Lue keskustelun säännöt.
Tytär kertoi olevansa raskaana, en tiedä mitä ajatella
24.11.2009 |
Minä jäin yksinhuoltajaksi vähän yli vuosi sitten kun menetin mieheni ja lapset isänsä. Elämä on tuon jälkeen ollut todella raskasta, tuntuu etten vieläkään ole päässyt (ainakaan täysin) "yli" mieheni kuolemasta. Itken yhä paljon ja kaipaan miestäni päivittäin, jostain sitä kuitenkin saa aina niitä voimia jaksaa päivästä toiseen pienimpien lasten kanssa. Isommat lapset auttavat kyllä onnekseni tosi hyvin, esim. vanhimmat pojat ottaa nuorimmat muutamaks päiväks kuukaudessa (vuorokuukausina aina jommalla kummalla), jotta saan välillä levätä ja tehdä omia juttuja. Alkuun myös tutut ym. auttoivat hyvin, mutta nyt ei enää juurikaan ja olen myös kuullut kommentteja, että eikö olisi jo aika vähitellen jatkaa elämää.
Lapsia meillä/minulla on yhdeksän, joista kahdeksan on elossa. Esikoiskolmospojista keskimmäinen sairastui vakavasti ja kuoli ollessaann 4v. "Kaksospojat" ovat nyt 20v, tyttö 17v, tyttö 15v, poika 7v, kaksoset (tyttö ja poika) 3,5v ja tyttö 2v.
Vanhin tyttömme kertoi raskaudestaan vähän aikaa sitten enkä tiedä mitä ajatella. Toisaalta tuntuu kuin olisin epäonnistunut, vaikken tiedä miksi. En olisi mitenkään voinut estää ehkäisyn pettämistä. Lisäksi mietin, että miten voisin parhaiten tukea häntä tai auttaa päätöksen teossa. Tiesin tytön seurustelevan ja hälle on siis puhuttu ehkäisystä ym. ja tyttö käyttää e-pillereitä.
Tuntuu, että tämä kaikki olisi helpompaa, jos tässä olisi rinnalla toinen aikuinen, jonka kanssa keskustella. Yhdelle ystävistäni tästä puhuin ja muille en sitten viitsinyt edes mainita, koska tuo kyseinen ystäväni oli kauhuissaan tyttäreni raskaudesta ja puheistaan sain kuvan, että olisin voinut estää sen kasvattamalla lapset toisin.
Kommentit (28)
Toki tämä on tyttärellesi iso päätös ja muut voivat vain tukea häntä, eivät kertoa, miten hänen pitäisi toimia. Onneksi opiskelu on ihan mahdollista äideillekin (nim. kokemusta on).
Sinulla on aikamoisen rankka elämäntilanne, etkä varmastikaan olisi halunnut tähän väliin tulla mummoksi. Itselläsikin on vielä pieniä lapsia. Mutta onneksi tulevan isän vanhemmat ovat myös mukana auttamassa, joten etteköhän te selviä tästäkin. Ehkäpä jossain korkeammalla on päätetty, että tämän lapsen aika on nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän kyllä millaista surua käyt läpi, minun isäni kuoli vuosi sitten äkillisesti.
Mutta vauvat tuo valoa maailmaan! Usko pois. Meille syntyi kuukausi isän kuoleman jälkeen siskolleni poika ja kyllä se niin on, että sen pikku ihmisen touhujen ihastelu virkistää mieltä ja antaa toivoa elämän jatkumisesta.
Ja on lapselle ihanaa, kun on nuori mummo. Puhumattakaan siitä, kun on nuoria setiä ja tätejä: minulla on enooni ikäeroa 6 vuotta ja meillä on hyvin läheiset välit, kun en ole koskaan veljeä saanut, niin enon sain.... Ja mummon kanssa tuli touhuttua yhtä ja toista, kun sillä vielä virtaa riitti.
Eikä meidän suvussa hämmästytä, jos 18-v saa lapsen. Ei se elämä ja tulevaisuus lopu yhden ihmisen syntymään, ei nyky-Suomessa. Tätini sai vauvan 18-veenä ja saanut sittemmin 5 lisää -ammattina on juristi. Et ole epäonnistunut missään, mikään ehkäisy ei ole tasavarma. Ole ylpeä!
