Olenko ainoa, jonka mielestä synnyttäneiden vuodeosastolla oli kauheaa?

Sektion jälkeen ei päässyt NKL:lla perhehuoneeseen, mikä on täysin älytöntä. Kiva oli kuunnella kavereiden juttuja perhehuoneista, miten mies haki ruoat ja hoiti vauvaa jne., vaikka oli takana ihan perussynnytys ilman mitään kummempia jälkivaivoja. Yritä nyt sitten sektioituna hakea itsellesi ruokaa ja hoitaa vauvaa... Minulle on aiemminkin tehty vatsanalueen leikkaus ja melkein iskettiin lepositeisiin, kun lähdin yöllä ominpäin vessaan. Mutta jostain syystä se leikkauksesta toipuminen on ihan eri asia, kun saa lapsen.

hoitohenkilökunta on ollut mukavaa ja avuliaita, ei moitteen sanaa. Toki ikävää on ollut se, että on ollut samassa huoneessa muiden äitien kanssa, joiden vauvat ovat heräilleet eri aikoihin kuin omani...mikä on tietenkin täysin luonnollista. Eihän siinä oikein pysty nukkumaan....



TYKSille pisteitä sekä osastolle että itse synnärin kätilöille!

halunneet maata sairaalassa viisikin päivää ihan vain siksi, että saavat passauttaa itseään ja maata losottaa.

En vain ymmärrä, minkä ihmeen takia jos vauva on terve ja synnytys mennyt hyvin.

Nämä valittajat ovatkin juuri niitä, jotka ovat kuvitelleet, että sairaala on hotelli, missä heitä passataan ja palvellaan ja he saavat maata kuningattarina tyynymeren keskellä ja kaikki ihailee, kuinka urhea äiti hän on kun on synnyttänyt vauvan.

Saada imetys alkuun? Etkö arvosta sitä, että vauvaa seurataan? Minun on vauvan voinnin vuoksi (keltaisuus, valohoito) ollut pakko olla sairaalassa ja ihan hyvä etten ole heti päivän jälkeen kiirehtinyt kotiin siksi että on ollut tylsää... Joskus pitää jaksaa ajatella muutakin kuin omaa napaa.

että en olisi kovin montaa päivää jaksanut maata ja odottaa, että kaikki kannetaan eteen. Hermostutti jo sairaalassa ne pari päivää kun ei ollut oikein mitään tekemistä. Oli ihana päästä kotiin ja puuhastelemaan omia hommiaan ja touhuamaan isompien sisarustenkin kanssa. Mutta meitä on moneksi. Mutta en vain jaksa ymmärtää, että miten ihmiset jaksaa maata päivätolkulla tekemättä mitään. Eikö se ole kamalan tylsää?

Ainoastaan rasittava ja joka asiasta kitisevä huonekaveri otti välillä päähän, mutta suuremmin en antanut asian häiritä. Sairaala on sairaala eikä mikään lepolaitos. Eipä se vauvanhoito mitään löhölomaa kotonakaan ole, etenkään jos ei ole ensimmäinen lapsi kyseessä.

Minusta just toisen lapsen kanssa vauvan hoito oli nimen omaan sitä lepolomaa. Ekasta stressasin niin hirveesti, toisen kanssa osasin jo ottaa tosi rauhallisesti ja vaan nauttia. Esikoinen oli siinä apuna jos oli jotain ihan välttämätöntä.

Meillä lapsilla tosi iso ikäero ja tämä oli varsinainen löhöloma pitkän työputken jälkeen.

Juurihan tuossa kerroin, että vauvan takia olen joutunut olemaan sairaalassa, mutta olen ollut siellä ihan mielelläni kaikesta hankaluudesta huolimatta, koska olen ajatellut vauvan parasta. SINÄ et vain taida oikein ymmärtää, että joku voi ajatella muutakin kuin omaa napaansa? Ihan uusi ajatus, kenties?

halunneet maata sairaalassa viisikin päivää ihan vain siksi, että saavat passauttaa itseään ja maata losottaa.

