Lue keskustelun säännöt.
Ei voi olla normaalia 6-7v tytön käytöstä!!!??
21.12.2009 |
Meidän eskarityttö on ihan mahdoton. Hän on aina ollut hankala/outo lapsi ja olemme edelleenkin miehen kanssa yhtä mieltä siitä, ettei lapsi ole ns. normaali. Olemme odottaneet että kun ikää tulee lisää niin lapsi normalisoituisi mutta ei hyvältä näytä.
Lapsi ei esim. koskaan suostu menemään ulos muuten kuin aikuisten kanssa. Olemme nyt viime aikoina yrittäneet laittaa häntä isolle rivitalomme pihalle, mutta hän rääkyy aivan hysteerisenä, hakkaa ja potkii ulko-ovea, jyskyllää nyrkeillä ikkunoita ym. Mikään ei auta: lahjonta, uhkaus, kiristys. Hän sanoo että pelottaa ulkona (vaikka on päivä ja valoisaa) eikä ole mitään tekemistä. Joskus pikkusisaren kanssa saattaa vähän aikaa leikkiä pihalla mutta sekin menee yleensä kiusaamiseksi.
Hän ei koskaan mene kenenkään kaverinsa luo esim. kysymään kaveria ulos tai että menisi kaverin luo leikkimään. Jatkuvasti olisi kyllä kutsumassa kamujaan meille.
Vaatteita tyttö ei osaa itse etsiä aamulla päälleen. Jokainen vaate pitää yksitellen luetella ja myös mistä se löytyy. Ero pikkusiskoon on huima, vaikka tämä on lähes 3 v nuorempi!! Pikkusisko siis osaa etsiä itselleen vaatteet helposti.
Vaatteista on saanut 1,5 vuotiaasta saakka hirveitä raivareita, vaatteen täytyy olla juuri sopivan kokoinen eikä puristaa/kiristää mistään kohtaa. Jossain alusvaatteessa on joskus ollut pitsiä kumihauhassa ja siitä syntyi hirveä hysteerinen raivari. Jotain aistiyliherkkyyttä varmaan.
Lapsi on tarhassa, siellä eivät ole hänestä huolissaan. Mutta eiväthän tädit siellä näe hänen hillittömiä hysteerisiä kohtauksiaan. Siellä tyttö on kuin enkeli. Jotain kummallisuuksia kuitenkin on, esim. tyttö rakastaa poikien siilitukkaa ja kuulemma nuuskii aj hieroo naamaansa poikien tukkiin. Kertoo itsekin että xxx:llä on ihanan tuoksuinen ja tuntuinen siilitukka.
Lapsi ei leiki millään leluilla, ei ole koskaan leikkinyt. Piirtäminen on lempipuuhaa. Ei tule toimeen tyttöjen kanssa, tykkää pojista.
Lapsi on hirveän levoton, koko ajan joku raaja heiluu tai hytkyy. Keskittyy vain piirtämiseen.
Lapsi vaatii jatkuvasti huomiota ja jos ei sitä koko ajan saa niin rääkkää pikkusiskoa. Näyttää nauttivan siitä ja saamastaan negatiivisestakin huomiosta.
Vanhempien voimat ovat aika lopussa, toivomme vain että saisimme lapsen johonkin pois että voisimme joskus rauhoittua nauttimaan ns. normaalista perhe-elämästä.
Löytyykö kohtalotovereita tai vinkkejä, kuinka jaksaa hankalan neidin kanssa?
Kommentit (81)
Jos sisällä vain olis sähkövalot, ruokaa jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaativa temperamentti?
Meidän poika seitsemän vee on hankala tapaus. Saa raivokohtauksia ja kiihtyy nollasta sataan hetkessä. On nirso ruuan ja vaatteiden suhteen, moni ruoka tuntuu ja maistuu suussa oudolta, kun taas vaatteet kinnaa ja pistelee. Kavereitten kanssa riitaantuu herkästi ja on eri aaltopituudella kuin muut. Hänellä on vaativa temperamentti ja hän kysyy voimia paljon enemmän kuin lapsi, jolla on helpompi temperamentti.
Pelko on hirveä tunne. Menkää hakemaan apua.
jos vaikka saataisiin vielä kommentteja. Meillä tyttö on kuitenkin ollut aina taitava oppimaan uusia asioita, esim. pyöräily, luistelu, hiihto. Lukemaan ja kirjoittamaan oppi aivan itsekseen alle 6-vuotiaana. Kirjoitteli ja kuvitti jo 6-vuotiaana satuja.
