***Huhtikuun helmet 2009 joulukuuhun!***
Kommentit (172)
Joulukalenteri valmistui puoli yksitoista illalla joten esikoinen saa mielenrauhansa kun tuttu kalenteri on taas ripustettuna. Ihanaa tuo lasten ilo ja odotus!
Viime yö ei mennyt ihan niin hyvin kuin edellinen, mutta vallan kohttuullisesti kuitenkin, yksi tutitus ja kaksi syöttöä. Tänään työpäivä alkoi jo seiskalta joten vikan syötön jälkeen ehti vaan pikaisesti ummistaa silmät.
Meidän pikkujoulut vietettiin Pietarissa kohtuullisessa 5 tähden Suomalaisessa kylpylähotellissa joten puitteet oli kohdallaan :-). Juna matka vaan oli pikkasen pitkä, mennessä tehtiin töitä ja takaisin tullessa ipodit korvilla nautiskellen musiikista.
Saku oli eilen illalla tosi väsynyt. Sitten se onnistui syömään pakkauspaperia ja loukkaantui kun kielsin sitä ja itki lohduttomasti. Illalla se alkoi sitten omituisesti yskimään ja olin huolissani, että ehtikö se nielemään sitä paperia. Onneksi se meni sitten ohi ja iltatissitkin maistui hyvin. Eli jos sinne jotain oli mennyt suusta alas niin täytyy toivoa, että tulee kakan mukana alas. On se vaan niin jännä huomata miten lapset on niin erilaiset. Esikoinen kun ei pistänyt mitään paperia suuhun.
No nyt täytyy taas jatkaa. On paljon äksöniä tänään tehtävänä.
Oli hurjan mukava kuulla Verticiasta!
Päkkänä
Nii, se on jo joulukuu. Partiolaisia en ole löytanyt mistään, joten piti ostaa isoille pojille cittarista kalenteri. Meidän prisma ei myynyt kuin suklaakalentereja ja mä en haluu ostaa sellaista, kun meillä on toi karkin syönti vielä pysynyt aika hyvin kurissa. että turha sitä on ennen joulua väkisin alkaa opettaa. Jos olis urhea, tekis Päkkänät ja ihan oikean joulukalenterin. Haaveilla saa...
Jupe pyrkii kovasti pystyyn laatikoita ja muuta matalaa tukea vasten. Eli meillä mennään ihan "järjestyksessä". Oppis vielä istumaan ilman tukea, niin äiti olis tyytyväinen. Ei vaan malta olla paikallaan, että vois treenata.
Meillä syötiin eilen liikaa. Yö meni tosi risaiseksi, kun iltatissi jäi väliin, kun oli niin ähky, että piti vaan puklata koko ajan. Nyt on sit sekin kokeiltu. Meillä muuten talouspaperi on suurta herkkua, aina suussa, jos vaan käteen sattuu.
Hyvää alkavaa joulukuuta toivottaa
tuuti
Täysikuu taitaa meikäläistä valvottaa. Meilläkin katuvalot, valaisee kuu maiseman.
Eilen kävin kauppareissulla poikain kanssa. Se oli jotain hurjaa. Maitoakin olisi pitänyt ostaa, mutta se jotenkin jäi. Isompi huusi tahtoo jonkun leluun. Tomppa nötkötti autokärryn yläosassa kärryn reunaa imeskellen. Hygieenistä kait, oli hänellä tutti, mutta ei se enää kiinnostanut kun pääsi kärryjen makuun. Esikoiselle ostettiin vaatetta, kengätkin sai kun oli sillä päällä, että halusi kokeilla. Monenlaista mahtui meidän kauppareissuun mm. yksi hajotettu kahvikuppi, jonka seurauksena mun paita ja housut oli kahvissa... Kotia kun päästiin niin eihän meillä maitoakaan ollut liiemmin, eli tänään ehkä lähdettävä kauppaan. Eipä siinä muuten mitään, mutta kun lähimpään kyläkauppaankin on 5km sinne harvemmin suuntaan kun sieltä nyt juuri sitä maitoa sitten ehkä saa.
Illalla särki käsiä ja jalkoja särkylääkkeen alettua tehota sain nukuttua. Sen verran taas viisastuin, että en noiden kahden kanssa ihan vähään aikaan lähde yksin "isoon kauppaan". Myyjät oli kauhean ystävällisiä ja avuliaita kyllä. Sain sääliä osakseni ei ihme illalla peilistä katsoi verestävä silmäinen väsynyt äitihahmo jonka tukan oli joku ihan omin pienin kätösin muotoillut.