En vain ymmärrä, minkä ihmeen takia jos vauva on terve ja synnytys mennyt hyvin.

Nämä valittajat ovatkin juuri niitä, jotka ovat kuvitelleet, että sairaala on hotelli, missä heitä passataan ja palvellaan ja he saavat maata kuningattarina tyynymeren keskellä ja kaikki ihailee, kuinka urhea äiti hän on kun on synnyttänyt vauvan.

Saada imetys alkuun? Etkö arvosta sitä, että vauvaa seurataan? Minun on vauvan voinnin vuoksi (keltaisuus, valohoito) ollut pakko olla sairaalassa ja ihan hyvä etten ole heti päivän jälkeen kiirehtinyt kotiin siksi että on ollut tylsää... Joskus pitää jaksaa ajatella muutakin kuin omaa napaa.

että en olisi kovin montaa päivää jaksanut maata ja odottaa, että kaikki kannetaan eteen. Hermostutti jo sairaalassa ne pari päivää kun ei ollut oikein mitään tekemistä. Oli ihana päästä kotiin ja puuhastelemaan omia hommiaan ja touhuamaan isompien sisarustenkin kanssa. Mutta meitä on moneksi. Mutta en vain jaksa ymmärtää, että miten ihmiset jaksaa maata päivätolkulla tekemättä mitään. Eikö se ole kamalan tylsää?

Ekalla kerralla sain sektion jälkeen ensimmäisen vuorokauden ajan kipulääkettä ruiskulla lihakseen, jonka jälkeen 1g Panadoli- 800mg Burana -koktailia muutaman päivän. Lisäksi sain vielä 1g panadoleja kotiinkin mukaan muutaman. Olin viisi päivää sairaalassa esikoisen aikana yhden hengen huoneessa jonne toivat ylimääräisen sängyn myös miehelleni. Apua sai milloin tarvitsi ja sain paljon hyviä neuvoja esikoisen hoitoon ihanalta hoitajalta.



Toisella kerralla olin sairaalassa muistaakseni 4 pv, kun jouduin synnytyksen jälkeen vielä kaavintaan. Olin kahden hengen huoneessa, josta toinen asukki lähti ensimmäisen vuorokauden jälkeen ja ketään ei tullut tilalle. Vauvan sai jättää välillä vähäksi aikaa kansliaan katsottavaksi ilman mulkoiluja ja muutenkin kaikki toimi todella hyvin ja henkilökunta oli mukavaa.

En ole täysin varma, mutta muistaakseni kuopuksen kohdalla pitivät jopa yhden yön vauvaa kansliassa ja käyttivät välillä syömässä rinnalla, että sain nukuttua kunnolla.

seuraavana päivänä sektiosta tolpillaan. Joku kertoi myös joutuneensa itse vaihtamaan lakanansa. Ja valvomisen sietämistä myös sairaalassa vaaditaan, koska laitetaan kolme synnyttänyttä ja vauvaa samaan huoneeseen, hälistään huoneessa, jätetään ovi käytävään yöllä auki ja sytytellään valoja.

Olen synnyttänyt 4 lasta ja en ole kyllä jonku av.palstan höpötyksistä välittänyt vaan tehnyt asiat omalla tavallani.

Itsetuntoa naiset kehiin tai sitten pois netin äärestä jos joku tällainen hupipalsta alkaa stressaamaan.

En ole se, kenen viestiin vastasit, mutta siis pointti onkin siinä, että äidin juuri kuuluisi keskittää voimavaransa vauvansa hoitamiseen niin, että muut hoitaisivat äidin ja kaiken muun.

