Lue keskustelun säännöt.
Käväisimme viime viikolla Suomessa ja oli jossain määrin järkyttävä kokemus.
23.12.2009 |
Kerron esimerkin:
Lensin yksin kolmen pienen lapsen kanssa. Jouduimme vaihtamaan tällä reissulla konetta kaksi kertaa, mikä ei ollut mitenkään ideaalia, mutta vaihtoehtoja ei nyt ollut.
Kaksi ensimmäistä lentoa sujuivat kuin unelma: ihmiset suorastaan rynnivät auttamaan lasten kanssa matkustavaa, jopa selkävaivainen mummo ryysi viereeni pitämään vauvaa hetken sylissä. ; ) Etenkin keski-ikäiset naiset tunkivat puoliväkisin laukkujani vetämään, vaunuja kasaamaan ja auttamaan vauvan kanssa.
Palvelu oli muutenkin kaikin tavoin loistavaa sekä koneessa että kentillä. Pääsin jonojen ohi passintarkastukseen, vartija vain nappsi meidät mukaansa, ettei "rouvan tarvitse turhaan lasten kanssa jonottaa".
Sitten saavuimme Helsingin lennon portille Lontoon Gatwickissä. Portilla odottelijoista oli arvioni mukaan noin 80% suomalaisia. Arvaatte varmaan loput. Yksikään ei tarjoutunut auttamaan missään vaiheessa minua tai lapsiani.
Mutta ei siinä vielä mitään, pärjäsin kyllä ihan ok yksinkin kamoineni ja lapsineni. Järkytys ja myötähäpeä iskivät tajuntaan oikeastaan vasta siinä vaiheessa, kun meitä koneelle kuljettanut bussikuski piti seuraavanlaisen puheen ennen ovien avaamista (vapaa käännös, myös sarkastinen äänensävy puuttuu): "Ennen kuin avaan nämä bussin ovet, pyytäisin teitä ystävällisesti TÄLLÄ KERTAA ottamaan bussissa olevat pikkulapset huomioon. Yrittäkää TÄLLÄ KERTAA olla tönimättä ja kaatamatta heitä koneeseen rynniessänne. Mikäli voitte, voisitte jopa päästää heidät koneeseen ensimmäisinä TÄLLÄ KERTAA."
Kunnon suomalaiset tietenkin jättivät lapsiperheet viimeisiksi. Kuski katsoi minua peilin kautta silmiin ja ravisteli päätään myötätuntoisesti.
Kommentit (214)
naiset ovat niin itsenaisia niin itsenaisia ja apua ei ainakaan miehelta haluta.. painvastoin tehdaan miehenkin tyot. sitten saadaan lapsi ja valitetaan kun ei kukaan auta..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on kyllä niin sisäänpäinkääntynyttä kansaa ja auta armias jos erehdyt hymyilemään jollekulle. Sua katotaan kuin hullua...
Ja asun Suomessa, mutta joskus mietin miksi. Onneksi täällä on niin moni muu asia hyvin, kanssaihmiset vaan osaa joskus olla melko juntteja.
Itse koetan auttaa aina kaikkia. Tämä tilanne ei koskaan muutu, ellei me porukalla aloiteta se muutos.
Ja muistakaa, että niille vieraille lapsille saa hymyillä kivasti ja heille saa vilkuttaa! Lapset ne sitten oppivat, että vieraat ihmiset voivat olla mukavia eikä välinpitämättömiä toljottajia.
Kyllä varmaan jokainen ulkomailla käynyt on huomannut millaisia urpoja suomalaiset ovat :( Itse olen myös asunut 15 vuotta ulkomailla ja kun kerran matkustin yksin uhmaikäisen ja pienen vauvan kanssa, oli kokemus suunnilleen sama kuin aloittajalla. Kukaan ei ota toista huomioon, ja jos lapsi sitten säikähtää tai väsyy siihen kun vieraat ihmiset tungeksivat päälle ja päästää jonkin äänen, niin jos ollaan naamat norsunvtulla mulkoilemassa.
Suomesta pois matkustaessa taas olen AINA saanut apua ventovierailta ulkomaalaisilta aivan pyytämättä. Suomalaiselta ei saa apua vaikka kuinka anelisi, pääasia että jokainen ehtii parkkeeraamaan sen hehtaariahterinsa lentokoneen tuoliin mahdollisimman nopeasti, että voi sitten alkaa valittamaan vaikka siitä miten hitaasti ruoka tuodaan.