Oli lohduttavaa lukea Lyytin kauppareissusta tuon oman retken jälkeen. Verticialla hoidokkeja riittää. Kissojen jouluvalot? Heh. Mietittiin yksi päivä miehen kanssa, että on Amerikassa isot savupiiput ja röörit kun iso ja lihava joulupukki sieltä könyää ja takki pysyy siltä punaisena. Meille tulossa loppuviikosta nuohooja, se on aina ihan musta vaikkei savuhornista läpi sentäs tule. No Ameriikassahan kaikki on suurta.
Pikkuäiti (eli kuuhullu) suosittelee: led-tuikkkukynttilät turvallisia kynttilöitä perheissä joissa touhuavia tenavia. Sohvapöydällä meillä tuikkukipoissa kaksi ja ne on melkein aidon näköisiä. (vanha äitini meni lankaan) Eivät kuumene yhtään. Mietin, että niitä voisi laittaa kynttilälyhtyihinkin joita roikkuu katosta. Lisättävä ostoslistaan, ostan lisää sitten kun menen yksin isoon kauppaan. Lähden vielä oikaisemaan tuonne sängynpäälle. Olkaahan kiltisti! Toivoo pikkuäiti
Meillä oltiin eilen illalla taas tosi väsyneitä ja kränäsiä, joten otin Sakun kanssa kolmen vartin unet tuossa seiskan aikaan. Iltapuuroa ei meinannut jaksaa syödä kun väsytti vieläkin. Sitten kun piti mennä puuron jälkeen nukkumaan niin uni ei sitten meinannutkaan tulla. Luovutin tunnin jälkeen ja sanoin miehelle, että nyt meet sinä nukuttamaan. Ja kuinkas siinä sitten kävikään. Saku nostettiin sängystä ylös, annettiin olla vähän aikaan hereillä ja nukutettiin sen jälkeen meidän sänkyyn. Ai ai mikä vikatikki isiltä! Meillä ei ole koskaan päässyt sängystä pois kun sinne on laitettu (muutaman kerran sängyn laidalla syliin, mutta ei koskaan pois makkarista). Eikä ole nukutettu yöunille kuin omaan sänkyyn. Saa nähdä miten tässä käy kun on pikkusormi annettu....
Unohdin ihan eilen sanoa, että nauroin kyllä tolle Lyytin kauppareissulle. Mies ihmetteli sängyssä mitä mä hihittelin ja luuli, että mulla on luurit korvilla ja kuuntelin jotain kuunnelmaa. Kyllä nää kanssasisarien kommellukset on niitä parhaita juttuja. Kyllä tuo väsymys saa aivot pätkimään ihan käsittämättömällä tavalla.
Mitäs Sandelle ja Urholle kuuluu? Onko teille jo uni maistunut yöllä paremmin? Onko Tsili päässyt kauppaan rauhassa vaeltelemaan? Ja Tiuhti salille? Meillä mies on innostunut ja käy nyt kuntosalilla harva se ilta. Yrittää muakin sinne patistaa, mutta Saku pitäisi aina viedä silloin mummille hoitoon.
Mulle tuli täysi jumi joululahjojen kanssa. Täytyisi tehdä ihan lista siitä, että mitä pitää käydä hankkimassa. Muuten tulee turhan kiire ja kauhea tungos.
Helsingin 4-luokkalaisilta peruttiin pormestarin itsenäisyyspäivä tanssit Finlandia talolla sikaflunssan takia. Tänään olisi tanssit kuitenkin omassa koulussa illalla. Kai sinne pitäisi mennä katsomaan ja raahata Sakukin mukaan. Toivottavasti osaisi käyttäytyä. Olisihan siinä ainakin iltaohjelmaa.
Hyvää joulunodotusta kaikille! :) Meillä kynttelikkö roikkuu keittiön ikkunassa, muita jouluvalmisteluja ei ole tehty. Kuusi pitäisi kaataa ja koristaa aikanaan. Joulusiivousta ei onneksi tarvitse tehdä, kun juuri muutettiin. Kävi varsin näppärästi muuttosiivouksen yhteydessä. Minun tekisi kovasti mieli kinderkalenteria, haaveilen siitä joka vuos, mut en raski ostaa.
