Miksi sinusta kulissiavioliitto on parempi kuin ero?

kulissiavioliiton määrittelyllä. Sellainen kulissi, josta iltalehden jutussa puhuttiin, ei välttämättä kätke taakseen mitään suurta tuskaa vaan on pikemminkin sama mitä ennenvanhaan kutsuttiin järkiavioliitoksi. Eli naimisissa ollaan koska se on järjellä ajatellen paras vaihtoehto, vaikka ei tunteen tasolla olekaan täysin tyydyttävä.



Meillä on tuollainen suhde, mutta ei meidän ilmapiiri ole mitenkään jäätävä eikä kummallakaan ole rinnakkaissuhteita. Jutellaan asioista, löhötään yhdessä tv:n ääressä, käydään koko perhe reissuilla yms. Mutta me miehen kanssa emme rakasta toisiamme romanttisesti, se on kuollut aikoja sitten. Ero olisi paljon hankalampi vaihtoehto kuin tämä nykyinen, sekä lapsille että aikuisille. Otan sen riskin että lapset eivät näe äidin ja isän koskaan suutelevan toisiaan mieluummin kuin pakotan heidän kahden kodin elämään ja ihmettelemään, miksi vanhemmat erosivat.

Olemme mieheni kanssa hyvin erilaisia ja mitä vanhemmaksi olemee tulleet, sitä selkeämmin erot ovat näkyvissä. Emme keskustele paljon ja intressit molemmilla on aivan päinvastaiset liittyen sosiaaliseen elämään tai vapaa-ajan viettoon; toki yhteistäkin on. Meillä kuitenkin arki sujuu ja seksiäkin on 31 yhteisen vuoden jälkeen ihan kohtuulisesti ja kohtuullista. Jonkun mielestä liittomme on kulissiliitto mutta meidän mielestämme ei; mikä siis on kulissiliitto. Meillä on kolme lasta, joista enää nuorin asuu kotona. Kaikki lapset ovat hyväntuulisia, reippaita ja fiksuja, vaikkemme varmasti ole olleet parhaat vanhemmat tai suhteemme ollut "avoin ja keskusteleva" ja "henkisen yhteydenkin" kanssa on niin ja näin. Mutta silti kaikki on toiminut meidän mielestämme tyydyttävästi ja usein avioliiton ollessa katkolla, lapset ovat olleet se syy, miksi olemme jaksaneet. Onneksi!

Nyt siis yhteisiä vuosia on takana 31 ja henkinen yhteys on edelleen kadoksissa mutta edelleen olemme tyytyväisi elämään ja arki on mukavaa. Se riittää meille, olipa kulissia tai ei. Me viihdymme näissä kulisseissa.

Itse naimisissa ja yksi lapsi mutta samalla suhde perheelliseen naiseen. Oma vaimoni ei tiedä tilannetta mutta toisessa perheessä tilanne tiedossa ja (osittain) hyväksyttykin. Olen tehnyt selväksi, että rakastan vaimoani enkä aio perhettäni jättää. Tämä ok myös toiselle rakkaalleni.

Hänen miehensä, jonka olen jopa tavannut, toisaalta hyväksyy suhteemme mutta toisaalta kuitenkin aika ajoin miettii "kulissiavioliiton" lopettamista.

Mielestäni tilanne ei heilläkään kuitenkaan ole kulissia. Perhe toimii hyvin ja jopa seksiä riittää parisuhteessa. Muutenkin tilanne tuntuu olevan kaikin puolin hyvin toimiva. Ainoastaan keskinäinen, kiihkeä, rakkaus puuttuu puolisoiden väliltä.

Mikä tekee liitosta kulissin? Mielestäni se, että ei ole mitään yhteistä. Jos kaikki toimii lukuunottamatta sitä, että vaimolla on rinnakkaissuhde minuun, joka en enempää lupaa kuin satunnaisia tapaamisia, niin miksi kannattaisi lopettaa "kulissit" kotona?

Jos kyseessä on täällä useamman mainitsema kulissi, jossa ei väkivaltaa/alkoholismia yms.



Eron jälkeen ei minulla ollut kahta kotia ja perhettä. Eron jälkeen minulla ei ollut sitä yhtäkään mitä oli ennen eroa, vaikka se perhe oli ongelmainen.