Ei mikään vierihoidossa minullekaan ole ollut vaikeaa, myös kolmen kokemuksella, sehän on ihanaa! Mutta nykyään äideiltä vaaditaan muutenkin täyttä toimintakykyä ihan liikaa, niin kuin näistäkin jutuista on voinut lukea. Eli että pitäisi jaksaa valvoa vastasynnyttäneenä päivin öin, myös silloin häiritään kun vauva nukkuu, pitää itse hakea ruokansa, pedata sänkynsä, peseytyä ja olla heti tolpillaan. Ihannetilanteessa äiti saisi maata vauvan kanssa, imettää ja nukkua ja ruoka kannettaisiin eteen. :)

ja kunnia maata kuningattarena tyynymeren keskellä ja odottaa, että vauvaa ihaillaan!

halunneet maata sairaalassa viisikin päivää ihan vain siksi, että saavat passauttaa itseään ja maata losottaa.

En vain ymmärrä, minkä ihmeen takia jos vauva on terve ja synnytys mennyt hyvin.

Nämä valittajat ovatkin juuri niitä, jotka ovat kuvitelleet, että sairaala on hotelli, missä heitä passataan ja palvellaan ja he saavat maata kuningattarina tyynymeren keskellä ja kaikki ihailee, kuinka urhea äiti hän on kun on synnyttänyt vauvan.

Saada imetys alkuun? Etkö arvosta sitä, että vauvaa seurataan? Minun on vauvan voinnin vuoksi (keltaisuus, valohoito) ollut pakko olla sairaalassa ja ihan hyvä etten ole heti päivän jälkeen kiirehtinyt kotiin siksi että on ollut tylsää... Joskus pitää jaksaa ajatella muutakin kuin omaa napaa.

että en olisi kovin montaa päivää jaksanut maata ja odottaa, että kaikki kannetaan eteen. Hermostutti jo sairaalassa ne pari päivää kun ei ollut oikein mitään tekemistä. Oli ihana päästä kotiin ja puuhastelemaan omia hommiaan ja touhuamaan isompien sisarustenkin kanssa. Mutta meitä on moneksi. Mutta en vain jaksa ymmärtää, että miten ihmiset jaksaa maata päivätolkulla tekemättä mitään. Eikö se ole kamalan tylsää?

kiitellyt, mutta antanut aikalailla kritiikkiäkin.



Yksi, mikä tuli mieleen, ja pitää ehdottomasti mainita, on että Taysissa suhtaudutaan tosi hyvin äidin ja vauvan kiintymyssuhteen tukemiseen myös sektiosynnytyksissä.



Olen synnyttänyt Taysissa sekä kiireellisellä, että suunnitellulla sektiolla ja saanut vauvan heti kiinni ompelemisen jälkeen kainalooni. Isä odotti vauvan kanssa sen aikaa, että minua ommeltiin ja pääsin suoraan salista heräämöön, missä sain vauvan syliini. Se oli huippujuttu!



Näin minusta pitäisi olla joka sairaalassa, että jos vauva ja äiti ovat kunnossa, vauva annetaan heti ompeluiden jälkeen äidille.

ensisynnytys, kaikki oli kovin uutta. Synnytys käynnistettiin ja oli todella pitkä ja kivulias. 23h. Miinusta tuli rankasti siitä, kun olin ensisynnyttäjänä hyvin kokematon ja nuorikin ja minut jätettiin yksin huoneeseen pahimpien supistusten alettua. Mieheni passitettiin kotiin kun supistuksia tuli harvakseltaan ja vielä pärjäsin hyvin. Tihrustin itkua kun soitin hoitajan ja kysyin, voinko soittaa miehen tuekseni. Hoitaja sanoi, että antaa miehen olla vaan kotona, turhaan tänne tulee norkoamaan kun tässä menee vielä kauan (olin 4 cm auki). No, itkin suihkussa tunnin ja kieriskelin lattialla tuskissani. Konttasin sänkyyn ja soitin hoitajan, kysyin kipulääkityksestä ja hoitaja sanoi, että saan vasta 7cm auki ollessani epiduraalin, jos silloinkaan kun aukean niin hitaasti ja sitten hoitaja häipyi. No, soitin ''salaa'' mieheni paikalle ja olo helpottui heti kun sain jonkun tuekseni.



