OIKEASTI. Tissutteleeko täällä kukaan muu äiti koskaan?
Suomessa pitäisi olla hieman löyhähkö alkoholikulttuuri ja koskaan kukaan nainen, äiti, ei (ainakaan myönnä) tissuttelevansa iltaisin.
No minä myönnän.
Kommentit (127)
sitten elimistösi on jo niin tottunut viinaan, ettei melkein puoli litraa viiniä tunnu enää missään. Ei muka edes hiprakkaa? Sori vaan, en usko.
joko juon semmoinen pienen pullon tai sitten 0,75 miehen kanssa puoliksi. Yksinkertaisella laskutoimituksella selviääpi että tulen tuosta 0,61 promillen känniin. Kuohuviiniähän ei kovin kauan säilytellä joten en voi selitellä että joisin sitä pitkän ajan kuluessa.
Joskus ei tunnu missään, joskus olen ihan pieruissani. Jos joisin tuota 3 tuntia niin tuskin tulisin känniin. Tuohan ei ole kovin paljon suurempi määrä kuin autolla ajamisen suurin promillemäärä. Voin hyvin kuvitella että puolikas viinipullo illassa ei jollain tunnu ns missään.
ihmisten hampaista, jos harva se ilta kulutetaan 4 tuntia parin viinilasin juomiseen. Muistan että iltiksessä oli otsikko tyyliin valkoviini tuhoaa hampaita.
yleensä perjantai-iltana. Nam, ja hyvällä omallatunnolla nautin sen. Joskus en ota ollenkaan.No harvemmin:) Lauantaina tehdään hyvää ruokaa ja kyllä saatan korkata oluen tai lasillisen viiniä sen kanssa. Illalla voin ottaa viiniä taasen lasin kaks. Viikolla en juo kun tykkään herätä aamuisin skarppina. Jos annoskoot oikeasti pysyy kohtuullisisna ei tuo määrä hirveesti humalluta,varsinkin kun ehkä napostelee jotain samalla. Kuinka tarkkaan laskette annoskoon kun kaadatte viiniä lasiin esim.hanapakkauksesta. Kun helppohan se olis vaan lorottaa kun lasikin aika iso on ..:)
parista useampaan alkoholiannosta illassa. (Siis muistakaa, että yksi 0,5l tölkki on jo 1,5 annosta:-)
En silti tiedä ketään muuta naista, joka joisi yhtä paljon kuin minä.
syödään miehen kanssa illallinen kun lapset on nukkumassa, toisinaan ruoalla lasi viiniä. Asumme ulkomailla.
Kerran viikossa tai kahdessa otetaan 2-3 lasia puhtaasti seurustelun ja rentoutumisen merkeissä.
juo viiniä joka päivä ja kaikilla aterioilla. Tämä on vain puolustus omalle alkoholinkäytölle. Koulutetut, nuoret naiset ennen kaikkea ovat hyvin tietoisia linjoistaan ja kunnostaan ja siihen ei sovi viininlipittäminen. Nykyään suositaan erilaisia kivennäisvesiä ja monet niistä ovat hinnoissaankin jo viinien kaltaisia.
jos ei viini kerran mitenkään vaikuta niin sitähän vois sitten juoda vaikka jokaisella ruualla? eiköhän sitä illalla juoda juuri siksi että se rentouttaa ja lapset ovat jo silloin nukkumassa. ... jos pitää joka ilta juoda, on alkoholisti. sekin on musta jo vähän outoa että pitää joka viikonloppu juoda, paitsi ehkä saunaolut jos siitä tykkää.
Katsotaan mita vastaavat. Ja muuten, kylla moni juo lounaallakin lasin viinia. Ihan oikeasti, Suomessa ollaan todella omituisia taman asian suhteen... ;-)
Kyllä minun lähipiirissäni koulutetut, nuoret naiset ottavat lasin pari silloin tällöin ruoalla. Työlounaalla ei mutta mutta illallisilla kyllä.
Mutta eivät niin, kuten yritetään antaa kuvaa, että jokaisella ruoalla ja illalla nautiskellaan ja viiniä otetaan luonnollisesti hyvässä seurassa jne...
Ihan samalla tavalla ihmiset ottavat Suomessakin viinilasillisen joskus päivällisellä.
