Käväisimme viime viikolla Suomessa ja oli jossain määrin järkyttävä kokemus.

Aika hauska bussikuski. mutta tollastahan täällä on. huokaus.



hyvää joulua kuitenkin

Mekin matkustamme Suomeen pari kertaa vuodessa katraamme kanssa, mutta ainakin toistaiseksi on löytynyt auttavia ihmisiä. Apua voi myös pyytää, joskus ihmiset eivät ajatuksissaan huomaa että tarvitset apua, mutta kun pyydät, on vastaanotto aina avulias.

Valitettavasti. On suomessakin avuliaita ihmisiä, mutta kyllä ero on suuri siihen, kun Keski-Euroopassa kantaa pienenä naisena montaa matkalaukkua junaan. Keski-Euroopassa auttajia lähes aina ja monta, Suomessa silloin tällöin on joku avulias.

Olen asunut Englannissa ja asun kyllä mielummin Suomessa. Syitä kyllä riittää!

Saapuessamme koneen portaille takanamme oli muutama suomalainen. Pojallani oli aika painava kassi, jota hän veti porras portaalta ylös koneeseen. Muilla lennoilla joku nappasi pojan kassin jo portaiden alkupäässä ja kantoi sen koneeseen, suunnilleen lupaa kysymättä.



Takanani jonottavat suomalaiset ikäänkuin tuijottivat pojan ja kassin "läpi", zombimaisen näköisinä. Lentoemäntä sitten portaiden yläpäästä tuli alas, kantoi pojan kassin ja mulkaisi tosi pahasti niitä takanatulijoita.



Matka suijuikin rattoisasti toisen ulkosuomalaisäidin kanssa jutellessa, hän oli nähnyt koko homman ja kauhisteli muiden käytöstä. Lisää esimerkkejä riitti. Terveisiä vaan sinne ja hyvät joulut, oli kiva tavata! : )

onhan niitä avuliaita ja ystävällisiä suomalaisiakin mutta parantamisen varaa kyllä on.



ite olen liikkunut paikallisliikenteen busseilla ja usein kukaan ei halua auttaa nostamaan vaunuja vanhan malliseen bussiin jossa kapea aukko ja portaat eli ei mitenkään onnistu yksin vaikka kuin vahva oliskin. Ihmiset olla möllöttää ja jos kuskille huikkaa että hei viittitkö sinä auttaa niin huokaus ja niin vastentahtoisesti tullaan

Lähdin nimittäin tuplarattaiden kanssa jouluostoksille. Ei ollut yksi tai kaksi ihmistä, kun mulkoilivat todella pahasti. Muistin vasta siinä vaiheessa, että eihän Suomessa saa lähteä jouluruuhkaan vaunuilla! Muissa maissa asia ei tunnu olevan yhtään ongelmallinen kenellekään. Sori vaan, unohdin.

Itse olen ajatellut asian niin, että suomalaiset noin yleensä ovat hyvin autistisia eli keskittyvät vain omiin asioihinsa. Haittapuoli on se, että apua ei helposti irtoa varsinkaan tuntemattomille. Hyvä puoli taas on se, että suomalaiset yleensä jättävät ihmiset ja heidän tavaransa rauhaan myös hyvässä mielessä, eli taskuvarkaat, kaikenlaiset poskisolistit, kerjäläiset, kyydin ruinaajat yms. ovat myös lähes non-existent. Suomalaiset eivät huijaa edes marketin hedelmäpunnituksessa, kun taas en uskoisi sellaisen systeemin ikinä toimivan esim. Englannissa.

Rv 38, eikä kertaakaan ole tarjottu esim. istumapaikkaa julkisissa. Edellisessä raskaudessa kerran yksi nainen tarjosi. Päinvastoin, busseissa huonostiliikkuville tarkoitetut paikat tuntuvat olevan kovinkin suosittuja ja niissä lösötetään kuulokkeet korvilla ja laukku toisella penkillä. Välillä tungen itseni tahallaan viereiselle istuimelle oikein hankalan näköisenä. Tuskin on herättänyt ahaa-oivallista :S



Näin jouluostosten aikaan minua on tuupittu, tönitty ja etuiltu jonossa. Vaunujen kanssa liikkuessa hyvin harva tarjoaa apua liikennevälineissä.

Kummallisia nuo ulkomaalaiset!

Kun meillä 2v lapsi. Mutta menepä lentoasemalla jonkun lasta kuljettelemaan niin koet jamppa huomisen kohtalon.

Odottelin torstaina asemalla joko K- tai I-junaa viemään meitä isäni luo Tikkurilaan. Kaksi ensimmäistä junaa olivat korkealattiaisia, joten jätin suosiolla väliin. Kun seuraavatkin kaksi osoittautuivat korkealattiaisiksi, oli minun pakko jo yrittää sisälle, olin pahasti myöshässä siinä vaiheessa.