Erossa vanhempani laittoivat omat tarpeensa lasten edelle. Kukaan ei välittänyt eron jälkeen tarpeeksi meistä lapsista, vaan vanhemmat kokosivat oman elämänsä palasia ja etsivät sitä uutta rakkautta.



Lapsi menettää erossa perheensä ja usein voi menettää kotinsakin. Lapsen maailmassa tuo on iso asia, koko siihen astinen maailma muuttuu.



Voi olla että eron surussa ja järkytyksessä vähintään se toinen vanhempi ei kykene olemaan lapselle turvallinen aikuinen.



Ja mitä tulee jonkun viestiin jossa mietti että kun mies ei ole isä ollutkaan ja tuskin lapset häntä kaipaisivatkaan, niin kuinka väärässä voit ollakaan! Lapset voivat kaivata vanhenpaa joka tekee heille pahaakin, sillä lapsen tarve ja kaipaus vanhempaa kohtaan on suuri. Lapset ovat lojaaleja vanhempiaan kohtaan jopa viimeiseen asti, vaikka vanhempi olisi minkälainen tahansa.



Oletteko ikinä ajatelleet että se lapsi on täysin vanhemman armoilla? Se vanhemman päätös vaikuttaa lapsenkin elämään ja usein kauaskantoisin seurauksin.

on ihan tapauskohtaista kumpi on lapsen etu. Hyvin hoidettu ero, joka laukaisee vanhempien välisen tunnekylmyyden on lapselle eduksi. Tai kulissiliitto jossa molemmat pystyvät lämpimään, kunnioittavaan kanssakäymiseen ja jonkinlaiseen onneen- on lapsen etu. Perhemuodosta riippumatta lapsen laiminlyönti, tunnekylmyys ja ihmisten välinen kieroutunut kanssakäyminen on lapselle vahingoksi. Oli perhemuoto mikä hyvänsä lapsen tulee tuntea olonsa rakastetuksi ja turvalliseksi, nähdä aikuisten kohtelevan toisiaan kunnioittavasti ja saada nähdä vanhempiensa voivan edes kohtuulisesti, kokevan onnea ja iloa. Kaikkihan ei tapahdu vain vanhempien kesken, muitakin elämänalueita on. Kulissiperheen lapsena sain ihmisten välisistä suhteitsa ja rakkaudesta todella omituisen kuvan, ei tullut mitään käsitystä siitä lämmöstä jota ihmisten välillä voisi olla tai kunnioituksesta. Ja siitä olen maksanut omassa liitossani. ja siitä maksavat vielä lapsenikin. Ei ole mitään minäminäminä- ajattelua se että haluaa voida hyvin. lapset kärisvät kun vanehmmat voivat huonosti. Hyvinvointia ei voi lapsille esittää, iloa ja mielenrauhaa ei voi määräänsä enempää teeskennellä. Lapset vaistoavat asioiden oikean laidan ja menevät aivan sekaisin kun omat vaistot kertovat yhtä ja kulissiperheen tekopirteät aikuiset teeskentelevät toista. Se on sairainta ja vahingollisinta mitä olla voi.

lapset saavat kamalan parisuhdemallin huonosta suhteesta, kellään kulissisuhteessa elävällä tuskin normaalia mallia on antaa.



Me erosimme ja nyt viikko/viikko-systeemillä mennään, en sano että helppoa tämäkään, mutta lapsien ei tarvitse vanhempien tappelua katsoa. Nyt ollaan hyvissä väleissä ja vietetään lapsien synttärit yhdessä jne :)

Se oli sun usko, so what. Mitäköhän omat lapsesi ajattelevat? Tuskin on uskonasia. Kumpikohan lapselle tärkeämpää, oma isä ja äiti samankaton alla, normaali lapsuus vai "usko" avioliittoon ja rakkauteen?

