Miksi sinusta kulissiavioliitto on parempi kuin ero?

Tunnen ihan samoin kuin se, joka kirjoitti, ettei kestä nähdä rakastuneita pareja. Minä taistelen yksinäisyyden kanssa alinomaa. Näin aivan ihanat kynttilälyhdyt, jotka olivat sisustusliikkeen makuuhuonelavastuksessa sängyn molemmin puolin. Mutta, mitä meille sellaisia hankkimaan, olemme sängyssä vain nukkumassa, mahdollisimman kaukana toisistamme. Lapsen muskarissa näin, kun kaksilapsisen perheen vanhemmat jutustelivat ja sopivat käytännön asioista niin mukavasti - näyttivät jakavan vanhemmuutta. Kadulla näin naapurin parin, jolla yksi 6-vuotias lapsi, kävelevän käsi kädessä töistä kotiin. Arghhh! Ja kun joulua mietin... rakastan joulua, mutta pelkään sitä tyhjyyttä ja vielä yksinäisempää tunnetta kuin arkena. Ja kyllä, minun puoleltani ei ole muuta tehtävissä kuin sopeutua. Mieheni tuskin muuttuu rakastavaksi aviomieheksi, minulle.

Isä ja äiti aina niin kohteliaita ja hymyileviä.

Kerran yökylässä ollessani kuuntelin salaa kun he puhuivat. Miehellä vuosia jo ollut muita naisia, liihotteli ympäri Suomea työn merkeissä ja yksi lapsikin pohjoisessa. Kaverin äiti tiesi kaiken ja antoi olla. Tarkemmin kun rupesin heitä katsomaan tämän jälkeen, huomasin kyllä kylmyyden heidän välillään.

Otin kerran puheeksi kaverin kanssa asian. Hän tiesi myös ja sanoi että faija on huoripukki.



Nyt vanhempana kaveri on ollut jo kolme kertaa naimisissa ja kaksi lasta eri miesten kanssa. Hän ei vaan osaa perhe-elämää elää, ja nyt asuu itse kulissiliitossa, karmeaa.

jos puhutaan siitä, miten avoimesti vanhemmat näyttävät tunteitaan toisiaan kohtaan lasten läsnäollessa. Itse 70-luvun lapsena en muista nähneeni koskaan vanhempieni suutelevan tai halailevan /istuvan sylikkäin. Moni muukin ikätoverini on kertonut samaa. Pikemminkin olisi ollut kiusallista nähdä noin tapahtuvan.

miten joskus ennenvanhaan on eletty. Ei siinä varmaan iskä ja äiti paljoa pussailleet lasten nähden yms ja isä oli muutenkin etäinen lapsille monesti.

Lapset (ainakaan pienet) eivät todellakaan osaa analysoida tai aistia vanhempiensa suhteen laatua tai viileysastetta, pienet lapset ovat itsekeskeisiä ja jos heidän vanhempansa eroavat, he ovat sitä mieltä että se on heidän vikansa, sillä he ajattelevat asiat minä-lähtöisesti. Lapset tarvitsevat ehjää perhettä, "omaa laumaansa", ja kaikki muut väitteet että parempi erota, jos ei vanhemmat rakasta toisiaan, ovat pelkkää potaskaa. Lapsen näkökulmasta kaksi vanhempaa saman katon alla on aina parempi (paitsi tietysti nämä poikkeustilanteet, väkivalta ym., joita en tarkoita).

kulissiliitto ei koskaan ole hyvä, se on ihmisten aliarvioimista

olla erossa lapsistani, jos ero tulee. Että mielummin uhraatte oman elämän ja pahimmassa tapauksessa myös lasten elämän olemalla liitossa jossa ei ole mitään. En ymmärrä tollasta ajattelua. Sit ku lapset on isoja niin mitä teille jää? Paskaa ku olisitte voinu saada ihan oikean suhteen. Ok, lapset kärsii erosta, mutta jos ne saa olla molempien vanhempien kanssa eron jälkeen niin EI NE KUOLE ja tottuvat kyllä hyvinkin nopeesti tilanteeseen. Kukaan ei halua vanhempia jotka ei välitä toisistaan, se on kauheeta katottavaa.

joidenkin elävän sellaista?



