***Huhtikuun helmet 2009 joulukuuhun!***
Kommentit (172)
yritämme tulla. Meillä taiteilijarytmi. Nukkumaan kahdelta, ylös yhdeltätoista. Ei siis ehditä koskaan kerhoon. Olisikin huippua nähdä.
Sitä paitsi myin yhden kaapin huutiksessa ja rahat polttelee taskussa :) jos vielä jotain pientä jouluksi. Ihania Aamu-kuvia!
Sakulla komiat mitat, taidettiin jäädä kolmisen kiloa jälkeen. Onkos Päkkänällä iso haba?
mietiskelee Sande
..mutta kyllä me miittiin ollaan tulossa. Tänään kyllä lähti sellainen vanha Singer-ompelukone ostajalleen, eli mä kahvittelen siitä saadulla rahalla. Ehkä sillä teen ja brownien saa. Ihan mahtijuttu, siis että kone lähti. Mulla kun oli niitä kaksi. Nyt enää sukuversio jäljellä ja siitä en sitten luovukaan.
Saku on tosiaan aikamiehen mitoissa. Vaiks kyllä meidänkin Inka on ihan riittävän iso, ei mikään pullukka, mutta ruoka maistuu. Kauhean pitkä väli, kun seuraavat mitat saa vasta tasan kk kuluttua ja edellisistä mittauksista on jo yli kuukausi. Neidon 8kk tulee täyteen jouluaattona, niin jostain syystä ei saatu sille päivälle tai lähipäiviksi neuvolalääkäriaikaa. Mutta siis sitä, että sitten ne mitat tasottuu, kun liikkeelle kunnolla lähtee.
Velli oli muuten oikeasti loistoidea! Inka syö sitä nokkamukista Sylvin tavoin, vaikka korvike ei uppoa millään. Hyvä hyvä Tsili ja Tsilin ideat! Oon nyt sitten antanut velliä välillä veden lisäksi juomana, kun esim tänään en antanut tissiä päivällä lainkaan. On taas molemmat rinnat hampaiden jäljiltä siinä kunnossa, että pakko huilia päivä että yöllä kärsii tissitellä. Ylähampaat oli ihan vihoviimeinen juttu imetystä ajatellen. :/
Aamukos se ruokaa yökkäilee. Meillä onneks menee sileät, mutta kun yritin hiutalepuuroa tehdä (jauhoin kyllä hiutaleet vielä sauvasekottimella) niin yöks vaan. Ei mennyt alas. Pitäs ehkä taas testata, kun on jo vettä sillan ali virrannut. Kiva juttu (Inkasta siis) on nykyään se, että kun on lusikka suussa, voi sitä purra siten lusikka jää huulien väliin jumiin ja sitten päristellä, että ruoka roiskuu ympäriinsä. Pesuainevalmistajat kiittää.
Urhon kuivaan nenään ei ole vinkkejä, mutta jos jollain on niin minäkin otan mieluusti vastaan. Itsellä vähän samaa vaivaa.
Vaivoista puheenollen. Aivan järkyt ovulaatiokivut menossa. Huoh tätä naisen elämää.
Lyyti
juu ei oo konttoriäidin haba ole ollu koskaan näin hyvä kuin nyt. Muskelimimmi musta kohta tulee. Ja se sakun paino olikin 11960 g joten vielä paranee... Ei oo ihme kun tuppaa selkää kolottaa.
Oiskohan hammaskeiju taas tulossa meille kun on kärttyy ilmassa.
Mulla on torstaina luvassa maakuntamatkailua, visiitti tampereelle. Ja huomenna tulee se kiinteistövälittäjäsetä (joka pitää sakun paikallaan ruokapöydässä).
Nyt unten maille! Kauniita unia, omien kultien kuvia!
Tänään meillä neuvolapäivä. Hienosti oli Sakulle tullut pituuttakin! Jos tuntuu painavalta Saku niin älähän huoli meidän esikoinen painoi 8kk iässä neuvolakortin mukaan 13370g (74cm). Hän olikin kasvuseurannassa ja isän mittoja kyseltiin usein, itse kun olen lyhyt. Täällä oli lääkäri joka aina naureskeli (ihan hyväntahtoisesti) kun kannoin poikaa korva tarkastuksiin, että äiti bodaa ja lapsi poraa..