Erittäin hankala 11v tyttö.
Kolmannella luokalla kun kirjoittaminen ei sujunut niin mentiin perhe -ja kasvatusneuvolaan tutkimuksiin.
Sieltä löytyi ihan pieni hahmottamishäiriö.
Joten nyt kun tiedämme että tyttö tarvii selvät aikataulut, mitään yllätyksiä ei suvaitse.
Arki on siis helppoa kun on selkeä rytmi päivässä.
Kaikki reissut kerrataan ajoissa, että huomenna lähdetään ja se kellon lyömä tapahtuu tätä ja sitten sitä. Ja selkeästi kerrotaan jos ei tiedetä koska mitäkin tapahtuu.
On motorisesti erittäi lahjakas, kaikki liikuntajuttuihin liittyvät on oppinut nopeasti.
Perhepäivähoidossa ja koulussa kuin enkeli mutta kotona vetää sellaisa raivareita ettei mitään järkeä. Välillä istun päällä puolitoista tuntia ettei tyttö satuttaisi itseään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten teidän erityislapset "oireili" taaperoiässä, ts. oliko jo silloin joitain merkkejä näkyvissä?
Meillä on 2,5-vuotias poika, josta itse olen hiukan huolissani. Jokin hänen käytöksessään ja olemuksessaan tuntuu oudolta. Ei puhu selviä sanoja, hermostuu ihan mitättömistäkin asioista aivan silmittömästi, ja jotenkin tuntuu että en saa häneen sellaista kontaktia mitä muihin lapsiin.
oliko tyttönne myös pienempänä hankala? Meillä neiti sai jo alle 2-vuotiaana aivan hillittömiä karjumisraivareita jotka ei meinanneet mennä millään ohi. Ja ihan mitättömistä asioista.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eskari-ikäinen tyttö joka leikkii pääasiassa poikien kanssa. Naapurin samanikäinen poika on paras kaveri. Mieluiten pyytää kavereitaan meille eikä itse vieraile kavereilla. Äiti joutuu aina hakemaa tytön kanssa kavereita kun ei itse uskalla hakea. Eskarista sai yhden tytön kaveriksi jonka kanssa olisi halunnut leikkiä kotona ja kun saatiin tyttöä kannustettua itsenöisesti leikkimään kaverin aknssa lisääntyi myös ulkoilu. Ennen tätä ei mielellään ollut ulkona muuta kuin kesäisin kun ei tarvinnut pukea. Rivarin pihassa kuitenkin muodostui ongelma ja tyttö joutui kiusatuksia tullen lähes joka päivä itkien kotiin kun toinen eskari kaveri kiusasi eikä antanut leikkiä tämän eskarista saadun ystävän kanssa. Kaverisuhteissa tyttö on aina ensin uolustuskannalla ja saattaa olla hyökkäävä vieraita lapsi kohtaa.
Ulkona ei uskalla olla yksin kuin ei myöskään asuntomme yläkerrassa olevassa omassa huoneessaan jos yläkerrassa ei ole ketään muuta.
Pukeminen ollut vaikeaa ihan pienestä pitäen. Hirveät raivarit jos vaateet eivät ole ihan ikein päällä. Ei kestä saumoja, itsejä tms. ollenkaan. Tytöllä myös pakkomielteenä että kaiken on oltava tiukalla.
Syöinen on hankalaa. Tyttö todella nisro eikä söisi yhtään mitään jos ei olisi pakko. Vain muutama ruoka on sellaista mitä syö suosiolla ja josta tykkää.
Tyttö ei juuri leiki tyttöjen leluilla kuten nukeilla tms. Opittuaan piirtämään ja askartelemaan tekee niitä mielellään ja on ködentaidoiltaan etevä. On myös motorisesti etevä vaikka ei olekkaan innostunut liikkumisesta.
Päiväkotipäivistä ei osaa koskaan kertoa mitään. Ei muista tai osaa sanoa. Muutenkin tuntuu että ei muista mitään. Eli jos oyytää että hae huoneestasi se sininen mekko ja punaiset sukkikset jotka on tuolilla ei koskan nouda pyydettyä vaan tyttö löytyy haahuilemasta ympäriinsa. Päiväkodissa ei tytössä ole muuten huomatu mitään erikoista paitsi että on paljon omissa maailmoissaan.