On ihan normaalia että välillä on huonompia aikoja...

erota ja antaa lapsia isälleen edes puoleksi päiväksi, koska tiedän ettei pysty heistä yksin huolehtimaan.



en myöskään usko että löytäisin mitään uutta suhdetta vaikka eroaisimme, koska en sellaista olisi hakemassa.



toisille elämän sisältö voi olla muutakin kuin parisuhde. mulle on aina ollut, vaikka olenkin pitkään ollut parisuhteessa ja avioliitossa (15 v). lapset saavat olla elämässäni etusijalla kun ovat pieniä. kun he vähän kasvavat, saan enemmän aikaa omille töille, harrastuksille, ystäville, sukulaisille. elämä on täyttä ja mielekästä olinpa naimisissa tai en. sen sijaan olen ihan varma että juuri meidän perheessä eroaminen olisi huono juttu meille kaikille.



sen sijaan miehelleni lapset eivät koskaan tule olemaan etusijalla, eikä hän yksinkertaisesti osaa huolehtia heistä, eikä pysty olemaan pitkiä aikoja (esim kokonaisen päivän) heidän kanssaan. mutta hän tarjoaa perheellemme elannon ja kodin, ihan hyvät sellaiset. se riittää mulle, ja lapsille taas on tärkeää nähdä isää usein ja olla hetki hänen kanssaan. näinä hetkinä mies jaksaa olla rakastava ja hellä isä, enkä haluaisi sitä lapsilta viedä.



avioliittomme toki on kulissi siinä mielessä että meillä ei ole nyt ainakaan tällä hetkellä rakkaussuhdetta toisiimme. en tiedä onko miehellä syrjähyppyjä enkä välitä. itsekin voisin sellaista harkita jos tuntisin tarvetta tai halua moiseen. mutta ei ole tullut kohdalle. lapsemme ovat onnellisia ja tasapainoisia. itse olen kasvanut samanlaisessa perheessä, jossa vanhemmilla oli hyviä ja huonoja aikoja. huonot ajat saattoivat kestää jopa vuosia, mutta kun ajattelee niin että avioliitto on enemmän kuin se parisuhde, niin pääsee jo pitkälle. siksipä vanhempani ovat edelleen yhdessä ja ovat oikein onnellisia. niin minäkin.

Minusta vaikuttaa, että sovitte hyvin toisillenne, täydennätte toisianne.

Ei kaikilla ihmisillä voi eikä tarvitse olla suurta tarvetta romanttiseen ikuiseen tunnekuohuiseen rakkauteen. Itse asiassa uskon, että hieman maanläheisempi suhde, jossa palaset on kohdillaan noin muuten, on lapsille terveempi kasvualusta kuin iskän ja äidin himokas suhde, jossa keskitytään lähinnä vanhempien väliseen kuherteluun.

Kulissiliitto on minusta sellaista, missä taustalla on jotain vakavampaa - vanhemmat esim. ihan todella vihaavat toisiaan mutta ympäristölle näyttelevät muuta. Tai sitten on esim. väkivaltaa, josta ei kerrota muille. Te ette salaa mitään, ette elä kulissiliitossa!