Tomppa tuntuukin niin kovin pieneltä, heh. Tänään selviää sitten tarkemmat mitat. Te keillä isompia lapsia missä vaiheessa jäivät päiväunet pois? Meidän esikoinen jos nukkuu yli puolentunnin päiväunet ei illalla meinaa nukahtaa millään. Eilen päiväunia nukuin poikien kanssa itsekin.
Ja kiitos myös minultakin kaikista näkkileipä, kurkku, mandariini jne. syöttämisideoista, kaikkea Tomppa kokeillut ja näyttää tykkäävän. Vauvan kanssa suihkussa käymisenkin opin tältä palstalta.
Myös hauskoja kuvia Aamusta ja Saarasta. Kuvat on kivoja. Lähden valmistautumaan neuvolareissuun. Kiirehän meille kuitenkin tulee.
kiirehtivä pikkuäiti
Sitten kun mä kirjoitettuani makasin sängyssä unta odottaen, muistin, että minähän olen kuivimman nenän aikaan laittanut topsyllä Bebanthenea nenään. On auttanut. Milläköhän sitä saisi Urhon nenään ja millaisella huudolla? Saattaa poika vetää herneen Beban sijaan nenään, kun tuota käy yrittämään. Mutta kai sitä voisi testata, Sande?
Jos yrität, niin kannattaa vähän hieroa nenää rasvan laiton jälkeen. Jää tuntumaan inhottavalta, jos ei taputtele tuosta nenän kyljestä sen jälkeen. Tasottuu köntit. Kokemuksen syvä rintaääni täällä.
Kaikkia kuultuja ruokaideoitakin pitäsi tosiaan testata. Mitäköhän Inka tykkäis mandariinista.. Hedelmäsoseet, joissa on ananasta saa neidon naaman menemään sikkuraan. Lienee kirpeää hänestä.
Lyyti
Moi vaan,
aika hurjat lukemat sakulla. Meillä varmaan 8 kg rikki. Tein kasvukäyrät exceliin itsestäni, miehestä ja pojista ja kaikki pojat kasvaa mun käyrällä eli pieniä ovat. Jospa sit kirivät murrosiässä?
Meillä aiheuttaa kaikki voimakkaat maut naamanväänteitä ja paakut ruoassa yökkimistä. Eli mautonta ja sileetä on ruokavalio. Mutta mikäs siinä kun syö. Nukkuminen on vähän parantunut, mutta edelleen on yöllä nukahtaminen työlästä, taas olen yrittänyt kaupitella tuttia päivin öin (eiks se mutsi tajuu, että tutti on nuijaa). Mitenhän käy kun lopetan imetyksen, oppiiko nukahtamaan kuin taikaiskusta vai valvottaako kuukausia?
Nyt jupe nousee jalkaa pitkin ylös, eli lyhyeen loppui tarinatuokio.
tuuti
Ja kontrolliaika saatiin helmikuulle, kun ei se Aamu vieläkään varaile niille jaloille. Muuten oli sitä mieltä ettei oo huolissaan kun muuten Aamu liikkuu monipuolisesti ja perustaidot on hyvät. Mutta haluu varmistaa sit 10 kk tienoilla että varaa niille jaloilleen, jos ei niin sit varmaan alkaa joku tarkkailu tai kuntoutus. Jumppaohjeiksi saatiin semmonen polven päällä pito, et pylly on polvella, jalat osuu maahan ja joku lelu jollain matalalla pöydällä jota Aamu vois tavoitella, niin että oppis huomaamaan että jalat osuu maahan ja jalat tottuis siihen tuntuun. Joten tätä meillä sitten harjoitellaan... Mutta muuta jumppaohjetta ei nyt ollu ja on kuulemma jääny vaan päälle toi jalkojen kippuraan veto.
Torstain tapaamiseen, eiköhän mekin tulla. Suuresti harkitsin et oltais menty vauvakinoon, mutta joutaa kai sitä joskus muulloin tai sit ei. Kyllä teitä on kuitenkin mukavampi nähdä. Ja voihan olla että käydään ennen miittiä.