Meillä siis tyttö oli tällainen eskari iässä. Nyt tyttö kolmannella ja suurin osa ongelmista poistunut. Tytöllä huomattiin eskari-iässä aistiyliherkkyys lähes jokaisen aistin kohdalla. Varsinaista diagnoosia ei tullut mutta SI tyttö kaiken todennäköisyyden mukaan kyseessä. Kävi niin toimintaterapiassa kuin myös koulukypsyysryhmässä eskari vuoden. Päiväkodissa käyttöön otettiin reissuvihko johon tyttö piirsi kuvia päivän tekemisistään ja niiden avulla pystyi kertomaan kotona päivästään. Kotiin tuli pictot joiden avulla saatiin arkitilanteet luistamaan paremmin. Suurin osa tytön raivareista johtui siitä että hän ei kyennyt jäsentämään j käsittelemään pitkiä ohjeita ja kuvien avulla hänen oli helpompi hahmottaa päivän toimia. Lopetettiin apkotaminen niin syömisen kuin vaatteidenkin osalta niin pitkälti kuin mahdollista. Ei myöskään pakotettu olemaan yksin kun se kerran pelotti vaan tyttö sirtyi omasta huoneestaan meidän huoneen lattialle nukkumaan.
Nykyään tyttö on ihan normaali 9v. joka elää normaalia elämää eikä enää rassaa vanhempiensa hermoa juurikaan. Omat omituisudet tytöllä edelleen on mutta niihin osaamme suhtautua paremmin kun tiedämme mistä johtuvat ja etä tyttö ei tahallaan ole hankala.
huomaa mitään ellei ole heidän kanssaan enemmän tekemisissä. Meillä oli jo tuossa 2,5v iässä sitä että jos kysyi vaikka "Mikä sinun nimesi on?" niin saattoi saada vaustaukseksi: "Puut huojuvat ulkona". Jos kiellettiin, että tuota ei saa tehdä ja lapsi haettiin pois tilanteesta niin kohta meni uudestaan iloisena leikkimään sitä kiellettyä asiaa. Eli ei ymmärtänyt sitä puhetta vaikka itse puhui kuin papupata. Aiheet vain ei kohdanneet. Sekä jää haaveilemaan omista jutuistaan eikä saa puhuttua mistään muusta kuin siitä mielessä olevasta asiasta. Toinen lapsi taas on vähän huono puhumaan ja puhuu ihan hassuilla sanajärjestyksilläkin. Meillä pyörii toiminta- ja puheterapia viikottain ja molemmat saavat siitä apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tuli mieleen vielä mainita, että toinen meidän erityislapsista oppi kyllä luistelemaan,uimaan ja pyöräilemään suht helposti. Hän on nyt 5v.
Tässä kirjoitetaan meidän tytöstä!!! Eli taisi diagnoosi löytyä!!!
ap
Eskari-ikäinen tyttö joka leikkii pääasiassa poikien kanssa. Naapurin samanikäinen poika on paras kaveri. Mieluiten pyytää kavereitaan meille eikä itse vieraile kavereilla. Äiti joutuu aina hakemaa tytön kanssa kavereita kun ei itse uskalla hakea. Eskarista sai yhden tytön kaveriksi jonka kanssa olisi halunnut leikkiä kotona ja kun saatiin tyttöä kannustettua itsenöisesti leikkimään kaverin aknssa lisääntyi myös ulkoilu. Ennen tätä ei mielellään ollut ulkona muuta kuin kesäisin kun ei tarvinnut pukea. Rivarin pihassa kuitenkin muodostui ongelma ja tyttö joutui kiusatuksia tullen lähes joka päivä itkien kotiin kun toinen eskari kaveri kiusasi eikä antanut leikkiä tämän eskarista saadun ystävän kanssa. Kaverisuhteissa tyttö on aina ensin uolustuskannalla ja saattaa olla hyökkäävä vieraita lapsi kohtaa. Ulkona ei uskalla olla yksin kuin ei myöskään asuntomme yläkerrassa olevassa omassa huoneessaan jos yläkerrassa ei ole ketään muuta. Pukeminen ollut vaikeaa ihan pienestä pitäen. Hirveät raivarit jos vaateet eivät ole ihan ikein päällä. Ei kestä saumoja, itsejä tms. ollenkaan. Tytöllä myös pakkomielteenä että kaiken on oltava tiukalla. Syöinen on hankalaa. Tyttö