Minut ohjeistettiin todella hyvin siitä mitä tulee tapahtumaan ja mitä esitoimenpiteitä he tekevät osastolla. Leikkaussalissa ja heräämössä oli myös oikein asiallista ja ystävällistä hlökuntaa.



VAuvani joutui sitten tarkkailuosastolle ja minä samaan huoneeseen mistä olin lähtenytkin, eli sain nukkua ihan rauhassa seuraavan yön. Aamulla ajoivat sitten ylös sängystä, mutta nopeamminhan siitä tietysti parantui. VAuvaa käytiin miehen kanssa katsomassa päivittäin toisella osastolla, jossa myöskään ei ollut mitään valittamista hlökunnan suhteen, ainut miinus että oli todella rauhatonta kun kaikki olivat samassa huoneessa vauvat ja hoitajat, tuntui että kaikki tuijottavat. JA se että osastolla oli jollain vauvalla joku paha tilanne päällä, niin kukaan ei päässyt katsomaan omia vauvojaan, ymmärrettävää, mutta harmillista toki muillakin oli hätä omastaan. Muuten sairaala-ajassa ei ole valittamista, ei hlökunnan toimissa ainakaan. Se että en saanut vauvaani ikinä osastolle, vaaan lähdin itse sen 5pvän jälkeen kotiin, ja käytiin sitten kotoa käsin vauvan luona. ELi kukaan ei tavallaan tiennyt mistään mitään, millon tapahtuu mitä jne, mutta se nyt ei ollut hoitajien vika. Tämä tapahtui PKKS:ssa.



KAveri synnytti n. kk:n päästä omasta synnytyksestäni, ja hänellä oli erillaisia kokemuksia synnyttäneidenosastosta. Mutta se taas johtui siitä että osastolla oli ollut aivan kamala ruuhka. Opastus oli jäänyt vähälle, ja aina oli tullut eri hoitaja kun kelloon oli vastannut kuka milloinkin ehtii, jos ehti.



Mutta minulla ei tosian valittamista. Uudestaankin voisin mennä. Olen kyllä kuullut että synnytysosastolla olisi ainakin yksi kätilö joka on aivan kamala kuulemma, useampikin sanonut. Itselleni sattui onneksi tosi mukavia.