Onpas Saku iso poika, kun siskon tyttö painaa vasta nyt 2v. saman verran, mutta se onkin mini. Mä arvuuttelen että meillä menee ehkä 9 kg rikki maanantain neuvolassa.
Mä päädyin meijän iltaisissa nukkumistaisteluissa siihen että menee nukkumaan 21 eikä 20 ja kun huutaa niin nukutan sylissä. Koska en yksinkertasesti jaksa sitä et nukkuu nokoset ja valvoo ja huutaa 2 tuntia. Saattaa olla että sylittely kostautuu mutta jotenkin tuntuu että Aamulla on joku eroahdistus... ja toivon että tää on kausi juttu. Täällä siis ihmettelee äiti joka on päässyt niin helpolla alun ettei enää paljon helpommalla voi päästä, niin kylläpä laittaa jauhot suuhun kun ihmettelee että mistä nyt tulee. Kun ruoka ei uppoo tosta vaan ja aikasemmin ittekseen nukahtanu lapsi ei suostukaan nukahtamaan tai ainakaan pitempään nukkumaan. Toki nuhaa havaittavissa, joten siis saattaa antaa lisäpontta iltakränään.
Ja joo tosiaan, me tullaan torstaina sillä varauksella ettei oo nuha pahentunu tai muuten tultu kipeeks.
Mutta josko vaikka tekis vaikka leivän ittelleen ja lirppis ton kupposen kahvia loppuun joka alkaa jo närästää... ja poikkeuksellisesti muumimukista, mikä on meillä ainoa laatuaan.
Satuilija ja Aamu, joka päikkäreillä virkistäytyy.
Lopultakin kotiuduttiin reissusta. Aah tuoretta kahvia olisi keittimessä. Tomppa nukkuu yhä eteisessä kaukalossaan. Korvatulehdus todettiin lääkärillä, mutta sovittiin jos ensiviikolla vielä vaivaa niin sitten saadaan ab-kuuri soittamalla.
Ja ne Tompan 8kk mitat: paino 10825g ja pituus 73cm pää 47cm.
Nyt kahville!
pitkästä aikaa täältäkin! :)
Ihan lyhyesti tällä kertaa peräänkuulutan huomista HKI miittiä : oliko niin että Sanoman Waynes ja klo 13? ei olla aiemmin oltu mutta tultaisiin pojun kanssa mielellään mukaan :)
Toiv joku kerkee vastaamaan!
Illanjatkot!
t.iza ja hampaaton epeli 7kk+
On ollut iltaohjelmaa viime aikoina, joten kirjoittelu on vähän jäänyt. Esim. mikro hajosi, niin oli pakko lähteä yksi ilta Prismaan hakemaan uutta, olin siellä varmaan viimeinen asiakas. Piti tehdä ruokaostoksia samalla ja siellähän pitää kävellä kilometritolkulla etsimässä oikeata hyllyä. Ei siis yleensä käydä Prismassa, mutta kun lähi-kkk-market ei myy kodinkoneita. Olin ihan ihmeissäni, vauvanruokaa sai sixpackeissä! Uusi mikro oli ihan ehdoton, kerran yritin lämmittää sosetta vesihauteessa, toisen uunissa. Oli pakko lähteä ostoksille. Eihän nuo kalliita ole, mutta soisi kestävän pidempään kuin tuon 3,5 vuotta mitä edellinen.
Lauantai-iltana oltiin yökylässä toisella puolella kaupunkia. Sylvi nukkui koko yön heräämättä kahdesta nojatuolista tehdyssä sängyssään, oma patja oli kuin tehty siihen. Normaalit iltahuudot, sen jälkeen aikuiset saivat istua iltaa rauhassa - ja myöhään! Kylläpä sitten äitiä väsytti, ihan oma vika. =)
Joo neuvolassa käytiin, mitat 7310g ja 68,8cm. Lääkäri sanoi, että terve ja rauhallinen tyttö. Liikkumisen kanssa ei kuulemma ole kiirettä, kaikki ajallaan. Nyt on neiti vähän alkanut ottamaan painoa jaloilleen, joten taitaa skipata konttauspuuhat.