Synnytys oli ihan ok, mukana oli harjoittelija, joka kannusti kovasti ja piti kädestä kiinni sekä silitteli päätäni ja pyyhki otsaani kilpaa mieheni kanssa (melkein jo nauratti jossain vaiheessa se touhu :D). Muuten varsin mukavaa, mutta kammoksun aikalailla ''vierasta kosketusta''.



Synnytyksen jälkeen istukkani ei irronnut, joten mieslääkäri tuli apuun. Oli aika ronskia meininkiä kun kätilö painaa mahaani kaksin käsin niin kovaa kuin jaksoi ja lääkäri vetää napanuorasta kaikin voimin, onneksi olin hyvin lääkittynä enkä tuntenut suurta kipua. Napanuora napsahti poikki ja verta tuli juoksemalla, minut kiidätettiin mitään kertomatta nukutukseen ja kaavintaan. Kaikista toimenpiteistä kerrottiin vasta jälkeen, kukaan ei sillä hetkellä kertonut minulle mitään vaan olin ihmeissäni kun puolet henkilökunnasta oli jalkovälissä. Silloin tuo tietämättömyys ahdisti ja pelotti todella enkä jostain syystä saanut kysyttyäkkään mitä tapahtuu.



Myöskään vauvan hoitoon minua ei kummemmin perehdytetty, onneksi miehelläni oli huomattavasti enemmän kokemusta vauvanhoidosta joten opastus tulikin sitten mieheltä :)



Lisämaitoa annettiin heti synnytyksen jälkeen (olin nukutettuna/heräämössä 4h) ja sitä jostain syystä jatkettiin koko sairaalassa oloaikani. Harmittaa, etten osannut vaatia kunnon imetysopastusta, enkä osannut myöskään kieltäytyä lisämaidoista.



Sen opin, että on turha olettaa jonkun kertovan sinulle mitään, kaikki tarvitsee osata kysyä itse. Onnneksi minulla oli mieheni ''passaamassa'' minua ekan yön ja seuraavina päivinä myön tuntitolkulla, muuten olisi ollut hyvin ankea reissu ;)

Yksi, mikä tuli mieleen, ja pitää ehdottomasti mainita, on että Taysissa suhtaudutaan tosi hyvin äidin ja vauvan kiintymyssuhteen tukemiseen myös sektiosynnytyksissä.

Olen synnyttänyt Taysissa sekä kiireellisellä, että suunnitellulla sektiolla ja saanut vauvan heti kiinni ompelemisen jälkeen kainalooni. Isä odotti vauvan kanssa sen aikaa, että minua ommeltiin ja pääsin suoraan salista heräämöön, missä sain vauvan syliini. Se oli huippujuttu!

Näin minusta pitäisi olla joka sairaalassa, että jos vauva ja äiti ovat kunnossa, vauva annetaan heti ompeluiden jälkeen äidille.

Joku mainitsi lakanoiden vaihdon... Olin itse kahdessa ensimmäisessä sektiossa muistaakseni 3A:lla (tai B:llä), ja siellä piti sektion jälkeen vaihtaa itse lakanat. No ensimmäiset, veriset lakanat vaihtoivat hoitajat sillä aikaa kun olin suihkussa seuraavana aamuna, mutta sitten lakanat vaihdettiin itse (ja toisella kerralla oli heinäkuun helteet ja lakanoita vaihdoin joskus kahdestikin päivässä, koska olivat läpimärät hiestä ).

Kolmannen sektion jälkeen olin 2A:lla, ja siellä en lakanoita vaihdellut.

Ei olisi tullut kuuloonkaan, että lakanoita olisi itse vaihtanut. Hyvä kun sain yksin mennä suihkuun! Oma huone, totta kai.



Vauva tuotiin ja vietiin vauvalaan, niin että sain levätä. Olin sairaalassa seitsemän vuorokautta sektion jälkeen. Olisin halunnut lähteä kotiin jo aikaisemmin, mutta lääkäri sanoi että jää vaan. Huilaat ja lepäät, ei sinua siellä kotona kuitenkaan kukaan ennätä näin auttamaan.



