Tyttö hakattiin Viikissä, 40 nuorta vain katseli vieressä
Lehti: Koulutyttö hakattiin rajusti - 40 nuorta seurasi vierestä
Torstai 10.12.2009 klo 08.28 (päivitetty klo 08.31)
Noin 40 nuorta seurasi vierestä, kun koulutyttöä hakattiin rajusti Helsingin Viikissä, kertoo Helsingin Sanomat.
Helsingin poliisi tutkii kahta rajua pahoinpitelytapausta, joissa uhrina oli kahdeksasluokkalainen tyttö. Latokartanossa koulua käyvää tyttöä uhkailtiin kaksi viikkoa sitten.
Kun tyttö lähti koulusta, häntä seuranneet kiusaajat pahoinpitelivät tytön ja sotkivat tämän asunnon.
Toinen pahoinpitely tapahtui viime perjantaina. Tyttö houkuteltiin Viikin kirkon eteen, kertoo Ilta-Sanomat. Kirkon edessä tyttö tajusi tilanteen ja ehti juosta karkuun läheiselle parkkipaikalle saakka, jossa tytölle tuntematon henkilö pahoinpiteli hänet.
Helsingin Sanomien mukaan koulun rehtori Satu Honkala laati tapauksesta vanhemmille tiedotteen, jonka mukaan pahoinpitelyä seurasi sivusta ensin kymmenen nuorta. Nämä nuoret soittivat paikalle lisää kavereita ja lopulta sivustaseuraajia oli jopa 40. Osa oli Latokartanon koulun oppilaita, osa nuorista tuli muualta.
Yksi soitti lopulta uhrin äidille, joka tuli paikalle ja soitti poliisille.
Rehtoria huolestuttaa nuorten välinpitämättömyys tapauksessa. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat.
Kommentit (136)
vai onkohan tulosta siitä kun annetaan lapsen valita kalsarit vai vaippa?`
aivan törkeän kamala uutinen, en aluksi uskonut et oli suomesta
tuskin on vapaankasvatuksen tuotteita, pikemminkin tukkapöllyllä ja luunapeilla kasvatettua ongelmasakkia. Heillä on lupaava tulevaisuus rikollisina.
Tässä uutisessahan ei ole mitään uutta. Tuo oli arkipäivää monille 70-90 luvuilla. Kunnes 90-luvulla alettiin ongelmasta puhua ääneen. Pitkään väkivaltainen kiusaaminen oli "leikkiä" joka piti kestää.
Miten yksi tyttö voi kenenkään mielestä olla ansainnut tuollaista kohtelua. Noiden nuorten pitää olla jo todella häiriintyneitä ja sairaita päästään, että pystyy jo tuollaista katselemaankin. Psykiatriseen hoitoon tarvitaan kyllä enemmän rahaa. Nuo kaikki 40 kuuluvat kyllä jo pakkohoitoon!
Siinä tilanteessa ymmärrän että saa takaisin.
kiva että sulla on tuommoinen kostolynkkausmeininki, sitäkö opetat lapsillesikin????
jota piestiin..? meinaan,kun ei kukaan auttanut.... vaan soittivat muitakin katsomaan esitystä?
Teko on äärimmäisen julma. Sunko milestä teko on ok, kun ei ollut suosittukaan?
Mikään ei anna oikeutta pahoinpitelyyn.
Luulen, että eivät uskaltaneet mennä väliin, koska seuraavaksi tämä pahoinpitelijäjoukko ottaisi sen väliin tulevan silmätikukseen.
Edes nuoret itse eivät usko siihen, että aikuiset/viranomaiset/opettajat pystyisivät mitään noille pahoinpitelijöille.
Minusta kiusaajat tulisi ehdottomasti erottaa koulusta ja sijoittaa muualle eri kouluihin. Ja jos vanhemmat eivät saa lapsiaan kuriin, niin sitten sijoitus johonkin lastenkotiin tai sairaalan osastolle on oikea paikka. Jos tuollaiseen ei puututa kovalla kädellä ja tehdä oikeita ratkaisuja, niin ei se tule loppumaan.
Jos kyseessä olisi oma lapseni (on 13-v tyttö) ja pahoinpitelisi jonkun. Jos en saisi tyttöä tottelemaan minua, niin ehdottomasti pyytäisin tytölle paikkaa johonkin nuortenkotiin tms., jossa sitten joku muu saa yrittää. Minusta minä ajatellisin siinä vain lapsen parasta, jotta tuollainen kierre saataisiin heti poikki. Ei ole mikään hyvä tulevaisuus edessä, jos tuollainen hölmöily saa jatkua. Toki lapsi olisi tervetullut takaisin kotiin, jos osaa käyttäytyä yleisten sääntöjen mukaisesti.
ei tainnut olla kovin suosittu se tyttö, jota piestiin..? meinaan,kun ei kukaan auttanut.... vaan soittivat muitakin katsomaan esitystä?