Se vain on ihmeellinen kuvitelma, että keskieuroopassa juotaisiin viiniä päivittäin ateroilla ja ei olla humalassa. Kyllä todellakaan nuoret trenditietoiset naiset eivät juo viiniä joka päivä aterioillaan. Se on vain urbaanilegenda, mitä viljellään kun halutaan puolustella omaa "eurooppalaista alkoholinkäyttöä". Ei tää paha oo kun siellä euroopassakin otetaan viiniä joka päivä.....
juo viiniä joka päivä ja kaikilla aterioilla. Tämä on vain puolustus omalle alkoholinkäytölle. Koulutetut, nuoret naiset ennen kaikkea ovat hyvin tietoisia linjoistaan ja kunnostaan ja siihen ei sovi viininlipittäminen. Nykyään suositaan erilaisia kivennäisvesiä ja monet niistä ovat hinnoissaankin jo viinien kaltaisia.
jos ei viini kerran mitenkään vaikuta niin sitähän vois sitten juoda vaikka jokaisella ruualla? eiköhän sitä illalla juoda juuri siksi että se rentouttaa ja lapset ovat jo silloin nukkumassa. ... jos pitää joka ilta juoda, on alkoholisti. sekin on musta jo vähän outoa että pitää joka viikonloppu juoda, paitsi ehkä saunaolut jos siitä tykkää.
Katsotaan mita vastaavat. Ja muuten, kylla moni juo lounaallakin lasin viinia. Ihan oikeasti, Suomessa ollaan todella omituisia taman asian suhteen... ;-)
Kyllä minun lähipiirissäni koulutetut, nuoret naiset ottavat lasin pari silloin tällöin ruoalla. Työlounaalla ei mutta mutta illallisilla kyllä.
Tissuttelen viikonloppuisin sen mitä päivälliseltä jää viiniä yli. Tai no jos me miehen kanssa se loppupullo nyt yleensä "tissutellaan" yhdessä, niin en nyt tiedä voiko edes tissutteluksi sanoa...
Mutta minä kyllä juon, vaikka on lapsia kotona.
Muutamana iltana viikossa juon glögin (holillisen) tahi lasin punaviiniä. Eli viikolla muutama ravintolapaukku.
Perjantaina juon kyllä ruoan kanssa lasin punaviiniä ja muutaman lasin ruoan jälkeenkin (kun lapsi nukkumassa). Perheeseen kuuluu teini, joka näkee paljonko juon.
MUTTA mieheni juo liikaa. On vähän ongelmallista jo juominen. Asiasta on puhuttu ja aika hemmetisti. En voi pakottaa häntä lopettamaan/vähentämään. Ymmärtää itsekin että niin on tehtävä.
Mutta minä - näin anonyyminä - myönnä, että punkku on hyvää. Joskus olen kyllä ihan hutikassakin. Kivittäminen ei haittaa. Olen kuitenkin erittäin hyvä äiti.
Mutta eivät niin, kuten yritetään antaa kuvaa, että jokaisella ruoalla ja illalla nautiskellaan ja viiniä otetaan luonnollisesti hyvässä seurassa jne...
Ihan samalla tavalla ihmiset ottavat Suomessakin viinilasillisen joskus päivällisellä.Se vain on ihmeellinen kuvitelma, että keskieuroopassa juotaisiin viiniä päivittäin ateroilla ja ei olla humalassa. Kyllä todellakaan nuoret trenditietoiset naiset eivät juo viiniä joka päivä aterioillaan. Se on vain urbaanilegenda, mitä viljellään kun halutaan puolustella omaa "eurooppalaista alkoholinkäyttöä". Ei tää paha oo kun siellä euroopassakin otetaan viiniä joka päivä.....
juo viiniä joka päivä ja kaikilla aterioilla. Tämä on vain puolustus omalle alkoholinkäytölle. Koulutetut, nuoret naiset ennen kaikkea ovat hyvin tietoisia linjoistaan ja kunnostaan ja siihen ei sovi viininlipittäminen. Nykyään suositaan erilaisia kivennäisvesiä ja monet niistä ovat hinnoissaankin jo viinien kaltaisia.
jos ei viini kerran mitenkään vaikuta niin sitähän vois sitten juoda vaikka jokaisella ruualla? eiköhän sitä illalla juoda juuri siksi että se rentouttaa ja lapset ovat jo silloin nukkumassa. ... jos pitää joka ilta juoda, on alkoholisti. sekin on musta jo vähän outoa että pitää joka viikonloppu juoda, paitsi ehkä saunaolut jos siitä tykkää.
