Miksi sinusta kulissiavioliitto on parempi kuin ero?
Tai jos olet toista mieltä, että on parempi erota niin miksi?
Lähipiirissä olen törmännyt molempiin ajattelutapoihin, perustelut tosin osalla aika hatarat, lähinnä tuohon miksi kulissiavioliitto esim. lasten takia olisi parempi kun ero.
Kommentit (107)
ja täällä kun luin jotain ketjua jossa aikuiset jotka lapsuutensa eläneet kulissiliitosta kertoivat elämästään niin pahaa teki.
ettei joudu äiti leipäjonoon ja isä heitteille ilman asuntoa
t. sivusta seurannut
Itse kuitenkin olen tehnyt päätöksen, että elän tässä kulissiliitossani. En usko lasten isommin kärsivän tilanteesta. Meillä ei juurikaan riidellä, harrastetaan yhdessä ja vietetään muutenkin paljon aikaa perheenä.
Itse ajattelen, etten olisi sen onnellisempi yh:na jossain kerrostalokaksiossa, johon mulla kolmen lapsen kanssa olisi varaa. Enkä ole edes matalapalkka-alalla ja jonkin verran saisin pesämunaa nykyisestä talostamme. Tykkään matkustella yms. ja näin perheenä elämällä meillä on siihen varaa. Uutta miestä tuskin kuitenkaan ottaisin.
Itse kuitenkin olen tehnyt päätöksen, että elän tässä kulissiliitossani. En usko lasten isommin kärsivän tilanteesta. Meillä ei juurikaan riidellä, harrastetaan yhdessä ja vietetään muutenkin paljon aikaa perheenä. Itse ajattelen, etten olisi sen onnellisempi yh:na jossain kerrostalokaksiossa, johon mulla kolmen lapsen kanssa olisi varaa. Enkä ole edes matalapalkka-alalla ja jonkin verran saisin pesämunaa nykyisestä talostamme. Tykkään matkustella yms. ja näin perheenä elämällä meillä on siihen varaa. Uutta miestä tuskin kuitenkaan ottaisin.
ellei ole uusi mussukka jo kainalossa
nainen pärjää, jos on rahaa tai voittaa osituksessa= on omaisuutta
Jos niillä peitellään vakavia ongelmia kuten väkivaltaa, niin tietenkin on parempi erota.
Mutta jos kyse on vain ihatuksen kipinän katoamisesta ja suhteen arkipäiväistymisestä, niin on todella lapsellista ja lyhytnäköistä erota ja lähteä etsimään "todellista onnea" muualta.
Mutta liikaa alkoi riivata se, ettei tehty perheenä juuri mitään yhdessä positiivisessa hengessä.
Ulkomailla käytiin samoin kylpylöissä. Siellä olin todella kateellinen oikeille pariskunnille. Kotina homma vielä meni, mutta teki pahaa nähdä rakastavia pareja ja kutsua kotiin tavallisia rakastavia pareja. Riipi ihan älyttömästi kaveriliitto. Aloin muuttua välinpitämättömäksi ja flegmaattiseksi. Rassasi todella olla ulkomailla, syödä, matkustaa, kylpeä, uida, juoda drinkkejä jne., kun koko ajan oli kuitenkin yksin, vaikka se toinen olikin siinä. Se on jotenkin niin karmivaa. Elää parisuhteessa mutta olla yksin.
Vaikea sanoa kumpi repii enemmän?
Itse jäkitän tässä liitossa kun ei kuitenkaan mitään väkivaltaa, alkoholia, pettämistä tms ongelmaa. Tottakai mietin sen kulissiketjun luettuani, että millaisen kuvan annamme avioliitosta mieheni kanssa ja miten se lastemme tulevaisuuteen vaikuttaa. Mutta miten vaikuttaisi ero? Mistä minä voin tietää?
Kuitenkin lapset näkee meidän joskus halaavan ja pussaavan esim, ja lapsia myöskin pidetään sylissä ja halitaan, että ei kai tästä pelkkä kylmyys välity, vaikka tietyt tunteet puuttukin miestä kohtaa? No, lapset sen sitten joskus kertovat...