Olen jo aikuinen, rikkinäisen perheeen lapsi, lähes keskiiässä..huh! Yksin olen vielä, kärsin todella paljon vanhempieni vaikeasta suhtesta. Turvattomuus ja pelko olivat jatkuvasti läsnä. Vanhempani vain asuivat yhdessä jatkuvasti riidellen. Voin sanoa että se hajoitti minut täysin. Sirpaleista ei ehyttä saa, vaikka olisi minkälainen auttaja, Jumalakin. Epätoivoisena ajauduin sitten itsekin kauheaan "seurustelusuhteeseen", josta yhä rikkinäisempänä juuri ja juuri hengissä selvisin. Mutta onneksi on Jumalan armo ja rauha. Rauhaa ei kodissani ollut. Ero olisi mielestäni ollut heillekin parempi, mutta nyt en enää todellakaan tiedä enkä ymmärrä vieläkään, ihmettelen vain kun vanhemmat ovat yhdessä ja välillä epäilen, että minä vain kuvittelen tai itse olen kaikkeen syyllinen, vaikka järjellä tiedän ettei se niin voi olla, tunnemaailma kun hajoaa siitä on leikki kaukana.. Minun on hyvin vaikeaa ajatellakaan meneväni naimisiin, se tuntuu pelottavalta ja en tahdo uskoa, että kukaan muukaan on onnellinen parisuhteessa, vapaus, se tuntuu olevan minulla kaikki kaikessa. Pelkään, että parisuhde aina hajoaa. Jo ihastuminenkin saa minut kriisin partaalle..

En tiedä onko meillä kulissiliitto vai onko tämä ihan normaalia yhteiselämää. Emme juuri miehen kanssa keskustele tai tee mitään yhdessä. Perheen kesken teemme juttuja tosin. Lapset hoidan minä, mies hoitaa työnsä ja tekee omia juttujaan. Välillä on kausia että olen todella onneton ja yksinäinen, välillä taas yritän elää niin hyvää elämää kun se näissä olosuhteissa on mahdollista. Minulla on kuitenkin monet asiat kunnossa: on koti, työ, ihanat lapset, ystäviä, sukulaisia, harrastukset, terveys jne. Ainoa mitä minulla ei ole on se että joku ihminen olisi minusta kiinnostunut henkisesti/fyysisesti/seksuaalisesti. Rakastan miestäni enkä jotenkin vaan osaa kuvitella että olisin kenenkään toisen kanssa mutta satuttaahan se kun mies ei siis minusta ole millään noista tavoista kiinnostunut. Välillä tuntuu siltä että olen tämän elämäni täysin sössinyt mutta sitten taas monet asiat ovat hyvin.

Ei meillä enää olla rakastuineita ja kävellä käsikädessä romanttisesti ja pussailla uima-altaissa.

Ollaan toisten parhaita kavereita ja viihdymme perheenä yhdessä. Harvoin edes riidellään ja toisia osapuolia ei ole.

Liekö lapset nyt kärsivät kun emme halaile ja kähmi ja ole tulisen rakastuneita 15 vuoden avioliiton jälkeen.

kulissiavioliiton määrittelyllä. Sellainen kulissi, josta iltalehden jutussa puhuttiin, ei välttämättä kätke taakseen mitään suurta tuskaa vaan on pikemminkin sama mitä ennenvanhaan kutsuttiin järkiavioliitoksi. Eli naimisissa ollaan koska se on järjellä ajatellen paras vaihtoehto, vaikka ei tunteen tasolla olekaan täysin tyydyttävä.

Meillä on tuollainen suhde, mutta ei meidän ilmapiiri ole mitenkään jäätävä eikä kummallakaan ole rinnakkaissuhteita. Jutellaan asioista, löhötään yhdessä tv:n ääressä, käydään koko perhe reissuilla yms. Mutta me miehen kanssa emme rakasta toisiamme romanttisesti, se on kuollut aikoja sitten. Ero olisi paljon hankalampi vaihtoehto kuin tämä nykyinen, sekä lapsille että aikuisille. Otan sen riskin että lapset eivät näe äidin ja isän koskaan suutelevan toisiaan mieluummin kuin pakotan heidän kahden kodin elämään ja ihmettelemään, miksi vanhemmat erosivat.

itse en ikinä suostuisi elämään kulissiliittoa edes lasten takia.

Koska, minulla on oikeus olla onnellinen, miehellä on oikeus olla onnellinen ja lapsilla on oikeus onnellisiin vanhempiin.

Mitä järkeä on teeskennellä ja valehdella lapsille räikeästi.. isillä ja äidillä on kaikki hyvin... Minä en valehtele lapsilleni, väitän olevani hyvä äiti ja ex-mieheni hyvä isä, yhdessä olemme lapsillemme vanhempia vaikka asummekin eri osoitteissa.