Olisi kiva jos Päkkänä ja Saku pääsisivät joskus miittiin, olis hauskaa laittaa Sylvi ja Saku vierekkäin: 4650 g painoeroa! Huh huh, on siinä Päkkänällä nostelemista! Ei ihmekään että täällä allit roikkuu kun tuo meidän punnus on noin kevyt! ;)
Voi Tompan korvia, pikaista paranemista, toivotaan ettei ab-kuuria tarvita! Sitäkö se Tomppa tarkoitti hätähätällään? Toivottavasti ei, hätä on ollut meidänkin neidillä jo viikkotolkulla. Tai sitten tarkoittaa kakkahätää, kurat tulee nykyään pari kolme kertaa päivässä.
Satuilija, Sylvi yökkii myös jos tulee liian iso klimppi. Saattaa vetää 8kk sosetta hyvällä ruokahalulla melkein koko purkin, kunnes tulee se millin liian iso kikkare, jonka vuoksi oksennetaan vatsan sisältö rinnuksille, pöydälle, vaatteille ylipäänsä ja levitetään vielä vähän käsillä. Yökkiminen on varmastikin joku tukehtumisen estävä refleksi, joten ollaan iloisia siitä. Eiköhän tuo mene ohi ajan myötä.
Me tullaan huomiseen miittiin. Meillä on ensin muskarin joulujuhla, joten en tiedä kauanko siellä menee, todennäköisesti ollaan tapamme mukaan myöhässä. Mäkin voin mässäillä hyvällä omallatunnolla, sain kantoliinan kaupaksi. Elämä risaiseksi! =D
Sanomatalon Waynes siis klo 13! Kivaa nähdä myös Iza ja poika! =)
t. Tsili & Sylvi 8kk+3vkoa
Juu, Sanomatalon Waynes ja klo 13. Meitä onkin tulossa isompi sakki, kuin viimeks: Satuilija, Iza, Sande, minä.. Ei ku neljähän meitä oli viimeksikin. Muita? Kenet unohdin? Mites Tsili ja Sylvi? Entä Tiuhti ja Nausikaa? Tiuhtista ei ole kuulunut mitään pitkään aikaan täällä...
Miten Tompan korvatulehdus oireili? Siis että mitä viikon kuluttua pitää vielä näkyä tai minkä pitää hävitä viikossa, ettei tule ab-kuuria? Meillä kun korvatulehdus oireili vain nuhalla.
Lyyti
Tässä vielä Sylvi ja neljä vadelmaa. =)
TÄLLÄ MENNÄÄN:
Aadan äiti -84, t04/09, Varsinais-Suomi
Aaku77 -77, t10/05, p03/07, p03/09, Pk-seutu?
Emminen -88, t04/09, Turku
Iza80 -80, p05/09, Helsinki
Jadeade -82, p05/09, Turku
Juliaana -72, p05/02, p03/09, Pääkaupunkiseutu
Kaarna@laiva -? p07/00, p07/02, t04/09
Kaisa_kissa -?, p04/09, Pohjois-Karjala
Kristiina75 -75, p04/09, Pohjois-Karjala
Lyyti -77, t04/09, Uusimaa
Magda -83 t04/09, Varsinais-Suomi
Mikumamma -84 p04/05, p04/09 Helsinki
Orvokki1 -72, p12/04, p07/07, t03/09 , ?
Paik -75, p 08/04, t04/09 Varsinais-Suomi
PikkuKeiju -77, t?/04, p?/06, p04/09, Pk-seutu
Pikku-Tiuhti
Pikkuäiti -76, p01/06, p04/09, Keskisuomi
Prinsessa65 -86, p04/09, Pohjois-Karjala
Päkkänä -71, t03/99, p04/09, Helsinki
PötsiPamela -73, t04/09, t04/09, Etelä-Uusimaa
Sailori -71, t05/03, t03/05, p05/09, ?