erota ja antaa lapsia isälleen edes puoleksi päiväksi, koska tiedän ettei pysty heistä yksin huolehtimaan. en myöskään usko että löytäisin mitään uutta suhdetta vaikka eroaisimme, koska en sellaista olisi hakemassa. toisille elämän sisältö voi olla muutakin kuin parisuhde. mulle on aina ollut, vaikka olenkin pitkään ollut parisuhteessa ja avioliitossa (15 v). lapset saavat olla elämässäni etusijalla kun ovat pieniä. kun he vähän kasvavat, saan enemmän aikaa omille töille, harrastuksille, ystäville, sukulaisille. elämä on täyttä ja mielekästä olinpa naimisissa tai en. sen sijaan olen ihan varma että juuri meidän perheessä eroaminen olisi huono juttu meille kaikille. sen sijaan miehelleni lapset eivät koskaan tule olemaan etusijalla, eikä hän yksinkertaisesti osaa huolehtia heistä, eikä pysty olemaan pitkiä aikoja (esim kokonaisen päivän) heidän kanssaan. mutta hän tarjoaa perheellemme elannon ja kodin, ihan hyvät sellaiset. se riittää mulle, ja lapsille taas on tärkeää nähdä isää usein ja olla hetki hänen kanssaan. näinä hetkinä mies jaksaa olla rakastava ja hellä isä, enkä haluaisi sitä lapsilta viedä. avioliittomme toki on kulissi siinä mielessä että meillä ei ole nyt ainakaan tällä hetkellä rakkaussuhdetta toisiimme. en tiedä onko miehellä syrjähyppyjä enkä välitä. itsekin voisin sellaista harkita jos tuntisin tarvetta tai halua moiseen. mutta ei ole tullut kohdalle. lapsemme ovat onnellisia ja tasapainoisia. itse olen kasvanut samanlaisessa perheessä, jossa vanhemmilla oli hyviä ja huonoja aikoja. huonot ajat saattoivat kestää jopa vuosia, mutta kun ajattelee niin että avioliitto on enemmän kuin se parisuhde, niin pääsee jo pitkälle. siksipä vanhempani ovat edelleen yhdessä ja ovat oikein onnellisia. niin minäkin.

Jos niillä peitellään vakavia ongelmia kuten väkivaltaa, niin tietenkin on parempi erota.

Mutta jos kyse on vain ihatuksen kipinän katoamisesta ja suhteen arkipäiväistymisestä, niin on todella lapsellista ja lyhytnäköistä erota ja lähteä etsimään "todellista onnea" muualta.

"Todellinen onni" kun erossa on usein aika karu.

Elleivät molemmat vanhemmat tienaa hyvin, elämä voi muuttua varsin erilaiseksi. Pelkästään se, että lasten yksi koti muuttuu nykyään usein kahdeksi, on syy, jota pitäisi harkita todella pitkään.

Voi olla, että toinen vanhempi (usein äiti) joutuu elämään lähes köyhyysrajalla, ja se heijastuu tietenkin myös lasten elämään.

Miehet alkoholisoituvat usein ja menettävät otteen elämästä, ellei uusi nainen ole valmiina emännöimässä uutta elämää.

Lapset saavat kenties jatkuvasti vaihtuvia äiti- ja isäpuolia jne. eivätkä vanhemmatkaan löydä onnea ja henkistä tasapainoa kuin ehkä vuosien päästä.

Kyllä minäkin ymmärrän sen, että erota kannattaa, jos vanhempien yhdessäolo on helvetillistiä, mutta jos arki rullaa mukavasti, ja lapsilla on turvallinen ja mukava olo, niin voi hyvin todennäköisesti olla viisaampaa jatkaa yhdessä.

Miten määrittelette kulissiavioliiton ja mistä tiedätte

joidenkin elävän sellaista?

On ihan normaalia että välillä on huonompia aikoja...

Luulen, että asialla on taas joku "toinen nainen" tai sellaiseksi haluava, joka ihmettelee, miksei hänen toivomansa mies jo vapaudu, vaan "elää kulissiavioliitossa".

Ei se mikään maailman ensimmäinen kerta olisi, jos jompikumpi puoliso rinnakkaissuhdetta, ja silti pariskunta jatkaa yhteistuumin yhdessäoloa elämänsä loppuun saakka.

Parisuhteessa täytyy aina tehdä kompromisseja, ja joskus asiat vain ovat niin, että ihmiset katsovat parhaimmaksi vaihtoehdoksi jatkaa yhdessä suurienkin vaikeuksien jälkeen. Ja ulkopuolisten on aina mahdotonta mennä sanomaan millaiset ovat jonkun pariskunnan todelliset tunteet ja ajatukset omaa kumppaniaan ja liittoaan kohtaan. VAIKKA pettävä puoliso valehtelisi jollekin hoidolleen, että oma puoliso on katala ja hän elää kulissiliitossa.