Ihanaa kun ihmiset jaksaneet kuntoilla, tarttis itekkin ;)
Oltiin eilen 8kk neuvolassa, samalla lääkärin tarkastus. Tyttö oli 74cm, 8840g ja pipo 45cm. Kyselin samalla huonosta syömisestä, käskivät pantata tissimaitoa ennen syömistä. On kuitenkin kasvanut, niin ilmeisesti saa energiaa tarpeeksi maidosta. Sissu on varmaan pieniruokainen. Neuvolan jälkeen käytiin paninissa lounaalla ja muutama joulupaketti ostettiin. Ja enempää en ostakkaan. Melko kivuttomasti sujui, tosin Sissu kyllästyi, lähettiin kotiin siinävaiheessa kun hansatorilla raikui ;)
Haluun ehdottomasti osallistuu Jyväskylä miittiin? Verticia, Jadeade mennäänkö junalla? Mitenkäs pikkujoulut Turussa? (En pääse faceboookkiin, ku vampit asetukset. Uus salasana S-postis ja S-postin salasana vanhentunu. Pitäis käydä Salossa asti vaihtamassa :/)
Emminen ja SaaraSissu 8kk
Täällä taas vihdoinkin pitkästä aikaa!
Muitakin on näköjään, jotka kärsitte useista yöherätyksistä. Täällä kans yks ilmoittautuu joukkoon!
Justiin toivuttiin nuhasta, joka alkoi tosiaan parin yön 0,5 - 1 h välisin heräilyitkuin. Nyt nuha on ohi ja ukkeli on kolmen yön ajan heränny 1-2 h, enimmäkseen yhen tunnin, välein. AAAAARRRGGGHHHH!!!! Meiän ukkeli on jo kontannut 6kk iästä asti ja pari viikkoa ollaan seisty tukea vasten, menoo on kova!
Kaippa se yöheräily, jolloin kontataan ja itketään, niin johtuu liikkumaan opettelusta. Hamppekakin saattaa tulla lisää. 2 alahammasta jo on, niiden esiin tullessa oli samaa yöheräilyä.
Tissiä oon kanssa yöheräilyillä antanut tai yrittänyt tuttia antaa suuhun. Välillä joutuu nousta seisomaan ukkeli sylissä ja hytkytellä uneen, onneksi nopeasti nukahtaa! Nukkuu vielä vieressä, täytyy kait ehkä pian laittaa pinnikseen nukkumaan unia, kun pelkään, että konttaa ja tippuu sängystä jos en herää ajoissa.
Ja vielä 3 veen yölliset karjumiset, kun pelottaa möröt sängyn alla ja verhojen takana ja ikkunalaudalla...
Väsyttää isolla veellä. Kun itekkään en oo täysin toipunut nuhasta ja pikkuyskästä ni ei jaksa mitään. Jalkalihaksia särkee ja päätäkin on särkenyt ja ei jaksa edes viedä lapsia ulos! On tää kyllä ahterista!! Se nukkuminen on vaan niin maailman parasta! Saisipa nukkua kunnolla edes yhen yön.
Mieskin tekee hulluna töitä, sekään ei tähän tilanteeseen auta. Onneksi on saanut eilen ja tänään lastenhoitoapua. Kohta nuo isommat lähtee ulos hoitajan kanssa niin taidampa mennä meiän ukkelin kanssa pikku päikkäreille! :)
Sammastakin on, pari päivää oon puolukkamössöä antanut suuhun, ja näyttää vähän tehoavankin. hyvä hyvä!
Ai niin, 6kk neuvolamittoja: pituus oli 65.5 cm ja paino 6705g. Pikku-ukkeli meillä, vaikka syntyessään oli niin iso! Nyt on alettu soseita syömään olan takaa, kaikki 5 päivän ateriaa syödään, sen verran tuo hoseltaminen ja konttaaminen näyttää kuluttavan energioita. Nyt pitää mennä, tuo repii siihen tahtiin hyllystä kirjoja alas ja isommatkin touhuaa tuolla huoneessaan ties mitä itekseen!
Voimia ja jaksamista kaikille, kuullaan taas pian! :)
PikkuKeiju
Listä päivitetty ja Emminen: Laitan sulle tekstaria jahka ehdin niin niistä pikkujouluista. Ja me mennään autolla jos Jyväskylä miitti saadaan aikaiseksi ku sukulaisia siellä niin jäähää sit sinne yöks tai hotellii, ei tied viel..