Tätä palstaa lukiessa ei tämä uutinen jaksa yllättää.
osa av-mammoista (ja heidän lapsensa) pystyisi kevyesti samaan. Täällä osoitetaan niin selvästi välillä hyvin agressiivinenkin inho kaikkea erilaista (=erilainen kuin itse) kohtaan. Ja oikeutetaan kaikenlainen käyttäytyminen heitä kohtaan. Ennen av-palstaa olisin ollut hämmästynyt, mutta täällä juttuja lukiessani huomaan, miten paljon oikeasti hulluja maailmassa on.
tulevat hyvin erilaisista kodeista ja monilla on todennäköisesti hyvinkin erilaisia kasvatuksia.
Hölmöä yleistämistä. tuossa isässä kaveriporukka ratkaisee paljon. Kyllä ihan rakastavasta ja hyvästäkin kodista voi tulla pahoinpitelijä.
tuskin on vapaankasvatuksen tuotteita, pikemminkin tukkapöllyllä ja luunapeilla kasvatettua ongelmasakkia. Heillä on lupaava tulevaisuus rikollisina. Tässä uutisessahan ei ole mitään uutta. Tuo oli arkipäivää monille 70-90 luvuilla. Kunnes 90-luvulla alettiin ongelmasta puhua ääneen. Pitkään väkivaltainen kiusaaminen oli "leikkiä" joka piti kestää.
Tässä keskustelussa ei ole kyse muiden mielipiteiden kommentoinnista vaan itse aiheen kommentoinnista. Joten perustaisitko oman ketjun lainaamalleni aiheelle. Kiitos.

Opettajakoulutusta olisi myös muutettava ja sisäänpääsyperusteita myös. Ei pelkällä hyvällä lukupäällä enää yhtään opettajaa sisään opettajakorkeaan. Kunnon psykologiset testit mukaan.
Tässä yksi opettajan tapa:
Ekaluokkalaiset joutuivat kävelemään noin 1,5 km matkan jonnekin kentälle. Poikani takana oli isompi luokkalainen, joka koko tuon 1,5 km talloi tahallaan poikani kannoille ja nauroi vielä päälle vieruskaverinsa kanssa. Poikani sanoi useaan otteeseen, että lopeta, mutta ei lopettanut. Tämä siis ihan koulun alussa.
Otin oepttajaan yhteyttä, mutta vähätteli asiaa. Ei poika varmankaan tahallaan tallonut. Juu ihan varmaan joku talla koko 1,5 km matkan vahingossa toisen kannoille, niin, että kengät lähtevät koko ajan pois jaloista. Ja pojat nyt ovat poikia ja hän ei ole huomannut mitään. Ja lopuksi kysyi, etä miksi poikani ei tullut sanomaan hänelle. Siinä se asian käsitteleminen.
Jos toisen kiusaamiseen ei puututa edes tuossa vaiheessa, niin alkaa olla myöhäistä sitten 8 vuoden päästä. Todennäköisesti vanhemmatkaan eivät tiedä poikansa kiusaamisista, joten heidänkin on mahdotonta puuttua ajoissa.
Puuttumattomuus on välinpitämättömyyttä ja oman vastuun pakoilua.
Koska oikeasti aletaan tekemään tuolle koulukuisaamiselle jotain. Kuinka monen täytyy naksahtaa koulussa ennen kuin uskotaan. Koko ajan vaan vähätellään kiusaamista mitäs nyt pikku naljailu. Sitten kun jollain kiehahtaa kattila yli ja jälki on sen mukaista niin tälläkin palstalla haukutaan vanhemmat ja heidän huono kasvatus. Eikö meille oikeasti riitä nämä kaksi tapausta (Jokela ja Kauhajoki).
täällä ollenkaan kommentoida toisten mielipiteitä?
REPS JA KOPS!
Tässä keskustelussa ei ole kyse muiden mielipiteiden kommentoinnista
ja laulatettiin hoosiannaa niin opettajat vain sanoivat sen olevan terevtuliais riitti yläasteelle... Aloin lintsaamaan koulusta. Peruskouluni jäi kesken kun pelkäsin niin paljon tervetuliaisriittejä joka aamuisin. En ole vieläkään käynyt peruskoulua joka jäi 7-luokalle.
Minusta on oikein että nämä kiusaajat maksavat veroilla minun sosiaalitukeni.
Harva aikuinenkaan puuttuu kadulla tapahtuvaan väkivaltaan. Moni ei edes kaiva kännykkää esille kun pelkää itsensä puolesta niin paljon. Ihmiset ovat pelkureita.