todella nisro eikä söisi yhtään mitään jos ei olisi pakko. Vain muutama ruoka on sellaista mitä syö suosiolla ja josta tykkää. Tyttö ei juuri leiki tyttöjen leluilla kuten nukeilla tms. Opittuaan piirtämään ja askartelemaan tekee niitä mielellään ja on ködentaidoiltaan etevä. On myös motorisesti etevä vaikka ei olekkaan innostunut liikkumisesta. Päiväkotipäivistä ei osaa koskaan kertoa mitään. Ei muista tai osaa sanoa. Muutenkin tuntuu että ei muista mitään. Eli jos oyytää että hae huoneestasi se sininen mekko ja punaiset sukkikset jotka on tuolilla ei koskan nouda pyydettyä vaan tyttö löytyy haahuilemasta ympäriinsa. Päiväkodissa ei tytössä ole muuten huomatu mitään erikoista paitsi että on paljon omissa maailmoissaan. Meillä siis tyttö oli tällainen eskari iässä. Nyt tyttö kolmannella ja suurin osa ongelmista poistunut. Tytöllä huomattiin eskari-iässä aistiyliherkkyys lähes jokaisen aistin kohdalla. Varsinaista diagnoosia ei tullut mutta SI tyttö kaiken todennäköisyyden mukaan kyseessä. Kävi niin toimintaterapiassa kuin myös koulukypsyysryhmässä eskari vuoden. Päiväkodissa käyttöön otettiin reissuvihko johon tyttö piirsi kuvia päivän tekemisistään ja niiden avulla pystyi kertomaan kotona päivästään. Kotiin tuli pictot joiden avulla saatiin arkitilanteet luistamaan paremmin. Suurin osa tytön raivareista johtui siitä että hän ei kyennyt jäsentämään j käsittelemään pitkiä ohjeita ja kuvien avulla hänen oli helpompi hahmottaa päivän toimia. Lopetettiin apkotaminen niin syömisen kuin vaatteidenkin osalta niin pitkälti kuin mahdollista. Ei myöskään pakotettu olemaan yksin kun se kerran pelotti vaan tyttö sirtyi omasta huoneestaan meidän huoneen lattialle nukkumaan. Nykyään tyttö on ihan normaali 9v. joka elää normaalia elämää eikä enää rassaa vanhempiensa hermoa juurikaan. Omat omituisudet tytöllä edelleen on mutta niihin osaamme suhtautua paremmin kun tiedämme mistä johtuvat ja etä tyttö ei tahallaan ole hankala.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
6v poika kyseessä. Ei kaipaa ulos. Eikä juuri kaipaa kavereitakaan vapaa-ajalla. Koulussa on yksi kaveri, mutta kauanko, tuntuvat nimittäin olevan aivan eri taajuuksilla. Kaverinsa on villi ja "keskimääräinen" poika, oma lapseni on varovainen, arka, ei uskalla tutustua uusiin lapsiin. Kommunikaatio ei toimi useimpien lasten kanssa lainkaan:(
Tuntuu että lapseni ei ymmärrä toisia lapsia eikä heidän vaikuttimiaan, eivätkä toiset lapset omaani. Kaveruudet päättyvät viim. puolen vuoden kuluttua kahdella tavalla:
tapa1: lapsen kaveri löytää villimpää ja kiinnostavampaa seuraa, tai
tapa2: lapseni joutuu porukassa kiusatuksi ja potkituksi seurasta pois.
Tästä seu, rauksena; ei tahdo yksin ulos, ei tahdo hakea ketään ulos, huono itsetunto ja arvottomuuden tunne kun ei pärjää.
Ilmaisee itseään sanallisesti hyvin, mutta on ikäistensä kanssa täysin eri maailmoista. Ei ole kiinnostunut samoista asioista kuin ikäisensä.
mutta meidän tyttö voisi nököttää sisällä vaikka viikon eikä kaipailisi yhtään ulos! Viikonloppuisin nuo ulkoilut on kaikkein hankalimpia. Oli vähän huono tuo pakkasesimerkkini, useinkaan ei arki-iltoina enää vaadita lisäulkoiluja vaan tarhassa hyvällä kelillä ulkoilevat riittävästi. Ja joku arveli että pikkusisko saisi enemmän huomiota, se ei kyllä pitä paikkaansa. Sisko on ollut unelmahelppo ja kiltti lapsi joka ei vaadi huomiota juuri lainkaan.