Ny pitää mennä ku Nea tekee koko ajan pahojansa, ylläri pylläri!! Ja jätskiautoki tulee pian..
Verticia
Miten Lyytin yö hotellissa meni, nukuitteko? ;) Toivottavasti oli kivaa keikalla, olisin halunnut sinne, mutta oli miehen vuoro mennä. Ehkä me joskus vielä päästään jonnekin kaksistaan miehen kanssa. Mahtava palvelu Lyytin kaupassa, heh! =)
Paranemisia Vertician miehen nenälle! Miten ihmeessä täysi rasituskielto nenäleikkauksesta, kai sä voit laittaa sen ripustamaan pyykkiä tms. ei kai sitä nenällä tehdä?! ;)
Harmi kun Sakun isosiskolta jäi Finlandiatalon tanssit väliin! Eikös ne siirretty kevääseen? Ikävää silti, oli varmasti kovin odotettu juttu.
Välillä tuntuu et tulee vaan valitettua kaikesta, joten nyt hehkutan: meillä on ollut Sylvin kanssa nyt tosi hyviä päiviä, vaikka mies on ollut iltojakin pois! Ollaan hengailtu kaupungilla, kirppareilla, kahviloissa ja tänään käytiin tsekkaamassa Picasso. Neiti oli 20min päikkäreistä huolimatta iloinen ja koitin esitellä sille tissejä maalauksista (katsoi ihmeissään), eikä kitissyt yhtään! Ystävän vauvan helistin oli lainassa, se ehkä auttoi. Eilen kikatettiin bussissa kaksistaan, vaikka tultiin vasta seiskan maissa kotiin. Yritin syödä Sylvin tumppuja ja sekös huvitti. Kahtena yönä on nukuttu hyvin ja herätty vasta kasin paikkeilla vaatimaan tarjoilua. Yöunille meno ei aina ole helppoa, mut eihän kaikkea voi saada. Tuntuu, että kun päivän aikana on tarpeeksi muuta aktiviteettia kuin lattialla makoilua, niin mieli on pirteä ja yöunet paremmat. Ihan meillä molemmilla. No, ensi yö tai huominen voi olla taas ihan eri luokkaa, mut huonoilla hetkillä pitää muistella näitä kun lapsi on aivan ihanimmillaan.
Nyt täällä myös liikutaan! Tosin vasta ympäriämpäri kierien, mutta toivottavasti neiti nyt innostuu ryömimään kun kerran tajuaa pystyvänsä liikkumaan ihan itse. Pitää vihdoin siirtää alhaalla olevat vaaranpaikat ja särkyvät ylemmäs turvaan. Mitä te muuten olette tehneet viherkasveille? Semmosille isoille, joita ei saa korkeammalle pois ulottuvilta.
Joululahjavinkki isovanhemmille: teetettiin semmoiset fotokalenterit neidin naamakuvista. Onhan ne sit vähän vanhentuneita ne kuvat ensi vuonna, mutta lahjan saajat varmasti tykkäävät.
Sylvi lähettää hyviä unia ja leppoisia päiviä kaikille yökukkujille ja kränääjille!
Talvisen näköistä tuolla pihalla kun puut ja maa on kuurassa. Tomppa pyörii Sylvin tavoin ympäri taloa. Meillä yksi iso viherkasvi lattialla sellaisella pyörätelineelllä nurkassa siirrän sitä tai Tomppaa jos näyttäävät kohtaavan, mutta eihän sitä tiedä milloin rysähtää.
Tomppa ärhenteli eilen illalla. Alettiin miettiäjos olisi jotain kipuja, haroi eilen korvaansakin. Päädyttiin antamaan panadolia yörauhan turvaamiseksi ja ihan hyvin yö menikin kun esikoinenkin oli mummolassa
Linnanjuhlia eilen mietittiin, että onko presidenttiparilla kumihanskat ja hengityssuojat vai laittavatko joka kättelyn jälkeen käsidesiä? Prrt. Helpompaa olisi jättää koko kättely väliin, voishan ne siinä jonossa vaikka morjestaa, että hei! Ja toimittajat voisi selostaa kuka tämäkin oli ja mistä pukunsa hankkinut.
tuumailee pikkuäiti
Ja mä kun olin ajatellut että ne käsidesit on ennen ja jälkeen kättelyn niille muille vieraille! onneksi on pahin possuhysteria jo ohi, niin voivat linnassa juhlia. Meillä tulee tänään se 2 vk rokotuksesta, ja varmaan monessa muussakin perheessä ihan lähipäivinä. Koululaiset vaan on vielä rokottamatta. Ja eihän meillä aikuisilla niin väliä.