Tässä keskustelussa ei ole kyse muiden mielipiteiden kommentoinnista vaan itse aiheen kommentoinnista. Joten perustaisitko oman ketjun lainaamalleni aiheelle. Kiitos.
tulevat hyvin erilaisista kodeista ja monilla on todennäköisesti hyvinkin erilaisia kasvatuksia.
Hölmöä yleistämistä. tuossa isässä kaveriporukka ratkaisee paljon. Kyllä ihan rakastavasta ja hyvästäkin kodista voi tulla pahoinpitelijä.
tuskin on vapaankasvatuksen tuotteita, pikemminkin tukkapöllyllä ja luunapeilla kasvatettua ongelmasakkia. Heillä on lupaava tulevaisuus rikollisina. Tässä uutisessahan ei ole mitään uutta. Tuo oli arkipäivää monille 70-90 luvuilla. Kunnes 90-luvulla alettiin ongelmasta puhua ääneen. Pitkään väkivaltainen kiusaaminen oli "leikkiä" joka piti kestää.
Ehkä ei kannattaisi kuitenkaan näin vakavalla aiheella pelleillä, vaikka vähän ahdistaakin :D
Suomessa, että osa ei edes tiedä mitä oikea väkivalta on! Lapselle luunappi=> KAMALAA VÄKIVALTAA Lapsi jäähylle => TULEVA TAPARIKOLLINEN
Empatiakyvyttömiä nuoria tuossa sakissa! Kyllä ihminen on tosi barbaarimainen olento.
pikemminkin kepponen. kyse ei ole kiusaamisesta. Elä ylireagoi. Tulevaisuudessa poikasi ei osaa itse hoitaa näitä tilanteita vaan hakee sinut apuun. Opeta pojallesi että ensisijaisesti otetaan yhteys opettajaan ei äitiin.
Opettajakoulutusta olisi myös muutettava ja sisäänpääsyperusteita myös. Ei pelkällä hyvällä lukupäällä enää yhtään opettajaa sisään opettajakorkeaan. Kunnon psykologiset testit mukaan.
Tässä yksi opettajan tapa:
Ekaluokkalaiset joutuivat kävelemään noin 1,5 km matkan jonnekin kentälle. Poikani takana oli isompi luokkalainen, joka koko tuon 1,5 km talloi tahallaan poikani kannoille ja nauroi vielä päälle vieruskaverinsa kanssa. Poikani sanoi useaan otteeseen, että lopeta, mutta ei lopettanut. Tämä siis ihan koulun alussa.Otin oepttajaan yhteyttä, mutta vähätteli asiaa. Ei poika varmankaan tahallaan tallonut. Juu ihan varmaan joku talla koko 1,5 km matkan vahingossa toisen kannoille, niin, että kengät lähtevät koko ajan pois jaloista. Ja pojat nyt ovat poikia ja hän ei ole huomannut mitään. Ja lopuksi kysyi, etä miksi poikani ei tullut sanomaan hänelle. Siinä se asian käsitteleminen.
Jos toisen kiusaamiseen ei puututa edes tuossa vaiheessa, niin alkaa olla myöhäistä sitten 8 vuoden päästä. Todennäköisesti vanhemmatkaan eivät tiedä poikansa kiusaamisista, joten heidänkin on mahdotonta puuttua ajoissa.Puuttumattomuus on välinpitämättömyyttä ja oman vastuun pakoilua.
Koska oikeasti aletaan tekemään tuolle koulukuisaamiselle jotain. Kuinka monen täytyy naksahtaa koulussa ennen kuin uskotaan. Koko ajan vaan vähätellään kiusaamista mitäs nyt pikku naljailu. Sitten kun jollain kiehahtaa kattila yli ja jälki on sen mukaista niin tälläkin palstalla haukutaan vanhemmat ja heidän huono kasvatus. Eikö meille oikeasti riitä nämä kaksi tapausta (Jokela ja Kauhajoki).
Suomessa, että osa ei edes tiedä mitä oikea väkivalta on! Lapselle luunappi=> KAMALAA VÄKIVALTAA Lapsi jäähylle => TULEVA TAPARIKOLLINEN
Empatiakyvyttömiä nuoria tuossa sakissa! Kyllä ihminen on tosi barbaarimainen olento.
Kokoero kokoero.
kepponen tahallinen kannoille astuminen olisi, jos olisi tapahtunut kerran, kaksi. Jos vaan jatkuu ja jatkuu vaikka toinen pyytää lopettamaan, silloin menee kiusanteon puolelle.
mutta minä ainakin saan säädettyä millä voluumilla sen nasautan. Kokeilepa? Voit koettaa omaan pääkoppaasi?
Mutta käyttäytymällä näin
annamme omalta osaltamme käyttäytymismallin eteenpäin. Ihan varmasti oma ahdistuneisuus näkyy myös muualla kuin tällä palstalla.