Hämmentävimmät AV:lta oppimasi asiat
Mulla ainakin seuraavat, etenkin hygieniaan liittyvät asiat:
- Naiset, joilla on roskis vessassa ovat laiskoja ja epähygieenisiä
- Ihmiset, jotka eivät silitä vaatteitaan, ovat siivottomia.
- Lapset, joiden vaatteita ei silitetä, eivät pääse syliin päiväkodissa, koska työntekijöitä oksettaa silittämättömät vaatteet.
- Emätin kuuluu kuurata sisäpuolelta.
- Tamponit ja kondomit kuuluu vetää pöntöstä. On epähygieenistä jemmailla niitä roskiksissa.
- Toisten ihmisten lapset ovat inhottavia, omat ainoita siedettäviä.
Mitä mielenkiintoista sinä olet oppinut AV:lla?
Kommentit (396)
-Maailmassa näyttää av-palstan perusteella olevan valtavasti lapsia, jotka suorastaan inhoavat herkkuja ja jättävät ne esimerkiksi synttärikutsuilla väliin. Tämä johtuu siitä, että äiti (av-mamma) on kasvattanut lapset nauttimaan terveellisistä herkuista. Lapsi synttäreilläkin pyytää dippikasviksia ja kotona välipalaksi terveyspatukoita, koska niissä on vitamiinit ja hivenaineet juuri sopivassa balanssissa.
-Maailmassa on paljon lapsia, jotka eivät kuuntele vulgäärejä lastenlauluja, vaan äitinsä esimerkin mukaisesti klassista musiikkia.
-Arttu Wiskari on paska juntti, mutta Lauri Tähkä on korkeakulttuuria, koska Lauri filosofoi, että ei se oo päivästä eikä toisestakaan kii. Se on niin ihanan syvällisesti sanottu. Lauri on nero.
-Kun äiti kieltää lasta pomppimasta sängyllä, äiti on johdonmukainen ja jämpti kasvattaja. Kun äitipuoli kieltää lasta pomppimasta sängyllä, äitipuoli on natsi eikä ymmärrä lapsen kasvattamisesta mitään.
-Kun perheen äiti löytää sivusuhteen ja jättää miehensä tämän sivusuhteen takia, se on terveeksi äidille ja ihan ymmärrettävää. Lapsetkin ovat onnellisia, kun äiti ottaa heidät mukaansa toiselle paikkakunnalle uuteen suhteeseen. Lapsetkin voivat hyvin, kun äiti puhkeaa naiseuden kukkaan.
-Kun perheen isä löytää sivusuhteen ja jättää vaimonsa tämän sivusuhteen takia, on isä sika ja hullu ja munansa perässä juoksija. Isä ei ymmärrä mitä menetti vaimossa. Uusi nainen on huora, lumppu, perheenrikkoja ja lutka. Tälle ei koskaan saa näyttää lapsia ja äidillä on oikeus kertoa lapsille, että isän uusi on pelottava ja julma ihminen, joka voi vaikka tuhota lasten mielenterveyden.
-Kun mies on akateeminen, on vaimokin akateeminen, vaikka olisi esimerkiksi lähihoitaja
-Ainoa oikea asumismuoto on pakettitalossa Espoossa lähiössä.
-Kaikki rintamamiestalot ovat homeessa
-Kouluttamaton teiniäiti on tyhmä, koska se on kouluttamaton. Kouluttamaton nelikymppinen äiti on viisas, koska se on nelikymppinen äiti
-Kalustesuunnittelun multihuipentuma on Ikean lastulevykaappi.
-Kaikki mielenterveysongelmat tarkoittavat sitä, että niistä kärsijä on potentiaalinen kirvesmurhaaja. Tältä pitää ihan varmuudeksi ottaa lapset pois.
-Sijaisvanhemmat eivät tienaa sijaislapsilla, paitsi kieroakin kierompi Anneli Auerin veli, joka haluaa mustamaalata viatonta siskoaan sijaisvanhemman saamien rahojen takia. Kukaan muu, paitsi Annelin veli, ei tienaa sijaislapsilla yhtään mitään. Annelin veli on sydämetön paska ja Anneli syytön, koska on nainen ja äiti.
-Vaikka ei tietäisi, mitä termi "white trash" tarkoittaa, voi silti kertoa, ketkä siihen luokkaan kuuluvat.
-Ydinperheessä kasvaa terveet lapset. Ydinperheessä ei kertakaikkiaan voi olla MITÄÄN ongelmia.
-Opettajat, psykologit ym ovat aina väärässä huolestuessaan lapsista jonkin oireen perusteella. Av-mamman lapsessa ei ole vikaa, mutta muissa lapsissa on. Muiden pitää vain ymmärtää, kun mamman lapsi on vähän luovempi kuin muut. Tämä ilmenee esimerkiksi ihastuttavana seinien töhrimisenä spraypullolla. Eikä se nyt mitään töhrimistä ole, se on taidetta.
-Kun av-mamman lapsi oireilee, se johtuu ympäröivästä yhteiskunnasta. Kun muiden lapset oireilevat, se johtuu kasvatuksesta
-Av-mamma kykenee kärsimään uskomattomat tuskat synnytyksessä ilman kivunlievityksiä. Pimpsakin räjähti tuusannuuskaksi ja sitä parsittiin 12 tuntia kasaan. Av-mamma synnyttää hymyillen viisikiloisen lapsen. Tämän jälkeen mamman pimpsa ei ole löysä, sillä mieskin niin vannoo. Ja mamma itsekin tietää, ettei se ole löysä. Mamma nyt vaan tietää sen. Muiden mammojen pipsat ovatkin sitten eri lukunsa, ne ovat ihan hirveitä messuhalleja.