Sellainen kulissi, josta iltalehden jutussa puhuttiin, ei välttämättä kätke taakseen mitään suurta tuskaa vaan on pikemminkin sama mitä ennenvanhaan kutsuttiin järkiavioliitoksi. Eli naimisissa ollaan koska se on järjellä ajatellen paras vaihtoehto, vaikka ei tunteen tasolla olekaan täysin tyydyttävä. Meillä on tuollainen suhde, mutta ei meidän ilmapiiri ole mitenkään jäätävä eikä kummallakaan ole rinnakkaissuhteita. Jutellaan asioista, löhötään yhdessä tv:n ääressä, käydään koko perhe reissuilla yms. Mutta me miehen kanssa emme rakasta toisiamme romanttisesti, se on kuollut aikoja sitten. Ero olisi paljon hankalampi vaihtoehto kuin tämä nykyinen, sekä lapsille että aikuisille. Otan sen riskin että lapset eivät näe äidin ja isän koskaan suutelevan toisiaan mieluummin kuin pakotan heidän kahden kodin elämään ja ihmettelemään, miksi vanhemmat erosivat.

täysin samaa mieltä tämän kirjoittajan kanssa!

myös nämä uutta rakkautta etsivät eronneet.



Muutama jamppa käy kokeilemassa ja sitten löytyy se ihku pena, kenen kans muutetaan yhteen.



Arki tulee siihenkin suhteeseen, mutta nyt ei kehdata enää erota, koska on suurella kohulla lädhdetty kulissiliitosta hakemaan oikeaa rakkautta.



Nyt voi pahoin lapset ja rakkauden etsijä.



Tämähän se sitten on hyvä elämä.

että lasten kannalta on parempi erota. Eron myrskyt ja kriisit sentään loppuvat joskus ja elämä asettuu uusiin uomiin. Kulissiliiton kireys ja teeskentely ja myrkyllinen ilmapiiri vain jatkuu ja jatkuu.

Myös minä olen joutunut pohtimaan tätä kulissiliittoasiaa. Mies on hyvä isä ja muuten asiallinen mutta omalta isältään on oppinut sellaisen todella ärsyttävän tavan arvostella naisia. On myös valitettavan usein todella kiukkuinen ja kärttyinen (varmaan masentunut) mutta ei hae apua. Keskusteluyhteys meillä on mutta se on vähän huono, vakavista asioista tulee heti riita koska miehen mielestä kaikki vika on minussa.



Mutta. Arki sujuu, ei koskaan huudeta eikä riidellä sillä tavalla. Mies saattaa kettuilla ja vinoilla ja joskus väsyneenä sanon jotain takas mutta nykyään pyrin olemaan kommentoimatta jolloin mieskin nopeammin lopettaa sen. Lapsi (9v) tietää kyllä nämä kuviot, saattaa sanoa isäänsä "ilkeäksi ja kärttyiseksi" ja on sitä mieltä, että "iskä ei tykkää susta." Olen selittänyt lapselle, että kyllä se iskä tykkää omalla laillaan mutta ei osaa näyttää sitä. Olen myös selittänyt kuinka sillä lailla ei saisi käyttäytyä toista kohtaan kun mitä hänen isänsä käyttäytyy (siis silloin kun on joku tilanne esim. mies haukkuu mua jostain mistä ei tarttis)ja että toista ihmistä pitäisi arvostaa.



On vaikea sanoa olisiko lapselle parempi sitten elää kahdessa kodissa vai tässä yhdessä. Nimittäin mies on jo nyt niin masentuneen oloinen, että yksin jäätyään voisi masentua vielä lisää. Mulla taas ei taloudelliset resurssit varmaankaan riittäisi. Tykkään asua täällä missä nyt asutaan, ei kiinnosta yhtään mikään kerrostalokaksio ja yh- status. Nyt on kahden ihmisen rahat matkustella ym.



Lisäksi on kuitenkin mukavaa, että on joku. Mistä sitä tietää millaiseen happeen sitä itse menisi kun yhtäkkiä oliskin yksin? En mä näe mitään syytä miksi ero olisi parempi vaihtoehto kenellekään meistä kolmesta. Jos joskus tapaan jonkun jonka vuoksi lähteä niin sitten asia menee uudelleen harkintaan. Jos en tapaa niin pysyn tässä.