Meillä on yks iso viherkasvi ja siihen treenataan sitten sitä "ei"-komentoa. Suht hengissä kahden edellisen vipeltäjän jäljiltä. Ilmeisen pahan makuinen, kun ei ole liiemmin maistunut.
Meillä on isot pojat nukkuneet koko viikon hyvin, mutta jupe senkun vaan konttaa yötä päivää. Eka ylähammas tulee läpi hetkenä minä hyvänsä. Saa nähdä, kuinka vaikuttaa imetykseen. Muuten on elo aika tasaista, eli ei muuta raportoitavaa tällä hetkellä
tuuti
Eiliset tanssiaiset koulussa oli jymymenestys. Saku tykkäsi kovasti ja istui sylissä tomereasti ja hymyili koko kuu-ukon naamallaan kaikille. Ja esikoinen tykkäsi kun sai tälläytä ja tanssia. Kaiken kaikkiaan siis oiva ilta. Näköjään se on hyvä kun noilla pikkusillakin on välillä jotain muutakin ohjelmaa kun kotona koluta niitä samoja leluja.
Meillä kyllä ymmärretään EI sana, joka yleensä liittyy siihen että suuhun laitetaan jotain ei sinne kuuluvaa. Vielä tuo vaellus ei kanna niin pitkälle, että pääsisi ei sopiviin nurkkiin.
Nyt alettiin herätä taas yöllä kolmen tunnin välein syömään. En jaksa siitä nyt pahemmin välittää, sillä alkuyön itkun on loppuneet. Asenne on nyt lähinnä niinkuin Tsilillä, että kaikessa ei voi voittaa. Sentään jotkut asiast onnistuu hyvin. Voiton puolella siis ollaan.
Töissä on vähän ankeeta, se hieman masentaa. Tätyy nyt vaan yrittää kääntää moodi siihen ettei viitsi välittää kaikesta.
Isäntä suunnittelee meillä itsenäisyyspäivän ruoka kestejä. Katsotaan toteutuukohan ne. Riippuu siitä miten paljon kavereilla on jo sovittuja menoja. Olisihan se kivaa kun olisi jotain odotettavaa ohjelmaa.
Meillä esikoinen saa muuten tänään koulussa sika piikin. Viikonlopun pikkujoulujen jälkeen töissä on useampi ihminen sairaana (ei kuitenkaan possua).
Tässä kaikki isomat tänään!
Oli niissä pyörähtelevissä neljäsluokkalaisilla varmasti ihmettelemistä Sakulla, kiva että oli onnistunut ilta!
Sylvi istuu olkkarin matolla ja tuijottaa Pikku Kakkosta innoissaan. Kas äidillä on aikaa istua tässä koneella... Tyttö tunnistaa Pikku kakkosen tunnarin ja Pikku kakkosen posti -biisin, jota meillä lauletaan pikku kakkanen -muodossa kakan tultua. Tänään tuli kaksi isoa kakkasta!
Lisää edistystä: neiti juo nokkamukista! Semmoinen Orthexin perusmuki kirpparilta, jonka nokassa on kolme reikää. Täytyy yrittää jos joisi korvikettakin, mut vettä menee nyt alas jos janottaa! =)
Verticialle kysymys (ja oliko muita laivamatkaajia?): Missä Nea on nukkunut laivamatkalla, siis hytissä? Näin isoja ei kai oikein voi nukuttaa vaunuihin yöunille. Vähän tekisi mieli käydä Tukholmassa joskus.
Josta saamme kätevästi aasinsillan siihen, että mun pitäisi askarrellapaskarrella nuo joulukortit. Ihan vaan kuva Sylvistä, johon kirjoitetaan kultatussilla terveiset.
Mukavaa iltaa, ilman kränää ja piiitkiä yöunia toivotellen
Tsili & nännänänäää hätäätätätää Sylvi
...kyllä se näköjään pääseekin kiellettyihin paikkoihin. Nyt meinas kaatua jalkalamppu kun sitä vedettiin johdosta. Ei se vielä eilen noin liikkunut.
Esikoinen tekee italian pataa, saku roikkuu sylissä ja iskä on kuntosalilla. Normi meininkiä täällä.