Aika paljon olen maailmaa kiertänyt enkä kyllä rehellisesti sanottuna ole tavannut missään niin uskomattoman pahantuulisia ja huonosti käyttäytyviä ihmisiä kuin Suomessa. Ne harvat fiksut ovatkin yleensä olleet ulkosuomalaisia...
Olet varmaan asunut Suomessa, kun kirjoitat suomea noin hyvin. Nyt "ulkomaalaisena, sivistyneenä eurooppalaisena?" on helppo arvostella. Muistatko ajan, kun asuit täällä, riensitkö auttamaan kolmen lapsen äitiä? Olemme vielä varsin nuori sivistyskansa ja suhteellisen kateellinen sellainen. Huomaamme lapset yleensä vasta silloin, kun ne ovat omia!
täällä saa olla rauhassa eikä kukaan kiinnitä huomiota
Olen vaikka kuinka monta aloitusta nahnyt AV:lla jotka menee tyyliin nain: "Hyi yok mita nain uimahallissa!", "Tanaan lihavan ihmisen ostoskorissa kaupassa..","Naapurin amma ei pukeudu tai meikkaa puistoon", "naapurin yh ei osta lapselle reimatecia"... jne jne.
Niin haluatko nyt miettia tota kommenttia uudestaan? Musta se on enemmankin niin etta kylla ne nakee KAIKEN mita sa teet, ne ei vaan tee asialle mitaan ellei sitten ole oma lehma ojassa.
hear! hear!
Noinhan se just menee. Nimenomaan kytätään jatkuvasti muitten tekemisiä ja toisaalta mietitään, mitähän tästä nyt naapuritkin ajattelee. Muttei vahingossakaan auteta tai olla turhaan ystävällisiä - sehän voisi jollakin tapaa olla itseltä pois. Eikä perkele tartte auttaa! (sehän olisi häpeällistä, suomalainen jässikkä mieluummin punnertaa sisulla läpi harmaan kiven. Yksin.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole se, jolle lainaus on osoitettu, kirjoitan ensimmäistä kertaa tähän ketjuun. Mutta siis: En minä ainakaan huomannut!!! Viittaan siis lainauksen viimeiseen lauseeseen. Mielelläni olisin ollut hyvätapainen ja ystävällinen ja auttavainen jne, kun veljeni sai vauvan, mutta kun en osannut! Ei minulla ollut tarvittavaa elämänkokemusta vielä. Siis en mitään mokiakaan tehnyt, mutta nyt kun itselläni on lapsia, niin huomaan sen sata asiaa, jotka olisin halunnut huomata ja tehdä silloin tuoreena tätinä.
Olet varmaan asunut Suomessa, kun kirjoitat suomea noin hyvin. Nyt "ulkomaalaisena, sivistyneenä eurooppalaisena?" on helppo arvostella. Muistatko ajan, kun asuit täällä, riensitkö auttamaan kolmen lapsen äitiä? Olemme vielä varsin nuori sivistyskansa ja suhteellisen kateellinen sellainen. Huomaamme lapset yleensä vasta silloin, kun ne ovat omia!
Muuten ketjuun kommentoin, että jaan hyvin pitkälti ap:n kokemukset. Itse palasin Suomeen Aasiassa vietetyn vuoden jälkeen kahden pienen lapsen kanssa. Mieheni joutui vielä jäämään Aasiaan joksikin aikaa. Pitkät lennot Helsinkiin asti sujuivat mainiosti, mutta sitten se kotimaanlento kotikaupunkiimme oli jotain aivan hirveää. Lähtöportilta piti päästä alakertaan ulos bussiin, mutta hissi ei toiminut. Tätä mahdollisuutta en ollut ottanut huomioon. Yleensä varmistan, että kun lähden matkaan, saan itse kannettua KAIKEN. Mutta en nyt sentään pitkiä portaita, joissa väki tungeksii ja tönii! Minulla oli lapset 2v ja 3,5v rättiväsyneitä vuorokauden matkustamisen jälkeen, yksi iso käsimatkatavarakassi, ja kevyet rattaat. Tasaisella maalla tuo toimi oikein hyvin, saatoin laittaa väsymyksestä kompastelevan esikoisen rattaisiin, kantaa kuopuksen kantorinkassa ja nostaa käsimatkatavarat roikkumaan rattaista.