Mutta liikaa alkoi riivata se, ettei tehty perheenä juuri mitään yhdessä positiivisessa hengessä. Ulkomailla käytiin samoin kylpylöissä. Siellä olin todella kateellinen oikeille pariskunnille. Kotina homma vielä meni, mutta teki pahaa nähdä rakastavia pareja ja kutsua kotiin tavallisia rakastavia pareja. Riipi ihan älyttömästi kaveriliitto. Aloin muuttua välinpitämättömäksi ja flegmaattiseksi. Rassasi todella olla ulkomailla, syödä, matkustaa, kylpeä, uida, juoda drinkkejä jne., kun koko ajan oli kuitenkin yksin, vaikka se toinen olikin siinä. Se on jotenkin niin karmivaa. Elää parisuhteessa mutta olla yksin.
mielestäni tällainen ajattelu on itsekästä. "en voi elää kulississa koska minä kärsin siitä"
Entä ne lapset ?
tulevatko ne onnelliseksi siitä että vanhemmat ovat eronneet?
Mitä muuten merkitsee lapselle se että omat vanhemmat ovat eronneet? siinä menee helposti usko avioliittoon ja rakkauteen, sillä lapsi ollessan aikuinen saattaa PELÄTÄ avioliittoa, koska hänen vanhempansakin erosivat..!!
Mutta liikaa alkoi riivata se, ettei tehty perheenä juuri mitään yhdessä positiivisessa hengessä. Ulkomailla käytiin samoin kylpylöissä. Siellä olin todella kateellinen oikeille pariskunnille. Kotina homma vielä meni, mutta teki pahaa nähdä rakastavia pareja ja kutsua kotiin tavallisia rakastavia pareja. Riipi ihan älyttömästi kaveriliitto. Aloin muuttua välinpitämättömäksi ja flegmaattiseksi. Rassasi todella olla ulkomailla, syödä, matkustaa, kylpeä, uida, juoda drinkkejä jne., kun koko ajan oli kuitenkin yksin, vaikka se toinen olikin siinä. Se on jotenkin niin karmivaa. Elää parisuhteessa mutta olla yksin.
mielestäni tällainen ajattelu on itsekästä. "en voi elää kulississa koska minä kärsin siitä"
Entä ne lapset ?
tulevatko ne onnelliseksi siitä että vanhemmat ovat eronneet?
Mitä muuten merkitsee lapselle se että omat vanhemmat ovat eronneet? siinä menee helposti usko avioliittoon ja rakkauteen, sillä lapsi ollessan aikuinen saattaa PELÄTÄ avioliittoa, koska hänen vanhempansakin erosivat..!!
JOKAISELLA on oikeus onneen. Ei kukaan voi aina vain antaa... raja tulee vastaan, jos ja kun elämä ei tunnu elämisen arvoiselta. Jaksaako kukaan loppuelämäänsä ilman rakkautta? Tai oikeastaan rakkaudettomuutta kestää yksin, mutta kun jokainen päivä on kitumista, henkistä kuolemaa, ymmärtämättömyyttä... todellakin sitä että on yksin toisen kanssa ja silloin todella enemmän yksin, ilman todellista yhteyttä. Elämän esittämistä, sitä se on, ei elämää.
ero on ehdottomasti parempi kuin kulissiavioliitto. Mutta nykyään jos mietin minkälaista olisi erota ja joutua siis säännöllisesti eroon lapsista niiden ollessa exän luona, en kestäisi sitä ajatusta. Enkä myöskään voisi tai haluaisi evätä isältä lapsiaan tai lapsilta isäänsä. Mieluummin eläisin rinnakkaiseloa kaikkien kanssa saman katon alla.
Niin että siitä näkökulmasta ymmärrän kulissiliitot oikein hyvin, jos siis oletetaan ettei kulissin takana ole mitään ihan kamalaa, vihaa tai väkivaltaa, vaan ihmiset ovat vain lakanneet rakastamasta toisiaan.
miten joskus ennenvanhaan on eletty. Ei siinä varmaan iskä ja äiti paljoa pussailleet lasten nähden yms ja isä oli muutenkin etäinen lapsille monesti.
Mutta liikaa alkoi riivata se, ettei tehty perheenä juuri mitään yhdessä positiivisessa hengessä. Ulkomailla käytiin samoin kylpylöissä. Siellä olin todella kateellinen oikeille pariskunnille. Kotina homma vielä meni, mutta teki pahaa nähdä rakastavia pareja ja kutsua kotiin tavallisia rakastavia pareja. Riipi ihan älyttömästi kaveriliitto. Aloin muuttua välinpitämättömäksi ja flegmaattiseksi. Rassasi todella olla ulkomailla, syödä, matkustaa, kylpeä, uida, juoda drinkkejä jne., kun koko ajan oli kuitenkin yksin, vaikka se toinen olikin siinä. Se on jotenkin niin karmivaa. Elää parisuhteessa mutta olla yksin.