Sakun kanssa ei laivalla vielä ole oltu. Tekis kyl mieli. Mummilassa on nukkunut vielä vaunuissa. Esikoisella kulki matkasänky hyvin laivalla mukana.
jalkalampuille täytyy myös tehdä jotain. Ja laittaa olkkariin kattolamppu. Kiitos Päkkänä kun muistutit!
Täällä huudetaan taas nukkumaanmenosta. Nyt nukahti, ihan varmasti herää kiljumaan vielä. Mies pikkujouluissa, kivakiva.
Missähän se on? Onkohan siellä kivaa?
T. Urho
Timbuktussa on aurinkoista ja lämmintä! Lähdetään kaikki Timbuktuun! =)
tehtiin isälle kotiintuliaisjekku. Mihinkään en tuota söpöliiniä päästä. :)
Ja pikaiset kuulumiset. Välillä tuntuu, että pää hajoaa. Koitan opiskella uutta työtä (ja tehdäkin sitä) ja samalla rempata kämppää. Samoin hoitaa asioita ostajien ja myyjien kanssa sekä kaikkia muita normiasioita. Mies tekee paljon töitä, kun jää kahden viikon päästä pois. Jee. Onneksi ollaan saatu paljon lastenhoitoapua.
Maanantaina sain maalattua katot (huh) ja sitten oli pakko käydä juomassa olut (ok, kaksi) ja hakea testosteroni-hengessä grilliltä makkaraperunat. Pojat otti iltapäikkyjä kotosalla. Nyt on seinien hiomista ja paklaamista.
Yöt on semi-ok. Ollaan miehen kanssa tehty niin, että nukutaan vuorotellen sohvalla alku- ja loppuyö. En tiedä, kuinka monta kertaa Urho herää itkemään, mutta ainakin tarpeeksi useasti.
Päivisin Urho on kiinnostunut kiipeilystä, huoh. Pääsee esim. nojatuoleille, mutta ei alas.
Äsken rikkoi telkkarin. Ilmeisesti ensin kaukosäätimen ja sitten sekosi telkkarikin. Tai sitten se uupui vanhuuttaan. Radiohan meillä on uudella kämpällä, joten ollaan mediapimennossa hetki.
Nyt pulautti kolmannet isot puklut vartin sisään. Hiulihei. Vaan täytyy mennä, koska se on nyt iltaisin äiti-riippuvainen. Taidetaan sylitellä sohvalla ja puhallella paha mieli pois.
Ja kas, pää edellä kävelutuolista, hupsis. Ylös ja kohti uusia seikkailuja.
Ei jaksa kuin nauraa (aavistuksen kolkkoa naurua).
Jalkalamppu meillä vielä pystyssä :)
Koitetaan jaksaa,
Sande ja elohopea-Urho
Nyt se hyppäsi olohuoneen pöydälle meuhkaamaan. Konttailee ja nauraa. Laitoin hyppykeinuun, kun kerta hypitytttää, hidastaa kuulemma motorista kehitystä.
Mä voin samalla tehdä hauiksia, kun nostelen tangosta. :)
Vai oli urho matkalla Timbuktuun :-). Mä olin valmis lähettämään pojan viime yönä huitsin nevadaan kun päätti haluta jo ensimmäiset yömaidot vartin yli 11 ja juuri kun olin päässyt uneen. Juu ja sen jälkeen syötiin vielä kahdesti. Mitään aavistusta ei taas ole mistä takapakki tuli. Ei edes mitään ennakko varotusta heräilystä tms vaan suoraan heti huutoa: anna mulle tissiii... Tuliskohan niitä hampaita jo lisää?!
Heh, mitenköhän hyppykiikku mahtaa toimia Urhoon. Kumpikohan hypyttää kumpaa??
Heihou hei hengissä ollaan!! Joo-o ei sit oo oikeen ollut aikaa ja nyt ei oo pariin viikkoon senkään edestä.. Joten ajattelin näin ensimmäisen raskaan päivän kunniaksi tehä kaikki rästijutut valmiiksi ja jos sit jatkos yöt nukkuis hyvin..