Kaksi miestä auttoivat tuplarattaat sisälle, kiitos heille! : )



Kun saavuimme Puistolaan, kysäisin ohimennen konduktööriltä, voisiko hän ystävällisesti auttaa vaunut alas Tikkurilassa. Tämä herrasmies vastasi vaunuja mulkaisten: " On kuule minulla näitä lippujakin tässä myytävä!" Jäin ihan sanattomaksi. Onneksi isäni oli laiturilla vastassa.

mutta sitä apua pitää pyytää. Oma-aloitteisuus puuttuu, sillä kulttuuriimme kuuluu omista asioista huolehtiminen. Siinä on sekä hyvät että huonot puolensa. Mutta kannattaa aukaista suu ja pyytää apua, itse olen sitä aina pyytäessä kyllä saanut. Muuten en juurikaan, paitsi ulkomaalaisilta.

olen asunut vuosia ulkomailla (nyt taas suomessa) enkä ole koskaan törmännyt vastaavaan. Olen aina saanut niin suomalaisilta kuin ulkomaalaisiltakin apua ja ystävällistä ja kohteliasta kohtelua, olin liikkeellä sitten yksin tai lasten kanssa.



Ilmeisesti minulla on ollut tuuria aina toistuvasti törmätä ystävällisiin suomalaisiin - vai olisiko omalla asenteella ja käytöksellä jotain osuutta asiaan?

Me asumme Espanjassa. Olemme täällä jo vuosia asuneet ja lapsemme täällä syntyneet. Kyllä se aina jotenkin pysähdyttää, kun menee Suomeen lomille ja huomaa sen töykeyden, ettei auteta. Toinen asia, johon olen kiinnittänyt Suomessa huomiota on se, ettei lapsia oikein noteerata. Heitä ei tervehditä yms.

Oletko yh?

Ja joskus kauppoihin ja virastoihin oli vaikea päästä vaunujen kanssa. Avuliaampia olivat kyllä ulkomaalaiset ja kyllä toiset äidit ( tai n 30-50 v naiset). Asuin alueella, jossa ei ollut liikennevaloja. Jos joku auto pysähtyi päästääkseen kadun yli, oli 80 % varmaa, että auton rekkari oli ulkomaalainen.

Saman ryysäyksen olen havainnut busseihin, ja lentokentillä kotiin palatessa. Suomalaiset menee härkäpäisesti ekaksi, ei siinä sivuille vilkyuilla. Ja yritetään kiilata turvatarkastusjonoissa.

Sama asenne näkyy liikenteessä. Aina löytyy näitä jotka ajavat jonon ohi väärää kaistaa, ja sitten änkeävät ennen risteystä kääntyvälle kaistalle. he eivät jonota, ehei,

Mä kuolen kohta nauruun teidän jutuista!

Tosin minulla ei ole lapsia, eli avuntarvekin lienee keskimääräistä vähäisempi. Vuosi sitten mursin jalkani ja silloin ainakin sain aina apua, ihmiset tarjoutuivat jopa auttamaan minut ylös ratikkaan ja istumapaikan sain julkisissa joka kerta, silloinkin kun kävelin jo omilla jaloillani ja sauvat olivat vain mukana koska olin palauttamassa niitä sairaalaan. Helsingissä siis asun.



Sinänsä voin kyllä kuvitella että tuollaistakin ap:n kuvailemaa tapahtuu, en kylläkään itse usko sen johtuvan piittaamattomuudesta vaan juuri siitä jonkun mainitsemasta ujoudesta ja "muiden asioihin ei puututa" -mentaliteetista. En ikinäpäivänä itsekään uskaltaisi tarttua kenenkään lapseen tai laukkuun, tai edes tarjota lapselle apua, aikuiselle toki. Autan aina niitä jotka ilmiselvästi tarvitsevat apua (esim. rattaiden kanssa ovissa taistelevat tai raihnaiset mummelit joilta tipahtaa jotain), mutta jos vaikkapa näen jonkun hampaat irvessä raahaavan kolmea lasta ja isoa laukkua, tuntuu että kaipa tuo tuossa selviytyy kun eteenpäin mennään, ja jos apua tarvitsisi niin sitä pyytäisi tai ainakin pälyilisi ympärilleen eri tavalla. Eli uskon että vika on myös avun tarvitsijoissa jotka eivät osaa sitä pyytää, sanattomasti tai ihan ääneen sanoen.



Ja mitä tulee esim. raskaana oleviin, en minäkään tietäisi jollen olisi täältä lukenut miten tukalaa siinä tilassa voi olla. Oikeasti uskon että monikaan ei ajattele raskaana olevan nähdessään, että hän tarvitsisi jotain erityisapua. Ja en kyllä ihan ymmärtänyt tätä yhtä joka ei jäänyt hissistä pois kun toinen oli edessä, mikset sanonut että haluat jäädä? Siis toki ajattelematonta tältä mieheltä, onhan oletus se että hissistä joku jää jos se kerrokseen pysähtyy, mutta on sekin vähän outoa jos jurotit miehen selän takana sanomatta mitään. Samaa sarjaa ovat nämä ihmiset, jotka bussissa alkavat kerätä pussukoitaan ja nyssyköitään ja jos et siitä tajua vihjettä niin lopulta nousevat puoliksi seisomaan että pääsisivät ohitse. Itse ainakin sanon ihan ystävällisesti että jäisin seuraavalla pois ja vielä kiitän päälle.

Voi ihan ystavallisesti kysya ensin, etta "tarvitsetko apua?". Eli yhtalailla se avunantaja voi avata suunsa ja tarjota apua. Tatahan nama jurotuksen puolesta puhujat kayttavat argumenttinaan, etta "kun ei tieda haluaako kys. hlo apua vai ei, niin ei viitsi tunkeutua ja kaapata kassia". Eli kommunikointia puoleen jos toiseen, jookos :)