ap
Vaate- ja ruokaongelmaa ei ole. Muuten samanlaista. Sisällä olis vaikka maailman tappiin. Erilainen ja epäsosiaalinen. Koulussa yksi kaveri, muihin ei halua edes tutustua. Sanoo että on ihana olla yksin. Ei kaipaa ketään.
mennä yksin ulos, eikä olla sisälläkään yksin. Voi olla jopa viikon sisätiloissa, jos ulkona on kuraista eikä mitään tekemistä, kuten syyslomalla. Ei siis ollut lainkaan ulkona syyslomalla, mitä nyt autoon käveli, kun lähdettiin johonkin. Vaatteiden ja ruuan kanssa on ollut yhtä sotaa. Vaatteet menevät, kun osaan ostaa oikeanlaisia. Ruoka menee vaihtelevasti, mutta voi lopettaa syömisen kokonaankin. Poika on erilainen kuin muut ja epäsosiaalinen. Onneksi tutkimukset nyt käynnissä ja tammikuussa saadaan palaute. Asperger-piirteet siis ovat vahvat, mutta tämä piti meidän itse kertoa psykologille, koska hän testasi aivan eri asioita. Meiltä ei edes kysytty mitään, koska poikaa tutkittiin syömisen lopettamisen johdosta. Eli pyytäkää pikaisesti aikaa psykologilta testejä yms varten ja laittakaa asia eteenpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ongelmat jatkuvat samanlaisina yhä. Joka ikinen aamu on vaatteiden kanssa hirveät raivarit, tyttö raivoaa ja huutaa myös iltapäivät eskarin jälkeen. Yrittää kertoa jotain juttua mitä on tapahtunut, kunnes yhtäkkiä saa "hepulit": Ei se noi mennytkään, eiiiiiii, äitiii, eiieiii... Ja se huuto, potkiminen ja raivoaminen räjähtää. Sanoo, ettei ole varma tapahtuiko asiat oikeasti vai onko nähnyt unta. Onkohan ihan normaalia tuollainen? Melkeinpä kaikki yhdessäoloaikamme menee hänen raivoamisensa ja huutamisensa kuunteluun - tai pikkuisikon itkuun, kun isosisko kiusaa. Uuvuttaa todella.
ap
Ja normaalilta lapselta kuulostaa. Ja opelle, sekä neljän lapsen äidille tiedoksi, että on eriasia kasvattaa lapsia suuressa kaupungissa, kuin pienemmässä kylässä. En kyllä itse Helsingissä todellakaan päästä kuusivuotiastani yksin ulkoilemaan, enkä koe epänormaalina, ettei hän sitä erityisesti halua.
Tuonikäisen lapsen ei kuulu itse valita vaatteitaan, niistä päättävät vanhemmat. Jos lapselle annetaan liikaa periksi, hän raivoaa sitäkin aivan varmasti.
Tee näin: laita kaksi vaihtoehtoa vaatekertoja valmiiksi ja laita lapsi niistä kahdesta valitsemaan sopivammat. Ei kuusivuotias osaa vielä valita koko vaatekerrasta ja valinta on liian vaikea.
Onko iho-oireita, millaista vaatemateriaalia/pesuainetta käytätte? Onko lapsi fyysisesti terve?
Mielestäni kuulostaa normaalilta, terveeltä temperamenttiselta lapselta, johon aikuisilla on vaikeus sopeutua/suhtautua. Ongelmaa en sinänsä vähättele.
Entäs perheneuvola?
t. th
Siis teille joiden mielestä on kysymys vaan
temperamentista, luonteenpiirteistä ym.
Meillä on poika joka pienestä asti on ollut "erilainen" ja olen koittanut apua hakea, mm 3 kertaa tk-lääkäriltä, yhden kerran yksityislääkäriltä. Mutta poika oli kaikkien mielestä ihan normaali.
