Onko teistä järkevää "tehdä" lapset pienehköllä ikäerolla?

Meillä kuopus oli vuoden ku minä tein positiivisen testin ja tosi ylläri olikin,en ois tosiaan uskonut että raskaudun muutamaa päivää ennen menkkoja!Haaveissa oli kolmas lapsi,mutta vain mulla.No onneksi mieskin tottui ajatukseen ja kävi jopa mun kanssa molemmissa kunnalisissa ultrissa.Minäkin elän elämäni onnellisinta aikaa!

Suosittelisin pidempää ikäeroa oman kokemukseni pohjalta. Nuorimmaisen vauva-aika oli ihanaa kun sisarukset olivat jo sen verran vanhempia! Myös vanhin lapsista, jolla on 5 v ikäeroa nuorimpaan, leikkii hänen kanssaan tosi ihanasti.



Minusta alle 2 v ikäero ainakin on liian raskas äidille ja lapsille. Mutta tämä on vain minun oma mielipiteeni. Lapsille on ihan tosi hyvin leikkiseuraa toisistaan oli sitten 2 v, 3 v tai 5 v ikäeroa. Mutta silloin kun ovat pieniä ja on vauva, isompi ikäero on parempi heillekin. Äidin on vaikea antaa huomiota isommille silloin kun on vauva talossa.

Minulla on 1-vuotias lapsi ja olen todennut tämän vuoden aikana, että meillä lapset on oltava melko suurella ikäerolla. En jaksa muuten. Haluan, että vanhemmat lapset osaavat itse paljon asioita, kun vauva syntyy. Eli siis riippuu aivan äidistä.

Meille jokainen lapsi on lahja.

Järkevyydestä en tiedä. Mutta se tosiaan riippuu äidin luonteesta, onko siinä järkeä.

Minulle se sopi, koska en ole mikään nipottaja. Olen kova tekemään töitä ja pärjään vähillä unilla ja tulen toimeen itseni kanssa ja liehuvuodet on vietetty.



Jollekin toiselle ei sovi ja se on hänelle oikea ratkaisu.



Ei kai yleensä lasten teossa ole järkeä?

ja siinä se samalla menee kuin muutkin asiat. Ja miksi pitäisi käydä toisten elämä kateeksi yleensäkään. Tätä en tajua.

miltä tuntuu kun on pelkästään 3 murkkua kotona, ei todellakaan käy kateeksi.

Olen nuori äiti ja saan toisen lapsen samaan aikaan kun tämä ensimmäinne täyttää keväällä vuoden. Musta on ihanaa kun on niin pieni ikäero. Heistä tulee olemaan toisille todella paljon seuraa.



Minulla ja seuraavalla sikolla on ikäeroa vähän yli vuosi ja se on meille niin hyvä kokemus, miten läheisiä olimme.



Kannatan pieniä ikäeroja. Ja tehkää ne lapset nuorena niin jaksatte!

Meille jokainen lapsi on lahja.

Lahjoitetulla solulla saatu ja tekemällä tehty lahja. Puhun lapsen tekemisestä, mutta se ei sulje pois etteikö tekemisen onnistuminen olisi lahjoista kaunein.

Meillä lasten ikäero neljä vuotta. Nyt kun kuopus on 6 ja esikoinen 10, haaveilen vielä kolmannesta. Järkeä ei lasten tekemisessä ole, kuten joku viisas täällä jo sanoikin. Minusta olisi kiva, kun kotona on eri-ikäisiä lapsia. Yksi on vauva ja yksi jo koululainen, kolmas siinä välissä. Minulla ja pikkuveljelläni on ikää 10 vuotta ja olemme aika läheisiä.



Ehkä asenne, jonka mukaan lapset kannattaa "urakoida" alta pois, ei ole kauhean järkevä. Pieni ikäero voi sensijaan olla oikein hyvä ja kiva asia!

ja ollaan tosiaan tykätty. Hyvin jaksettiin, vaikka nuoremmalla oli koliikki. Toki eka vuosi oli aika työläs, kun oli kaksi vaippaikäistä.

Olisin halunnut kolmannenkin lähes putkeen, mutta sairastuin, kun nuorempi oli 1v. Voimat menivät totaalisesti.



Mies ei niin kaivannut kolmatta ja parannuttuani mies harkitsi sitä kolmatta muutaman vuoden kunnes lämpeni. Eli keskimmäisen ja kuopuksen ikäero on reilut 6v.

Mutta kiva on tämä pitkäkin ikäero ollut, isommat ovat olleet kovin ihastuksissaan tästä kuopuksesta, joka hänkin on jo 3v.



Lisää meille ei tule, itse olisin voinut harkitakin, mutta mies ei enää. Ja kuten yksi aikaisempi sanoi, että myös mä olen ajatellut niin, että mun täytyy jaksaa lasten kanssa yksinkin, vaikka miehelle kävisi jotain.