Mutta siis portaat olivat ongelma. Pyysin apua kolme kertaa (kaikki kanssamatkustajat olivat muuten suomalaisen näköisiä), ja lopulta yksi herra suostui nostamaan kevyet, tyhjät rattaat alas. Kiitin, ja pääsin itse sitten lasten ja ison kassini kanssa. Sitten harmitti, että bussissa emme saaneet istumapaikkaa edes silloin, kun eräs kiltti kanssamatkustaja pyysi jotakuta päästämään meidät istumaan. Kaikenlisäksi bussi seisoi paikallaan piiiiiitkään ja lapseni eivät olisi jaksaneet enää hetkeäkään. Kyllä, siinä tuli itku jo äidiltäkin. Lopulta pääsimme pienen lentokoneen viereen, ja bussikuski tuli hakemaan meidät etuovelle ja siitä ulos. Ei päästänyt muita matkustajia vielä mihinkään. Kantoi kassini, huolehti että lentoemäntä nosti rattaat ylös, taputti minua olkapäälle ja toivotti hyvää matkaa. Pääsimme koneeseen, ja sitten vasta tulivat muut. Yliväsyneen äipän itkusta vain ei tullut loppua, aina kun muistin bussikuskin ystävällisen ilmeen, alkoivat uudet kyyneleet valua. Kaikenlisäksi meidät määrättiin koneessa istumaan niin, että lapset istuivat keskenään ja minä käytävän toisella puolella!!! Koska kuopus oli täyttänyt jo kaksi vuotta, hän ei saanut olla sylissä. Muilla lennoilla kyllä sai, koska hän on hyvin pieni ikäisekseen. Mutta finncommilla turvamääräykset olivat turvamääräyksiä, viis seurauksista. Joten lapset itkivät äitiä ja korvakipua ja esikoinen availi turvavyötään vähän väliä. Minä pitelin kuopusta kädestä käytävän takaa. AIVAN HIRVEÄÄ, ja paljon vaarallisempaa kuin se, että 2v olisi istunut sylissäni vauvavyössä! Lentoemännät joutuivat sitten koikkelehtimaan nousun ja laskun aikana pitkin käytävää, ja kiinnittämään esikoisen turvavyötä uudestaan. En tiedä, aikovatko ensi kerralla soveltaa turvamääräyksiä paremmin käytäntöön sopiviksi, esim huomioida lapsen painon iän lisäksi.
Surkuhupaisaa oli se, että kanssamatkustajilla taisi omatunto kuitenkin alkaa kolkuttaa, sillä kun pojaltani putosi koneessa pikkuauto, kumartui viisi penkkiriviä sitä etsimään. :D :D :D Niinkuin sillä olisi ollut jotain väliä siinä vaiheessa. Toki kiitin kauniisti, kun joku sen auton meille sitten ojensi.
Noin muuten lapsiin suhtautuminen Suomessa on mielestäni aika neutraalia. Normaalitilanteissa en odota mitään erityiskohtelua ja olen kiitollinen, ettei kukaan tule likaisilla käsillään lääppimään lapsiani tai herättämään heitä rattaista päiväunilta. Tätä sai Aasiassa varoa jatkuvasti. Ensin niistettiin käteen, pengottiin paljain käsin raakoja lihoja kaupassa jne, ja sitten yritettiin silittää lapsen poskea. Olinko kiitollinen tästä huomiosta? EN! Mutta ovien aukomista, lapsille kohdistettuja hymyjä ja vilkutuksia jne, sitä kaipaan. Toki sitä Suomessakin on, mutta hirveän paljon vähemmän! Siitä vain tulee hyvä mieli, siksi toivon tuonsuuntaisen käytöksen ja huomioimisen lisääntyvän maassamme.
Miksikö tulin Suomeen, kun kerran kaikki oli niin vaikeaa? No ihan siksi, että minulla oli hirveä koti-ikävä ja kaipasin Suomea. Siksi.
jos joku nappaisi minulta tai lapseltani laukun, lupaa kysymättä. Tai nappaisi vauvan sylistäni. Hyi kamalaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ilman sivullisten apua? Uskomatonta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taitaa itse asia olla sen verran nolostuttava, ettei siihen voi edes ajatuksen asteella paneutua. :(
2000-luvun alussa olin vaihto-opiskelijana Venäjällä. Kun tulin Suomeen käymään, ihmettelin kuinka kohteliasta ja rauhallista täällä on. Esim. kaupassa käynti oli ihanan helppoa! Vanhanajan venäläiskaupoissa palvelutiskeillä meno oli todella välinpitämätöntä. Asiakkaille tiuskittiin ja heistä ei välitetty. En puhunut mitenkään täydellisesti venäjää, joten minulle varsinkin tiuskittiin ja äksyiltiin.