Ja totta. Esim. juomaa käytiin tarjoamassa säännöllisin väliajoin ja kelloa soittamalla sain lisää. Kuten myös jäitä juomaan.



Vauvan sain pitää huoneessa päivällä, mutta erikseen kyllä piti pyytää. Katsoivat kummissaan äitiä, joka näin uuvutti itseään. Vaippoja ei olisi tarvinnut itse vaihtaa.



Kipulääkettä sain joko halutessani pistoksina tai suun kautta. Piti vain huolehtia, että kului 6 tuntia edellisestä lääkkeestä.



Ihan normaali sairaala. Ei mikään huippu, mutta ei ihan mikään rupunenkaan.

Esimerkiksi tämä kohta: "Esim. juomaa käytiin tarjoamassa säännöllisin väliajoin ja kelloa soittamalla sain lisää. Kuten myös jäitä juomaan."

Suomessa synnyttäneelle tämä kirjoituksesi vaikuttaa joltain sketsiohjelmalta! :)

Mutta siis noin sen pitäisikin minusta olla. Lukuunottamatta sitä, että vauva äidin vieressä, niin kuin piditkin.

Ulkomailla synnyttänyt lukee näitä kauhuissaan!

Ei olisi tullut kuuloonkaan, että lakanoita olisi itse vaihtanut. Hyvä kun sain yksin mennä suihkuun! Oma huone, totta kai.

Vauva tuotiin ja vietiin vauvalaan, niin että sain levätä. Olin sairaalassa seitsemän vuorokautta sektion jälkeen. Olisin halunnut lähteä kotiin jo aikaisemmin, mutta lääkäri sanoi että jää vaan. Huilaat ja lepäät, ei sinua siellä kotona kuitenkaan kukaan ennätä näin auttamaan.

Ja totta. Esim. juomaa käytiin tarjoamassa säännöllisin väliajoin ja kelloa soittamalla sain lisää. Kuten myös jäitä juomaan.

Vauvan sain pitää huoneessa päivällä, mutta erikseen kyllä piti pyytää. Katsoivat kummissaan äitiä, joka näin uuvutti itseään. Vaippoja ei olisi tarvinnut itse vaihtaa.

Kipulääkettä sain joko halutessani pistoksina tai suun kautta. Piti vain huolehtia, että kului 6 tuntia edellisestä lääkkeestä.

Ihan normaali sairaala. Ei mikään huippu, mutta ei ihan mikään rupunenkaan.

Esimerkiksi tämä kohta: "Esim. juomaa käytiin tarjoamassa säännöllisin väliajoin ja kelloa soittamalla sain lisää. Kuten myös jäitä juomaan." Suomessa synnyttäneelle tämä kirjoituksesi vaikuttaa joltain sketsiohjelmalta! :) Mutta siis noin sen pitäisikin minusta olla. Lukuunottamatta sitä, että vauva äidin vieressä, niin kuin piditkin.

Ulkomailla synnyttänyt lukee näitä kauhuissaan! Ei olisi tullut kuuloonkaan, että lakanoita olisi itse vaihtanut. Hyvä kun sain yksin mennä suihkuun! Oma huone, totta kai. Vauva tuotiin ja vietiin vauvalaan, niin että sain levätä. Olin sairaalassa seitsemän vuorokautta sektion jälkeen. Olisin halunnut lähteä kotiin jo aikaisemmin, mutta lääkäri sanoi että jää vaan. Huilaat ja lepäät, ei sinua siellä kotona kuitenkaan kukaan ennätä näin auttamaan. Ja totta. Esim. juomaa käytiin tarjoamassa säännöllisin väliajoin ja kelloa soittamalla sain lisää. Kuten myös jäitä juomaan. Vauvan sain pitää huoneessa päivällä, mutta erikseen kyllä piti pyytää. Katsoivat kummissaan äitiä, joka näin uuvutti itseään. Vaippoja ei olisi tarvinnut itse vaihtaa. Kipulääkettä sain joko halutessani pistoksina tai suun kautta. Piti vain huolehtia, että kului 6 tuntia edellisestä lääkkeestä. Ihan normaali sairaala. Ei mikään huippu, mutta ei ihan mikään rupunenkaan.