Mutta mitäs tänne.. Ukko rakas oli nenäleikkauksessa ja tässä valvon sen unta nyt sitten.. Joutuu raukka nukkumaan puoli-istuvassa asennossa.. Hyvin tuo tuntuu kuorsaavan et ainakin vähäsen saa nukuttuu.. Tai torkkumistahan tuo varmaan on kun vähä välii vääntelehtii tms.. Mutta täysi rasituskielto seuraavat kaksi viikkoa elikkäs minä hoidan kaksi viikkoa kaiken, kodin, miehen ja tytön.. Ja tänään alkoi.. Siivosin, tein soseita Neal, hain miehen sairaalasta, olen sitä syöttäny, juottanu ja lääkinny.. Sitten juossu Nean peräs ja huutanu ei ja ei ja ei ja vielä kerran ei ja siivonnu sen sotkuja ja yrittänyt itse ehtiä välissä syömään nopeaa samalla juoksien Nean perässä ja hätistelemässä kissoja jne.. Ei o helppoo ei, mut ehkä tästä selvitää.. Tuohon 18 saakka meni ihan hyvin vielä mutta sitten iski armoton väsymys ja viimeiset 3h kun Nea oli hereillä niin oli tuskaa.. Huutoa ja itkua ja pahan tekemisiä ja kylpyynkin piti mennä jne..
Juu ja muutenkaan Nean kanssa ei oo päivät ollut helppoja kun vielä mies oli auttelemassa.. Mooonta päivää meni tuossa, että Nea vaan huusi ja huusi ja huusi.. Kyllä olisi tehnyt mieli laittaa lapsi vaihtoon!! Ja siis niitä päiviä oli se 3-4.. Ei syö, ei juo, ei nuku.. Huutaa vaan.. Ja sitten tuli yksi ihana päivä, viime torstai oli, kun kaikki oli taas normaalia ja tyttö niin tyytyväinen.. Ja sitä kestikin sitten taas se yksi päivä ja taas huudetaa ja huudetaa ja huudetaa.. Uaaargh.. Ja melkein samalla tahilla mennään.. Nyt ei tänään niin paljoa huuettu kyllä mutta ruoka ei oikein maita, juo kyllä taasen hyvin.. Kaitpa se toista hammasta tekee..
Niin meillä on yksi hammas ellen aikaisemmin siitä ole maininnut.. Meillä opittiin myös konttaamaan.. Ensin siis kävely ja sitten konttaus :D, näinhän sen pitääkin mennä.. Heh.. Kengät löysimme Nealle myös, 19 numeroiset Kuomat Prismasta. Hyvät kengät ovat ja passelin kokoiset, sentti käyntivaraa päässä niin kuin pitääkin. Junnumestassa taasen kun katsottiin 19 numeron Reimoja niin ne oli varmaan 2-3cm isommat kuin nuo kuomat :o .. Ei olisi uskonut, että lasten kengissäkin on sellaisia eroja..
Iho ongelmiakin meillä oli. Häppärin seutu oli yli viikon ihan punainen ja iho rikki ja kaikkee.. Yhtenä päivänä yritettiin olla ilman vaippaa ja eihä siit mittää tullu kävelevän likan kanssa.. Pissalammikoita koko ajan ympäri kämppää.. Ei hyvä.. Vaipat takas ja kilo bepanthenia joka vaipan vaihto kerralla ja kyllähä siitä sit eroon päästiin ja ku oltii 2pvä ilman bepanthenia niin sit tuli takas ja nyt taas ollaan se voitettu, että jee..
Reissattuu on tullu ja vieraita on lampannut ja onkohan tämä nyt eka viikonloppu ihan vaan kotona.. On tullu oltuu laivalla ja sukuloimassa Harjavallassa.. Mistä seurasi pitkä väsymys, ei vaan oo mun paikka.. ..omat sukulaiset.. Ja ja sukulaisia ollu kylässä suomi neito alapäästä.. Ja seuraavaks meidän pitäisi suunnata sinne päin ens viikonloppuna, riippuen miehen voinnista ja sit pitäs Jyväskyläänki mennä ja joulua pitäis yrittää järjestää ja..
Turvaistuin hankittiin oli vauvattaressa mieltsin hyvä tarjous brion istuimesta.. käy 0-25 vai 35kg mut kuiteskii koko ajan niinkus.. eli toimii kaukalona periaatteessa, turvavyöistuimena sekä korokkeena.. Ja ei ollut todellakaan pahanhintainen ja on todellakin hintansa väärtti..