Kun meni kylään venäläisille niin siellä oltiin ystävällisiä ja vieraanvaraisia, mutta julkisissa tilanteissa käyttäytyminen oli tylyä ja töykeää. Suomalaiset tuntuivat niin leppoisilta ja mukavilta sen jälkeen. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ilman sivullisten apua? Uskomatonta!
Suosittelen lukemaan koko ketjun ajatuksella ja kommentoimaan sitten.
kuin venäläiset, mutta oikeuttaako se käytöstä? Jos naista lyödään Suomessa, niin muuttuuko se paremmaksi sillä huomiolla että Afganistanissa olis jo tapettu, ole onnellinen kun ei ole niin. Kyllä suomalaiset vois petrata tuota toisten huomioonottamista, se kai on kaikille selvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihanaa, kun keskustelua syntyy edelleen!
Rupesi ajatuksia heräämään tuosta "pitää pärjätä ilman sivullisten apua" -kommentista. Mielestäni tämä on lähes pelkästään suomalainen konsepti. Muualla en ole törmännyt vastaavaan arvomaailmaan ollenkaan. Mitä mieltä muut ovat asiasta?
Haluaisin kyseenalaistaa tuota ajatusmaailmaa ja kysyä ihan ystävällisesti, että miksi ihmeessä elämässä PITÄISI pärjätä ilman muiden apua? Onko se jokin elämän päämäärä vaan suoriutua elämästä niin itsenäisesti ja sisulla, että apua ei pyydetä kuin pakon edessä eikä anneta, ellei sitä joku tule pyytämään. Ja tämä on siis Suomessa jonkinlainen hyve?
Suomalaiset tuntuvat elävän elämäänsä periaatteella "muita ei ole olemassa, ennenkuin toisin todistetaan", eli ei moikkailla, ellei ole pakko, ei "sekaannuta" toisten asioihin auttamalla, jne. Monissa muissa maissa asia on täysin päinvastoin, eli ne "kassinnappaajat" ja vauvanpitelijät automaattisesti olettavat, että ihmiset tarvitsevat toisiaan tässä elämässä.
By the way, kyllä minulta kysyttiin lupaa vauvan pitelemiseen. Eikä siellä lentokoneessa kukaan sen vaavin kanssa mihinkään pakene. ; ) Varovaisuus on kuitenkin hyväksi, onhan noita ihme hiippareita liikkeellä joka maassa. Silti mielummin elän sellaisessa yhteiskunnassa, jonka arvomaailmaan kuuluu tuo automaattinen toisten huomioonottaminen, joka näkyy tervehtimisessä, auttamishalussa ja yleisessä elämänasenteessa. Otan sen jopa mielummin, kuin hyvän sosiaaliturvan. Joka maassa on puolensa ja epäkohtansa... Onneksi EU:ssa on vapaus valita asuinpaikkansa ja vapaus myös tuoda esiin eri maiden ongelmia ja epäkohtia.
tama ketju on ollut yllattavan asiallinen. Ottaen huomioon siis, etta tassa kuitenkin kritisoidaan suomalaista luonteenpiirretta. Suomalaiset yleensa ovat erittain huonoja ottamaan vastaan rakentavaa kritiikkia, varsinkin jos se tulee ulkosuomalaiselta tai ulkomaalaiselta. Sen sijaan Suomessa asuva suomalainen saa valittaa ja rutista melkeinpa kaikesta, sita jopa oletetaan tapahtuvan ja on suositeltavaa. Elamassa pitaa olla tarpeeksi negatiivisuutta, muuten elama on liian pinnallista. Vain draama ja vaikea elama tekee sinusta vakavasti otettavan :)
Olen itse ulkosuomalainen, ja olen ap:n kanssa samaa mielta. Itsekin paljon matkustaneena pienten lasten kanssa, ymmarran mista han puhuu. Tuskin kukaan lahtee matkaan silla asenteella, etta "toisten on autettava, en parjaa". Kylla sita mietitaan ihan loppuun asti jokainen matkaa helpottava pikkuseikka, jotta matka sujuisi helposti. Eika ole kyse siita, ettenko pystyisi kantamaan vauvaa, taaperoa seka kasseja ylos portaita. Pystyn kylla, mutta ei se helppoa ole. Siksi on oikein mielta lammittavaa, jos apua tarjotaan. Ja tosiaan Suomessa sita ei tarjota. Toki apua saa pyytamalla, ehka. Jos siis uskaltaa kysya apua, koska kanssamatkustajien ilmeet ja elekieli kertoo enemmankin "jattakaa minut rauhaan".