Katsotaan mita vastaavat. Ja muuten, kylla moni juo lounaallakin lasin viinia. Ihan oikeasti, Suomessa ollaan todella omituisia taman asian suhteen... ;-)
Kyllä minun lähipiirissäni koulutetut, nuoret naiset ottavat lasin pari silloin tällöin ruoalla. Työlounaalla ei mutta mutta illallisilla kyllä.
Tietekaan ei JOKA aterialla juoda viinia, enka mina esim. yleensa juo koskaan alkoholia tyoaikana, koska vaikka ei tulisi "hiprakkaankaan", ainakin minua alkoholi vasyttaa. Siksi juon sita mieluummin ilta-aterialla tai sen jalkeen. Mutta kylla koulutetut nuoret naiset minunkin lahipiirissani juovat viinia muutaman kerran viikossa ainakin, eika tosiaankaan kyse ole mistaan deekiksen rajamailla hailyvien ihmisten puolustuspuheista... ;-) Uskokaa nyt vaan, etta vaikkei itselta se hallittu alkoholinkaytto onnistuisikaan (periman tai kulttuurista opitun takia) se on OIKEASTI ihmislajille mahdollista.
Mutta kylla koulutetut nuoret naiset minunkin lahipiirissani juovat viinia muutaman kerran viikossa ainakin, eika tosiaankaan kyse ole mistaan deekiksen rajamailla hailyvien ihmisten puolustuspuheista... ;-)
Muutaman kerran viikossa lasi viiniä tuskin on kenenkään mielestä Suomessakaan ongelma. Mutta kun sitä viiniä juodaan "keskieurooppalaiseen tapaan" harva se ilta ja puolustellaan sillä omaa liiallista viiininlitkimistä. Voitko sinäkään siis allekirjoittaa sitä yleistä käsitystä että viiniä juodaan siellä ihan joka ikinen päivä?.
Voitte millä verukkeella tahansa itsellenne antaa suostumuksen "ottaa pari kun lapset nukkuu" jne.
Mutta mitä luulette lapsenne asiasta tuumaavan. Luulette että eivät he tästä mitenkään kärsi. Eivät he huomaa. Mutta kuulkaa, kyllä huomaavat!
Lähipiirissäni on MONTA tapausta jossa on ollut tapana ottaa jopa joka ilta (vain saunaolut) mutta ottaa kuitenkin. Pe ja lauantai-iltaisin enempi.
Vanhempina ko. henkilöt ovat aina hoitaneet hommansa ihan ok. Työt on hoidettu, koti ja lapset. Sittehän sitä onkin taas ansaittu se olut jos toinenkin illan päätteeksi...
Lapsilla on aina ollut ns. hoidetut kodit. Mutta kyllä tuo juominen ja suhtautuminen alkoholiin on jälkensä jättänyt heihin kaikkiin!!
Olemme näistä asioista keskustelleet iän kartuttua, nykyisin ovat jo päälle parikymppisiä.
Jokaisessa perheessä näistä tuntemissani on otettu lasten toimesta alkoholin käyttö esiin, sitten kun lapset ovat jo olleet riittävän isoja ilmaistakseen omia tuntojaan.
Vanhemmat! Vaikka ottaisitte kuinka vähän, otatte silti!!
Olen itse tehnyt sellaisen havainnon että ne lapset joiden perheissä on alkoholia käytetty, alkavat itse käyttää alkoholituotteita ja usein myös tupakkaa jo hyvin varhain. Opittu malli...
lkoholin käyttö alkaa hyvin varhaisella iällä, usein tähän liittyy myös tupakointi.
En jaksa lukea koko ketjua, varmaan taas tuomitaan kaikki jotka käyttävät koskaan yhtään alkoholia täysin rappioalkoholisteiksi av-tyyliin.
Mutta kylla koulutetut nuoret naiset minunkin lahipiirissani juovat viinia muutaman kerran viikossa ainakin, eika tosiaankaan kyse ole mistaan deekiksen rajamailla hailyvien ihmisten puolustuspuheista... ;-)
Muutaman kerran viikossa lasi viiniä tuskin on kenenkään mielestä Suomessakaan ongelma. Mutta kun sitä viiniä juodaan "keskieurooppalaiseen tapaan" harva se ilta ja puolustellaan sillä omaa liiallista viiininlitkimistä. Voitko sinäkään siis allekirjoittaa sitä yleistä käsitystä että viiniä juodaan siellä ihan joka ikinen päivä?.