Meillä järkiavioliitto jossa tunnekylmyyttä toisinaan. Kaikki koskettelu puuttuu, samoin kehut ja muu lämpö. Ei riidelläkään kyllä, meno on tasaista. Kaikin puolin tämä kannattaa. Pahinta on se, että minä kaipaan ihan mielettömästi rinnalleni miestä joka haluaa minua, joka haluaa koskettaa ja halata. Mutta kun en voi tietää löytyykö sellaista ikinä enkä halua rikkoa lapsilta kotia vain siksi, että MINÄ saattaisin löytää jonkun. Uskon ja toivon, että se oikea löytyy avioliitossa ollessanikin jos löytyy. Näitäkin tarinoita on lähipiirissä useampia.

Kumpikohan lapselle tärkeämpää, oma isä ja äiti samankaton alla, normaali lapsuus vai "usko" avioliittoon ja rakkauteen?

Omat vanhempani älysivät erota vasta ollessani 25-vuotias ja asuttuani omillani jo 7 v. Kenellekään en toivo kasvamista samanlaisessa hyisessä kodissa, jossa hyssytellään isän väkivallattomia raivokohtauksia (loputonta karjuntaa, ilkeilyä, tavaroiden hajottamista ym mikä kaikki on lapsista hyvinkin pelottavaa) ja kiskotaan viikonloput viinaa, ei puhuta koskaan mistään ja istutaan illat lähes täysin mykkinä tv:n edessä. Vanhempia oli kyllä kaksi läsnä. Mutta kiitos tämän lapsuuteni en ole kyennyt reilun kolmenkympin ikään mennessä löytämään pysyvää suhdetta, koska en luota ihmisin ja käsitykseni parisuhteesta ylipäätään on hyvin negatiivinen, vaikka sellaisesta haaveilenkin. Välit vanhempiini eivät myöskään ole kunnossa, isä jatkaa satunnaisesti käyttäytymistä kuin murrosikäinen kakara, mikä ei riitä korvaamaan sitä että on yleensä nykyisin hyvinkin mukava (ne pari tuntia kerran parissa kuussa kun nähdään).

älkää ajatelko, että lapset olisivat tyhmiä. Kyllä lapsi vaistoaa ja kulississa elävänä saa kyllä kieroutuneen kuvan perhe-elämästä.

Täysin samaa mieltä.Ja mikä ihmeen luulo ihmisillä on että miehiä ramppaa jos olet yh?Kyllä mulla ainakin järki kulkee edelleen ja en todellakaan miehiä raahaa lapsille näytille.Miks pitäisi?Ja toi että äiti on leipäjonossa??Miksi ihmeessä??Meinaatko että kun ei ole miestä talossa niin ei ole rahaakaan.Kummasti mäkin pärjäsin kotona lasten kanssa pienimmällä mahdollisella rahalla ja ei edes tehnyt tiukkaa..ja nyt kun olen työelämässä takasin niin voimme jopa tehdä yhteisiä matkoja,miettikkää??

Mutta jokainen elää elämänsä niinkuin itse parhaaksi kokee ja kukaan ulkopuolinen ei voi toista tuomita koska todellista tietoa toisen elämästä ei ole

seuraten, että eroperheistä tulleet eroaa heti ekan tunnekylmyyden jälkeen. Se malli on opittu kotoa ja luullaan, että elmä on sitä, että koko ajan leiskuu ja sitten erotaan ja haetaan uusi, kenen kanssa leiskuu.



Ne taas ei eroa, jotka ovat normaalista perheestä, missä ollaan välillä väsyneitä ja riidellään ja sovitaan ja eletään eri vaiheita. He ymmärtävät sen, että pikkulapsiaika on raskas kun työ vie energiaa ja lapset ja yleensä velkaakin on. Elämä helpottaa ja parilla jää enemmän aikaa toisilleen ja suhde taas muuttuu. He ovat oppineet sen mallin kotoaan.

Ei miehesi ainakaan muutu, jos et itse myös muutu. Suhteen eteen täytyy tehdä töitä ja miehesi ei tiedä sinun ajatuksiasi, jos et niistä hänelle kerro. Oletko varma, että rakkaus tosiaan on kadonnut? Kuulostaa enemmän, että puheyhteys on väliltänne kadonnut. Puhukaa keskenänne ja kerro miehellesi tuntemuksistasi. Pienen vaivan jälkeen suhteesi voikin olla juuri sitä mitä haluat!