mielestäni tällainen ajattelu on itsekästä. "en voi elää kulississa koska minä kärsin siitä" Entä ne lapset ? tulevatko ne onnelliseksi siitä että vanhemmat ovat eronneet? Mitä muuten merkitsee lapselle se että omat vanhemmat ovat eronneet? siinä menee helposti usko avioliittoon ja rakkauteen, sillä lapsi ollessan aikuinen saattaa PELÄTÄ avioliittoa, koska hänen vanhempansakin erosivat..!!
kun katsoin vanhempieni elävän tuollaista "avioelämää" ja vannoin etten ikinä kasvata lapsiani samalla tavoin. Olenkin nyt eronnut ja täysin yh, mutta eipä tarvii lasten ainakaan valheessa kasvaa.
mieltä kuin edellinen että ennen vanhaan sitä on vaan eletty "kulissiavioliitossa" jos rakkaus loppunut. totuttu elämään niin hyvin että myös vanhana jatketaan. mies hoitaa ulkotyöt ja nainen sisätyöt ja se siitä. kumpikaan ei toisen hommia osaa. mulla tuttavapariskunta jo 70v erosi vasta. voipi olla molemmilla outoa...etenkin miehellä..rouva muutti kaupunkiin.
molemmat tätinikin eronneet mutta toinen palasi yhteen saman puolison kanssa vuoden eron jälkeen ja nyt tuntuu menevän tosi hyvin. lapset on jo lähteneet kotoa.
en osaa sanoa kumpi parempi...erota vai väkisin lasten takia. Jokainen tahollaan katsoo miten tekee.
onneksi on niitäkin joilla rakkaus kukoistaa myös vanhana (teen töitä vanhusten kanssa)
Ja mikä on kulissin määritelmä? Ei seksiä yhdessä mutta muuten pystyvät elämään yhdessä? Minusta yhdessä eläminen on se kriteeri, jos se sujuu niin ei ole mitään syytä hajoittaa perhettä.
Kyllä jokaisella parilla on oikeus määritellä oma suhteensa ja sen laatu, toisille sopii ns. omaelämä ja silti lapset saavar huomiota ja rakkautta rajattomasti. Itse avioerolapsena voin sanoa etten pidä eroa aina lapselle parhaana vahtoehtona. Jos osataan olla niin osataan olla... jokainen asettaa itse kriteerit parisuhteelleen ja mitä siltä vaatii. Ulkopuolisen on aika vaikea tulla siihen neuvomaan.
Iltiksessä listatut asiat kulissiavioliitosta osuivat ja itku tuli. Itse lähdin kulissiliitosta puolitoista vuotta sitten. Keräilen edelleen itseäni kasaan - jäin samalla työttömäksi, mikä yhdessä yksityiselämän sotkujen kanssa veivät masennukseen. Takaisin en silti menisi, näin on ehdottomasti parempi. Lapset kärsii tietysti, mutta olisivat kärsineet tunneköyhästä kodista ja vähitellen hiipuvasta äidistä. Jokainen tekee oman päätöksensä ja joutuu elämään sen kanssa. Mulle voimaa antaa se ajatus, että lasten ei koskaan tarvi kantaa sitä taakkaa, että vanhemmat olivat yhdessä, kärsivät ja kuihtuivat vain heidän takiaan.
tosin vanhempani erosivat jo mun ollessa alle vuoden ikäinen. En muista eroa, ja minusta oli siis oikeasti tosi pitkään ihan normaalia, ettei isä ja äiti asuneet yhdessä. Tiedän, että eron aikoihin äitini odotti siskoani, tosin raskaus oli todella alussa, ja tiedän, että aloite eroon tuli nimenomaan äitini taholta. Tästä on aikaa 25 vuotta, ja isäni jaksaa vielä tänä päivänä muistuttaa, ettei hän eroa halunnut, vaan äiti. Molemmat vanhempani olivat ja ovat alkoholisteja, joskin olivat sitä jo ennen yhteenmenoaan ja eroaan, joten en usko erolla olleen tähän mitään vaikutusta. Me lapset asuimme äidin luona, äidillä oli satunnaisia miesystäviä, jotka kaikki olivat poikkeuksetta väkivaltaisia alkoholisteja. Isällä on varmaankin ollut joitakin suhteita, mutta meille niistä ei koskaan kerrottu, en muista hänen koskaan esitelleen meitä kellekään naispuoliselle tms.