Koska minusta kaikki keski-euroopasta tahan keskusteluun osallistuneista ovat puhuneet ihan jarkevia. Se, onko jonkun lahipiirissa Suomessa ihmisia jotka ovat ehka tahallaan ymmartaneet eurooppalaisen juomakulttuurin vaarin, on asia erikseen. Itse en tunne tallaisia tyyppeja.
Tuosta, juodaanko joka paiva: joskus juodaan, joskus ei. Eli voi olla vaikka viikko, jolloin juodaan joka ilta alkoholia (esim. yhtena paivana on vieraita, toisena tyopaikalla juhlitaan jonkun syntymapaivaa lasillisella, kolmantena on joku cocktailtilaisuus, jne.) ja toisena viikkona ei ollenkaan, tai vaikka vain kerran. Ihmisten suhtautuminen ei ole niin kategorista ja komplisoitunutta kuin Suomessa.
Itse en tunne yhtään sellaista, joka ei voisi yhden paukun joskus ottaa. Näin ollen, kaikki tuntemieni perheiden lapset alkavat käyttää jo nuorina alkoholia ja tupakkaa. Siis näin sinun informoivan tekstisi mukaan.
Vanhemmat! Vaikka ottaisitte kuinka vähän, otatte silti!!
Olen itse tehnyt sellaisen havainnon että ne lapset joiden perheissä on alkoholia käytetty, alkavat itse käyttää alkoholituotteita ja usein myös tupakkaa jo hyvin varhain. Opittu malli...
lkoholin käyttö alkaa hyvin varhaisella iällä, usein tähän liittyy myös tupakointi.
ovat kotona. Kunnon av-mamma on aina ajokunnossa, jos lasta täytyy keskellä yötä vaikka lähteä korvakivun takia viemään Mehiläiseen.
ja sellainen mamma joka ottaa lasin viiniä iltaisin ei ole sitten kunnon mamma??
ovat kotona. Kunnon av-mamma on aina ajokunnossa, jos lasta täytyy keskellä yötä vaikka lähteä korvakivun takia viemään Mehiläiseen.
korvatulehduksesta kärsivää lasta keskellä yötä mehiläiseen ;) Muut antaa panadolia yöksi ja vie aamulla lääkäriin.
Av-mamma on nyt oppinut juomaan sivistyneesti. Hän pitää viinin ihastuttavasta mausta NIIN paljon, että litkaisee miehensä kanssa sitä puoli pulloa illassa huomaamatta mitään eroa normaaliin olotilaan. Juomin-- anteeksi viinin ihanasta mausta nauttiminen aloitetaan jo ruoka-aikaan, joten sitten onkin koko pitkä ilta aikaa nautiskella aromeista!
Mutta kun 1 viinipullo on sen 0.75l ja puolikas sitten 0.35 about ja siitä juo yksi ihminen puolet, tekee se reilun 1.5dl, niin ei se kyllä ruoan kanssa/päälle nautittuna "kolise" päässä.
Vanhemmat! Vaikka ottaisitte kuinka vähän, otatte silti!! Olen itse tehnyt sellaisen havainnon että ne lapset joiden perheissä on alkoholia käytetty, alkavat itse käyttää alkoholituotteita ja usein myös tupakkaa jo hyvin varhain. Opittu malli... lkoholin käyttö alkaa hyvin varhaisella iällä, usein tähän liittyy myös tupakointi.
kun en ole yhtään peitellyt alkoholin käyttöä. Mä olen perjantaisin sen yhden kaksi paukkua ottanut tai sitten vaan olutta ihan häpeilemättä. Jos lapsi on kysynyt mitä juon olen sille sanonut sen :O
Tunnissa poistuu noin gramma alkoholia jokaista kehonpainon kymmentä kiloa kohti, esimerkiksi 60 kg painavalla naisella 6 g tunnissa ja 80 kg painavalla miehellä 8 g.
Yksi alkoholiannos palaa 1,2-2,4 tunnissa riippuen henkilön painosta ja maksan kunnosta.
Niin ja sillä läskin määrällä ei ole mitään väliä (jotkut kun eivät tunnu tätä ymmärtävän). Asiaan. Painan 58 kg ja olen 24v, eli maksani kunto pitäisi olla aika hyvä. Jos juon klo.18-23 välisenä aikana 2 annosta (2x12cl) punaviiniä, niin lopputulos on mikä? Humalako?