Sande75 -75, p03/09, Helsinki
Satuilija -80, t04/09, Vantaa
Shinon -75, p04/09, Länsi-Lappi
Sirppu83 -83 t03/09, Järvenpää
Smoothie -79 t04/09, Helsinki
Sonja80 -80 p03/09, Helsinki
Taapero82 -82, p03/09, Itä-Suomi
Tiituska -86 p04/09 Lahti
Tiuhti -81, t04/09, Helsinki
Tsili -77, t03/09, Helsinki
Tuuti -74, p09/04, p05/06, p04/09, Espoo
Verticia -85, t04/09, Turku
Vikasi -73, p04/09, Oulu
Äitsykkä3 -79, t01/06, p10/04, p04/09 ?
JA TÄHÄN TULTIIN:
3kk:
Kaarna@laiva 3kk 61cm 5950g
4kk:
Magda83 4kk 63,3cm 5860g
Orvokki1 4kk 63cm 6420g
Smoothie 4kk 62cm 5495g
Tiituska 4kk 68,5cm 8585g
5kk
Mikumamma 5kk 70,5cm 9500g
Pikkanen09 5kk 64,6cm 8255g
Tuuti 5kk 67cm 7350g
6kk
Aaku77 6kk 70cm 9175g
Iza80 6kk 69cm 10250g
Jadeade 6kk 67cm 7575g
Juliaana 6kk 66cm 7420g
Kaisa_kissa 6kk 73cm 8940g
Kristiina75 6kk 71cm 8300g
Lyyti 6kk 66cm 8850g
Paik 6kk 66cm 7395g
PikkuKeiju 6kk 65,5cm 6705g
Pikku-Tiuhti 6kk 70,5cm 8530g
Pikkuäiti 6kk 70cm 9810g
Prinsessa65 6kk 70cm 7500g
Päkkänä 6kk 66cm 10250g
Sailori 6kk 70cm 8245g
Satuilija 6kk 68,7cm 8030g
Shinon 6kk 69,8cm 9320g
Sirppu83 6kk 70,5cm 9005g
Taapero82 6kk 70,7cm 10.80kg
Verticia 6kk 69cm 7850g
Vikasi 6kk 71cm 9460g
Äitsykkä3 6kk 69cm 8290g
8kk
Emminen 8kk 74cm 8840g
Pikkuäiti 73cm 10825g
Päkkänä 71cm 11960g
Sande75 8kk 72,5cm 8330g
Tsili 68,8cm 7310g
VANHAA OSIOO:
http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/9/viestiketju/1066560/_huhtikuun_h…
Päivitin Tompan ja Sakun komeat mitat listaan, toivottavasti meni oikein.
Huomiseen!
Tsili ja Lyyti infosta! toiv näemme sitten huomenna :)
Ihana kuva vadelmaisesta Sylvistä - tuttua puuhaa..!
Nyt yötä tänne ja kirjan kimppuun!
-iza
Me ei sit tullakaan miittiin. Aamu on niin räkänen ettei viittitä tulla tartuttaa teitä muita. Yöllä piti heräillä vähän väliä kun ei happi kulkenu. Ja itelläkin kurkku kipeä ja miehellä lämpöä, joten yritetään säästää teijät muut, vaikka jostainhan ne pöpöt aina löytää tiensä.
Hauskaa miittiä!
Satuilija ja aamupalaa odottava Aamu
Voi Aamua. Eikä ole kiva jos muutkin perheestä kipeinä.
Tomppa ilostui eilen illalla kun annettiin sitä nestemäistä panadolia, nauraa hekotteli eikä nukkumaan meinannut ruveta ollenkaan. Oikeasta korvassa tulehdus löytyi. Tomppa on haronut korvaansa tänä aamuna viimeksi. Sängyssä nukkuminen vaikeaa eli syliin ehkä nukahtaa, mutta herää kun laittaa sänkyyn. Siksipä eilen onnellisena nukkuikin päiväunia kaukalossaan. Pientä nuhaa oli taannoin, mutta muita oireita ei oikeastaan ole. Kuukauden päästä korva kuitenkin tarkistetaan.
Nyt pikkuherra joka viimein nukahti joskus kahdeltatoista heräten viideltä hiukan valvomaan ja korvaansa haromaan saa aamupuuroa.
Mukavaa miittiä sinne Helsinkiin!
lunta, lunta talvella näin. (Turussa päin pyryttää)
Voi pikkuisia! Pikaista paranemista Aamulle ja Tompalle!