Lisaisin viela, etta vaikka kritisoinkin naita luonteenpiirteita Suomalaisissa, olen itsekin suomalainen. Olen siis huomannut naita samoja arsyttavia piirteita itsessani taalla ulkomailla verratessani itseani muihin. Olen myoskin hieman "jurottaja". Mutta taas Suomessa ollessa huomaan olevani hyvinkin muita huomioon ottava ja kohtelias. Eli siis olen ehka jotain silta valilta, mita muiden huomioimiseen tulee suomalaisten ja ulkomaalaisten kesken. Silla erotuksella tietysti, etta tiedostan taman puutteeni :)
Ja olen asunut täällä Suomessa koko ikäni.
Olen minäkin ajatellut, että ihmisillä on täällä jokin zombigeeni. Se ei ilmene vain kaupungilla, vaan jopa koulussa, kun siellä on vanhempainiltoja. Vaikka olemme useana vuonna nähneet luokan vanhempien kanssa noissa tilaisuuksissa, niin muut vanhemmat eivät ole minua näkevinään eikä tervehdykseenikään aina vastata. Itse tunnen oloni hölmöksi, jos minun pitää teeskennellä, etten ole huomaavinani ihmisiä, jotka kuitenkin tunnen.
Kun lapseni oli pieni, niin rattaiden kanssa vapaaehtoista apua sai yleensä somalimiehiltä (asun Itä-Helsingissä). Muut eivät olleet näkevinään.
On tylsää, että apua ei saa, jos ei kuuluvasti pyydä, eikä aina sittenkään, mutta ei auta kuin pyytää. Ehkä joku kuulee ja auttaa.
Zombigeeni toisaalta varmaan pitää meidät ja tämän maan rauhallisina. Emme kovin helposti mene kaduille osoittamaan mieltä ja rakentelemaan barrikadeja.
Aloittaja ei ole kuitenkaan tainnut olla ollut vielä kovin kauaa ulkomailla, jos on huomannut nämä asiat vasta nyt? Siinä oppii kummasti arvostamaan kotimaataan kun käy välillä Suomessa...
Rupesi ajatuksia heräämään tuosta "pitää pärjätä ilman sivullisten apua" -kommentista. Mielestäni tämä on lähes pelkästään suomalainen konsepti. Muualla en ole törmännyt vastaavaan arvomaailmaan ollenkaan. Mitä mieltä muut ovat asiasta?
Haluaisin kyseenalaistaa tuota ajatusmaailmaa ja kysyä ihan ystävällisesti, että miksi ihmeessä elämässä PITÄISI pärjätä ilman muiden apua? Onko se jokin elämän päämäärä vaan suoriutua elämästä niin itsenäisesti ja sisulla, että apua ei pyydetä kuin pakon edessä eikä anneta, ellei sitä joku tule pyytämään. Ja tämä on siis Suomessa jonkinlainen hyve?
Suomessa itsenäisyys on ehdottomasti hyve, ja ihminen joka ei ole täysin itsenäinen on todella säälittävä, vaikka tällä ihmisellä ei olisi edes paria vuotta enempää ikää... :( Suomessa halveksitaan äitejä, jotka huolehtivat lapsistaan, esim. kotiäidit joita monessa muussa maassa arvostetaan VÄHINTÄÄN samoin kuin "oikeissa töissä" (taas suomalainen ilmaus...) käyviä äitejä, ovat Suomessa surkeita luusereita, jotka ovat joko liian laiskoja tekemään töitä tai niin tyhmiä ettei kukaan halua heit töihin.
Edes omista lapsista ei saa pitää huolta tai ainakaan kertoa siitä muille, koska lapsista kasvaa hemmoteltu irmapettereitä, pelottavia outolintuja jotka saattavat ottaa muut huomioon ja puhua VIERAILLE ihmisille. Ja se ärsyttää, koska lasten on oltava huomaamattomia.
Suomalaisen lapsen on PAKKO osata kävellä 9-kuisena, oltava kuiva vuoden iässä, osattava syödä perunaa 4-kuisena ja käydä vähintään kolmessa harrastuksessa 2-vuotiaana. Jos nämä asiat eivät onnistu, on mentävä lääkäriin ja haettava diagnoosi.