Todellisuus voi olla toinen, ja puoliso voi hyväksyä toisen "pimeän puolen" välttämättömänä osana yhteistä elämää ja oikeasti puolisoiden välistä rakkautta riittää silti, ja anteeksiantoa myös.

vanhempien välistä rakkaudettomuutta, vihaa yms, niin se on aika turhaa puuhaa. Lapset vaistoavat kaiken teennäisyyden, itsehillinnän alla piilevän aggression jne. Siksi on parempi erota. Vammoja erosta tulee niin aikuisille kuin lapsillekin, mutta elämä voi selkiytyä eron jälkeen ja tunneilmapiiri palautua normaaliksi.

Jos vanhemmat ovat hyvät (kämppä-)kaverit perhe-elämä voi toimia hyvinkin. Mutta silloin ei varmaan ole kyse kulissiliitosta?

Oma äitini lemppasi isäni pihalle vakavan alkoholismin vuoksi ja isä katosi elämästämme kokonaan. Siitä aiheutui monenlaista ikävää, mutta silti olen nyt aikuisena sitä mieltä, että isän alkoholismista ja kulissiliitosta olisi ollut isompaa vahinkoa meille lapsille.

Lisään vielä, että aikuisten marttyyrimainen kärsiminen lasten "tähden" ei ola aina hyvä juttu lapsille. Myös aikuisilla on oikeus olla onnellisia, vaikka se sitten merkitsisi perheen rikkomista.

ja siitä tulee vääränlaisia mielikuvia. Se on liian epämääräinen nykyään.



Mutta mutta..



Minä olen sitä mieltä, että jos parisuhde on "ihan ok" ja lapsilla on hyvä perhe, niin kannattaa taistella, jotta suhde pysyisi koossa! Erota ei kannata vastoinkäymisten edessä.



Sitten taas jos on jotain vakavia ongelmia, joihin ei terapioistakaan ole apua, narsismia, väkivaltaa, tai sitten jos tosiaan todella inhoaa sitä kumppaniaan, niin silloin on parempi erota.

köyhä. ei se niin ole!

ettei joudu äiti leipäjonoon ja isä heitteille ilman asuntoa

t. sivusta seurannut

kulissiavioliitossa,niin lapsi kärsii myös,kun näkee,että vanhempi onneton,ja näkee myös vääränlaista suhdemallia,joka voi olla ongelmana aikuisena,kun itse aloittaa parisuhteen,joka päättyy sitten sen takia eroon...

Itse en kannata kulissiavioliittoa,mutta en myöskään sitä,että jos väliaikaisesti menee keskenään vanhemmilla huonosti,että pitää heti erota.Jos kerran on toista rakastanut,niin pitää yrittää löytää se rakkaus uudestaan.

Itse olen eronnut,mutta johtuu siitä,että ex mieheni käytti henkistä väkivaltaa,ja liikaa alkoholia,ja lapset kärsivät siitä,ja halusivat että eroamme,kun vähän kasvoivat,pyysivät sitä,että jättäisin heidän isänsä,kun eivät jaksaneet enää isänsä käytöstä,joten heillä nyt paljon parempi elämä,uuden mieheni ja minun kanssa,he itse sen monesti sanoneet.Ero aina rankka,mutta ohimenevä vaihe,mutta lapselle vielä rankempi olla perheessä,jossa vanhemmista toinen kohtelee huonosti,tai josta puuttuu se keskenäinen rakkaus.

Itse toivon että tämä uusi avioliittoni kestää,keskenäisestä rakkaudesta ainakin uuden mieheni kanssa pidämme huolta,joten lapsetkin ovat onnellisia,kun on rakastavat vanhemmat,rakastamme toisiamme,sekä kaikkia lapsia.(Meillä myös yhteisiä lapsia kaksi)

Ja mikä on kulissin määritelmä? Ei seksiä yhdessä mutta muuten pystyvät elämään yhdessä?

Minusta yhdessä eläminen on se kriteeri, jos se sujuu niin ei ole mitään syytä hajoittaa perhettä.