Ihana kuva Sylvistä! On kyllä todella kaunis vauva! :)
Sanoin jo 5kk neuvolassa, että Saara sanoo äiti. No eihän se täti uskonu. Mut nyt lausuu painokkaasti äiti, jopa neuvolassa :) Ja mummi sanoi kolmesti kun mummi syötti iltapuuroa, miehenikin kuuli sen :) Neuvolantäti sanoi, et tää lapsi sattaa hyvinkin puhua ennen kuin kävelee. Oon kuulemma itsekin ollu semmone. Mut lähinnä Saaran juttelu on tätätää ämmämmäää nännää ym. "äiti" kuiteskin tulee päivittäin.
Meilläkin oli yöllä tukkoinen nenä, keittosuolatipat helpotti oloa samoin pieni tyyny, jonka Saaran päänalle laitoin. Oma olo hieman tokkurainen, kurkku kipeä ja armoton väsymys. :/ Pitänee keittää kaffetta ja mennä ulos vaunulenkille... Onnekseni riehuin eilen keittiössä tein pannukakkua, veneperunoita, papuja ja tomaatti-mozzarella jauhelihapihvejä sekä leipäjuustosalaattia, riittää myös safkat täksi päiväksi. Pitäisi varmaan muutenkin ottaa tavaksi tehdä parinpäivän sapuskat kerralla. Vähemmän tiskiä ;)
Tänään tuntuu vaihteeksi olevan päivä, kun ei soseet kelpaa.. Mennään sit tissillä. Tosin äidin mansikkarahkaa ois syöny.. Meil nukahtaa tissille ekoil päikkäreil, toiset vaunuihin ja illal yöunil nukahtaa massunpäälle, välil tissille.
Nää lapset on kyl niin ihania, jotenki tekisi mieli toista ja ehkä kolmattakin lasta. Pitäisi varmaan ensin opiskella loppuun. Katsoin eilen sen 45min, oli mielenkiintosta se geenitutkijan työ, vaihdan ammattia :D Siin oli just et maailmas on 40 tautia, jotka on Suomes yleisempii kun muualla. Pohdittiin miehen kans et ei se ihme et mm. masennus ja skitsofrenia täällä tosi yleistä kun talvella on koko ajan pimeetä lapissa ja etelässäkin harmaata ja kesäsin taas ei tuu pimeetä ollenkaan. Hullut suomalaiset! :D
Taidan lähtee harmauteen reippailemaan, sais tulla lunta!
Emminen
Oli mukava treffata teitä livenä Tsili, Tiuhti, Sande ja Lyyti :D
Sorry että tuli vähän äkkilähtö mutta tuo simahti sitten heti ja meni kotimatka mukavasti nukkuen ennen ruuhka-aikaa :) Oottekohan vielä kotiutuneet!?
Tsili - se kauppa siellä teidän nurkilla on Viipero - kun en muistanut nimeä :)
Paranemisia Aamulle ja Tompalle. Ehkä me tavataan Aamu sitten ensi treffeillä, harmi että ette päässeet tänään.
Mitäköhän muuta piti kommentoida.. ihanasti on Emminen jaksanut kokata.. meillä vaan valot jääkaapissa - onneksi mies menossa kauppaan tänään.
Meillä on ensi viikolla 7,5kk neuvola ja saadaan sitten aika 8kk lekuriin. Kiva nähdä onko tuo yhtään kasvanut sitten viime neuvolan. Musta tuntuu että paino ei oo noussut juuri mutta pituutta tullut lisää. On vähän solakoitunut nyt kun liikkuu enemmän :D
Mukavaa torstai-iltaa, kohta taas viikko takana!
t.iza ja benny
Taas tehtiin huoltotöitä, ja luulis kun se teksti tulee ettei viesti tuu läpi, ja kun yritin lähettää uudelleen niin tuli vastaus ettei samaa viestiä voi lähettää uudelleen... AAARGH!!
No onneks ei tullu kun yhteen kertaan...
Laitan Aamust myös toisen kuvan, kun vihdoin ne on koneelle saatu.