Nyt alan ihan oikeasti vasta ymmärtää kuinka onnekkaita oltiin, kun vauva syntyi ulkomailla. Olin myös sikäli onnekas, ettei ollut masennusta tai muuta ja halusin vauvan kanssa viettää aikaa. Oli kuitenkin ihana nukkua yöt rauhassa. Vauva tuotiin yösyötölle, autettiin rinnalle ja tultiin sitten n. 30 minuutin jälkeen hakemaan pois.

Olin sairaalan jälkeen jo hyväkuntoinen ja jaksoin aloittaa vauva-arjen kotona.

Näin sitä oppii huomaamaan ne hyvät asiat elämässään.

..kuinka neuvolassa ja synnytysvalmennuksessa kerrotaan että synnytys on verrattavissa maratoniin. Sitten kun synnytät/sinut leikataan, KUKAAN ei anna rauhaa toipumiseen vaan vaaditaan että olet jalkeilla melkein heti, pärjäät minimilääkkeillä, hoidat hymysuin vauvaa etkä "kiukuttele" unenpuutteen & särkevän kropan vuoksi.

ja ei kyllä mun mielestä ole ikinä ollut huonoa palvelua. Eilen kotiuduin kuopuksen kanssa osastolta 52 ja haikeana muistelen sitä ihanaa tunnelmaa olla tuoreen pikkuisen kanssa siellä. Mulla oli 4 hengen huone ja eipä toi mua haitannut.. kun on tarpeex väsynyt niin sitä nukkuu vaikka vieressä räjähtäis pommi :) Oli tosi kivaa jutella ruokatiloissa muiden äitien kanssa ja jakaa kokemuksia muiden kanssa ja kuunnella heidän tilanteitaan.

paitsi ettei ole vielä plakkarissa kolmea synnytysta naikkarilla. parin viikon päästä pitäisi olla toikin kriteeri täytetty.



tuskin maltan odottaa synnärille pääsyä. minusta siellä ollut kaikin puolin ihanaa. hoitajat tosi ystävällisiä ja avuliaita. ihan tuli iävä muutamia viime kerran jälkeen. kun sattumalta törmäsin yhteen heistä muissa olosuhteissa oli jälleen näkemisen riemu molemminpuolista. juteltiin pitkät tovit ja kovasti toivon hänen olevan töissä nyt tammikuun lopullakin.



omasta asenteesta on paljon kiinni.

Ai, semmosen kuvan sait!

Kun piti nimenomaan kehua osastoa!!

Ja tässäkin ketjussa kuuluu valivali, niin halusin vaan sanoa että JOSKUS on se omakin asenne väärä: kun yöhoitaja ei saisi tehdä osastolla työtään jne. Joko käsität?

Valittaa pitää. Vaikka tehdä virallinen valitus? Mutta ymmärräthän että joskus se kipeä mammakin saattaa olla hankala.



En todellakaan sano ettei saa kipujaan kertoa tai niitä vähätellä.

Mutta ketjusta saa kuvan, että jokkut olettaa ettei välitetä jos ei hyysätä.

Tai jos hoitaja ei ehdi selittämään (vaikka vuoronvaihdon vuoksi) osaston toimintaa niin taas ei välitetä.



En itsekään tiennyt kivunlievityksestä ja muusta, mutta minuakin ohjattiin ja oltiin mukavia.

Olisihan sitä voinut alkaa hoitajia syyttämään kun ei tajunneet tarjota kipulääkitystä?! ;)



Kyllä ymmärrän että kipulääkettä tarttee. En itsekään ole aina saanut kipulääkettä heti, mutta ymmärrän ettei sielä kukaan ole kahvittelun vuoksi antamassa, vaan kun ei ehditä. Ja inhimillistä että se lääke unohdetaan hakea.



En todellakaan tarkoita että KAIKKI on hyppyyttäjiä, mutta kun melkein kaikki synnyttää, niin sielä on sitten niitä yksinkertasia hyppyyttäjiäkin.