"Siinä on sitten tyttö vailla koulutusta, ammattia ja yksinhuoltajana. Parempaakin tulevaisuutta voisi tytölle toivoa, vai mitä?"
yhtä lailla vanhemmatkin naiset jää yksinhuoltajiks. joka kk on jossakin lehdessä haastattelu kuinka "sari 41v jaksaa yh:na"
Oma tilanteeni on toki raskas, mutta autan kyllä tytärtäni silti mahdollisuuksien mukaan, oli hänen päätöksensä raskauden suhteen mikä tahansa. Ei minusta ole jättämään tyttöä pulaan, vaikka rahallisesti en pahemmin kyllä auttaa voi, mutta muuten kyllä.
Tunnen tyttäreni poikakaverin äidin opiskeluajoiltani, hän on reilu 2v tytärtäni vanhempi ja opiskelee ja käy töissä. Asuu vielä kotona, mutta on muuttamassa pois kotoa kunhan saa opiskelut päätökseen ja pääsee kokopäiväisesti töihin. Opiskelujen jälkeen meidän tiet erkanivat, muutimme tahoillemme ja yhteydenpitokin jäi vuosien varrella. Reilu 7v sitten muutimme paikkakunnalle, jonne muutosta olimme haaveilleet pidempään ja vihdoin mies sai täältä vakipaikan ja sitten kerran törmäsin sattumalta tähän opiskelukaveriini. Tyttäreni on seurustellut tämän pojan kanssa lähemmäs 3v ja tunnen tämän pojan sekä hänen vanhempansa hyvin. Toisin kun yleensä nuoret pojat niin tyttäreni poikaystävä osaa kantaa vastuuta enkä usko, että ainakaan heppoisin perustein suhteesta lähtee, mikäli päättävät vauvan pitää.
Tässä tilanteessa en välttämättä kyllä haluaisi mummoksi, mutta jos tyttö haluaa pitää lapsen niin pyrin olemaan mahdollisimman hyvä mummo.
Yhtä asiaa en ymmärrä, miksi täällä niin monet epäilee, ettei tyttäreni raskaus olisi vahinko? Onko se niin epätodennäköistä, että pillerit pettäisivät, jos on kaiken lisäksi oksennellut käytön aikana? Ei sillä väliä, uskon, että tyttäreni puhuu totta ja se lienee tärkeintä eikä se mitä täällä ajatellaan.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi olet niin varma, että tyttäreni jää satavarmasti yksin vauvan kanssa? Kuten jo edellisessa kirjoitin, tämä poika ei ole kuten muut ikäisensä yleensä. Ja vaikka jäisikin yksin, mitä kyllä epäilen niin ei se tarkoita, etteikö tyttäreni voisi silti opiskella itselleen ammattia käydä töissä jne. Omasta kokemuksesta tiedän, ettei lasten kanssa opiskelu mitään helppoa ole, muttei mahdotontakaan. Hankin korkeakoulututkinnon kun meillä oli jo lapsia.
ap
Lapsi tulee jäämään nopeasti ilman isää, sillä harvemmin tuossa iässä poikaystävät pitkään matkassa pysyvät. Siinä on sitten tyttö vailla koulutusta, ammattia ja yksinhuoltajana. Parempaakin tulevaisuutta voisi tytölle toivoa, vai mitä?
teillä nyt. Autat tytärtäsi parhaiten kun olet hänen tukenaan ja annat itse tehdä päätöksen ja vastailet tarvittaessa kysymyksiin.
Meillä oli samantapainen tilanne. Tyttömme (16v) kertoi raskaudestaan ja sanoi, ettei tiedä mitä tehdä. Asiasta keskusteltiin paljonkin ja lopulta tyttömme ja hänen poikaystävänsä päättivät pitää vauvan. Ovat nyt eläneet hiukan vajaan vuoden vauva-arkea (asuvat meillä) ja heillä on mennyt todella hyvin. Vaikka asuvatkin meillä niin itse hoitavat pienen pääsääntöisesti. Meillä on miehen kanssa myös kaks iltatähteä, jotka ovat nyt 4v ja 2,5v.
Itsekin olin ensin shokissa, mutta siitä toivuttuani olen ollut onnellinen, että minusta tuli nuorena mummo. Miestäni en ole menettänyt eli en voi tietää miten raskasta se on, mutta vauva toisi teille kyllä varmasti myös iloa.
Onnea matkaan ja voimia!