Kun luin tekstiäsi, samaistuin monessa asiassa sinuun.Meillä ensimmäisen ja toisen ikäero on 1v6kk, ja kuten sinulla, nyt puolen vuoden tienoilla alkaa helpottamaan..Koin myös ajan 3kk-5kk rankimmaksi, koska tuossa vaiheessa kuopuskin alkoi olemaan enemmän valveilla, ja varsinkin yöt olivat uuvuttavia.Meillä heräiltiin parin tunnin välein, ja sit päivällä oli aika puhki kun piti jaksaa vilkkaan esikoisenkin kanssa.Silti yritin pitää kiinni normirytmeistä, ja edelleenkin olen sitä mieltä, että rutiinit luovat turvaa ja helpottaa arkea ihan pirusti.



Mä en vielä tiedä, mutta samalla tavalla, ehkä tulossa kolmas yllärinä.Joo, aikuisia tässä ollaan mutta näillä mennään:).Kiva ylläri se ois.Meilläkin siis sit ois 3 lasta 2v8 kk:ssa.



Allekirjoitan itsekin, että oma asenne ratkaisee tosi paljon.En väitä, että vauva-aika ja se alku ois helppoa.Juuri silloin kun on rankinta, se todella tuntuu siltä, ettei tästä selvitä.Näin jälkikäteen, kun kuopus nukkuu kokonaisia öitä niin itsekin jaksaa päivällä touhuta.Nukkumisella on kova merkitys.Samoin olen huomanut, että kokonaistilanne vaikuttaa pieneen ikäeroon.Eli oman asenteen lisäksi ihan kaikki mm.onko yh, perheessä miehen työvuorot (tekeekö normi, vai vuorotyötä) onko lisäksi eläimiä, jotka vaativat oman hoitonsa;millainen tukiverkosto;osaako itse päästää helpommalla jne jne;asunnon koko (siivoukset yms).



Sitä tässä lähinnä mietin, että kun esikoisesta en tuntenut sellaista baby bluesia, niin sitten tässä kahden kanssa se kaksinkertaistui:).Kai siinä on ollut sekin,että äitinä olen kova vaatimaan itseltäni hirveitä suorituksia.Olen ollut liiankin tunnollinen.Onneksi tässä oppii koko ajan.



Tsemppiä kaikille.

äidille, joka aiemmin ketjussa kertoili odottavansa kolmatta, ja kaikkien lasten ikäeroksi tulee se 2v7kk.

Onnea:)!

Olen nuori äiti ja saan toisen lapsen samaan aikaan kun tämä ensimmäinne täyttää keväällä vuoden. Musta on ihanaa kun on niin pieni ikäero. Heistä tulee olemaan toisille todella paljon seuraa. Minulla ja seuraavalla sikolla on ikäeroa vähän yli vuosi ja se on meille niin hyvä kokemus, miten läheisiä olimme. Kannatan pieniä ikäeroja. Ja tehkää ne lapset nuorena niin jaksatte!

meillä sama tilanne, mutta ei keväällä vaan kesällä! Kyllä se varmasti hyvin menee, oon tosi innoissani!

riippuu lapsista ja äidistä. Jos lapsella/lapsilla on koliikkia, allergioita tms. "vaivoja" ja äidillä synnytysmasennus niin voi olla todella raskasta vaikka saisikin apuja. Jos taas lapsi on helppo ja terve, eikä äidinkään mieli liiaksi maassa niin hienosti menee.



Riippuu ihan asenteesta ja sitten noista em. asioista. Jos haluaa nipottaa lasten kanssa kaikesta niin kyllä siinä itsensä loppuun ajaa ilman muita ongelmiakin.

Jos isä todella hoitaa puoliksi (myös yöheräilyt), saattaa olla hyvä suunnitelma. Tai sitten pitää olla todellinen superäiti..

Ja täytyy sanoa että muista heidän ekoista vuosista paljon mitään. Meillä vielä oltiin jatkuvassa korvatulehduskierteessä ja toisella oli koliikki. Raskasta aikaa, muutama eka vuosi.



Kolmas lapsi syntyi kun ekat oli 6- ja 7-vuotiaita. Oih..se oli ihanaa aikaa. Neljäskin tehtiin mutta ei todellakaan heti perään, kolmannen ja neljänne lapsen ikäero on melkein 4 vuotta.

tehdä ne isoilla ikäeroilla. Molemmissa on puolensa, hyvät ja huonot. Lisäksi sekä vanhemmat että lapset ja elämäntilanteet ovat niin erilaisia ettei mitään yhtä parasta ikäeroa voi ollakaan.

Mutta ainkin omalla kohdalla se kolmas suht pienellä ikäerolla on vienyt mehut täysin, vaikka kaikki mukelot on terveitä ja suht iisejä luonteeltaan.



Älkää hyvät ihmiset ajako itseänne liian ahtaalle!!

joinain päivinä olen onnellinen pienestä ikäerosta, toisina taas en. On tämä kyllä aika hulinaa, sitä ei käy kieltäminen. Mutta täyttä elämää... :) Eikä pieni ikäero ole meitä säikäyttänyt, 3. ja 4. väliille tulee pari vuotta jos hyvin käy.

koska lapsista on silloin seuraa toisilleen. Ne kaveritakaan kun ei voi olla joka hetki kyläilemässä. Meidän lapsilla on ikäeroa vuosi ja kymmenen kuukautta. Hyvin leikkivät keskenään. vanhempi on tyttö ja nuorempi poika. 7 ja 5-v.