Tästä oli puhetta kerran yhden synnyttäneen huonekaverin kanssa, metsä vastaa niinkuin sinne huutaa.



Lastenpolilla eräs sosiaalimamma alkoi kiljumaan sentin päässä hoitajan nenästä. Aika uhkaavaa?



49

En tiedä johtuiko siitä, että iän myötä on alkanut tulla mukavuudenhaluisemmaksi, mutta tämä kolmas oli kaikkein vastenmielisin kerta siellä. Olisin lähtenyt kotiin vaikka heti, mutta emme päässeet vauvan voinnin takia.



Nyt olin kahden eri sektioäidin kanssa samassa huoneessa ja hetken rauhaa ei ollut, kun koko ajan joku hoitaja ramppasi tuomassa vettä, kääntämässä ja nostelemassa äitejä ja vauvoja. Ei siinä mitään, totta kai niin tarvitsee tehdä, mutta rauhallisempaa olisi jos ei koko ajan kävisi sellainen liikenne huoneessa.



Toiselle tuli lisäksi koko huone täyteen vieraita heti osastolle tulonsa jälkeen, eivätkä nämä edes ymmärtäneet poistua vierailuajan loputtua. Yksikin ääliö norkoili sänkyni reunalla kun imetin omaa vauvaani. Hoitajatkaan eivät sanoneet mitään näille järjenjättiläisille, vaikka kävivät huoneessa.

Kahden sektion jälkeen jäänyt ihan yksin. Ekalla kerralla kaksosraskaus ja raskausmyrkytys ja verenpainetta ei mitattu varmaan kuin kerran osastolla ollessani. Nousi sitten kotona vaarallisiin lukemiin ja takaisin sairaalaan. Olin myös kipeä, kauhea yskä. Yritä siinä yskiä kipeän sektiohaavan kanssa,lääkettä en saanut,mieheni toi minulle omat apteekista.



Vauvani olivat teholla ja olin yksin huoneessa, ainoa iloni telkkari jota sitten illalla katsoin. Tämänkin tuli yökkö minulta viemään kun halusi itse kattoa toimistossa jääkiekkoa! Seuraavana päivänä menin valittamaan ja sain sen takaisin.



Toisella kerralla sain kauheat kivut heräämössä ja siellä menikin puoli päivää pumpatessa muhun kaikki maailman kipulääkkeet kunnes taju meni.



Sitten kun pääsin osastolle, tuotiin vauva suoraan viereen sängylleni ja mut jätettin yksin. En pystynyt liikkumaan tai korjaamaan vauvan asentoa, pelkäsin että vauva tippuu. En tietenkään yltänyt kelloonkaan ja jouduin odottamaan että joku hoitaja tulisi huoneeseen.



Molemmilla kerroilla olen ollut 2 hengen huoneessa ja molemilla kerroilla myös huonetoverina joku ylikipeä- ja hysteerinen äiti jota hoitajat saivat rampata paapomassa joka pikku jutun takia. Vauvalle tuotiin automaattisesti lisämaitoa kellon tarkkuudella myös öisin, minä jouduin sitä itse hiippailemaan keittiöön ja hakemaan/lämmittämään itse. Särkylääkkeitä sain pyydettyä lennossa samalla kun naapuria passattiin. Ja aina oli naaputin vauvalla joku allergia epäily kun äidin mielstä naamassa oli joku punainen läntti ja vauva itki.



Myös vieraita ramppasi kellon ympäri. Olin oven vieressä ja yritä siinä nyt levätä/imettää rauhassa kun koko ajan naapurin mies huoneessa aamusta iltaan. Itse menin muutaman vieraani/mieheni kanssa käytäville istumaan tai ruokailutilaan.



No edellisella kerralla tiesin mitä tuleman pitää ja pakotin itseni liikkeelle heti kun pystyin. Mut leikattin lauantain vastaisena yönä klo 01 ja kotiin lähdin maanantai aamuna.