No, kun sitten joskus kouluiässä tajusin, että oikeastaan suurin osa kavereiden vanhemmista on, asuu ja elää yhdessä, ajattelin, että vanhempieni ero oli jotenkin väärä ja huono asia. Tuolloin päätin, että minä tahdon lapsilleni ehjän perheen. Tuolloin tosin pidin eroa syynä molempien alkoholismiin ja muihin ongelmiin, mitä elämässä oli. Kun joskus äidiltä kysyin, miksi vanhemmat erosivat, äiti kertoi, etteivät he enää rakastaneet toisiaan - tästä taas päättelin, että ne kavereiden vanhemmat, jotka eivät olleet eronneet, varmaankin sitten rakastivat toisiaan. Uskoin tosissani monta vuotta, että niin kauan kun pariskunnat vain pysyvät yhdessä, he myös rakastavat toisiaan, ja tämän tahdoin omaan perheeseeni ja omille lapsilleni (siis rakastavat ja yhdessä olevat ja asuvat vanhemmat).
Tällä hetkellä taidan kuitenkin elää jonkinmoisessa kulissiliitossa. En tiedä, puuttuuko meiltä rakkaus vai pelkästään sen osoitukset, mutta ei meillä vanhemmilla oikeasti ole mitään muuta yhteistä kuin osoite ja lapset. Emme nykyään edes nuku samassa sängyssä, emme ole nukkuneet 1,5 vuoteen. Emme puhu toisillemme, emme edes arkipäiväisistä asioista - miehellä on omat työnsä ja asiansa, minä hoidan omat asiani ja lasten asiat. Olemme hyvin vähän tekemisissä toistemme kanssa, emme juurikaan ole samaan aikaan kotona tai jos olemmekin, olemme eri huoneissa. Minä hoidan ja vahdin lapsia ja teen kotitöitä, mies tekee omia asioitaan tai mitä tykkää. Ei hän ole läsnä lasten kanssa eikä minulle, eivät lapsetkaan näe isäänsä kuin joskus ohimennen. Tietoisesti tällaiseen ratkaisuun ei ole päädytty, vaan tähän on jotenkin ajauduttu melkein huomaamatta. Kieltämättä tulee mietittyä, mahtaisiko lapset edes huomata, vaikka eroaisimme - jos jotain huomaisivatkin, korkeintaan muuton, jos vaikka joutuisinkin lasten kanssa tästä muuttamaan. Luulen, että isä on lapsille aika vieras ihminen, enkä osaa kuvitella, että lapset voisivat kaivata ihmistä, jota he eivät juuri koskaan edes tapaa. Ehkä ero ei olisi lapsille yhtään tätä nykyistä parempi ratkaisu, mutten kyllä jaksa uskoa, että se tässä tilanteessa juuri lapsia edes hetkauttaisi.
Ei lapsi aina kulissiliitosta kärsi tai ota siitä ainoaa mallia omalle elämälleen. Päinvastoin, se voi myös auttaa etsimään todellista rakkautta ja onnea omassa elämässä: en halua samaa kuin vanhemmillani, mitä siis on todellinen rakkaus? Tähän kysymykseen ei ehkä paneudu, ellei ympäriltä saa myös "epätäydellisen rakkauden" malleja, niitä joista tietää, ettei itselleen halua. Hölmöä kuvitella, että vanhemmat erollaan olisivat jotain hyvää voineet lapsilleen viestittää, kun perusasiat olivat kuitenkin kunnossa. Tai että se todellinen rakkaus olisi vanhemmat eron myötä löytänyt, kun ei ihminen yllättäen muutu, ja rakkaus ulkopuolelta tulla tupsahda, jollei senkin eteen tee töitä, ja vanhemmalla itsellään ole valmiuksia rakastaa tosin. Ehkä jotain lopulta kasvoi epätäydellisen rakkauden liitossakin?
Perheessä, jossa eletään kulissielämää muodostuu ajan myöten sellainen ilmapiiri, jossa lastenkin on vaikea elää. Mikä on se parisuhdemalli, jonka haluatte lapsillenne välittää? Onko oikein, että sekä äiti ja isä ovat rinnakkaissuhteessa ja yhteinen elämä on "jäätävää" ja muodollista? Eivät lapset ole tyhmiä vaan vaistoavat tilanteen. Ja miksi ihmiset uhraavat ainoan elämänsä kulissiin; suurin syy on varmaankin RAHA?! Ihmiset eivät ole valmiita luopumaan luxusomakotitalostaan ja kauniista kodista! Liian kova hinta mielestäni!
Jos vanhemmat ei rakasta toisiaan niin ei kannata jatkaa.