Lue keskustelun säännöt.
Olenko ainoa, jonka mielestä synnyttäneiden vuodeosastolla oli kauheaa?
29.12.2009 |
Etukäteen mainostettiin, miten äiti saa levätä. No, todellisuudessa kolmen hengen huoneessa ei ollut hetken rauhaa. Vierihoito tarkoitti sitä, että ensisynnyttäjä jätettiin oman onnensa nojaan raskaan synnytyksen jälkeen. Kun yritti jättää vauvaa hoitajille, mulkoiltiin. Väsymykselle naureskeltiin ja kaikki vauvan hoitoon kuuluvat asiat olisi jo pitänyt tietää etukäteen.
Kommentit (166)
Saada imetys alkuun? Etkö arvosta sitä, että vauvaa seurataan? Minun on vauvan voinnin vuoksi (keltaisuus, valohoito) ollut pakko olla sairaalassa ja ihan hyvä etten ole heti päivän jälkeen kiirehtinyt kotiin siksi että on ollut tylsää... Joskus pitää jaksaa ajatella muutakin kuin omaa napaa.
että en olisi kovin montaa päivää jaksanut maata ja odottaa, että kaikki kannetaan eteen.
Hermostutti jo sairaalassa ne pari päivää kun ei ollut oikein mitään tekemistä. Oli ihana päästä kotiin ja puuhastelemaan omia hommiaan ja touhuamaan isompien sisarustenkin kanssa.
Mutta meitä on moneksi. Mutta en vain jaksa ymmärtää, että miten ihmiset jaksaa maata päivätolkulla tekemättä mitään. Eikö se ole kamalan tylsää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies pitää tarvittaessa puoliasi ja auttaa kaikessa, missä sairaalan henkilökunta ei ehdi tai halua.
olen vasta menossa ja nyt alkoi KAUHISTUTTAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
kokemuksia satakunnan keskussairaalasta?
Saatiin perhehuone, ja siellä köllöteltiin kaikessa rauhassa 6 päivää. Ei mitään valittamista. Ruokaa tuotiin, hyvin sai levättyä. Miehellä meinasi vaan tulla aika pitkäksi, taisi käydä töissäkin sitten parina päivänä.
En minä kyllä olisi pystynyt missään tv-huoneessa istumaan vauvan kanssa telkkaa katsomassa, kun en pystynyt moneen viikkon istumaan muutenkaan. Eli omassa huoneessa lepäiltiin.
Synnytin lauantaina, ja lähdettiin kotiin torstaina. Hoitajat kyseli ihmeissään, että "kuinka te nyt jo lähdette?"
oli todellakin. Raskauskouristuksesta ja hellp-syndroomasta johtuvan hätäsektion jälkeen pääsin kolmen päivän päästä lapsivuodeosastolle illalla. Vauvaa minulle oltiin pari kertaa käyty näyttämässä sinä aikana ja en ollut vielä mitenkään terve. Aamuyöllä minulle yhtäkkiä tuotiin puolialaston vauva yöpaidan sisään ja siihen sitten jätettiin sen kummempia sanomatta. Ajattelin että joku varmasti tulee sitten uudestaan. Kolmen tunnin päästä soitin hoitajalle joka kysyi mitä asiaa. Vastasin että voisiko joku tulla auttamaan siirtämään vauvaa. Minulla oli edelleen katetri ja pääsin hädin tuskin yksinänikään ylös sängystä. Kukaan ei tullut. Uusi soitto puolen tunnin kuluttua. Kukaan ei tullut. Viikon pienet itkut sairaalassa eivät olleet mitään sen rinnalla kun puolessa tunnissa pääsin vauvan kanssa viereiselle tuolille. Hoitaja sitten tuli: "Täällähän tämä istuu!"
Kamalaa oli myös että kukaan ei viitsinyt kertoa miten vauvaa hoidetaan. Minulla kun oli ensimmäinen vauva sylissä ikinä. Mieheltä sitten vierailuaikoina kysyin kun hänelle oltiin kyllä ehditty kertoa. Sanottiin vain että kolmen tunnin välein on pakko syöttää ja vauva pitää aina herättää syömään. Keskosvauvan imetys oli ekat kaksi kuukautta yhtä tuskaa, mutta sairaalassa se vasta hirveää olikin. Tunsin että minua syyllistettiin vauvan painosta. Jos se ei ollutkaan noussut sen ja sen verran niin minun olisi pitänyt tajuta pyytää lisäruokaa! Tämä kyllä jatkui neuvolassakin. Lääkärillä sitten ravattiin aina toteamassa että kasvu on ok ja lapsi saa ruokaa. Huoh!
Pahinta oli yksinäisyys. Viikko ennen synnytystä sairaalassa, traumaattinen synnytys, kolme päivää totaalisen yksin, hoitajaa lukuunottamatta, hämärässä huoneessa ja muutama päivä pienessä kopperossa, taas yksin. Itkin lohduttomasti mukavalle hoitajalle kun eivät päästäneet kotiin vajaa viikko synnytyksestä. Ihmetteli kun ei ollut huomannut pahaa oloani. Olisiko pitänyt jatkuvasti nenän edessä vollottaa? Olisin varmaan vieläkin siellä. Lääkärit eivät antaneet lupaa lähteä mutta lähdin silti. Kotona kaikki korjaantui salamannopeasti. Ei ole yllätys jos tuollaisessa ympäristössä verenpaine on korkea... Pelkäsin sairastuvani masennukseen jos sama meno olisi jatkunut.
Eipä montaa mukavaa hoitajaa kohdalleni sattunut lapsivuodeosastolla. Synnytysosastolla sen sijaan kolmen päivän ajan oli jopa miellyttävää. Kättärillä olin.
On piru merrassa jos ei perhehuonetta saada... laskettuun aikaan 3½ viikkoa tai vähemmän, jos joudutaan käynnistykseen vauvan koon takia.
Silti enemmän huolettaa sairaalasta poispääsy. Tai siis JOUTUMINEN - ensikoti odottaa vauvan huostaanoton uhalla. Meidän perhe aiotaan repiä rikki 2 viikon alaäikäisyyden sekä 12-vuotiaana tehtyjen masennusdiagnoosien takia...
Viranomaislähtöistä sosiaalitoimintaa täällä Raahessa!
Kolmesta eri sairaalasta hyvät kokemukset. Eka kerta pelkkien äitien osastolla ja oman osaston hoitaja kävi teholta hakemassa syömään ja nukkumaan. Joka kerta on vatsantoiminta- ja särkylääkkeitä tarjottu yllin kyllin, ei tosin ole ollut kovia kipuja. NKL:lla tuotiin automaattisesti lääkemukeissa kolmet Buranat ja Panadolit vuorokaudeksi, joita en siis tarvinnut. Ja ihmeteltiin, miksen oo pyytäny apua. Hyvässä kunnossa olen siis onneksi ollut ja valvomiset ja lakananvaihdot ei oo harmittanut. Ja hyvin on kohdeltu tupakoivaa äitiä, joka on vienyt nukkuvan vauvan hoitajille tupakilla käydäkseen. Ystävällisesti ottivat vastaan ja naureskelivat, että raitista ilmaa olen menossa haukkaamaan. Tästä en tietenkään ole ylpeä, vaan yllättynyt hyvästä kohtelusta.