Vauvamiitti oli jälleen ja Sailoriakin nähtiin viimein. Oli tosi kiva nähdä ja tutustua. Hoplopissa olimme ja kyllä oli kivaa. Jatkossa täytyy mennä useammin Nean kanssa.. Oli ihan innoissaan pallomerestä.. Haa punainen pallo, Hee sininen pallo, Haa keltainen pallo.. ..ja kaikki kuolassa :D .. Ja äiskä oli ihan innoissaan kun sai laskea liukumäkeä mikä alkoi katon rajasta ;D, pitää ne huvit aikuisillakin olla, heh..
Mitähän muuta.. Ajatuskatkos tuli.. Koko vauva porukan Jyväskylä miittiä kuuluttelen!!! Osallistujia?? Lista koneella mihin nimiä keräilen..
Jos noita viestei lukis.. Oon niitä kyllä lukemassa käynyt, tosin en niin usein kuin tahtoisin..
Tuo oli hyvä tuo Lyytin kauppaunohtelu :D, ihana kauppa ku oli pakannu kylmään kaik :D ja hyvä tuo toinen raskaana oleva. Sai kyllä kivat positiiviset naurut tästäkin :D
Toivottavasti Päkkänän tämä yö olisi yhtä hyvä kuin viime yökin :)
Joulu.. En oo ehtinyt ite vielä yhtään joulua laittaa.. Lahjat on hankittu ajat sitte ja osan on pukki jo vienytkin. Ja kortit on tehty ajat sitten.. Joulukamat tulevat postissa joskus joulukuussa ja sitten pitäisi kotia niiden myötä laittaa. Ulkona on kissojen tarhassa jouluvalot mutta siinä se.. Sisälle en oo ees kynttelikköö viittiny laittaa ku odotan sitä jouluista pakettia kotiin tulevaksi..
Hui kun kuulosti hmm.. en tiedä miltä tuo kaisa_kissan hammasjuttu että yhtäkkiä neljä hammasta ylös.. Siis neljä?!?! Ei oo todellista!! :D
Ihana tuo Jupen suihkuun vaatiminen :D .. Olisipa meillekin tuollaista.. Me siirryttiin suihkusta kylpyyn jälleen. Nyt kun ei tarvii enää kannatella ammeessa vaan toinen saa istuskella siellä rauhassa.. Ainoa vaan et se ei viihdy siellä ilman pesupalloa :D.. Lempi vesileikkilelu on siis pesupallo, heh..
Poissa olemisesta.. Oli niin ihanaa kun lauantaina olin uimassa!! Ollut viimeksi öö.. 2007 ku asui tamperkeleellä niin silloin uimassa ja kuinka mä rakastankaan uimista. Tosin en malttanut olla kuin puoli tuntia altaassa mutta silti.. Kun taisi olla eka tai toka kerta ku olin poissa kotoota ilman Neaa ja siis tekemässä jotain tollasta mieleistä.. Ja ny sit harmittaa ku on kahen viikon paussi ettei pääse.. Mut sit aion taas mennä ja käydä usein!! Niin ihanaa se oli. Toinen poissa olemisenihan oli maj karman keikka synttäripäivänä. Mut en tiedä voiko sitä laskea kun se oli sillon ku nea nukku jo yöunia ja ku se nukkui sen koko ajan kuten mieskin.. :D
Olaville uudet onnittelut nyt tätäkin kautta seisomaan oppimisesta.. Siitä se lähtee.. Äipän juoksuttaminen :D
Ihana kuva Urhosta, heh :D
Siis au, taas mun maha teki saman kuin eilen.. Käännyin selältä kyljelleen, vasemmalle kuten myös eilen. Ja joku pistää vastaan.. Ihan ku olis tiiliskivi poikittain mahassa ja se tökkäsee oikein ikävästi mahaan.. Ei se muksukaan ny niin iso voi vielä olla et tollai ottaa vastaan.. Outoo! Ja kun painellen mahassa mitään tunnu..
Siis miten voi olla noin et jonku sikaflunssan takia (ollaan säästytty täällä btw) yli 6kk neuvolat perutaan. Onko toi edes laillista ?!?!??!!!
Kuumemittareista.. Meil on apteekista ostettu n.55e korvamittari mikä tarkoitettu ensisijaisesti vauvoille ja on kyllä toimiva ja kätevä ja tarkka ja nopeakin vielä :D
Luovutan. Uni tulee nyt.
Verticia & Nea oisko 7,5kk
Olis muuten kiva kuulla PötsiPamelanki kuulumisii..