Lapset (ainakaan pienet) eivät todellakaan osaa analysoida tai aistia vanhempiensa suhteen laatua tai viileysastetta, pienet lapset ovat itsekeskeisiä ja jos heidän vanhempansa eroavat, he ovat sitä mieltä että se on heidän vikansa, sillä he ajattelevat asiat minä-lähtöisesti. Lapset tarvitsevat ehjää perhettä, "omaa laumaansa", ja kaikki muut väitteet että parempi erota, jos ei vanhemmat rakasta toisiaan, ovat pelkkää potaskaa. Lapsen näkökulmasta kaksi vanhempaa saman katon alla on aina parempi (paitsi tietysti nämä poikkeustilanteet, väkivalta ym., joita en tarkoita).

Mieluummin vähän huonokin perhe kun ei perhettä ollenkaan. Kenenkäs ihmissuhteet nyt niin täydellisen avoisia aina olisivat. Jos ei parisuhteessa ole väkivaltaa yms. vakavia asioita, niin ei lapset kärsi vanhempien viileähköistäkään väleistä.

Näin vasta lapsuuden kaveriani,ja tuli puhe,kun hänen vanhemmat erosivat vastakun hän oli parikymppinen,ja kaverini ei halua lapsia,niin miksi.Hän kohta 40v,ja elää hyvässä parisuhteessa,elänyt 15v,mutta lapsia ei halua.

Hän sanoi,että kärsi vanhempiensa kulissiavioliitosta.Että olisi toivonut,että hänen äitinsä olisi eronnut,kun hän oli vielä lapsi.Kaippa hän nyt pelkää,jos saisi lapsen,että hyvä parisuhde muuttuisi kulissiavioliitoksi,josta jo lapsena kärsi...

Mutta entäs jos sen kaverisi äiti olisi kärsinyt erosta enemmän? Eikö hänellä ollutkaan oikeutta päättää omasta elämästään?

Ja sen minä ainakin lasken huijaukseksi, sillä eikös parisuhteen pitäisi perustua rakkaudelle. Olisi aivan kauheaa, että lapseni oppisivat parisuhteesta ja elämästä sen mallin, että pitää tyytyä vaan olemaan ihmisen kanssa jota ei rakasta.



Ja lapset eivät todellakaan ole tyhmiä, he kyllä huomaavat jos vanhemmilta puuttuu keskenäinen rakkaus. Viimeistään siinä vaiheessa kun näkevät aitoa rakkautta kavereiden luona. Kuka haluaa,että omien valintojen takia lapsi ei ehkä koskaan opi rakastamaan?



No onneksi tuota tilannetta ei meillä ole...ainakaan vielä!

Itse ajattelin että mieluummin kaksi ehjää kotia kuin yksi rikkinäinen. Meidän välillämme ei ollut rakkautta ja ajattelin että lapsi kärsisi liikaa jos jäisimme. Lapsi oppii nyt paremmin minkälainen on rakastava parisuhde kuin silloin jos olisin jäänyt kituuttamaan miehen kanssa jota kohtaan minulla ei ole mitään tunteita.

Entinen on nyt siis uudessa parisuhteessa ja he ovat menossa naimisiin. Rakastavat selvästi toisiaan ja entinenkin myönsi että näin on parempi.

Itse viihdyn nyt sinkkuna. Ja voin myöntää että olisin pettänyt entistäni jos olisin siihen suhteeseen jäänyt. Me emme halailleet tai suukotelleet. Seksiä harrastimme, mutta ainakin minun osalta se oli lähinnä "velvollisuus", kuin nautinto.

Toisekseen on parempi nyt että olen sinkku, koska saan mietittyä asioita paremmin. Ja nyt tarkoitan että saan omat asiani kuntoon. Minulla on ollut masennustaustaa, enkä ollut entisen kanssa onnellinen. Olin ahdistunut ja pelkäsin koko ajan että se ahdistus muuttuisi masennukseksi. Enää ei muuten ahdista. Olen ensimmäistä kertaa moneen vuoteen onnellinen ja lapseni huomaa sen.

Olisihan noita ottajia, mutta minulle suhteen aika ei ole vielä. Keskityn lapseeni ja töihini, elämäni rakkaus saa odottaa. =)

Oho. Tuli vähän aiheen vierestä, mutta toivottavasti tämäkin näkökulmani tuli esille.