Varhainen päivähoito hyväksi lapsille

Ja panehan lähde esiin. Lienee itse asiassa sama tutkimus, josta Ruotsissa kohistiin muutama vuosi sitten. Siinä oli tutkittu siis 80-luvulla päiväkodissa olleita tenavia ja otos oli hurjan suppea.



Ei kerro mitään suomalaisesta päiväkodista vuonna 2009, jolloin yksi hoitaja saattaa ahtaissa tiloissa vastata pahimmillaan koko parinkymmenen lapsen katraasta ison osan päivästä!

Ja nykyään on koulutetumpia vanhempia kuin ennen kotihoitamassa lapsiaan. Katsotaan, että mitä tilastot näyttävät 20-25 v kuluttua. Entä onko menestys työelämässä kestävää?

Missä linkki?



Eli 25 vuotta sitten olleet 8 vuotiaita? 70-luvulla menneet päivähoitoon 1-vuotiaina. Aivan eri kuin tänä päivänä.

menestys periytyy (myös raha) ja menestyneet eivät kerkiä olemaan niin pitkään kotona lasten kanssa. Työtön alkoholistiäiti kotona ei ole mikään lottovoitto lapselle.

Onnellisuus on hankala mitattava. Ei onnellisuutta tuo pelkästään se onko kotona äidin kanssa vai aloittaako tarhassa.



Pointti onneen minusta on se että lapsella on hyvä olla ja tuntee onnelliseksi olonsa (kotona tai hoidossa).

Minusta on väärin sanottu että mt- potilaan lapsi voittaa tarhassaolosta, mutta työssäkäyvän (tai kotona vauvan kanssa olevan äidin) hoidon tarve tekee lapselle hallaa.



Lapset on ihmisiä, siinä missä sinä ja minä. Jos lapsi on hoidossa, se ei ole yksin mikään pelastus/tuomio. Pitää ajatella kokonaisuutta ja koti on suuressa avainsanassa -jos kotona ei lapsen kanssa olla ja lapsi on jossain taustalla niin eihän se hyvä ole.

Laumassa tarhassa ainakin oppii toimimaan toisten kanssa. Eikä se ole pahasta. Varmasti se on hyvä asia.



Ja osin minusta on ymmärretävää että jos lapsella on kotona olot joissa ei leikitetä, askarrella, ei tueta kasvussa niin sitä saa sitten hoidossa.



Tunnen läheltä eräänkin mamman jonka lapsi voittaisi tarhalla paljon, koska hän ei saa äidiltään riittävästi tukea kasvuun. Ei se että on äiti ja kotona löhöömässä (odottaa miestä hoitamaan lapsia tulevan töistä) tee lapsen elämästä onnellista.



Asiat ei ole musta-valkosia. Ei koulutettu vanhempi tee lapsensa elämästä välttämättä onnellisuutta, monesti saattaa jopa vaatia liikaa, ei osallistu..

Johan tässä justiin luettiin niistä bedofiilivanhemmista, koulutettuja paskoja.

menestys periytyy (myös raha) ja menestyneet eivät kerkiä olemaan niin pitkään kotona lasten kanssa. Työtön alkoholistiäiti kotona ei ole mikään lottovoitto lapselle.

Itse olen poikkeus tähän "sääntöön", en ole koskaan ollut päivähoidossa (vanhemmat maanviljelijöitä, eivät alkoholisteja), mutta olen mielestäni kohtuullisen hyvin menestynyt. Koulutukseni on hyvä, olen sosiaalinen ja olen tyytyväinen palkkaani/asuntoomme/työpaikkaani/elämääni yleensä.

Lapsemme menee kyllä hoitoon noin 15 kk:n ikäisenä, mutta yritämme keksiä jotain muuta ratkaisua kuin täpötäysi päiväkoti.

Kyllä lapsen kehityksen ammattilaiset ovat aika yksimielisiä siitä, että tuo on ihan höpöhöpöä. Kyllä tutkimukset näyttävät ihan toisenlaisen todellisuuden.



Jos tuo on siteeraus siitä ruotsalaistutkimuksesta, siinä päivähoito tarkoitti osa-aikaista perhepäivähoitotyyppistä hoitoa (ryhmäkoon, hoitajakontaktin + hoitoajan suhteen) 70-luvun ruotsissa, mikä ei ole missään nimessä verrattavissa nykyisiin päivähoitokäytänteisiin. Kyseessä taisi vielä muutenkin olla sosioekonomisesti parempiosaisten lasten painottuminen tutkimuksessa.



Nykyisin esim, keltikangas-järvisen tutkimusryhmä on todennut, että nykyisenmuotoinen päivähoito rasittaa erityisesti tiettyjen temperamenttipiirteitä omaavia lapsia siinä määrin, että se uhkaa jopa hyvän stressivasteen muodostumista. Siten monille lapsille paras menestystekijä elämässä olisi olla kotona ainakin varhaisimmat ikävuodet (siis ainakin ne kolme ensimmäistä vuotta?), sillä stressivaste tulee olemaan yksi keskeisimmistä tekijöistä, joka erottelee ihmisen jatkossa menestyjiin ja häviäjiin.



Siksi pienille lapsille suositellaan perhepäivähoitoa, ei päiväkotia.

Olen ollut päivähoidossa 3 kk iästä lähiten. Miksi en ole menestynyt ja elämässäni onnellinen?!

ei voida hoitaa kotona. Perhepäivähoito ei varmaan eroa paljoakaan lapsen kotihoidosta stressitekijänä, jos lapsen hoitopäivät ovat kohtuullisen mittaisia ja hoitaja on lämmin ja osaa vastata lapsen (tunne) tarpeisiin.

mielletään menestyneeksi ihan tutkijoidenkin näkökulmasta ;)



Kysehän on juuri siitä, millaiset elämän alun eväät, arvot ja lähtökohdat haluamme lapsillemme tarjota. Itse pidän onnistuneen lapsuuden merkkinä jotain muuta kuin maallista mammonaa ja korkea-arvoisaa työpaikkaa. Tietenkään ne kaksi eivät sulje toisiaan pois, mutta se, että on menestynyt työelämässä tai materialistisesta näkökulmasta, ei kerro mitään siitä millaisia traumoja ja henkisiä solmuja ihminen kantaa mukanaan. Oikeastaan lienee jopa aika yleistä, että ihminen, joka uppoutuu täysin työhönsä ja kaikkeen ulkoiseen, kärsii jonkinlaisesta sisäisestä tyhjyydestä ja täyttää sitä tyhjiötä noilla em. asioilla.

Ylemmissö johtotehtävissä toimii keskimääräistä enemmän narsistisen luonnevaurion omaavia ihmisiä.

joten menestys työelämässä ja suuret tulot eivät vielä kerro koko totuutta ihmisen hyvinvoinnista.



Tosin on niinkin, että kyky kouluttautua ja työkyky vaativat riittävää psyykkistä hyvinvointia tai niistä ei tule mitään.



Menestymisen mittarit ovat ehkä vähän puutteelliset tuossa tutkimuksessa.

Omasta ikäluokastani (70-luku) lähes kaikki on viety hoitoon alle yksivuoitaina, ja ennen pitkää ä-lomaa jopa kolmekuisena. Tuon logiikan mukaan meidän pitäis kaikkien olla todella hienosti menestyneitä verrttuna niiden maiden kolmekympiisiin, jotka on olleet suureksi osaksi kotona hoidettuja (kuten Saksa, Hollanti, Sveitsi). Ollaankohan?!