On niin ihanaa saada kasvattaa omat lapsensa maassa, jossa nämä saavat leikkiä ulkona, puhua ihmisille ja oppia asiat omaan tahtiinsa. Jos lapseni käyttää 3-vuotiaana vaippaa, minun ei tarvitse lukittautua kotiin häpeämään, vaan asia kuitataan "kyllä ne oppivat kun on aika"-toteamuksella.
Ja vaikka esim. meidän kotimaassamme lapset eivät ole ollenkaan niin "itsenäisiä" vaan vielä 5-vuotiaanakin suht riippuvaisia vanhemmista ja voivat pyytää -hui kauhistus- apua vieraaltakin, ehkä sellaiseen asiaan josta saattaisi selvitä itsekin jos olisi pakko (Suomessa olisi, tietenkin), en ainakaan minä koe että nämä pilallehemmotellut lapset pärjäisivät aikuisina elämässä huonommin kuin suomalaiset? Työelämässä näyttävät pärjäävän varsin hyvin, tiedekin on korkeatasoisempaa kuin Suomessa, ja yleinen mieliala luonnollisesti paljon parempi koska alkoholismia, masennusta ja muita mielen sairauksia ei ole läheskään niin paljon kuin Suomessa.
Itsekin asustan ulkomailla ja usein matkustan kahden pienen lapsen kanssa jo etukäteen Suomeen, mies tulee sitten perästä kun töiltään ehtii. Aivan samanlaiset kokemukset- Keski-Euroopassa tullaan tarjoamaan apua julkisissa, lentokentillä yms. Esim. paikallisjuna-asemalla ei ole hissi toiminut ja olen rattaitten kanssa joutunut menemään portaita - nuoret pojatkin tulevat tarjoamaan apuaan ja kantavat rattaat alas! Suomessa joutuu yleensä pyytämään apua, sitä ei kovin helpolla tulla vapaaehtoisesti tarjoamaan. Ilmapiiri oikein muuttuu kun pääsee Suomeen. Mutta ei suomalaiseen kulttuuriin ole juurtunut samanaiset käytöstavat mihin olen nykyisessä kotimaassani jo tottunut!
Saan pian kolmannen lapseni, saas nähdä miten sitten kohdellaan kun menen iteksiäni kolmen pienen kanssa. Mutta suomalaisella sisulla pärjää tilanteessa kuin tilanteessa!
Muut lentoyhtiöt ovat niitä rikkoneet, olisit iloinen että täällä turvallisuutta arvostetaan. Monilla yhtiöillä ei sylissä istuvalle lapselle tarjota edes turvavyötä.
Ensi kerralla voit matkustaa yhtiöllä, jonka koneissa on riittävästi paikkoja samalla rivillä sinun perheellesi.
Kaikenlisäksi meidät määrättiin koneessa istumaan niin, että lapset istuivat keskenään ja minä käytävän toisella puolella!!! Koska kuopus oli täyttänyt jo kaksi vuotta, hän ei saanut olla sylissä. Muilla lennoilla kyllä sai, koska hän on hyvin pieni ikäisekseen. Mutta finncommilla turvamääräykset olivat turvamääräyksiä, viis seurauksista. Joten lapset itkivät äitiä ja korvakipua ja esikoinen availi turvavyötään vähän väliä. Minä pitelin kuopusta kädestä käytävän takaa. AIVAN HIRVEÄÄ, ja paljon vaarallisempaa kuin se, että 2v olisi istunut sylissäni vauvavyössä! Lentoemännät joutuivat sitten koikkelehtimaan nousun ja laskun aikana pitkin käytävää, ja kiinnittämään esikoisen turvavyötä uudestaan. En tiedä, aikovatko ensi kerralla soveltaa turvamääräyksiä paremmin käytäntöön sopiviksi, esim huomioida lapsen painon iän lisäksi.
Oletteko panneet merkille, että kun miesten caprit yleistyivät niitä oli kaikilla. Pinkki kauluspaita oli ainakin jokatoisen yllä. Kaikilla on samanlainen tummaksi värjätty kuontalo. Kaikilla on samanlaisen silmälasinkehykset. Hevimusiikkia kuunnellaan vauvasta mummeliin. Kun Madonna tulee konsertoimaan tietää siitä koko maa.
Aika moni jakaa myös samantyyliset mielipiteet ja käytöstavat.
Suomen väestö on kuin johonkin laboratoriokokeeseen soveltuva massa. Onkohan missään muualla niin samasta muotista valettuja ihmisiä?