Kuudennella luokalla murrosiän alettua alkoi olla enemmän ongelmia, ja pojan kasvettua fyysisesti isoksi mm. raivarit alkoi olla sitä luokkaa että elämä oli täyttä helvettiä meillä muilla. Poika kieltäytyi menemästä kouluun ja tuli päälle ja raivosi kun yritimme häntä sinne saada. Myös pienistä asioista hirveitä raivareita. Koulukirjat, kynät ym. kaikki aina hukassa yläasteikäisellä vielä. Neurologisia ongelmia todettiin sitten vasta tässä vaiheessa, mutta meillä ei ollut enää muuta mahdollisuutta kuin pyytää huostaanottoa jotta sisarusten mielenterveys ei kärsi (tilanteet pelottavia ja stressaavia)ja että saataisiin oikeasti apua pojalle (=viranomaiset näkevät että ongelma lapsella todellinen, ei perheestä tai murrosiästä johtuva).
Tutulla alle kouluikäinen tyttö jolla neur. ongelmia, saanut toimintaterapiaa ym. meillä ei mitään apua ole saatu koska murrosikäistä miehenkokoista ei oikein väkisinkään saa polille raahattua jos ei itse halua mennä.
Viekää lapset tutkimukseen jo pienenä jos epäilyttää. Me vaiheilimme kun emme halunneet "leimaa" lapselle. Nyt sitten "huostaanannettuna" (eli koko perhe leimattuna ulkopuolisten silmiin, sossut tietävät ettei meissä mitään vikaa ole)eikä koulua käy vieläkään nuorisokodistakaan, eikä mitään apua näkyvissä enkä tiedä miksi (diagnoosi kyllä on, mutta ei kukaan tiedä mitä sen kanssa tehdä).
Minulla sellainen kokemus että lapset ja aikuiset saa paremmin apua kuin nuoret, joilla kaikki laitetaan murrosiän piikkiin siihen saakka kun on liian myöhäistä.
varaa aika vaikka yksityiselle neurologi- lääkärille ja perheneuvolaan! Jostainhan apua pitää nyt lähteä hakemaan jo lapsenkin vuoksi.
terv. adhd-dysfasiapojan äiti
jos lapsi käyttäytyy tarhassa hyvin ja kotona sekoaa niin ei voi olla sitä ettei osaa!
Se ei vaan tahdo.
Oletteko koskaan puhunu tästä neuvolassa?
Miksi lasta ei ole voinut arvioittaa aikasemmin?
Mistä diagnoosi lapselle tai nuorelle?
Autismin kirjon diagnooseja lapsille ja nuorille tehdään yleensä lastenneurologian yksiköissä. Esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella tällaisia yksikköjä ovat lastenneurologian poliklinikka Lasten ja Nuorten sairaalassa Espoossa, lastenneurologian poliklinikka Hyvinkäällä ja Lastenlinnan autismiosasto Helsingissä.
Ei kuitenkaan ole yksiselitteistä, millä sairaanhoitopiirin osastolla tiettyä asiakasta autetaan tai edes tehdäänkö diagnoosi siellä, minne lääkärin lähete ensimmäiseksi on potilaan ohjannut. Eri osastojen välinen työnjako ei ole tiukasti sidottu oirediagnoosiin tai välttämättä edes rajattuun maantieteelliseen alueeseen. Työnjako perustuu enemmänkin siihen, ketä kunkin osaston erityisasiantuntemus parhaiten auttaa. Autismin kirjon oireet esiintyvät usein yhdessä erilaisten muiden oireiden kuten esimerkiksi Touretten, ADHD:n tai epilepsian kanssa, joten on tapauskohtaisesti arvioitava, mille osastolle kukin asiakas ohjataan.
Yleensä korkeintaan 16-vuotiaat asiakkaat diagnosoidaan lasten ja nuorten osastoilla.
Julkisella puolella diagnoosiin tullaan terveyskeskus-, neuvola-, koulu- tai yksityislääkärin lähetteellä. Yksityisellä puolella ei tarvita lähetettä, ja diagnooseja tekee esimerkiksi NeuroMental Helsingissä. Muualla Suomessa yksityislääkäreitä voi kysyä esimerkiksi alue-aunen kautta.
mutta meidän tyttö voisi nököttää sisällä vaikka viikon eikä kaipailisi yhtään ulos! Viikonloppuisin nuo ulkoilut on kaikkein hankalimpia. Oli vähän huono tuo pakkasesimerkkini, useinkaan ei arki-iltoina enää vaadita lisäulkoiluja vaan tarhassa hyvällä kelillä ulkoilevat riittävästi. Ja joku arveli että pikkusisko saisi enemmän huomiota, se ei kyllä pitä paikkaansa. Sisko on ollut unelmahelppo ja kiltti lapsi joka ei vaadi huomiota juuri lainkaan.
ap