-Kun av-mammalla on hiukan ylipainoa (esim vaivaiset 30 kg), on mamma mukavan naisellinen ja rehevä. Kun muilla naisilla on saman verran ylipainoa, nämä naiset ovat oksettavia mätisäkkejä. Kellekään muulle kuin jumalaiselle av-mammalle eivät ne pari liikakiloa ole siunaantuneet niin kauniisti.
Itse ei tarvitse yrittää solmuun menneessä suhteessa tehdä mitään, av-raati myötäilee heti kun hatusta vetää lauseen "mut kun mies on narsisti".
vain syömällä vähemmän laihtuu. Mikään muu ei ole mahdollista. Kaikki lihavat ihmiset ovat lihavia siksi, että he syövät jatkuvasti. Ja eivät vaan jatkuvasti, vaan jatkuvasti pelkkää roskaruokaa ja makeaa.
Liikunnalla, perintötekijöillä eikä sairauksilla ole mitään tekemistä sen kanssa, että on lihava.
kuin kyseisen alan asiantuntija. Oli puhe sitten terveydenhuollosta, biologiasta, lakiasioista tai mistä vaan. Asiantuntija on aina väärässä tai lahjottu tai ei vaan tajua totuutta.
Ja lähdekritiikki=uskotaan paranoideja hörhösivustoja, ei esim. tieteellisiä tutkimuksia.
Kummin tehtävä on kyylätä, miten siistiä kummilapsen kodissa on, koska siellä on siivottu jne. Kummin kuuluu myös päivitellä vanhempien taitamattomuutta kasvatusasioissa, ruoanlaitossa, lapsen tavaroiden hankinnassa,elämän valinnoissa yleisesti tms. "Ne ei opeta sitä muksua potalle,voivoivoivoi!" jne. Kummin samanaikaisesti sekä pitää että ei pidä kysyä joululahjatoiveita. AV-mammat ovat luonnostaan hyviä kummeja kaikki,empatian ja sympatian suurvisiirejä. Kummi = kontrollifriikki besserwisser, jolla ei ole omaa elämää.
ilman av-palstaa olisin sivistymätön toljake..
-perseiset kädet/käsikakka/whitwtrash..jne.
Muistaako kukaan hääruoka-ketjua..:oli kaikenmaailman ruokavaliot ja lopulta jotain kuivaa pottua olivat järsineet keittiön nurkassa..
JA reimatec on lasten kansallispuku..
että minkä tahansa tieteellisen tutkimuksen tulos voidaan todistaa virheelliseksi omien kokemusten pohjalta. Jos oikein tutkijoiksi ryhdytään, saatetaan vaikkapa kysyä asiaa kymmeneltä lähipiiriin kuuluvalta ihmiseltä, täten saadaan riittävä tutkimusotanta mihin tahansa yleistykseen.
eikä milloinkaan arvostella tai kyseenalaistaa.
Että lapsia pitää tehdä monta "varuiks" että jos yksi tai kaksi kuolee niin sillä ei ole väliä koska on kutenkin jäljellä ne muut, jotka kilvan huolehtivat vanhemmistaan kun vanhuus tulee. Muut syyt tai logiikat ovat itsekkäitä, tosin lapsiarmeijan tekeminen omiksi hoitajiksi on epäitsekästä ja pyyteetöntä.
Että vaikka niitä lapsia onkin varuiks, niin hyvä äiti tappaa itsensä HETI jos lapsi kuolee.
Että olen perverssi koska minulla alkoi rinnat kasvaa 8-vuotiaana.
Että lapset eivät voi haluta itse mennä satujumppaan tai tanssiin, vaan se on vanhempien fantasia, jossa pakottavat lapsen kivuliaisiin balettikenkiin ja maksavat siitä satoja euroja ihan että voidaan kehua naapureille ja tuntemattomille että me ollaan niin rikkaita että meidän jannica käy tanssitunneilla.
Että jos äiti juo lasin viiniä kotona, hän "dokaa".
Että lapset eivät voi olla uteliaita ja oppia asioita kotona ennen kouluikää. Kaikki mitä lapsi oppii ennen koulua johtuu pakottavista vanhemmista jotka ovat ryöstäneet lapsen lapsuuden. Lapsuus tarkoittaa sitä että eletään tynnyrissä kunnes aloitetaan koulu.
tukee välilihojaan synnytyksessään.
tai käskee kätilöä huutamalla "TUE MUN VÄLILIHAA!"
Lasten itsetyydytys on eri asia kuin aikuisten.
että kirjoitusvirheet ja yhdyssanavirheet ovat saatanasta seuraavat. Jos niitä kuitenkin tulee "roska näppiksessä" tai "kirjoitin teksin puhelimellani ratikassa" on oltava selitys. Ja sitä ei uskota.
että epiduraalin synnytyksessä ottanut ei rakasta lastaan ja että sektioon "turvautuneet" eivät ole oikeita synnyttäjiä.
että olen vastuuton paska kun omistan hullun tappajakoirarodun edustajan. Mutta av-mamman kiltti lassie (collie) voi ihan rauhassa vahtia pienokaista toisella puolella taloa kun äiti laittaa pyykkejä.
että anopit ovat aina perseestä ja katkeria ja vievät lapsesi tai sitten ne ovat kylmiä akkoja joita ei lapsesi elämä (ja sinun lahjatoiveesi) kiinnosta. Ja niin ne tuovat myös aina ihan vääriä synttäri-, nimppari-, joululahjoja.